Mainos

Sport 2012–2013: Paremman huomisen jalanjäljillä osa III

  • 723 058
  • 1 975

Fordél

Jäsen
Liimatainen on hyvä kiinnitys Sportilta ja tämän kiinnityksen myötä Vaasalaisten puolustus näyttää todella hyvälle, varmaankin Mestiksen parhaalle. Saatte kasaan todella hyvän kuusikon, jossa on monipuolista osaamista sekä mukavasti sekoitus niin kokeneempia kuin nuoria nälkäisiä pelaajia. Räsäsellä on kyllä taas ainakin puolustuksen osalta hyvät mahikset toteuttaa pelitapaansa.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pohjalaisen toimittaja kirjoittaa, että Jämsän mukaan budjetissa on vielä tilaa pelaajille. No näin kaiken järjen mukaan tässä kohtaa kautta on vielä oltavakin mikäli loukkaantumisia tulee ja jos joukkuetta aiotaan vahvistaa joulun jälkeen seurajohdon lanseeraamaa tavoitetta silmällä pitäen. Lisäksi on odotettavissa meidän kannattajien rahoitus mikäli lupa-asiat hoituvat kuntoon.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Veikkaan, että loput hillot säästellään tammikuulle, jos ei sitten puskista jotain "ei-pysty-vastustamaan-kiusausta-pelaajaa" tule eteen.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Yllättävä pakkihankinta, mutta ainakin näin ennakkoon vaikuttaa hyvältä pakilta. Myös Meren sopparille peukkua, tuo alakenttiin hyviä variaatioita. Vielä se ykköshyökkääjä ennen kauden alkua, niin täydellistä.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Liimatainen on kova pakki Mestis-tasolle. Paras ominaisuus on virheettömyys. Tapparassa viime kaudella pakit kämmäilivät järjestäen, mutta aika harvoin virheen tekijä oli junnurookie Liimatainen.

Tapparassa tällä kaudella edelle menivät vanhoilla näytöillä mm. Saravo, Leimu ja Halme, mutta mielummin olisin ottanut Liimataisen pelaamaan.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Niksin kanssa vähän samoilla linjoilla. Ykköspyssy vielä uupuu. Sen jälkeen olisi äärimmäisen hyvä mieli lähteä tahkoamaan runkosarjaa ja kiima olisi huipussaan. Toivottavasti moinen kaveri Sporttiin löytyisi vielä. Puolestani saisi olla jo ennakkoon tuttu nimi.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jotenkin tuntuu että näistä uusista ukoista Jalo ja Meri eivät sitä kärkiosaamista joukkueeseen tuo, leveyttä alakenttiin kylläkin mutta sitä on jo jonkin verran omasta takaa.

Pakko oli tähän tarttua...

Meri nyt ei välttämättä sitä suoranaista kärkiosaamista tuo mutta Jalo sen sijaan on omasta mielestäni ns. "hiomaton timantti" terveenä pysyessään. Omat muistikuvat ovat Jalosta sellaiset että mies on kova tekemään töitä ja näkee ketjukaverit hyvin. Sekin tosin muistuu mieleen että Jalo on hyvä suojaamaan ja pitämään kiekkoa, joskus tosin vähän liiankin hyvä ja ei osaa luopua siitä oikeaan aikaan. Mutta jos Räpsän koulussa mies oppii myöskin jalon (heh) kiekosta-oikeaan-aikaan luopumistaidon niin uskon että Jalo on loistohankinta.
 

C Waddle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Sinänsä olen kyllä samaa mieltä että Jalossa on potentiaalia. Kritiikkini oli tarkoitus kohdistua siihen että rosterissa on mielestäni aika paljon pelaajia jo ketkä tasitelevat paikosta kahdessa viimeisessä pelaavassa kentällisessä kun taas kärkikentät näyttävät suhteessa heikommilta muuhun rosteriin verrattuna. Viimeiset hyökkäyspään signaukset (Meri/Laaksonen) olivat pieniä pettymyksiä tästä näkökulmasta ja Jalo on minun papereissa lähtökohtaisesti saman tason kaveri. Itse olisin ehkä ollut valmis laittamaan roposet kärkihyökkääjään ja täyttämään yhden alikentän paikan omilla junnuilla (Fagerhed, Näsman, Pitkäjärvi, Nässlin) ja kasvattamaan tästä vaikka uuden Jallun.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Keskustelusta on viime aikoina unohtunut - minultakin - Continental Cupin tuoma lisäkuorma, mikä puoltaa isoa rosteria. Toki se vaatii sen, että peli kulkee siihen malliin, että Sport voi ja uskaltaa tuoda rosteriin myös näitä ennakolta kokoonpanon ulkopuolella olevia, jotta avainmiehet saavat lepoa.

Mäkin olisin kaivannut Meren ja Laaksosen sijasta selkeää kärkihyökkääjää, mutta tämä nyt oli Rässyn ja Eren ratkaisu. Kahden ekan vitjan hyökkääjiä on mielestäni nyt selkeästi: Pekkala, Laine, Kimi, Piispanen ja Kujanpää. Siinä on yksi paikka auki, mistä varmasti taistelee moni pelaaja. Pitää samanaikaisesti muistaa se, että Kujanpää on alkukauden veks ja se tekee aika ison aukon siihen lössiin, jonka pitäisi tehdä tulosta.

EDIT: Toni Jalo oli viime kaudella Mestiksen pistepörssin 16., joten odotukset saakin olla kovat. Homma on kuitenkin niin, että Kujanpää ja Laine ovat todennäköisesti kovempia pelimiehiä ja Jalo saa vedettäväkseen kolmosketjun. Olen kuitenkin aika varma, että Jalokin saa ylivoima-aikaa. Aivan niin kuin Kokkolan vitja viime kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Itse olen jotenkin osannut istuttaa Iloviidan ja Kujanpään samaan ketjuun, koska pelasivat kuitenkin junnuissakin samassa ketjussa. Jos näin, olisi Iloviidankin paikka kahdessa kärkiketjussa. Tai no... Voihan se Mirri vetää sitä kolmostakin.

Eli, Iloviita - Kujanpää - Piispanen on ainakin allekirjoittaneen papereissa yksi selvä ketju, kunhan Mirri pääsee telakalta.
 

teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ihan tuulesta temmattuna tuli mieleen, että onkohan Räpsällä ja Hiltusella ajatus odotella vielä hetken ja seurata mitä pelaajamarkkinoilla tapahtuu, mikäli NHL:n työsulku toteutuu?

Ainakin hetkeksi on mahdollista saada lainapelaajia SM-liigan suunnalta, mikäli sinne on rapakon takaa jokunen pelaaja tulossa mahdollisen työsulun takia.
Ja kuka sitä vielä tietää kuinka NHL:n neuvottelut sujuvat? Ainahan on mahdollista myös pidempi sotku joka vaikuttaa pelaajatarjontaan euroopassa enemmänkin.

Jos niin sattuisi käymään, niin ei ehkä ihan vielä tässä vaiheessa kautta kannata iskeä kaikkia rahoja kiinni johonkin Mehupurkkisarjatason maalintekijään, vaan pitää jonkun oikeasti SM-liigatason pelimiehen (ale-)palkka siellä Sportin pankkitilillä jemmassa.

No, niin. Joo, saahan sitä spekuloida... :)
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Itse olen jotenkin osannut istuttaa Iloviidan ja Kujanpään samaan ketjuun, koska pelasivat kuitenkin junnuissakin samassa ketjussa. Jos näin, olisi Iloviidankin paikka kahdessa kärkiketjussa. Tai no... Voihan se Mirri vetää sitä kolmostakin.

En tyrmää, mutta oon vähän eri linjoilla. Iloviita ei ole erityisen nopea tai taitava, vaan enemmän duunari ja puskija. Vahvuudet kulmissa ja maalin edustalla. Jos verrataan Halavaan niin erilainen. Näkisin, että Mirrin ja Piispan rinnalle kannattaisi etsiä nopeaa ja taitavaa pelaajaa. Semmoista, johon kiekon liike ei pysähdy, vaan joka oivaltaa ja osaa ratkaista. Pekkala nyt varmasti olisi tämmöinen, mutta meneekö munat samaan koriin? Kimikin ehkä.

Mirri nyt on selkeä ykkössenteri ens kaudella. Kolmoseen - ei saatana. Jos numeroilla nyt on väliä.
 

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vaikka se Meri 3-4 kentän täydennysmiehistöä vaan onkin niin sieltä vaan tänäänkin Pulkannaru latasi ainokaisen. Kyllä mulla edelleen on hyvä fiilis siitä kaverista. Ja vaikka oiskin alakenttien miehiä, niin ei siitä maalintekokyvystä haittaa ole. Parista viime vuodesta on jäänyt mieleen nimenomaan se laajuus millä Sport on pelejä pystynyt ratkomaan.

Liigaan ei Merellä nyt varmaan sinänsä nousta ja toki itsekin sitä kärkipään hyökkääjää kaipaisin. Mutta on tässä vuosien varrella varmaan typerämpiäkin signauksia tehty kun Meri.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Meri näytti taas eilen maalintekijän kykyjään pistämällä kiekon maalinedustalta kylmästi sisään. Maali syntyi Iloviidan loistavan päätykarvauksen jälkeen, kun taklasi Saipan pakin irti kiekosta ja siirsi sen Laaksoselle. Meri on hontelo ja hänellä on hieman vajavainen liike, mutta kaverin tekemisessä on päämäärätietoisuutta. Toivottavasti jatkaa kehittymistään kauden aikana.

Eilisessä pelissä pisti uusien kaverien Jalon ja Laaksosen otteet hieman mietteliäiksi. Parissakin pelissä olen yrittänyt seurata Jalon pelintekijän elkeitä ja ketjunsa johtamista, eikä näkemäni ole tyydyttänyt minua. Laaksonen haahuili eilen varsin päämäärättömästi, eikä tuntunut ehtivän tilanteisiin. Toki syötti meidän 1-1 maalin.

No, kausi on vasta aluillaan. Oikeiden ketjukoostumusten löytäminen nyt harjoituskaudella olisi tärkeää, koska toimiva ketju nostaa kummasti myös yksittäisen pelaajan suoritustasoa. Eilisessä pelissä nähtiin Sportin osalta paljon hyviä juttuja. Sport oli hyvin mukana pelissä reilut pari erää, välillä jopa hallitenkin pelitapahtumia. Varsinkin 1-1 maalin jälkeen Sport tuntui väkisin jyräävän Saipan yli ja horjutti Saipaa fyysisellä pelaamisella. Saipan onnekkaan 2-1 maalin jälkeen konseptit sekosivat pahasti varsinkin omassa päädyssä. Taas nähtiin tällä alkukaudella tutuksi tullut "musta hetki", jolloin vastustaja rallattelee 2-3 maalia meidän häkkiin.

Ja vielä, Liimataisen otteista olen varsin vakuuttunut jo tässä vaiheessa. Kaveri on varma, eikä hätäile kiekko lavassa. Eilenkin pariin otteeseen jäätävää viivapelaamista vastustajan hyökkäyssinisellä.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Räpsän mukaan Sport tähyilee vielä yhden hyökkääjän perään ja mahdollisesti vielä yksi hyvä ja budjettiin mahtuva pakkikin saattaisi tulla kyseeseen. Sport tänään maakuntamaurien vieraaksi K-Vantaata vastaan parhaalla mahdollisella jalkeille saatavalla porukalla matkaan. Poissa varmuudella Mirri ja Liimataisen pelaaminen on epävarmaa.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Räpsän mukaan Sport tähyilee vielä yhden hyökkääjän perään ja mahdollisesti vielä yksi hyvä ja budjettiin mahtuva pakkikin saattaisi tulla kyseeseen.

Lisää pelaajia jo suureen rosteriin? Onko joissain valinnoissa jäänyt mustapekka käteen? Omiin silmiin ainakin Niko Tuhkanen on ollut surkea. Tämä on ollut iso yllätys. Sentterihankinnat Laine ja Jalo eivät myöskään ole tehneet juurikaan tulosta. Laineen pitäisi paikata väh. Suonpää. Onko hänestä siihen? Panikoidaanko jo?

Toivottavasti Mirri palaa äkkiä ja nostaa koko jengin tasoa.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mirrin kuntoutumisentilasta olisi mukava tietää lisää. Joko on askissa treenaamassa? Ottaako osaa jo kontaktireeneihin vai missä mennään? Joku joka tietää voisi kertoa kun seurasta ei tätä paljoa kommentoida. Senttereiden tehosta tähän asti vähän samoilla linjoilla edellisten kanssa. Toki kannattajana annan joukkueelle aikaa kasvaa yhteistä peliä pelaavaksi. Sen myötä niitä tehojakin tulee ja puolustuspelaaminen paranee.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Yhden Tuhkasen pelin nähneenä, mielestäni täytti ihan hyvin tonttinsa. Jalo oli omaan silmään pettymys, vaikka en juurikaan häneltä mitään osannut edes odottaa. Hyvät statsit TuTosta, mutta ei ole koskaan allekirjoittanutta vakuuttanut vastustajan paidassa. Hyvää täytettä kylläkin.

Joku maaliseppohan tohon tarvittaisiin. Halava tehnyt kaksi maalia Kärppien kuudessa treenipelissä ja muutenkin saanut jatkoa try-outille, niin ei varmaankaan sit tule hän valitettavasti tässä tapauksessa kyseeseen. Joku varma maalintekijä kuitenkin tarvitaan. Mitenkähän nyt sit mahtaa olla noiden Pata-lainojen tilanne?

Pakistoon vielä kyllä vähän pihtaisin niitä rahoja ja katsoisin, onko pakollista tarvetta.

Leveyttä tarvitaan, koska S-Kiekon kanssa yritetään tosissaan kunnon yhteistyötä ja lisäksi Continental cup verottaa miesten voimia. Siksi normaali leveämpi ja yksikköhhinnaltaan halvempi rosteri tällä kaudella.

En jaksa vielä huolestua lainkaan, mutta yleisestiottaen liian suurta kyllä tuo kärkinihyökkäyksen vaihtuvuus tällä kaudella.

Hyvä tästä vielä tulee, uskokaa pois.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
LeKi-puolella oli tieto, että Hölli treenaa niiden kanssa. Itse olin siinä uskossa, että jatkaa hyvän kauden jälkeen Tanskassa, mutta näin ei kai sitten ole. Siinä olisi tuttu maaliruisku leipomaan kiekkoa pömpeliin.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Lukon junioreista olisi tulossa vahvistusta Vaasan suuntaan. Joku a-juniori ikäinen luultavasti tulisi hakemaan peliaikaa.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Mirrin kuntoutumisentilasta olisi mukava tietää lisää. Joko on askissa treenaamassa? Ottaako osaa jo kontaktireeneihin vai missä mennään? Joku joka tietää voisi kertoa kun seurasta ei tätä paljoa kommentoida.

Ollut nyt pari viikkoa jäällä, tällä viikolla sai ottaa vasta kiekon mukaan treeneihin. Paluu matseihin tapahtuu joskus loka-marraskuun aikana.

Ihmettelen todella tämän kauden jengin rakentamista. Kärki puuttuu ihan täysin Pekkalaa ja Mirriä lukuunottamatta. Jotenkin ei mun mielestä oikein hyvältä toiminta näytä tällä hetkellä. Veikkaan todella hankalaa kautta.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Jos kärkiosaamisella tarkoitetaan Halavaa, Tapiota, Suonpäätä (ylivoima) jne, niin tuohon joukkoon en kyllä saa Nabbia mahtumaan millään. Mutta ei siinä, puheet on puheita ja Nabbilla on mahdollisuus näyttää meille epäilijöille kaapin paikka!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös