Mainos

Sopimuspelaajat kaudelle 2007-08

  • 61 485
  • 171

Kalapa64

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Jos ei Kurkalla palkka pienene, en katso että miestä kannattaa kiinnittää ensi kaudeksi Kalpaan, vaikka niin usea tätä toivoisi. Ei onnistunut Ilveksessäkään, eikä vieläkään täällä Kuopiossa tällä kaudella, jokin mättää.
Sonnille jatkoja toivoisin, miehellä asenne kohdallaan!
Peruspakit ei enää ensi kaudella riitä, tarvitaan pari kiekollista pakkia ehdottomasti!
 

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Päivän SS:ssa Virran kommenttien mukaan kevään mittaan on kaikki myytävänä, paitsi jokkueessa ensikaudella jatkavat jo olemassa olevilla tai lähiaikoina tehtävillä sopimuksilla, kunhan hinnasta vain päästään sopimukseen. Perään SS:n Huttunen vihjailee, että joku ulkomaalaisista voisi jo tammikuun aikana hyvinkin vaihtaa maisemaa. Toivottavasti Sonnenberg ei ole lähdössä, muista ei niin väliksi, vaikka Hanssonin voisi pitääkin. Davidson saa mennä aivan rauhassa, vaikka ottajia tuskin löytyy. Kurkan kohdalla hinta/laatusuhde on ainakin tällä hetkellä niin pahasti päin honkia, että jollei hinta reilusti putoa ensikauden sopimuspapereissa, saa miehen aivan vapaasti myydä. Hänet luulisi jonkun seuran ainakin viime kauden näytöillä jopa haluavan.

Periaatteessa suhtaudun kieleteisesti "pajatson tyhjentämiseen" keväisin, mutta muut kuin Sonnenberg eivät ole edes olleet joukkueen kantavia voimia. Jos siis muille vain ottajat löytyy, eikun miehet uusiin maisemiin.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
viza kirjoitti:
Jatkoajan tämäniltaisen pelin otteluraportissa:
- Ensi viikollakin alkaa tulla sopimuksia näille pelaajille jotka tänne jäävät. Sopimuksia on jo kirjoitettu, kertoi Virta.

Olisikohan Sonni listalla? :)
Ulkomaalaisista toivoisin ainoastaan Sonnin jatkavan. Yleensä minulla ei ole mitään suosikkipelaajaa, mutta kyllä Sonnenberg on ollut rautainen.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä oon taas kerran erimieltä. Minä pitäisin Kurkan. Hommahan meni tänä vuonna niin, että Kurkan kausi alkoi *vetin huonosti. Toisia tuommoinen joukkueenvaihto kesken kauden piristää, mutta Kurka onkin Tsekinmaalta. Eihän se viimekään keväänä siellä käkikellomaassa mitenkäään loistanut...

Ensi syksynä Kurka pääsis aloittamaan taas tutuista ympyröistä, mutta ''uuden'' valmentajan alaisuudessa ja mahdollisten uusien vahvistusten kanssa.

Minä siis pitäisin Kurkan täällä senkin uhalla, että se floppais.
 

Ponkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Sht
Sonni, Sonni, Sonni. Tämän kaverin ympärille ens kauden jengi pitää rakentaa.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse en kyllä lähtisi koko joukkuetta uudistamaan tyyliin, Sonni jää hyökkäykseen, Kuusisto puolustukseen ja Nissinen maaliin ja loput veks!

Puolustus huutaa kiekollista pakkia, tämän pitäisin kohde numero ykkösenä. Hyökkäyspää yhtä kokenutta liigajyrää. Sonnin ja Hanssonin pitäisin ulkkareista, en näe järkeväksi lähteä vaihtamaan miehiä uusiin "arpoihin". Case Kurka onkin sitten hankalampi, pitää miettiä tarkasti mitä muuta miehen hintalapulla olisi tarjolla. Kapasen, Salosen ja Piston yhteenlasketuilla palkoilla pitäisi olla varaa maksaa ensi kaudella yhdelle kovan statuksen kotimaiselle.
Kiiskinen,Kauvosaari ja Tuppurainen on yksi valmis ketju ensi kaudeksi
 

Koheltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, HIFK, FC Woking
Cmprs kirjoitti:
Päivän SS:ssa Virran kommenttien mukaan kevään mittaan on kaikki myytävänä, paitsi jokkueessa ensikaudella jatkavat jo olemassa olevilla tai lähiaikoina tehtävillä sopimuksilla, kunhan hinnasta vain päästään sopimukseen. Perään SS:n Huttunen vihjailee, että joku ulkomaalaisista voisi jo tammikuun aikana hyvinkin vaihtaa maisemaa.

Hyvä tieto, ainakin Mestiksen voittajan kannalta(kuka lieneekään?)! Niin no, mitä väliä sillä on millä joukkueella Kalpa tai joku muu seura tulee ns."tasonmittaus" otteluun, kun ei ole mitään menetettävää. Täytyypä katsoa rosteria, jos vaikka joku eksyisi tänne länteenkin.
 

crosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
kalapa
JuhaZ kirjoitti:
No näistähän voidaan vääntää vaikka maailman tappiin saakka, mutta Jokereiden terveen kaksikon jälkeen tulee aika nippu maalivahtikaksikkoja suurinpiirtein tasapäin, johon myös KalPan vastaava kuuluu.
Väännössä tuskin on tolkkua, joten laitetaan faktaa: 12:lla joukkueella on AINAKIN yksi paremman torjuntaprosentin omaava maalivahti kuin Kalpan ykkösmaalivahdilla Kapasella. Kapanen on torjuntaprosenttitilastossa 24. ja Nissinen 31.

Eli ei sinne jää kuin yksi huonomman ykkösmaalivahdin omaava kuin Kalpa (ja se on Saipa), ja sillä ykkösmolarilla on tässä liigassa paljon suurempi merkitys kuin sillä kuinka tasaväkinen sparraaja sieltä oven avaajana löytyy.

Kapasta ei pahemmin muutkaan tilastot kuten voitot tai päästetyt maalit keskiarvo kohota tilastoissa. Pelkän nimen perusteella kaverin ylistäminen huippumaalivahdiksi on typerää.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
crosby kirjoitti:
Väännössä tuskin on tolkkua, joten laitetaan faktaa: 12:lla joukkueella on AINAKIN yksi paremman torjuntaprosentin omaava maalivahti kuin Kalpan ykkösmaalivahdilla Kapasella. Kapanen on torjuntaprosenttitilastossa 24. ja Nissinen 31.

Itse olen tällä kaudella nähnyt tasan kolme ottelua, joten en epäilemättä ole oikea henkilö kommentoimaan asiaa. Mutta uskaltaisin kuitenkin väittää, että tuolla puolustuksen nimilistalla on jotain tekemistä asian kanssa. Siinä voisi hurmeilla ja tarkeillakin olla tekemistä pitää torjuntaprosentti vertailukelpoisena kiistatta liigan huonoimman puolustuksen takana.
 

H2O2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aamun SS tiesi kertoa että Davidson ja Kurka suuntaavat muualle heti kun löytävät itselleen uudet seurat. Tämä oli vähintäänkin odotettu ratkaisu, molempien esitykset ovat olleet kaikkea muuta kuin vahvistukselta vaadittuja onnistumisia.

Samassa yhteydessä kerrottiin, että Kiiskisen sopimusta on jatkettu vuoteen 2009, joka myös on loistava uutinen. Myös useille omille junioreille on sorvattu sopimuksia ja Virta lupaili näille liigakokemusta jo tällä kaudella. Jos jollain on lehti edessään niin voi kaivaa nimet tähän.
 

kaksyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aamun Savon Sanomat valoitti KalPan tilannetta sopimusrintamalla. Läpimurtoaan tekevän taitoniekka Tuomas Kiiskisen entuudestaan ensi kauden kattanutta sopimusta jatkettiin vuodella, eli kevääseen 2009 saakka. Myös omista junioreista ponnistava puolustaja Aku Pekkarinen oli kirjoittanut kahden vuoden sopimuksen. A-junioreita edustavat hyökkääjät Jarkko Malinen, Tommi Jokinen ja Toni Hyvärinen, kaikki vuosimallia 1988, kiinnitettiin edustusjoukkueen rinkiin malliltaan 1+1 sopimuksilla ja nuoret ovatkin saamassa ensimmäiset Liigaottelut tililleen jo tällä kaudella.

Vastaavasti kerrottiin, että Matt Davidsonille ja Tomas Kurkalle haetaan uusia työnantajia, sillä joukkueen palkka-aateliin kuuluviin pelaajiin kohdistuneet odotukset ja tehot eivät ole kohdanneet.

Edit: H2O2 ehtikin ensin, mutta olkoon näin.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Analyysi jatkuu...

Kävin nykyistä miehistöä läpi pelaaja pelaajalta tiukan seulan läpi. Seuraavassa arvioin ketkä olisi ehdottomasti pidettävä, kenestä on päästävä eroon ja millaisia pelaajatyyppejä pitäisi saada tilalle.

Boldatut pelaajat ansaitsevat jatkosopimuksen. Suluissa on vuosi, jos on jo tehnyt sopimuksen.

