Aiheeseen, eli Sportin osakeantiin, liittyen. Sportin oman
tiedotteen mukaan osakeanti olisi tähän mennessä flopannut kohtalaisen komeasti.
Otsikko "Osakeanti etenee suotuisasti - lisäetuja sijoittajille!" on jopa itsensä Juhani Tammisen asteikolla kiistaton maailmanluokan suoritus - lausehan kumoaa itse itsensä! Mikäli lause ei Tammisen ideariihestä, ei Sportin ystävillä ole aihetta pelkoon, liioittelu/vähättely tulee olemaan hyvissä käsissä silloinkin kun Tammisen kuuluisan Mersun takavalot ovat Vaasan lopullisesti jättäneet..
Osakeannin aikaa oli vähän aikaa sitten pidennetty oliko viikolla. Perustelun sanoma oli "kiinnostusta on niin paljon ja henkilöitä vain kolme että pidennämme aikaa että kaikki kiinnostuneet pääsisivät mukaan".
Yllättävää asiassa on se että Sport tunnustaa näin pian edellisen osakeantiinsa liittyvän tiedotteen paikkansa pitämättömäksi ja täten ns. paljastaa mahansa, myöntää epäonnistumisen ja pyytää apua.
Onhan aikaa jatkoajan johdosta jäljellä vielä noin kuukausi ja "kaikki" mahdollista, mutta mikäli näkymät olisivat odotusten mukaiset, eihän mitään lisäetuja tietenkään luvattaisi kesken annin.
Ulkopuolisen MuTu-tiedon perusteellahan pizzakeisari Rabben olisi voinut luulla sijoittavan seuraan yksin jo sen noin 100 000 €. JA, eikö Tamminen itse usko sijoituskohteeseen nimeltä Vaasan Sport OY vai eikö "Tammisen sijoitusryhmä" usko enää Tammiseen? Porissa seuran päätösvaltaa ei aivan varmasti olisi kaapattu 100 000 eurolla, mikä olisi ko. tahon maksimisijoitus mikäli se olisi jo merkinnyt osakkeita.
Tamminenhan itse paukutti henkseleitään että hän/he kerää annilla 600 000 euroa! Huolestuttavaksi seuran osakeannin tämän hetkisen tilanteen tekee kaksi asiaa. Ensimmäinen on se että vaadittaisiin vielä 300 000 euroa siihen että tase olisi SM-liigapaikan edellyttämällä tasolla. Ja toinen se että Tamminen on kertonut notta joukkueen tälle kaudelle vahvistaminen on kiinni osakeannin onnistumisesta. Eli kylmän päättelyn mukaan annin vasta yli 400 000 tuotoista voitaisiin siirtää rahaa pelaajabudjettiin. Tai sitten tingittäisiin laskelmoidusti taseen korjaamisen tavoitteesta ja luotettaisiin siihen ettei SM-liiga puutu sen pienuuteen ja täten voitaisiin pelaaj(i)a hankkia.
Tietääkö joku että onko tuohon 400 000 euroon budjetoitu jotain jäämaksurästien lyhennystä vai olisiko se tarkoitus laittaa lyhentämättömänä taseen petraamiseen? Sillä mikäli rästien lyhennys on vielä asia erikseen, ei aurinkokaupungissa taida liian aurinkoiselta liigahaaveiden suhteen näyttää.
Toivotaan parasta, jo ihan terveen kilpailun ja suomalaisen jääkiekkoilun nimissä.
Mikäli tekstissä asiavirheitä, korjatkaa ilman muuta samantien! Tarkoitus ei ole yrittää antaa tilanteesta väärää kuvaa.