Sotšin talviolympialaisten liveseurantaketju - muut lajit

  • 320 013
  • 3 379

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kyllä on huikea kaveri tämä Japanilainen kun hyppää taas tällaisen hypyn tällä ensimmäisellä kilpailukierroksella. Siinä on sitä loistokkuutta jota tältä iloiselta japanilaiselta on tottuttu näkemään jo vuosikymmenien ajan.

Kasai aloitti mäkihypyn maailmancupissa jo 1989. Silloin oli vielä Nykänenkin parhaissa voimissaan. Siinäpä tosiaan aikaperspektiiviä. Hieno mies!

Toivottavasti Kasai kruunaisi uransa ottamalla nyt olympiamitalin. Hyvät saumat siihen ainakin on.

Koivuranta viidentenä, mutta sen verran on eroa mitalisijoille, että se voi olla vaikeaa. Toivotaan tietysti parasta Koivurannalle ja huonointa mahdollista muille (paitsi Kasaille).

Ahonen sijalla 20. Muut suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Koivuranta viides. 10p mitaliin. Hyppy oli kuitenkin laadukas.
Toisella kierroksella samaan olosuhteeseen kuin ihan kärki kunnon pommi niin tulee ainakin painetta kärjelle. Anssi hyppäsi kuitenkin huonompaan tuuleen kun kärki.

Koivurannan hyppy oli todella hyvän oloinen. Pinnoja taisi vain jäädä liikaa kurottavaksi. Toki siellä on juuri sopivasti pari sellaista kenellä VOI puntti hiukan tutista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Koivuranta viides. 10p mitaliin. Hyppy oli kuitenkin laadukas...

Jep.

Vaikka Koivurannan jälkeen moni hyppääjä kärsin tuuliolosuhteista, niin kyllähän Koivuranta oli häviäjä näissä olosuhteissa.

Kommentaattori jo totesikin, että samoilla olosuhteilla Anssilla olisi nyt joku 5-6 pistettä enemmän.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mä nyt taas kerran kysyn, kun kerran meillä on todella meritoituneita selostajia, on kommentaattoreita ja ne osaa heti kertoa omalla kokemuksella hidastuksista että mikä siinä hypyssä mättää. Tällä hetkellä Ahonen on nyt ponnistellut koko ajan liian myöhään ja kommentaattori kertoo sen kerta toisensa perään, niin miten ihmeessä se ei se viesti mene Ahoselle? Kai sillä on joku "merkki" miltä se lähtee ponnistamaan ja ei kai se nyt mikään mahdottomuus olisi sitä hieman aikaistaa?
 
Ihme huumori näillä hyppääjillä. Olisi mielenkiintosta käydä mökkiviikonloppu näiden kanssa..:D
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pitää kyllä ihan yleisesti ottaen olla tyytyväinen Koivurannan kehitykseen mäkimiehenä. Siellä on kuitenkin usea vuosi tehty jo selkeästi parempaa tulosta kaudesta toiseen, ja Anssilla on kuitenkin vielä kilpailuvuosia jäljellä. Ikää on 26 vuotta, joten uraa voi olla jäljellä vaikka miten paljon. Eiköhän sitä kehitystäkin vielä tapahdu.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Mä nyt taas kerran kysyn, kun kerran meillä on todella meritoituneita selostajia, on kommentaattoreita ja ne osaa heti kertoa omalla kokemuksella hidastuksista että mikä siinä hypyssä mättää. Tällä hetkellä Ahonen on nyt ponnistellut koko ajan liian myöhään ja kommentaattori kertoo sen kerta toisensa perään, niin miten ihmeessä se ei se viesti mene Ahoselle? Kai sillä on joku "merkki" miltä se lähtee ponnistamaan ja ei kai se nyt mikään mahdottomuus olisi sitä hieman aikaistaa?

Kyllä se ponnistuksen ajoitus on vain se mäkihypyn yksi kulminaatiopisteistä. 94 km/h vauhdissa kyykystä tehty liike elää niin pienen ajallisen hahlon sisällä ettei uskoisi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tällä hetkellä Ahonen on nyt ponnistellut koko ajan liian myöhään ja kommentaattori kertoo sen kerta toisensa perään, niin miten ihmeessä se ei se viesti mene Ahoselle?
Eipä se muutoksen tekeminen kesken kauden taida olla niin helppoa. Matti Hautamäestä oli joitain vuosia sitten juttua Urheilulehdessä, ja siinä käytiin läpi Hautamäkeä silloin vaivanneita tekniikka- ja ponnistusongelmia. Hautamäki kertoi itse silloin siihen suuntaan, että kun kerran jossain hypyssä tavallaan "vahingossa" onnistui tekemään hyvän ponnistuksen, niin hänestä itsestään se tuntui ponnistusvaiheessa ihan paskalta. Ja toisaalta sitten koko kauden vaivanneet tekniikkavirheet olivat niin jumittuneet selkärankaan, että ne huonot suoritukset tuntuivat hyppyhetkellä hyvältä.

Pienestä se on kiinni.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä se ponnistuksen ajoitus on vain se mäkihypyn yksi kulminaatiopisteistä. 94 km/h vauhdissa kyykystä tehty liike elää niin pienen ajallisen hahlon sisällä ettei uskoisi.
Varmasti elää, mutta kun se Ahonen on nyt ollut koko kauden aina myöhässä, mä en muista kuulleeni kertaakaan että se olisi ponnistanut liian aikasin. Eli ikäänkuin se hahlo ei liikkuisi ollenkaan, aka se valmennus ei jostain syystä reagoisi tuohon asiaan tai tiedostaisi sitä. Jos pienessä mäessä sitä hypätään järjestään liian myöhään ja yhtään ei liian aikaisin ja sama jatkuu sitten isossa mäessä, niin ei vaan allekirjoittanut ymmärrä että miten on edes mahdollista että selvää virhettä ei pyritä korjaamaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Tällä hetkellä Ahonen on nyt ponnistellut koko ajan liian myöhään ja kommentaattori kertoo sen kerta toisensa perään, niin miten ihmeessä se ei se viesti mene Ahoselle? Kai sillä on joku "merkki" miltä se lähtee ponnistamaan ja ei kai se nyt mikään mahdottomuus olisi sitä hieman aikaistaa?

Tjaa, tätä asiaa on itse asiassa puitu ja selvitetty katsojille Maikkarin lähetyksissä ja sivuttu myös näiden kisojen aikana.

Yksinkertaisesti on niin, että tuo ponnistuksen ajoitus on kiinni sekunnin sadasosista, vaikeaa vaikeaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tjaa, tätä asiaa on itse asiassa puitu ja selvitetty katsojille Maikkarin lähetyksissä ja sivuttu myös näiden kisojen aikana.

Yksinkertaisesti on niin, että tuo ponnistuksen ajoitus on kiinni sekunnin sadasosista, vaikeaa vaikeaa.
Juu mä edelleen ymmärrän ja tiedän tämän, sitä en ymmärrä että koskaan se ei ponnista liian aikaisin. Ainakin mun logiikka edelleen sanoo että jos sitä aktiivisesti hakee sitä ponnistuksen ajankohtaa niin sitä mennään liian myöhäsestä liian aikaiseen ja takaisin jne. kunnes se ehkä joskus natsaa, nyt ollaan vain siinä liian myöhäisessä. Ja ollut aikalailla ihan siis maailmancupeissakin sama juttu. Enkä väitä olevani mikään asiantuntija olen vain ihmetellyt kauden mittaan näitä otteita. Kai se sitten reeneissä hyppii niitä liian aikaisia tms.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Ei helvetti kun taas selaa tuota tuloslistaa tarkemmin...

20 sakissa on 4 miestä, joiden tuulirako oli selkeästi heikompi. Yllättäen siellä on Koivuranta ja varsinkin Ahonen. Tuolla tuulikompensaatiolla toki jotain korjataan, muttei tämäkään systeemi paljon ainakaan minua lämmitä.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kasai aloitti mäkihypyn maailmancupissa jo 1989. Silloin oli vielä Nykänenkin parhaissa voimissaan. Siinäpä tosiaan aikaperspektiiviä. Hieno mies!

Toivottavasti Kasai kruunaisi uransa ottamalla nyt olympiamitalin. Hyvät saumat siihen ainakin on.

Koivuranta viidentenä, mutta sen verran on eroa mitalisijoille, että se voi olla vaikeaa. Toivotaan tietysti parasta Koivurannalle ja huonointa mahdollista muille (paitsi Kasaille).

Ahonen sijalla 20. Muut suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta.

Tosiaan Kasaille toivoisi että saisi sen olympiamitalin. Uskomaton kaveri ja aivan käsittämätömän pitkäu uran tässä lajissa vetänyt. Anssi taitaa olla liian kaukana pronssistakin. Toivottavasti onnistuu toisella kierroksella.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Ei vittu tota rakoa... 8.8 pistettä tuulihyvitystä Ahoselle. :D
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Varmaan stadionin portit avattiin jälleen.

(lainasin vain yhden...)

Huomisen lehden kannessa Putin ilman paitaa puhaltelemassa stadionin porttien ulkopuolella. Ja ovet senkun lepattaa...

Pian Ahonen vuoroon. Haastattelussa oli aika maissa, "käydään nyt hyppäämässä pois". Toki tuon ymmärtää tavoitetta vasten, mutta onhan tuolla huonompiakin.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Ihan kohtuullisesti oli Ahosen rako huonompi kuin ennen ja jälkeen hypänneillä. EI IHAN kompensoi tuo 5 pinnaa sitä esim. Bardaliin verrattuna.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Ainakin mun logiikka edelleen sanoo että jos sitä aktiivisesti hakee sitä ponnistuksen ajankohtaa niin sitä mennään liian myöhäsestä liian aikaiseen ja takaisin jne. kunnes se ehkä joskus natsaa, nyt ollaan vain siinä liian myöhäisessä...

Niin, siis en ole sinua yhtään parempi, minun logiikkani sanoo tismalleen samaa kuin sinunkin :)

Mutta kai se uskottava on, jos asiantuntijat näin sanovat.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Ruudut ja Ässien sylkykupit.
Lavaa laskettiin juuri, joten 7.6 pistettä on nyt puomikompensaatio...
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ihan kohtuullisesti oli Ahosen rako huonompi kuin ennen ja jälkeen hypänneillä. EI IHAN kompensoi tuo 5 pinnaa sitä esim. Bardaliin verrattuna.

Ei Ahosen hyppyjä tuuliraoilla kuitenkaan selitetä. Hajuton, mauton ja väritön on entinen kuningaskotka. Ottaisi Kasailta mallia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mä voin todeta ainakin omana mielipiteenäni, että nämä tuulikompensaatiot eivät minun mielestäni vastaa mitään todellisuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös