Ilkeän Iltalehden kolumnisti arvostelee demareiden jaskajokusen talousosaamista ja näkemyksiä...
Soteuudistus on siis työllisyystoimi - jaa-a.
Linkki vie Iltalehden kolumniin...
Kolumni: Rakentavatko nuoret politiikan päättäjät seuraavaa lamaa?
Rakentavat. Ja jos VM:n palli olisi demareilla, VM:n laskelmia ei tietenkään arvosteltaisi. Ainakaan julkisesti.
Omakohtainen kokemus on paras kasvattaja. Nykynuorisolta alkaa jo puuttua lähipiiristä sodankäyneet isovanhemmat, jolloin sodanaikaiset kokemukset ovat etäisiä koulussa opittuja juttuja, eikä enää lähipiiristä kuultuja tositarinoita. Näillä tarinoilla moni oppi kunnioittamaan sitä, mitä heillä nyt on ja olemaan kiitollisia siitä. Pisti miettimään omaa elämää aika eri tavalla, kun mummo kertoi, miten kaikki jäi Viipurista lähdettäessä tai vaari näytti sodassa tulleet arvet. Kovaa oli elämä Suomessa tuolloin ja pitkään vielä sen jälkeenkin. Tv:stä näki säännöllisesti itäblokin leipäjonoja, missä kansalaiset jonottivat ostaakseen nahkeita juureksia ja loppuunkaluttuja luita. Suomalaiset saattoivat vaihtaa yhdet nylonsukkahousut Neuvostoliitossa isoon pulloon viinaa ja tätä sitten taivasteltiin. Ja kiiteltiin, että onneksi voitettiin sota ja meillä on täällä asiat hyvin ja kaikkea riittävästi. Eikä tarvitse pelätä, milloin poliisi tulee ja vie Siperiaan, kun on sanonut jostain oman mielipiteensä.
Oman nuoruuteni kriisi oli 90-luvun lama. Se iski enemmän tai vähemmän jokaiseen suomalaiseen. Myös rikkaat ja hyväosaiset joutuivat omin silmin näkemään, miten monen aiemmin varakkaana pidettyjen perheiden elämäntyöt katosivat kuin pieru saharaan. Jäljelle jäi velkaa, murhetta ja surullisia ihmiskohtaloita. Sellaisen katsominen, edes sivusta, teki monet nöyräksi. Ei kehdannut valittaa tyhjästä ja haihatella liikaa. Toki siitäkin ajasta moni hyötyi, mutta tuskin kukaan järjissään oleva ihminen siitä oli erityisen onnellinen kuitenkaan, vaikka olisi omaisuuttaan saanut epäonnisten kustannuksella kartutettuakin.
Nämä vaikeat ajat alkavat olla yhä enenevässä määrin tulevien päättäjien osalta vain kertomuksia menneisyydestä. Nuorissa on tulevaisuus, mutta mikään ei opeta niin kuin aikalaiskokemukset. Kun ei ole minkäänlaista omakohtaista kosketuspintaa, on helppoa heitellä ideologista hömppää ilmoille ja väittää, että kyllä näillä keinoilla Suomi lähtee nousuun ja vielä pysyy siellä. Mutta ei se lähde. Hyvinvointivaltio perustuu siihen, että ihmiset käyvät töissä ja saavat siitä korvauksen, mikä pistetään kiertoon. Jos palkasta ei jää käteen riittävästi hyvään elintasoon ja tekemättä mitään saa lähes saman, moni ei tee mitään. Pakko on valitettavan monelle paras motivaattori.
Suomessa on niin monta rakenteellista ongelmaa, että ainoa keino saada touhuun oikeasti järkeä, olisi räjäyttää kaikki atomeiksi. Tehdä uudet jaot ja aloittaa alusta niillä tiedoilla, mitä meillä nyt on olemassa. Täällä on paljon periaatteellisesti hyviä asioita, joista kannattaa pitää kiinni, mutta ne on kehitetty aikana, jolloin maailma oli ihan erilainen paikka. Samaan aikaan, kun puhutaan kansalaisten ylivelkaantumisesta ja siitä, että pitää elää niin, että omat tulot riittävät ja karsia kaikki ylimääräinen pois, jos rahat eivät riitä nykyisen elintason ylläpitämiseen ihan oikeasti, valtio ei elä näiden ohjeiden mukaan. Kyllähän sen jo järkikin sanoo, että jos rahat eivät riitä tiettyihin asioihin, niitä asioita on karsittava. Kaikki kiva tai jopa tarpeellinen ei kuitenkaan ihan oikeasti ole välttämätöntä. Tai voi olla sitä joillekin, muttei kaikille. Jokaisen pitää omassa päässään miettiä, mikä on oikeasti tärkeää ja laskea, miten saa rahansa riittämään. Koska sitä rahaa ei tule sieltä seinästä yhtään enempää, vaikka kuinka tunkisi pankkikorttia automaattiin. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan näytä koskevan valtiota. Kaikenlaista uutta ja kivaa hankitaan (kuten vaikkapa oppivelvollisuuden pidentäminen), mihin ei tässä taloustilanteessa olisi oikeasti varaa. Tähän sanoisi talousneuvoja, että et voi toimia niin, vaan ensin pitää laittaa muu talous kuntoon ja sitten, jos viivan alle jää rahaa, voi alkaa miettiä, mihin sitä ylimääräistä rahaa kannattaa laittaa.
Se nyt on ihan selvää, että saavutetuista eduista ei haluta luopua. Ihminen toimii niin. Ikäviä päätöksiä ei haluta tehdä. Mutta joskus vain on aivan pakko. Nykyhallitus on kuin hukassa oleva curling-vanhempi, joka haluaa olla lapsensa paras ystävä, pitää kulissit kunnossa ja elää yhtä leveästi kuin naapuri, vaikka varaa ei ole. Hienot merkkikäsilaukut ja kansitakit ostetaan vaikka velaksi, kunhan voidaan somessa esitellä, että varaa on. Vaikka oikeasti ei olekaan. Ja iltaisin mennään nukkumaan joko huolesta kankeana, että saatana, jos duunit menee alta ja velat maksuun, niin mitäs sitten. Tai sitten ei välitetä paskan vertaa ja luotetaan siihen, että kyllä joku tulee ja pelastaa. Nyt on kuitenkin niin, että Suomen valtiolla ei ole varakkaita vanhempia, jotka ovat omalla työllään saaneet kartutettua omaisuuttaan vuosikymmenien aikana ja jeesaavat aina. Kyllä sitä apua varmaan Suomikin jostain saa, mutta sillä on hintansa. Ja sen hinnan maksavat sitten aikanaan muut. Näin toimii oikeassa elämässä paskahousu vastuunpakoilija, mutta kun kysymys on poliittisista toimijoista, mitään vastuuta ei yhtäkkiä olekaan. Samat tyypit vielä väittävät olevansa yhteisellä asialla ja jostain syystä liian moni kansalainen ostaa selityksen. Henkilökohtaisessa elämässä kyllä paheksutaan näitä ylivarojensa eläjiä, että kyllä pitäisi tyytyä vähempään, jos varaa ei oikeasti ole. Demareiden äänestäjät ovat kaikkein pahimpia: moni on tehnyt jo pitkän työuran julkisella puolella tai tehtaissa ja talonsa ja autonsa maksaneet, eläkekertymä on taattu ja muutakin omaisuutta on. Loppuelämä on siis turvattu. Eivät he millään yhteisellä asialla ole tai Suomen tulevaisuutta ajatella, vaan ajetaan puhtaasti omaa etua. Ja puolueen listoilta löytyy ihmisiä, jotka ovat oman etunsa nimissä valmiita ajamaan tämän ryhmän etuja. Hyi saatana.