MAALIVAHDIT

Kimmo Kapanen
- Kovapalkkainen Kapanen on ilmeisesti suunnitellut paluuta Ruotsiin. En jää kovasti kaipaamaan, jos paluu sinne toteutuu. Enemmän kaipaan maalivahtivalmentaja Mika Tarvaista, jos siirtyy Kapasen mukana. Pelaa liian ailahtelevasti ollakseen palkkansa arvoinen.

Tuomas Nissinen (2008)
- Voisi olla jo ensi kaudella ykkönen. Pelannut myös ailahtelevaisesti, mutta esittää välillä upeita pelastuksia ja kehittyy, jos saa tilaisuuden vastuuvahtina.

PUOLUSTAJAT

Matti Kuusisto (2008)
- Ollut selvä kiekollinen ykköspakki tällä kaudella. Muistuttaa koko ajan enemmän taannoista pakkipariaan Kimmo Timosta. Pelasi erinomaisen jakson ennen joulua, sittemmin vähän hiipunut. Vastuunkantajia ensi kaudellakin.

Janne Jalasvaara
- Alkukaudesta oli ihan sukka: kankea ja virhealtis floppi. Sittemmin parantanut huikeasti. Kantaa isoa vastuuta puolustuspäässä ja alivoimalla. Kuten koko pakistolla, Jannellakin on paljon parannettavaa, mutta minä luottaisin häneen jatkosopimuksen verran.

Aku Pekkarinen (2009)
-On osoittanut kehittymisen merkkejä ja on valmiimpi pelaamaan liigassa ensi kaudella. Saanee loppukaudesta panoksien puuttuessa enemmän vastuuta. Teki juuri 2v jatkosopimuksen.

Simo Pulkki
- Itse olen sitä mieltä, että yksi tällainen korsto kiekkojoukkueessa aina tarvitaan. On saanut KalPassa hyvin vastuuta, uskaltanut laukoakin ja ennenkaikkea miehet tuntuvat Pulkin syleilyssä pysähtyvän. Jos jatkaa loppukaudesta samaan malliin, kuin esim. näkemässäni Ässät-pelissä, jatkoa vain, koska ei voi olla kallis mies.

Juha Alastalo (2008)
- Jujella on sopimus ensi kaudeksi, mutta siitä pitäisi päästä eroon. On jatkuvasti vaikeuksissa omassa päässä, eikä ole omaa riittävää kiekollista potentiaalia. Ei liigatasoa oikein millään mittarilla.

Mikko Purontakanen (2008)
- Mitähän tässä miehessä on nähty, kun on pitänyt Raumalta asti tänne hommata? Kärsii selvästi jostakin keskittymisvaikeuksista pelin sisällä. Omat miehet karkailevat jatkuvasti, hasardisyöttöjä omassa päässä, eikä osaa käyttää kokoaan hyväksi missään tilanteissa. Myös Puken sopimuksesta pitäisi päästä eroon.

Mats Hansson
- Perusruotsalainen peruspakki luistelee nätisti ja on saanut lisää itseluottamusta katastrofaalisen alkukauden jälkeen. Ei ole kuitenkaan niin hyvä ulkomaalaiseksi, että ansaitsisi jatkosopimuksen.

Jermu Pisto
- Pistolla on kokemusta liigajäiltä yli 400 ottelun verran. Valitettavasti tämä fakta näkyy jäällä turhan harvoin. Eiköhän tämä ollut Jeken osalta tässä.

Petri Partanen
Tomi Tuomainen
Mikko Kukkonen

- Tälle junnukolmikolle jatkosopimukset. Partanen on latebloomer, Tuomainen on joskus ollut huippulupaus, mutta sittemmin taantunut, Kukkosessa näen korkeimman potentiaalin.

KESKUSHYÖKKÄÄJÄT

Jarkko Kauvosaari (2008)
- KalPan Petri Pakaslahti (myös ulkoiselta olemukseltaan) pelaa hyvin molempiin suuntiin, luistelee taitavasti, laukaus lähtee iloisesti, aloitukset sujuvat. Lisäksi puhutaan, että on eräs liigan kovakuntoisimmista pelaajista. Mielestäni erinomainen scouttaus KalPalta ja täydentää hyvin kakkosketjua.

Ville Hämäläinen (2008)
- Diesel-Ville painaa niska kyyryssä, jalat levällään tuttuun tyyliinsä jo neljättä kauttaan. Ura edelleen polkee hieman paikallaan. Liikettä ja fyysisyyttä pitäisi edelleen saada lisää. Pelisilmää Villeltä kyllä löytyy. Sen jo tehopisteetkin kertovat (39. 3+15=18). Kun jatkosopimus ensi kaudeksi on, katsoisin vielä vuoden Villeä KalPan paidassa.

Eetu Qvist
- On hieman piristynyt viime peleissä, mutta junnut Eskelinen ja Riekkinen taitavat ensi kaudella vallata Eetun paikan nelosessa.

Tapio Ahtonen
- Kuka?

Ville Eskelinen
Joonas Riekkinen

- Eskelinen on isokokoisena vääntäjänä ehkä sopivampi nelosen keskelle. Riekkiselle tekisi hyvää saada peliaikaa miesten peleistä esim. Mestiksestä. Molemmilla vielä pitkä matka todelliselle liigatasolle. Toivottavasti näytönpaikkoja tulee loppukaudesta.

LAITAHYÖKKÄÄJÄT

Jani Tuppurainen (2008)
- Onneksi KalPan jerelehtisellä on sopimus ensi kaudeksi. Muuten rahaseurat olisivat taatusti vieneet Allun. Toisin kuin monet muut on pelannut 110 lasissa joka pelissä. Parantanut luisteluaan huimasti, laukaus on kova ja tarkka. KalPalle kaikki kaikessa.

Tuomas Kiiskinen (2009)
- Aaah, mikä nautinto tämän nuoren taiturin peliä onkaan seurata! Vaikka muuten kausi on ollut synkkää, niin tästä kaverista on ollut iloa KalPalle ja on kahtena tulevanakin vuonna. Luikertelee kummallisesti pienemmistäkin väleistä kiekko lavassaan, näyttää välillä kuin lopettavan pelaamisen kesken, mutta heittää vielä yhden veivin, jolla kahvittaa pakin. Ja kaveri on vasta 20v...

Martin Sonnenberg
- Tuli KalPan ykkösentteriksi, mutta Virran kuultua, että on aikaisemmin pelannut vain muutaman pelin sentterinä, siirrettiin omalle paikalleen laituriksi. Siitä huolimatta yksi liigan parhaista aloittajista erittäin omintakeisella tyylillään. Ainut KalPan ulkomaalaisista, joka ansaitsee jatkosopparin. Kapteeni on hoitanut hommansa tyylikkäästi. Pelaa kurinalaisesti molempiin suuntiin ja tekee kohtalaisesti pisteitä. Tärkeä pelaaja ensi (toivottavasti) kaudellakin.

Aatu Hämäläinen
- Fysiikkaan satsattava rajusti. Pelitaidot ja -silmä kunnossa. Pystyy pelaamaan jo ylivoimaakin. Jos saa voimaa, ensi kaudella tiedossa enemmän vastuuta.

Timo Koskela
- Tämän pelaajan kohdalla olen täysin kahden vaiheilla. Toisaalta ei auta joukkuetta kuin kiekon kanssa ja pelkää kaksinkamppailuja. Toisaalta jos tekee pisteitä samaan tahtiin kuin tähän asti (39. 10+17=27) ja auttaa ylivoimassa, ansaitsee jatkon. Esteenä jatkolle voi tosin olla hintapyyntö, joka helposti näillä +40 pistettä (nykytahdilla) liigassa takovilla nousee helposti turhan korkeaksi. Jos hinta on sopiva, antaisin jatkosopimuksen.

Sami Kaartinen
- Ollut pitkään sivussa. Väläyttelee ajoittain, mutta jatkuva peliote puuttuu. Pienikokoinen ja sähäkkä, mutta ei liigassa pysty riittäviin tehoihin. Ei vain riitä.

Tomas Kurka
- Kurka ei ole enää Kurko. SS kirjoittaa, että Kurkalle etsitään jo loppukaudeksi uutta seuraa. Mitä lie Ilveksessä tapahtunut, mutta itseluottamus on tipotiessään sen reissun jäljiltä. Alkuun tullessaan takaisin teki rajusti töitä, mutta tulosta ei vain syntynyt. Ilmeisesti sitten turhautui ja lopetti töiden tekemisen. Nyt vain kikkailee, mutta ei käytä laukaustaan ollenkaan. Jäi sitten yhden kauden ihmeeksi.

Matt Davidson
- Käsittömättömän antifyysinen kanadalainen. Periaatteessa kaikki ominaisuudet ovat kunnossa: luistelu, laukaus ja koko. Ei vain osaa tai viitsi niitä hyödyntää. Yhden lyhyen tehokauden jälkeen ei ole ollut joukkueelleen kuin haitaksi kovan palkkansa takia. Etsitään jo uutta seuraa.

Simo Vidgren
- Näkemiin.

Kasper Kenig
- Kärsinyt paljon loukkaantumisista, joka vienyt parhaan terän parhaasta aseesta eli luistelusta. Pieni koko haittana vääntötilanteissa, siksi kurvailee usein sivuun maalintekosektorilta. Krooninen tehottomuus vaivasi jo Mestis-aikoina. Ei käyttöä.

Henri Huohvanainen
- Henkka oli Mestis-aikojen suosikkipelaajiani. Yrittää edelleen joka vaihdossa täysillä. Se vain ei enää riitä liigassa. Pelitaidot ja ennenkaikkea pelisilmä ovat erittäin rajoittuneet. Kiitos menneistä vuosista, hyvää jatkoa!

Jarkko Malinen (2008)
Toni Hyvärinen (2008)
Tommi Jokinen (2008)
Juha Virtanen
Jani Savolainen
 

shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
No voe..

Niin sitten Kurkastakin luovutaan. Hlökoht olisin kyllä katsellut Tomasta vielä ensi kaudellakin Kuopiossa Sonnenbergin rinnalla. Varmaan olisi kaverilla ollut vielä paljon annettavaa, kunhan olisi päässyt "omalle tasolleen" ja ollut mukana sopimuksella jo joukkueen rakennusvaiheessa. Davidsonista viis.
Mutta zoomaamaan joutui aamun SS:n takasivun otsikkoa "Vidgrenille ja Ahtoselle jatkopestit!" Kattokaapa vaikka ite. Onneks ei sentään ollut urheilu-uutinen lipsahtanut väärälle sivulle (niille jotka ei lehteä näe, kysymys taisi olla jostain Vieremän kunnanhallituksesta tms :)
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eli sopimukset ensi kaudeksi on seuraavilla pelaajilla:

Tuomas Nissinen
Matti Kuusisto
Aku Pekkarinen

Juha Alastalo
Mikko Purontakanen
Jarkko Kauvosaari
Ville Hämäläinen
Jani Tuppurainen
Tuomas Kiiskinen
Jarkko Malinen
Toni Hyvärinen
Tommi Jokinen


Näistä kaikki muut OK, mutta Jujen ja Puken soppareista pitäisi päästä eroon. Virta on sanonut, että kaikki on kaupan loppukauden. En tiedä mikä on sitten keino päästä eroon sopimuksenalaisista pelaajista, koska näitä kahta tuskin kukaan liigajoukkue ainakaan haluaa, ja hinta Mestis-joukkueille on liian kova. Ilmeisesti ratkaisu on ilmoitus pelaajille tyyliin "teille ei ole tiedossa peliaikaa, saatte luvan etsiä uuden seuran".

Millaisia pelaajatyyppejä sitten KalPaan kaivataan? Vastaus: vähän kaikenlaisia. Toisaalta tarvitaan uskottavuutta surkeaan puolustukseen, sekä kiekolliseen peliin, että muskeliosastolle. Tarvitaan ykkössentteri pyörittämään ylivoimaa, maalintekijöitä ja rouhijoita. Tarvitaan lisää kokemusta kovista peleistä.

"sniperulkkari" - "Tommi Miettinen" - Sonnenberg
Tuppurainen - Kauvosaari - Kiiskinen
Koskela - V.Hämäläinen - "rouhijamaalintekijä"
A.Hämäläinen - Eskelinen/Riekkinen - Virtanen/Savolainen ym.

Kuusisto - "Oskari Korpikari"
"kiekollinen ulkkaripakki" - Jalasvaara
Pekkarinen - "fyysinen vahvistus"
Pulkki - Partanen/Tuomainen/Kukkonen

Nissinen/"Eero Kilpeläinen"

Siis tarvitaan:

1. Maalintekoon pystyvä laituri, mieluiten kaksi, joista ainakin toinen ulkomaalainen
2. Ykkössentteri, joksi vahvimmin huhuissa (SS:n mukaan) on liitetty Tommi Miettinen
3. Kiekollisesti pätevä pakki (mieluiten ei mikkihiiri) Kuusiston kaveriksi.
4. Fyysinen pakki, joka ei ole Kyle Rossiter-osastoa.
5. Potentiaalinen suomalainen pakki tyyliin Oskari Korpikari, jonka peliaika/kehittymismahdollisuudet nykyisessä seurassaan ovat rajalliset.
6. 1./2. -maalivahti Nissisen kirittäjäksi. Yksi vaihtoehto voisi olla oma kasvatti Eero Kilpeläinen

Näiden kaikkien PITÄÄ onnistua 100%. Nyt ei ole enää varaa virheellisiin pelaajahankintoihin. Uskottavuus on palautettava.
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Ensi kausi

Kukaan ei varmaan umpisurkean viime kauden jälkeen uskaltanut villeimmissä unelmissakaan toivoa huomattavaa parannusta joukkueen tämän kauden sijoitukseen. Tämä kausi on pelillisesti antanut kuitenkin selkeitä viitteitä siitä, että Kalpa on ansainnut paikkansa liigassa. Viime kauden tapaan rökäletappioita ei ole tullut, mutta yhden maalin tappioita on tullut huikea määrä, joten hieman paremmalla tuurilla/kokemuksella Kalpan sijoitus olisi paljon nykyistä korkeampi.

Kausi 2007-2008 on Kalpan kannalta äärimmäisen tärkeä kausi, koska viime kausi annettiin anteeksi nuoruuden ja kokemattomuuden takia ja tämä kausi osittain samoilla kriteereillä, mutta ensi kaudella kuopiolaisyleisö odottaa jo saavansa yhden maalin tappioiden sijaan voittoja. Kalpassa on ymmärrettävä se, että yleisö on tärkein tekijä jääkiekkojoukkueen menestyksen taustalla. Pääsylippu- ja oheispalvelutulot ovat sponsoritulojen ohella ne instrumentit, joilla toiminta rahoitetaan. Tästä johtuen Kalpan ensi kauden joukkueen on oltava jotain muuta kuin liigajumbo, muuten jo valmiiksi niin monta pettymystä kokenut kuopiolaisyleisö kokee pettymyksen jälleen ja jättää tulematta katsomoon. Kausikorttimyynti on keskeinen osa yleisöbudjettia ja tähän Kalpan tulisi mielestäni satsata kovasti tekemällä erilaisia, mielenkiintoisia kausikorttipaketteja ensi kaudella. Kausikorttien myyntiin vaikuttaa olennaisesti myös joukkueen rosteri ja se tulisi saada valmiiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja mieluiten siten, että tärkeiden nimimiesten sopimuksen sorvattaisiin jo keväällä viimeistään alku kesästä ja tuotaisiin julkisuuten, koska nimimiehet ovat ne joita yleisö tulee katsomaan. He ovat myös sponsoreiden kannalta tärkeitä.

Toiminnassa ollaan mielestäni ehdottomasti kuitenkin menossa oikeaan suuntaan, tästä esimerkkinä uuden toimitusjohtajan valinta, joka ilmeisesti voi olla myös täysin jääkiekon ulkopuolelta tuleva henkilö ja jolle kuuluu vain taloudelliset asiat. Joukkueen rakentamisessa on mielestäni oikea ratkaisu se, että valmentajalle annetaan vastuu pelaajavalinnoista, koska hän on se, joka tietää millaisia palikoita tarvitsee kasatakseen toimivan joukkueen.

Äärimmäisen hieno uutinen oli Kiiskisen jatkosopimus Kalpan kanssa. Kiiskisen peliesityksiä nähneenä voin sanoa, että tämä on se mies, josta Kalpan tulee pitää kiinni kaikin keinoin. Hän omaa huikean taitotason ja potentiaalin nousta liigan parhaiden pelaajien joukkoon, ikää on kuitenkin vasta 20v ja esitykset ovat jo nyt huippuluokkaa, mitä tästä pelaajasta vielä tuleekaan? Toinen tärkeä pelaaja on Tuppurainen, hän on äärimmäisen monipuolinen pelaaja, joka yrittää aina satalasissa, mielestäni tuo ilmaisu "Kalpan Jere Lehtinen" oli erittäin osuva. Tuppuraiselle pitäisi yrittää sorvata jatkoa myös ensi kauden jälkeen, joka tosin voi olla hankalaa, koska tästä miehestä on moni muukin seura kiinnostunut.

Ehdotukseni Kalpan ensi kauden joukkueeksi on seuraava: Kiiskisen ja Tuppuraisen lisäksi ensi kauden joukkueeseen kuuluvia osia ovat Nissinen, Kuusisto, Jalasvaara, Kauvosaari, Hämäläinen sekä nuoret, joilla on jo jatkot. Sonnenberg on pelaaja, joka tulisi pystyä pitämään lyömällä hieman lisää rahaa tiskiin. Pulkki voisi olla pelaaja jota myös tarvitaan. Hän ei ole mikään kiekollinen virtuoosi, mutta pyrkii pelaamaan aina kuitenkin turvallisia ratkaisuja ja hänellä on kokoa sen verran ettei Kalpassa olisi yksi tälläinenkin pelaaja pahitteeksi.

Maalivahtiosastolla Kapanen mielestäni on ailahteva ja lisäksi mailapeli on heikkoa, joten sille rahalle voisi löytyä parempaakin käyttöä. Siihen vaihtoehtoina, joko ulkomaalaismolari ykköseks tai mestiksestä kyvykäs mokke Nissiselle kakkoseks, mieleen tulee esimerkiksi Jukureiden Reunanen.

Puolustukseen tarvitaan yksi kiekollinen pelaaja, joka pystyy ylivoimalla viivassa pyörittämään peliä ja laukomaan kovaa. Lisäksi yksi fyysinen pakki, Pulkin lisäksi, joka siivoaa miehet maalin edustalta, ei kuitenkaan tappelijaa.

Hyökkäykseen tarvitaan ykkössentteri, Tommi Miettinen on ollut näissä kuvioissa esillä, joka olisi varmasti ihan ok ratkasisu. Vielä mielummin näkisin Jussi Tarvaisen, mutta hänellä on sopmus vielä ensi kaudesta svedulassa, hänet voisi ehdottomasti ottaa vaikka vähän isommallakin rahalla enemmin kuin zäkäri-ulkomaalaisvahvistuksen. Pari kunnollista laituria tarvittaisiin myös, joista toinen olisi mallia Kurka viime kaudella, eli maalinsylkijä ja toinen voisi olla rouhijatyyppinen. Yksi mieleentuleva nimi on Marko Tuomainen, tosin en tiedä kuinka realistinen vaihtoehto hän olisi.

Mutta peruskaava menestyvän joukkueen rakentamisessa on sellainen että joka paikalle löytyy yksi liigatason huippua edustava pelaaja, mutta se tietenkin vaatii paljon rahaa. Mutta niitä pelaajia tulisi myös yleisö katsomaan ja se vastaavasti toisi rahaa.

Pahoittelen viestin pituutta.
 

tlithen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, LPS, Fc Puha
Kimmo Kapanen

En jaksanut lukea kaikkia pitkiä kirjoituksianne läpi, joten pahoittelen jos tämä on teille vanha juttu:

Kimmo Kapanen on ilmeisesti siirtymässä elitserieniin ja HV71:
"- HV är intresserade av Kapanen och vi måste göra någonting för att få bättre ekonomi i framtiden, säger Pekka Virta, sportchef och tränare i KalPa."
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
tlithen kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkia pitkiä kirjoituksianne läpi, joten pahoittelen jos tämä on teille vanha juttu:

Kimmo Kapanen on ilmeisesti siirtymässä elitserieniin ja HV71:
"- HV är intresserade av Kapanen och vi måste göra någonting för att få bättre ekonomi i framtiden, säger Pekka Virta, sportchef och tränare i KalPa."
Kuulostaa perin oudolta. Kapanenhan taisi nimenomaan vähän aikaa sitten tuumailla, että KalPassa olisi mukava jatkaa. Joko Sporttifanille tulee hulluhullu-maailma, tai sitten minä olen nähnyt unta?
 

tlithen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, LPS, Fc Puha
No, en tiedän mikä tulee ehkä pelko perseeseen ettei liigaa avatakaan, mutta Expressen osaa tänään tällaista kertoa.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
-40 kirjoitti:
Kuulostaa perin oudolta. Kapanenhan taisi nimenomaan vähän aikaa sitten tuumailla, että KalPassa olisi mukava jatkaa. Joko Sporttifanille tulee hulluhullu-maailma, tai sitten minä olen nähnyt unta?

Eihän nämä sulje toisiaan pois.. Loppukaudeksi kaveri lähtee haistelemaan Vätternin rannalle kevättuulia ja palaa taas kun Kallavesikin alkaa osoittaa elämän merkkejä. (Spora kaatuu kyllä Nissiselläkin.)
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Ihan positiivisia uutisia ja huhuja. Junnujen ja etenkin Kiiskisen sopimukset ovat hyvä asia ja myös Davidsonin sekä Kurkan loppukauden sopimuksista olisi hyvä päästä eroon, kun ei miehillä tunnu juuri annettavaa olevan eikä panosta loppukaudella ole. Tosin en pahakseni laittaisi jos Kurka ensi kaudella taas Kuopiossa pelaisi, joskin huomattavasti kevyemmällä palkkapussilla. Kurkalla on kuitenkin eväitä kovin tehoihin ja näinköhän tuon varmempaa onnistujaa on Kuopioon saatavilla?

Myös Kapasen vuokraamisen Ruotsiin näkisin pelkästään positiivisena asiana. Jos säästöjä ei onnistuta tekemään, on se suoraan pois ensi kauden budjetista ja itse laittaisin Nissisen joka tapauksessa loppukaudesta todelliseen testiin. Nissisen onnistumisesta riippuen sitten harkintaan etsitäänkö ensi kaudeksi uutta ykköstä vai kakkosta. En tosin sulkisi lopullisesti ovea Kapaseltakaan ensi kautta ajatellen.

Luu2 heitti Eero Kilpeläisen nimen yhtenä vaihtoehtona ensi kaudeksi, mutta en oikein jaksa uskoa, että Ässät olisi häntä päästämässä pois vaikka sopimus taitaakin olla katkolla(?).

Positiivista on myös, että huhuihin Tommi Miettisen paluusta saadaan jonkinlaista pohjaa. Huttunen on kyllä ennenkin laukonut huhuillaan komeasti ohi, mutta kaipa hänellä jotain tietoa asiasta on kun rohkenee lehteen asti raapustaa...
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Korhonen kirjoitti:
Positiivista on myös, että huhuihin Tommi Miettisen paluusta saadaan jonkinlaista pohjaa. Huttunen on kyllä ennenkin laukonut huhuillaan komeasti ohi, mutta kaipa hänellä jotain tietoa asiasta on kun rohkenee lehteen asti raapustaa...
Täytyy muistaa sekin, että Miettinen liikkuu markkinoilla tähtipelaajan statuksella, ja palkkapussikin on sen kokoinen. Tommi olisi kyllä varma sijoitus, mutta miehen ikä ja uravaihe on siinä pisteessä, että Kuopioon palaaminen voisi olla kohtalokasta. Toivotaan, että Miettinen palaa. Luotettava takuuvarma ykkössentteri, ja varustettuna juuri sillä mitä tämän kauden KalPasta on puuttunut: huikealla kokemuksella.

Mielenkiintoista SS:n jutussa oli puhe parista paluumuuttujasta. Spekulointi alkakoon..
 

jeke

Jäsen
Kyllä täytyy iloita, että on suljettu liiga, vaikkei se mikään urheilullisuuden huippu olekaan. Nyt opittiin liigan tavoille, ja alettiin panna jätkiä lihoiksi toisin kuin viime kaudella. Vielä kun olisivat sorvanneet Kurkalle jatkoa ensi kaudesta ennen tuota Södertäljen siirtoa. Tosin onpahan se vieläkin mahdollista; mutta tärkeintä kumminkin, että loppu kauden osalta on hänen kallis palkkansa muiden maksettavana.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
jeke kirjoitti:
Kyllä täytyy iloita, että on suljettu liiga, vaikkei se mikään urheilullisuuden huippu olekaan. Nyt opittiin liigan tavoille, ja alettiin panna jätkiä lihoiksi toisin kuin viime kaudella. Vielä kun olisivat sorvanneet Kurkalle jatkoa ensi kaudesta ennen tuota Södertäljen siirtoa. Tosin onpahan se vieläkin mahdollista; mutta tärkeintä kumminkin, että loppu kauden osalta on hänen kallis palkkansa muiden maksettavana.

Olisiko Kurkaa ja Davidsonia katseltu vaikkei liiga olisikaan suljettu, ensimmäistä tod. näk. mutta Davidsonia ei varmasti. Hintalappu velvoittaa. "Pienissä seuroissa" etenkin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
jeke kirjoitti:
Kyllä täytyy iloita, että on suljettu liiga, vaikkei se mikään urheilullisuuden huippu olekaan. Nyt opittiin liigan tavoille, ja alettiin panna jätkiä lihoiksi toisin kuin viime kaudella. Vielä kun olisivat sorvanneet Kurkalle jatkoa ensi kaudesta ennen tuota Södertäljen siirtoa. Tosin onpahan se vieläkin mahdollista; mutta tärkeintä kumminkin, että loppu kauden osalta on hänen kallis palkkansa muiden maksettavana.
Tämän ja viime kauden tilanne Kurkan osalta on täysin eri viime kaudella Kurka oli joukkueen paras pelaaja vielä erittäin halpa.
Tällä kaudella joukkueen kallein pelaaja ja tehoton, joten myynti oli täysin arvattavissa.

Toivottavasti myös Matt Davidsonista päästäisiin eroon ja mahdollisesti myös jostain kotimaisesta jo ensi kauden suunnitelmista tippuneista pelaajista.
 

jeke

Jäsen
Jani82 kirjoitti:
Tämän ja viime kauden tilanne Kurkan osalta on täysin eri viime kaudella Kurka oli joukkueen paras pelaaja vielä erittäin halpa.
Tällä kaudella joukkueen kallein pelaaja ja tehoton, joten myynti oli täysin arvattavissa.

Sillä erotuksella, että viime kaudella Kurkasta olisi saatu iso siirtokorvaus. Kyllähän se vaan niin on, että kun sarja oli avoinna, niin suunta oli joukkueeseen päin sellaistenkin nimien kohdalla, joilla ei ollut mitään muuta tulevaisuutta KalPassa kuin että vahvistettiin porukkaa karsintoja varten. Tämä taas aiheutti lisävelkaantumista. Nyt kun liiga pantiin säppiin, myyvät vailla menestystä olevat joukkueet kalleimmat miehensä tulevaisuutta ajatellen. Turha sitä on sen enempää vatuloida, tämä siis kommenttina myös nimimerkki ilman sukkia viestille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös