BussiKUSKI
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Sport ennen Valtosta ja uimalakin jälkeen
Enemmän tähän on nyt luottoa kuin aikoinaan kun steen julkaistiin
Eihän noista voi edes puhua samana päivänä. Hyvän maalivahdin saitte.Kunhan tää RR on edes piirun parempi kuin meidän edellinen maalin suulla seisonut RR niin ei ole mitään hätää.
Uskoisin, että Nevalainen-Gröndahl pakkiparin luotetaan ottavan askeleet takaisin omalle tasolle. Kuitenkin viime kaudella koko joukkue pelasi huonosti lukuunottamatta muutamaa onnistujaa. Kuitenkin Gröndahl on parhaillaan ollut täällä jopa EHT-pakki ja nyt kun pääsee aloittamaan kauden Vaasassa ja saa uuden alun, niin onhan se mahdollista että Gröndahl vielä palaa edes lähelle tuota entistä tasoaan. Silloin on ihan kelpo kakkosparin pakki.Reijola hyvä haku tolppien väliin. Puolustus on edelleen se murheista suurin. Jotenkin jaksan luottaa siihen, että Riston kautta saadaan vahvistusta myös puolustukseen.
Viljanen -??
Gröndahl - Mäkelä
Nevalainen - Tommila
Vanttaja - Westermarck
Ylitalo
Kakkosparista lähtien onkin sitten kaikki vaihtoehdot auki, ketä pelaa, kuka poppareilla.
Kovin on köykästä vaikka tuohon nyt tulisi Viljasen rinnalle yksi kärkipakki niin on se edelleen aika karsea.
Joku vois kyllä vähän avata mitä tuolla lehtijutun hommalla tarkoitetaan?Ei kannata hötkyillä hämäläisten jutuille. Toki ikävää mielikuvaa moisella paskalla luodaan.
No hyvä jos todellisuus ei kuitenkaan ole tuon jutun mukainen.Ei kannata hötkyillä hämäläisten jutuille. Toki ikävää mielikuvaa moisella paskalla luodaan.
Noh, stop the press. Uutisointia korjattu. Jopa lehtimies voi olla väärässä.Varoittelin aikoinaan.. en provonnut silloin, enkä tee sitä nytkään. Liigaan nousu ei yksin taivaan portteja aukaise. Toki nyt tämä vallitseva tilanne on kurittanut kaikkien taloutta vielä lisää ja ennakoimattomasti.
Tsemppiä Vaasaan.
Pointtini ei silti katoa minnekkään ja koskee kaikkia Liiga-seuroja.Noh, stop the press. Uutisointia korjattu. Jopa lehtimies voi olla väärässä.
No hyvä jos todellisuus ei kuitenkaan ole tuon jutun mukainen.
Tuossa jutussa puhuttiin, että 480 000 saatu jo NHL-korvauksia, millä paikattu heikkoa taloutta, mutta pitääkö tuo edes paikkansa? Onko ne kaikki maksettu jo? Eikös niiden pitänyt jotenkin tulla osissa muutaman vuoden aikana?
Ei kyllä yhtään mitään käryä tästä maju-pelaajasta... Onko kellään?
Tässä ainakin yksi puolalainen, joka käväisi liigassa:Siisti haku! Ei tule mieleen äkkiä toista puolalaista Puolassa pelannutta pelaajaa liigassa. On tupannut meilläkin olemaan haut merten takaa lännestä.
Kokeneella kapteenilla pitäisi ainakin olla henkinen kantti kunnossa.