Mainos

Sportin juniorit

  • 147 939
  • 372

Rocco

Jäsen
Ja asiaa on S-Kiekon puolella ollut vetämässä... Tuomas Takala. Entinen Sportin pelaaja. Onkohan häneen edes oltu missään yhteydessäkään? Oletan että ollaan istuttu Sportin toimistolla kanelipulla kädessä odottamassa heidän yhteydenottoa.
 
greyeagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
juniorijääkiekko
Kun Tappara lupaa auttaa seuroja monella sellaisella saralla, joilla Vaasan Sportilla ei ole resursseja edes omiin tarpeisiinsa, niin ei kovasti yllätä minkä suunnan etelä-pohjanmaan seurat ovat valinneet. Vaasaan on myös usealta näiltä paikkakunnilta suurin piirtein yhtä pitkä tai jopa pidempi matka kuin Tampereelle tai Jyväskylään.

Tämä entisten "sateenvarjoseurojen" siirtyminen toisen alle on seurausta Sportin liiga- ja junioriorganisaation totaalisesta eriytymisestä. Suurimpina syyllisinä tähän näen Jämsän, myös Kurten ja oy:n hallitus ovat osasyyllisiä. Kurten olisi voinut entisenä junior-Sportin puheenjohtaja rakentaa hyvän yhteistyön organisaatioiden välille. Omien junioreiden nostaminen edustukseen olisi pitänyt olla yhtenä isona johtoajatuksena heti liigaan noususta alkaen.
 
Bison king

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport puuhastelijoiden vaihduttua
Joo onhan tässä aikaa ollut. Enemmän aikaa näköjään mennyt välien katkaisemiseen kuin yhteen hiileen puhaltamiseen.
 
Tuima

Jäsen
Takalan kommentteja I-P:sta lukiessa kyllähän tuossa maakuntien touhussa ihan pointtinsa on.
Sportilla ei ole tarjota tuohon pakettiin mitään.

Tappara tuo:
+ suoran väylän ylös asti
+ pelaajien leiritystä
+ valmennuksen kehittämistä
+ markkinointiosaamisen tukeminen

Sport:
- ei väylää minnekään
- valmennusta ei kehitetä? (A:ssa Jämsän ketjukaveri, Juniorit hoitaa oman tonttinsa)
- Sport ei osaa kehittää omaakaan markkinointia
+ "Pelaajavaihto" ollut ilmeisen onnistunutta ja leirityksiä tehty

Suurimpina syyllisinä tähän näen Jämsän, myös Kurten ja oy:n hallitus ovat osasyyllisiä. Kurten olisi voinut entisenä junior-Sportin puheenjohtaja rakentaa hyvän yhteistyön organisaatioiden välille.

Täysin samaa mieltä.

Mielestäni Junior-Sport on tehnyt hyvää työtä organisaationsa eteen, mutta ilman emoseuran tukea strategia jumittuu yleensä sanoiksi paperille. On helvetin vaikea luistella eteenpäin, kun toinen levittää soraa eteen.
 
teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ja asiaa on S-Kiekon puolella ollut vetämässä... Tuomas Takala. Entinen Sportin pelaaja. Onkohan häneen edes oltu missään yhteydessäkään? Oletan että ollaan istuttu Sportin toimistolla kanelipulla kädessä odottamassa heidän yhteydenottoa.
Luultavasti juurikin näin.
Kanelipulla on voinut olla myös kampaviineri, mutta ahteri pehmustetussa penkissä on istuttu ihmettelemässä.
Eikös Jämsän nerokas metodi pelaajienkin löytämiseen ollut se, että hän ei soittele mihinkään, vaan odottelee puhelimen äärellä. Sillä pelaaja, joka soittelee hänelle, osoittaa intoa ja aitoa motivaatiota pelata Sportissa.
Tästä ja näkyvistä tuloksista voidaan loogisesti päätellä, että kaikki muukin seuran toimistolla hoidetaan odottelemalla, että puhelin soi.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuli vaihdettua muutama sana tästä sopimuksesta tänään. Nuo seitsemän (vai oliko kuusi?) juniori-organisaatiota saivat ihan hyvän diilin Tapparan kanssa. Siellä oli mm yhteisiä pienturnauksia, valmennus- ja markkinointiapua. Lisäksi ovat kilpajoukkueiden pelaajia keskittämässä Seinäjoelle ja siten yritys saada Seinäjoelle joko Mestikseen tai mahdollisesti jopa Liigaan U16 joukkue.

Jotain näkemyseroja heillä ja Sportin Junioreilla ollut, mutta ei mitään sellaista, jonka kanssa ei olisi voinut jatkaa ja lähinnä sellaista, mistä nyt ihan yleensäkin sopimuskatkolla väännetään puoleen ja toiseen. Tappara vaan tarjosi niin hyvän paketin, että se kannatti ottaa vastaan.

Sportin edustuksesta tahota asiaa on ilmeisesti haluttu kärjistää ja eskaloida, mutta tämä hieman ihmetytti ja jopa nauratti, kun aiemmin ei ole ollut minkään valtakunnan kiinnostusta sieltä suunnalta näihin pienempiin seuroihin, eikä ilmeisesti edes omiin junioreihin. Tämä siis aiheuttanut enemmän naurunpurskahduksia, kuin mitään sen kummempaa reagointia. Ihan tavan kilpailutoimintaa siis ja S-Kiekko saa nyt enemmän lisenssipelaajia ja tuloutta liiton suunnalta siis.
 
justus967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Kirjoitin tämän tänne ensimmäistä kertaa noin kaksi sitten.

Tässä on organisaatiota läheltä pitkään seuranneen (en minä) fakta-analyysi:

Osakeyhtiöltä puuttuu selkeä urheilustrategia eikä siellä ole oikeaaa kuvaa, miten pelaajapolkua kehitetään.
Eli osaava henkilö puuttuu keskeiseltä osa-alueelta.
Junnupuolella on tehty oikeita ratkaisuja. Siellä ei kuitenkaan päästä eteenpäin ilman osakeyhtiön tukea, jota tulee 0€.
( vertauksena Kalpa 200 000€)

Kaksi vuotta sitten… mitä on tapahtunut. Ei mitään. Koko hallitus vaihtoon ja Jämsä + Kurten välittömästi ulos!
 
Suosikkijoukkue
Amatöörijoukkueet ja urheilijat
Tuli vaihdettua muutama sana tästä sopimuksesta tänään. Nuo seitsemän (vai oliko kuusi?) juniori-organisaatiota saivat ihan hyvän diilin Tapparan kanssa. Siellä oli mm yhteisiä pienturnauksia, valmennus- ja markkinointiapua. Lisäksi ovat kilpajoukkueiden pelaajia keskittämässä Seinäjoelle ja siten yritys saada Seinäjoelle joko Mestikseen tai mahdollisesti jopa Liigaan U16 joukkue.

Jotain näkemyseroja heillä ja Sportin Junioreilla ollut, mutta ei mitään sellaista, jonka kanssa ei olisi voinut jatkaa ja lähinnä sellaista, mistä nyt ihan yleensäkin sopimuskatkolla väännetään puoleen ja toiseen. Tappara vaan tarjosi niin hyvän paketin, että se kannatti ottaa vastaan.

Sportin edustuksesta tahota asiaa on ilmeisesti haluttu kärjistää ja eskaloida, mutta tämä hieman ihmetytti ja jopa nauratti, kun aiemmin ei ole ollut minkään valtakunnan kiinnostusta sieltä suunnalta näihin pienempiin seuroihin, eikä ilmeisesti edes omiin junioreihin. Tämä siis aiheuttanut enemmän naurunpurskahduksia, kuin mitään sen kummempaa reagointia. Ihan tavan kilpailutoimintaa siis ja S-Kiekko saa nyt enemmän lisenssipelaajia ja tuloutta liiton suunnalta siis.
Niin, jos toinen osapuoli haluaa vain parhaat pelaajat alueelta itselleen, eikä anna mitään muille takaisin, miksi muut haluaisivat jatkaa? Nyt uuden osapuolen kanssa esim Seinäjoella on varmasti paremmat edellytykset kehittyä niin pelaajien kuin seuran itsekkin.
Eikä se Sportin liigastatuskaan aina ihan kaikkea kerro, josta osoituksena pari kautta sitten, kun S-Kiekon U18 pääsi alempaan sm-sarjaan, ja voitti heti vieraissa Sportin. Toki Sport kuittasi voiton toisinpäin samassa sarjassa, mutta se oli hyvä osoitus alueen muille seuroille, että ei välttämättä kotkalogo ole se ainoa vaihtoehto kehittyä. Ja onhan tuo aika huolestuttavaa, että edustus on koko liigataipaleensa kyntänyt, kun saman tarinan omaavat KooKop ja Jukurit edes ovat osoittaneet kehityksen askelia. Ja juniorituotanto on aivan olematonta.
 
Juuri näinkin, mutta kyllähän siellä ihan hyvää työtäkin on tehty junnu puolella. Monta hyvää junnua ovat tuottaneet, mutta aina ne on ennemmin tai myöhemmin jonnekin hävinneet. Jotain siellä on tehty perustavasti isosti väärin, kun ei ole sitä kuuluisaa pitopuolta. Ei ole ehkä väärin arvuutella, että jäljet johtaa edustuksen puoleen tässäkin tapauksessa.
 
Joo varmasti näinkin. Erään parin viime kauden aikana edustuksessa debytoineen pelaajan suusta kuulin, kun oli ekat liigapelit vyöllä, ja tapaaminen kauden päätteeksi RD:n kanssa, jossa hc oli vain todennut, että joo lupauksia herättävää, mutta palataan asiaan kun sulta löytyy kaks ja puolisataa liigapeliä vyöltä.. Huhheijjaa. Ja kyseisen pelurin tunnen sen verta hyvin, että en usko, että olisi keksinyt asiaa itse.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Hallitusta vaikea vaihtaa kun samalla lähtee rahatkin.
Juuri näin, ja rahaa tarvitaan menestykseen. Mutta urheilullisesta tuloksesta vastaa UTJ ja päävalmentaja, ne hankkii pelaajat rahoilla jota tarjotaan.
 
rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Sportin talenttiryhmä, josta oli jo toisessa ketjussa puhetta, on näköjään niinkin tuore kuin tänä syksynä aloitettu hanke. No tietty parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Tommo Nukarin haastattelu tuubissa ja kotisivuilla avaa ryhmän toimintaa. Talenttilistalla oli alustavasti 16 nimeä mutta ryhmän koko ja kokoonpano näköjään vaihtelee 10-12 pelaajan välillä ja saavat siitä johtuen yksilöllisempää ohjausta ja harjoitetta. Liigajoukkueelle taas hyötynä, että näkevät miten lähellä juniorikärki mahdollisesti on liigatasoa.

rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Palstalla on ollut puhetta nuorten lupausten skouttaamisesta joukkueeseen oman juniorituotannon vähäisyyden/olemattomuuden vuoksi. Osui silmiin Sportissa U20:ssa aloittaneen Tommi Tikan haastattelu jo syyskuulta, missä hän avaa sitä miten ajautui Vaasaan. Tikkahan ei ollut juniorina mikään lupaus siihen nähden millä tasolla hän nyt Liigassa pelaa.

Siirryit A-nuori-ikäisenä Bluesista Vaasaan. Mikä siinä oli taustalla?
– Bluesilla oli A-junnuissa aika kova porukka, enkä mahtunut siihen. Espoon ajoilta tuttu valmentaja Saku Martikainen ehdotti, että tule Vaasaan. Siellä meni pari kautta, ja sitä kautta pääsin Liigaan. Sain hyvin vastuuta, ja treenasimme paljon. Tuntui, että kehityin.

Eipä yllätys, että Saku Martikainen, joka oli valmentanut Bluesin junioriorganisaatiossa, oli silloin Sportin U20 junnujen valmentajana. Tutunkaupat tässäkin keississä toivat isommassa organisaatiossa bubbling under junnun pienempään organisaatioon, missä sai peliaikaa ja pääsi rauhassa kehittymään Liigatason peluriksi. Toinen esimerkkihän oli Jolle Kiviranta, joka tuli Jokereista Valtosen mukana vähän samalla periaatteella ja kasvoi NHL-peluriksi.

Tiki ja Jolle ovat oikeastaan kouluesimerkkejä siitä, miten ei aivan huipputalentteja junnuja tuodaan suhteilla pienempiin joukkueisiin kehittymään. Nythän U20 valmentajana on Jussi Tapio, jolla on vahva turkulaisen kiekkokoulun tausta, joten onko Aatu Aarnio tulo hänen kauttaa hoidettu? Ehkä on ehkä ei mutta Aarnio ei kuitenkaan Vaasassa ole junnuissa pelannut. Mutta pointiina junnupuolen valmentajiksi kannattaisi hommata juuri näitä isoissa organisaatioissa olleita entisiä pelureita/junnuvalmentajia, joilla on jo valmiit suhteet/tietämystä niiden organisaatioiden ehkä vähän hitaammin kehittyvistä late boomereista, joista voisi tulla jotain pidemmällä tähtäimellä (tai sitten ei).

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Masic pelasi perjantaina U20 mukana vain n. 8 minuuttia eikä ollut eilen enää kokoonpanossa. Onkohan siellä tullut taas jotain vammaa?
 
greyeagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
juniorijääkiekko
Masic pelasi perjantaina U20 mukana vain n. 8 minuuttia eikä ollut eilen enää kokoonpanossa. Onkohan siellä tullut taas jotain vammaa?

Masic näytti saavan taklauksen oman maalin takana ja sen jälkeen piteli kättään eikä mielestäni pelannut enää sen jälkeen vaihtoakaan. Tämä tapahtui jo ennen Sportin ensimmäistä maalia ajassa 12:08.

Tilastointi tosin väittää, että olisi pelannut vielä toisessa ja kolmannessakin erässä vaikka ei Leijonat.TV kuvan mukaan ollut edes vaihtopenkillä niissä erissä. Tilastointiin en kovin paljoa tässä tapauksessa luottaisi.
96MASICBine1608:101006:16401:09200:45

Samassa ottelussa myös Helander jätti pelin kesken eikä myöskään ollut kokoonpanossa seuraavana päivänä.
 
Redandwhite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sitaatti meilistä:

Hyvä Sportin yhteisö,

Olemme päivittäneet Sportin strategiaa ajanjaksolle 2023–2028. Uudistetussa strategiassamme panostamme erityisesti urheilulliseen menestykseen ja alueen pelaajien kehittämiseen Liiga-polulle. Nämä kaksi osa-aluetta saavat erityishuomion, sillä uskomme näiden kulkevan käsi kädessä ja mahdollistavan kestävän perustan toiminnallemme.

Viime vuosien menestys on Liigassa ja junioreiden SM-tasolla useampana kautena jäänyt tavoitteistamme. Haemme tulevalla strategiajaksolla tasaisemmin ja useammin sellaisia saavutuksia kuten Liigan pudotuspelit 2016 ja 2020, sekä U20 joukkueen SM pronssi 2019.

Panostamme omaan pelaajapolkuumme ja sitä kautta mahdollistamme oman alueen pelaajien nousun Sportin liigajoukkueeseen. Tämän toteuttaminen on strategiamme toinen olennainen päämäärä. Tiedostamme, että tämä on pitkäjänteistä työtä, johon olemme sitoutuneet ja aloitamme sen nyt.

Nämä päämäärämme vaativat sekä aikaa, uutta osaamista, että taloudellisia resursseja.

Ole mukana kehittämässä seuraa ja toteuttamassa strategiaamme osallistumalla Vaasan Sportin osakeantiin! Laskemme liikkeelle 10 000 uutta osaketta hintaan 120 € per osake. Lue lisää osakeannista tästä!

Yhteisöterveisin,

Heikki Hiltunen
Hallituksen puheenjohtaja
Hockey-Team Vaasan Sport Oy

Toivotaan, että lähtee rullaamaan. Kyllä se annettu palaute ja paine lopulta sai muutosta aikaan. Hieno homma!
 
greyeagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
juniorijääkiekko
Toivotaan, että lähtee rullaamaan. Kyllä se annettu palaute ja paine lopulta sai muutosta aikaan. Hieno homma!
Toivoa täytyy tosiaan olla, koska Sportin -08 pelaa tulevan kevään U15 AA-sarjaa. Ylempään AAA-sarjaan alkulohkosta pääsivät Kärpistä kaksi joukkuetta, Hermes ja PyPo. Voiko olla pitkään aikaan ensimmäinen ikäluokka, joka ei tule saamaan ensi vuodeksi paikkaa U16 SM-alkusarjaan.
 
greyeagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
juniorijääkiekko
Jos on maalien tekeminen vaikeaa edustuksella, niin on se erittäin vaikeaa U20-joukkueelle. Tänään sentään 4-3 ja-voitto ottelussa, jossa vastustajan maalivahdilla yli 5 kertaa enemmän torjuntoja.

Sport HÄRKÖNEN Masi
3 + 3 + 2 + 0 = 8
Ilves KARVALA Aku
14 + 16 + 16 + 6 = 52
(Poissa maalilta: 58:54-59:36)

Viime aikoina Sportin peleissä vastustajan maalivahdilla on ollut yli tuplasti enemmän torjuntoja ja silti peli on hävitty tai menty jatkoajalle. Toivottavasti ensi kaudelle saadaan houkuteltua pelaajia, jotka osaavat laittaa kiekon maalin hieman paremmalla prosentilla.
 
svemppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Onko Sportilla U20-joukkue. Tämä ihan yllättävä tieto. Piti viikonloppuna oikein etsimällä etsiä tietoa, että koska pelataan kotipelejä. Kaivamalla löytyi tieto, että oli kaksi kotipeliä. Missään mediassa ei mainostettu näitä pelejä, pelättiinkö jonkun tulevan katsomaan. Myöskään tuloksia ei näy paikallisissa lehdissä, eikä juuri muuallakaan. Kyllä emoseuran touhu surkeaa.
 
rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On kyllä näköalatonta typeryyttä kun ei ymmärretä hoitaa tätäkään.
Tarvitaan tiedotusta. Seuran sivuilla pitää olla linkki U20 joukkueelle. Siellä lista joukkueen pelaajista. Ottelut, tulokset ja sarjan tilanne ajantasaisina. Tuotakin kautta on mahdollista saada lisää kiinnostusta seuraa kohtaan.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eikös jokaisella liigaseuralla ole sama platform omalla mausteellaan käytössään?

Löysin joka tapauksessa Sportin kotisivuilta tuon U20 otteluohjelman alle 10 sekunnissa.

Otteluita voi myös seurata ihan reaaliajassa liiton sivuilta ja on siellä aina ”yläribbonissa” LIVE-valikkokin, josta voist seurata leijonattv.fi sivuilta otteluita ihan kuvankin kanssa. Kustantaa muistaakseni 9€/kk. Jos haluaa seurata kuukausi kerrallaan, kausimaksu, huomattavasti edullisempi.
Voit myös valita, mitä seuraa tuet ja tukimaksu lähtee sen seuran suuntaan.

Tuolta näkee myös jokaisen liitonalaisen sarjapelin, ikäluokkaan katsomatta, mikäli halliin on asennettu kamera ja hyvin monessa on. Lisää tulee myös jatkuvasti. -> Leijonat TV
Tuntuu hieman siis omituiselta, jos pelit oikeasti kiinnostaa, ettet niitä löydä.

Korjasin linkin…
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös