Mainos

Sport-KooKoo otteluraportti 4/5

  • 1 752
  • 20

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Tulee tällainen lyhennetty versio kun meinaa väsyttää.

1.Erä

Ottelu alkoi Sportin kannalta loistavasti. Kiekko liikkui aivan eri tavalla kuin lauantaina Kouvolassa. Hirmuinen pyöritys toi tulosta, kun Vesa Myllyaho siirsi Sportin johtoon Ari-Pekka Pajuluoman syötöstä.Maalin aikana KooKoon jäähypenkkiä kulutti Tony Grönroos. Ajassa 05.13 Toni Sysimies sai kaksiminuuttisen, mutta Sport kuten aikaisemminkin, ei antanut KooKoolle edes kunnollista paikkaa maaliin. Ajassa 09.34 sai Sportin "red army" -kannattajat mannaa oikein kunnolla. Jussi Heikkinen ampui punaviivan jälkeen ja KooKoon maalivahti-Grahnille sattui "Lipsahdus" ja kiekko meni räpylän kautta maaliin. Tämän jälkeen Grahnilta vietiin loputkin itseluottamuksen rippeet Sportin kannattajien toimesta kun halli täyttyi tasaisella "tommyy saalo, huhhuhhuh. Tommyy saaloo huhhuhhuh" -huudoilla. Ei varmasti ollut hauskaa. Loput erästä oli aivan täyttä surffailua ja kumpikaan joukkue ei saanut oikeastaan mitään mainittavaa aikaiseksi.

2.Erä

Sport aloitti jälleen kovaa, mutta huono tjuuri esti maalin syntymisen. Marko Luomala siirsi Sportin johtoon maalin edestä Juha-Matti Vanhasen syötöstä. Tämän jälkeen Vesa Myllyaho sai jäähyn tekemättä mitään. Hiukan ihmetytti. Muutenkin hyvänä tuomarina tunnetun Jari Levosen tuomiot herättivät kummastusta. Kesken KooKoon pyörityksen Sport sai kiekon ränniä pitkin ylös KooKoon omalle siniviivalle. Siellä Antti Karhula menetti kiekon lavastaan ja paikalle kiisi Sami Kaartinen joka otti kiekon ja pyöräytti Karhulan pelistä pois ja lähti kohti maalia. Tätä seurasi nappisyöttö Jori Kokkoselle jolla oli helppo työ pistää kiekko tyhjään verkkoon. KooKoon otti tyhmän jäähyn ajassa 32.00. Syy oli liikaa pelaajia jäällä. Kesken sportin pyörityksen Jukka-Pekka Holopainen syötti vapaaksi Tatu Katteluksen jolla oli helppo työ ohittaa Sport-vahti Marko Härkönen. Sportin Kristian Hjerpe loukkasi itsensä tilanteessa jossa kaksi KooKoon pelaaja taklasivat häntä yhtä aikaa maalin takana. Ajassa 37.43 nähtiin kiekkokummajainen numero 1451. KooKoon Marko From heitti Mikko Mannerin aivan ilman syytä jään pintaan ja Levonen passitti molemmat jäähylle,vaikka Manner oli aivan statistin asemassa. Molemmat joukkueet keskittyivät jo erätaukoon kun Ari-Pekka Pajuluoma siirsi Sportin johtoon Mikko Mannerin ja Vesa Myllyahon esityöstä.

3.Erä

Koko ottelun epävarmasti torjunut Carl Grahn tajuttiin ottaa pois maalilta toisella erätauolla. 2 maalia voidaan laskea hänen piikkiinsä vaikka muutaman kerran Grahn torjuikin näyttävästi. Tilalle tullut Peter Hamren torjui hyvin vaikka joutuikin toteamaan sportin kannattajien kakkos-äidinkielen taidot hyviksi kun ainakin kirosanat tapuivat. Ajassa 45.17 nähtiin jälleen yksi porsaanreikä jääkiekon saralla. Sportin Smulter läpi ja hän sai kiekon maaliin, mutta tuomari pisti pelin poikki ja hylkäsi maalin. Miksi? no kun KooKoolla oli liikaa pelaajia jäällä. Tässä kohtaa voi tietenkin kysyä että miksi Sport ei tehnyt samalla tavalla kun KooKoon kattelus oli yksin läpi. Olisihan siinä katsomista kun Kattelus painaa mmutta yhtäkkiä tulisi vihellys jonka seurauksenakahden minuutin jäähy siitä että Sportin jokainen jätkä olisi lähtenyt kentälle. Tämän jälkeen Levonen tunsi viiltävän piston selkärangassa kun yleisö siirsi herjansa hänen piikkiin. Kommenttia tuli mm. ässistä,nimestä,äidistä,autosta jne. Muuta ei ottelussa oikeastaan enää tapahtunut vaikka Mi Manner sai kaksi minuuttisen huitomisesta.

KooKoon pelaajista jäi mieleen nimet From ja Kattelus mutta kumpikaan ei erityisen positiivisesti. From huusi omille pelaajille ja oli muutenkin ylimielisellä päällä koko ottelun. Paras kohta oli kun From tullessaan vaihtoaitioon huusi että "onko se niin V***N vaikeeta saada se kiekko pois omasta päädystä?" niin puolustaja Rissanen totesi että "sähän siellä kentällä olit ja sun mies se oli et nyt istut siihen penkille ja pidät turpas kiinni" Muutenkin tuntui että tämä From ei oikein ollut muiden joukkueessa pelaavien pelaajien suosiossa. Kattelus taas etsi koko ottelun jotain jonka saisi hermustumaan mutta kun Teemu Viemerö istui katsomossa, niin kaverit jäi silläkin vähiin.

Positiivisesti mieleen jäi erityisesti puolustaja Mika Rissanen joka hyvillä aivauksilla ja hervottomilla heitoillaan sai nauramaan sekä omat että vieraat. Tämä mies on minusta yksi Mestiksen parhaista pakeista. Myös nimet Pöllänen-Huuska pelasivat hyvän pelin.

Tähdet

Sport

***Marko Luomala
** Kimmo Happo
* Vesa Myllyaho

KooKoo

***Tomi Pöllänen
** Mika Rissanen
* Antti Karhula

Tuolla jossain ketjussa oli kohta joka meni suunnileen näin: pistäkääpäs Sälli ja Jaska otteluraporttia tulemaan.

Otan tämän henkilökohtaisena loukkauksena. Väheksymättä mitenkään sälliä niin SE OLEN MINÄ JOKA KIRJOITTAA TÄNNE NIITÄ OTTELURAPORTTEJA! muistakaa nimimerkki Jaska85

EDIT: Korjasin nimet ja myönnän että mulla meni LIISAT sekasin.
 
Viimeksi muokattu:

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Levonen

Tuomaroinnista sen verran, että samainen herra Levonen tuomitsi Mikkelissä viimeisen Jukurit-Kalpa matsin jossa sattui pari hassia tuomaroinnissa ja kun yleisö jaksoi kuumentaa tuomaria puusilmä ym. huudoilla alkoi Levonen myös kuittailemaan katsomoon !

ps. runkosarjassa samainen tuomari näytti allekirjoittaneelle keskisormea katsomoon :p
 

SÄLLI 85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, New York Rangers, HIFK, Suomi
Jaska85: Häh?

Miks sä sen ny loukkauksena otat??? :p :confused: :eek:
Jukka L: Tuota on vaikea uskoa, sillä mieshän on juuri se ässien Jari Levonen, joka ei juuri liigassa pelatessaan huudoista hätkähtynyt. Mä itse satuin olemaan yhdessä pelissä jossa ko. Levonen pelasi Ässissä IFK:ta vastaan ja mä huvikseni hiilostin sitä kaikilla mahdollisilla huudoilla mitä vaan sylki suuhun tuli. Huusin siis naama punasena kaikki maailman rivoudet, koska se pelleili siinä pelissä (esim. yksi filmaus joka oli oikein hieno heittäytyminen) Levonen ei reagoinut millään tavalla, joten en usko, että hän tuomarinakaan sellaista tekisi, sillä tuomarikortti saattaisi lähteä aika äkkiä. Kirjoituksestasi päättelisin, että hän oli tuomari sillä ei ässät ole tietääkseni pelannut Mestistä. (Onnelliset)
 
Viimeksi muokattu:

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Lähinnä vitsinä...;) :rolleyes:
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Kiitos Jaska85:lle raportista

ja pahoitteluni jos nimet Jaska85 ja Sälli85 nimet menee välillä vähän sekaisin, toinen teistä vois poistaa ton 85:n ;)

Muutama korjaus raporttiin:

* Tinke Nurmberg oli Kouvolassa potemassa kuumetta eli joko muu sen kiekon siellä Vaasassa menetti kuin Tinke.

* "Kari" Rissanen tunnetaan Kouvolassa paremmin nimellä Mika Rissanen. Ilahduttavaa, jos todella olet sitä mieltä, että Rissanen on yksi mestiksen parhaista pakeista. Mika on 21-vuotias KooKoon oma kasvatti, todella monipuolinen pelaaja ja pelannut tällä kaudella sekä hyökkääjänä että puolustajana.

Tervetuloa Jaska85 taas keskiviikkona Kouvolaan. Eiköhän silloin nähdä kauden yleisöennätys Kouvolassa ja varmasti todellinen kiekkotrilleri. Toivottavasti ei nyt ihan yhtä pitkään tahkota (yli 100 minuuttia) kuin Sportin ekalla vierailulla.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Viestin lähetti Putte
Kiitos Jaska85:lle raportista

Tervetuloa Jaska85 taas keskiviikkona Kouvolaan.
Kiitos mutta ei kiitos. Mä en enää vahingossakaan Kouvolaan tule...sen verran viime kerrasta opin.
 

Camembert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sälli85:

Levosesta: Voin jopa uskoa tuon keskisormen.
Viimeisessä Jukurit-Kalpa-matsissa yleisö hikeentyi kun tuomitsemislinja oli "hieman" erilainen riippuen pelaajan paidan väristä (varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä). Yleisöstä kuului toimitsijapöydän takaa kova huuto: "Levonen - meinaatko ratkaista tämän pelin?" Levonen kääntyi katsomoon päin ja huusi kovalla äänellä "EN!" ja jatkoi tämän jälkeen luistelua kohti aloituspisteen läheisyyttä. Minäkin olin siinä uskossa että kaveri ei reagoi pahemmin yleisön huutoihin mutta muutan nyt kyllä käsitystäni kyseisestä herrasta. Mitä tuomarointiin tulee niin ensimmäisessä Jukurit-Kalpa-matsissa hän onnistui mielestäni hyvin (vain Väänäsen keihästämisyritykset jäivät näkemättä) ja toisessakin kohtalaisesti. Toisessa ottelussa sai kiekotonta pelaajaa estää aika surutta sekä linja oli kieltämättä paikoitellen erilainen paidan väristä riippuen. Muuten O.K. (sinänsä harvinaisia kommentteja koska syyllistyn itsekin liian usein tuomarin arvosteluun...).
 

teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sälli85:lle

Levonen on varmaan ainoita tuomareita mestis-tasolla, joka juuri nimenomaan kuittailee katsomoon.

Ainakin viime kaudella Jokipoikien peleissä aina kun Levonen oli tuomaroimassa, hän kävi lähes poikkeuksetta jonkinlaista dialogia yleisön kanssa - vastasi ivahuutoihin heristämällä sormeaan ja luomalla liioitellun paheksuvan katseen huutajaan tai muuten vaan heittelemällä vastakommentteja katsomon herjoihin.

Ja kaikenlisäksi mies oli entisenä pelaajana jopa kohtalaisen hyvä tuomari, antaa pelata mutta karsii sikailut pois.

Ennustan Levosesta Seppo Mäkelän manttelinperijää, muu tuomarikunta kun on häneen verrattuna kohtuullisen väritöntä ja persoonatonta massaa.
 

ISO K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit,JYP,Toronto
KooKoon pelien kippujen hinnat?

Minkä hintaisia ovat KooKoon mestiksen peleihin lippujen hinnat ja etenkin huomiseen peliin.....ja onko mahdollisia opiskelija alennnuksia, yms?!?:confused:
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Ja nuoret pääsee myös viidellä eukulla. Mut päästettiin myös siihen hintaan sisään. Ihmeellistä oli myös se että katsomoissa sai istua ihan missä vaan, kunhan ei istunut kausikorttilaisten paikoilla. Vaasassa se on aivan eri touhua. Jos menet vahingossakin istumaan väärälle paikalle niin sut viedään jäähallin taakse hakattavaksi. Seisomapaikat ja istumapaikat on myös erittäin tarkasti eroteltu ja heti kyllä tulee sanomista jos pikkusenkin ryssii. Myös opasteissa oli eroja. Vaasassa joka paikkaan on selvät opasteet kun taas Kouvolassa roikkui jäähallin katosta katsomon nimi.

Halliin oli suhteellisen helppo löytää ja jos tulit ajoissa saa autonkin sopivasti parkkiin. Halli on ulkopuolelta "arkkitehtuurisesti" erittäin kaunis vaikkakin vanhahtavan tumma. Liput sai ostaa pääoven vierestä ja ne revittiin heti sisään päästyämme. Nousimme portaat ylös ja katsoimme "legendaarisen" juoksuradan. Sen jälkeen päätimme että Sportin fanit on joka erässä Hamrenin maalin takana ja siellä sitä tilaa tuntui olevan. Tämän jäkeen totesimme että hallin vessat olivat aivan surkeat ja siellä sai kusta lattialle mikäli oli halua. Hallista saa myös makkaraa mutta jonot olivat aikapitkät joten innostusta ei tällaiseen touhuun ollut.
 
Viimeksi muokattu:

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Jaska85
Ihmeellistä oli myös se että katsomoissa sai istua ihan missä vaan, kunhan ei istunut kausikorttilaisten paikoilla.

Eihän kausikortit ole voimassa pudotuspeleissä. Ja lippuihinhan paikkoja ei ole merkitty, niin eikö tämä tarkoita että kaikki paikat ovat vapaita. Vai onko se niin että jos omistaa kausikortin vaikka se ei enää olisikaan voimassa, niin silti saa pitää oman istumapaikkansa?
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Kausikortit eivät tosiaan ole enää voimassa playoffspeleissä.,.
Ainoastaan sponsorikorteilla pääsee katsomaan myös playoffspelit.

Runkosarjassa KooKoon pelien lippujen hinnat olivat 7 € / aikuiset
ja 4 € / kaikki muu porukka kuten opiskelijat, lapset, eläkeläiset, varusmiehet.

Nyt playoffspeleihin lippujen hinnat nousivat hiukan ja nyt yllä mainitut liput maksavat 10 € ja 7 €.

Kouvolan jäähallista löytyy lähes 4000 istumapaikkaa, joten tälläkin kaudella kaikki halukkaat ovat varmasti päässeet myös istumaan. Playoffspeleissä tosiaan lipun lunastanut saa mennä istumaan ihan minne haluaa. Sponsoripaikkoja lukuunottamatta kaikki istuinpaikat ovat käytettävissä. Käytännössä olen kyllä huomannut, että kausikorttikatsomossa istuvat samat pärstät kuin runkosarjan peleissäkin.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Kysyin itse järkkäriltä ja hän sanoi että ihan mihin muuhun paikkaan tahansa saatte mennä, mutta nämä keskellä olevat paikat molemmissa päissä on varattu kausikorttilaisille ja sponsoreille. Mun mielestä justiin järkkärit oli parasta mitä olen koskaan nähnyt. Tämä kyseinen järkkäri ei katsonut fanipaitaa vaan häneltä sai asiallisen vastauksen jokaiseen kysymykseen mitä hänelle esitin.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin ne pehmustetut penkit, niihin tosiaan ei saa ilmeisesti mennä istumaan kuin harvat ja valitut, mutta kaikkialle muualle ilmeisesti saa.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Niin, lippujen hinnat ovat siis 10 e ja 5 e ja kyllä niillä pehmeilläkin penkeillä olen istuskellut, vaikken kausikorttia omistakkaan, 5 e on hyvä hinta, mut olen kuullut juttua, et jos KooKoo menee fiinaaleihin, niin Mikkelissä liput maksaa jotain 20 e tai vastaavaa, se on jo aika paljon se, vaikka olisikin Mikkelin halliin jotain monitoreja(hyvä juttu, muuten) hankittu. Toivottavasti tänään nähdään Kouvolassa kauden ennätysyleisö, jännä peli tulossa!
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hescu:
Tuleepa tänne Mikkeliin kuka tahansa finaaleissa vastaan, niin liput maksaa 10 euroa istumaan ja 5 euroa seisomaan (kävin liput jo ostamssa, vaikka vastustaja selviääkin vasta illalla). Opiskelija-alennuksia ei ikävä kyllä ole. Lisäksi päätyjen istumapaikoille saa jotain ryhmälippuja, olikohan 25 euroa/ 4 henk.

Istumapaikkoja on 1987 kpl, joten ne todennäköisesti myydään ennakkoon (Citymarket ja InterSport Tintti) loppuun tai ainakin hyvin vähiin.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
KIITOS JAPE



Hyvä, että korjasit, tosiaan olin vain kuullut tommosen jutun, tosiaan oli ehkä turha heittää se tohon kun en ollut ihan varma. Lippujen hinnat siis kuulostavat sielläkin hyvältä, ja toivon et KooKoo menis finaaliin niin pääsis taas vierailemaan sinne, vaikka sitten seisomapaikoille.
 

viikinkikissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit IFK
Tais herättää silloin Kouvolassa keskustelua lipun hinnat, kun Jukurit pelasi siellä "kotiottelun". Mikkelissä ei ole lipun hinnat noussut pleijareihin, vaan on samat kuin runkosarjassa. Näinköhän ensi kaudella Kouvolassakin on lipun hinnat runkosarjassa juuri nuo 10 € ja 5€. Ei mun mielestä ainakaan liian pahat ostettavaksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ainakin täältä suunnalta tuli nurinaa siitä, ettei alennuksia opiskelijoille/varusmiehille/eläkeläisille ollut. Ja kuusikymmentä vanhaa rahaa on helevetin paljon kaksitoistakesäiselle nappulalle lätkän seuraamisesta. Ei meikäläisellä ainakaan olisi ollut mahkuja käydä sen ikäisenä pelejä katsomassa noilla hinnoilla. Tosin Mikkelissä koulut jakavat kuulemma ilmaislippuja kiitettävästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös