Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Yli 12 000 biisiä iPodissa ja suffle päälle. Jännittää, sen verran paljon erilaista materiaalia soittimesta löytyy. Ja sen on muuten totta, että ei tuo iPodin suffle-toiminto ihan täydellisesti kyllä toimi. Usein soitin keksii jonkun bändin, jota sitten sufflella tuleekin joka kolmas biisi suurinpiirtein.
Tuo on kyllä ärsyttävän totta. Olen hiljalleen vienyt omaan ipodiin noin 18000 kappaletta, ja vielä on hyllyssä materiaalia odottamassa poditusta. Tuosta läjästä luulisi olevan mistä shufflella ammentaa, vaan ihmeen usein sekoituksella putoaa valintoja samojen artistien samoilta levyiltä. Lieneekö kyseessä jokin sumealla logiikalla autettu randomointi? Korjaako shuffle jotenkin satunnaisotantaa siihen suuntaan, jonka laite "arvelee" vastaavan kuulijan musiikkimakua...

Vedetään samalla vielä yhdet 10 kappaletta lisää, ettei mennä pois ketjun otsikosta.

1) Risto: Aurinkon Prinsessa (Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa)
- Ylihärsilän mielenterveysteemoihin erikoistunut poppiyhtye, mielenkiintoinen poikkeavuus kotimaisella musiikkikartalla.

2) Jaakko Teppo: Ravimatka (Onnen Kerjäläinen)
- Jaakko on jo sairaseläkkeellä, mutta back-katalooginsa on silkkaa kultaa. Nuorempi väki on ollut viime aikoina löytämässä Jaakkoa, josta propsit junnuille.

3) Wigwam: Henry's Hard And Horny All-Niter (Hard N' Horny)
- Wigujen ekalta levyltä, osa Pembroken Henry's -tarinaa.

4) Tendai Shomyo & Tatsuya Koumazaki: Gobai (Rough Guide To Music of Japan)
- Perinnemusiikkia Japanista, moniäänistä mieslaulua ja kotokin soi.

5) Mike Keneally: Father's Day (Wooden Smoke)
- Monipuolisen progemuusikon vähemmän proge levy jossa ilmavat ja tarkat soundit.

6) Ismo Alanko: Alumiinikuu (Alangolla)
- No, Ismo on Ismo. Kappale päätyi tähän 4CD-boxiin, eräänlainen välitilinpäätös tuolloin 4-kymppiseltä Ismolta.

7) Juice Leskinen: Saimaata Näkyvissä (Kiveä ja Sämpylää)
- Juicen elämän viimeinen vuosikymmen alkoi tällä levyllä ja tällä hilpeän haikealla kappaleella. Kepeät levot Jussille.

8) The Beatles: Here Comes The Sun (Abbey Road)
- Yksi George Harrisonin kuuluisimmista Beatles-levyille päätyneistä kappaleista.

9) Hector: Hannikaisen Baari (Hectobox)
- Iso H silloin ennen vanhaan, tämä soi myös isoveljen autossa tai oikeammin kassu vouvasi.

10) Johnny Cash & Willie Nelson: Like A Soldier (Cash: Uneartherd)
- Kahden legendan duetto, ja erittäin koskettava kappale. Myös siinä yhteydessä, että tämä massiivinen kokoelmaboxi julkaistiin vain hitusen Cashin poismenon jälkeen v. 2003.

No ei sattunut tulemaan samoja tällä kertaa...
 
Ancylusjärven jää, on taakse jäänyttä elämää.

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers, Jets
Vähän yli tuhannesta kipaleesta seuraavat 10 valikoitui. Vähän pelotti ensin, että mitä sieltä tulee, kun on niin laidasta laitaan, mutta kehtasinpa laittaa kaikki.

1. Kotiteollisuus- Tuonelan Koivut

2. Sentenced- Mourn

3. In Flames- Superhero Of Computer Rage

4. Iron Maiden- The Trooper

5. Metallica- The Small Hours

6. Paramore- When It Rains

7. Apocalyptica- Helden

8. Paramore- Born For This

9. In Flames- Gyroscope

10. Kilpi- Sumun Maa

Paramore rocks! ;)
 

akimoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Edmonton Oilers, JJK, Man C
Klamydia - Pala rauhaa
Klamydian koko tuotanto löytyy koneelta niin onpa soittimeenkin eksynyt jokunen levy. Ihan ok sanat tässä biisissä.

Juha Tapio - Samaan aikaan toisaalla
Enpä ole monesti tätä biisiä kuullut. Täytteenä.

Mr. Trippalot - California
Täytettä, eipä oo hajuakaan miten edes päätynyt soittimeen :)

Edu Kehäkettunen - Edu meni sekaisin
Taattua Edua. Loistavat sanoitukset.

Mauro Picotto - Komodo
Dancee/trancee. Jonkun kokoelmalevyn mukana päätynyt soittimeen.

Cypress Hill - Hits from the bong
Perus letkeetä. Nuorempana tuli enemmänkin kuunneltua Cypress Hilliä.

Iron Maiden - The number of the beast
Näistä kymmenestä paras. Ei tarvitse perusteluja.

Volbeat - Sad man's tongue
Hyvä biisi. Vasta vähän aikaa sitten tutustuin bändiin ja tykkään kyllä melkein kaikista Volbeatin biiseistä.

Cypress Hill - Another Victory
Toinen Cypress jo. No comments.

Kaija Koo - Meidät on arvottu
Perus Kaija Koota.
 
Viimeksi muokattu:
"Ei me mitään rasisteja olla. Vihataan kaikkia rättipäitä, neekreitä, mustalaisia ja abideja ihan tasapuolisesti." -3vilme

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1. Seasick Steve - I started out with nothin'
Mukavan rouhevaa perusbluesia persoonallisella otteella. Sanoitus on erinomainen!

2. Bad Religion - New dark ages
Bad Religionin uudempaa tuotantoa sieltä parhaasta päästä. Tässä on kaikki hyvät BR-biisin elementit: tarttuva melodia, nopeaa ja energistä meininkiä, Greg Graffinin tunnistettava ja vahva laulusoundi ja ne aina niin hienot "aa-aa-aa-aa -stemmat".

3. Von Hertzen Brothers - Kiss a wish
Mukavaa fiilistelymusiikkia, tämän päivän "uusprogea" parhaasta päästä.

4. Jan Stenfors - Vinegar blood
Nasty Suicide, eli Jan Stenfors, ei ole Hanoi Rocksin jälkeen isoa melua itsestään pitänyt mutta onpahan vaan tehnyt näistä ex-Hanoin miehistä parhaan soololevyn. Minusta aika aliarvostettu levy ja tämä letkeä nimibiisi on ehkä tuon levyn paras biisi. Sääli että Stenfors jätti musiikin tähän levyyn ja päätti siirtyä muihin hommiin.

5. Sonata Arctica - The cage
Yksi Sonatan parhaista biiseistä. Kunnon power-jyräystä ja hyvät sanat minun mielestäni.

6. Amorphis - Born from fire
Ei ihan parhaasta päästä Amorphiksen biisejä mutta on tuo Joutsenen ajan Amorphis ollut kyllä niin tasaisen hyvä että ei tämäkään huono biisi silti ole.

7. Madrugada - Valley of deception
Tämä Madrugada on sellainen suht' tuntematon bändi jonka soisi saavan enemmänkin kuulijoita. Tämä biisi edustaa sitä rauhallisempaa fiilistelyosastoa bändin tuotannosta. Sivert Høyemin ääntä voisi kuunnella ikuisuuksia ja erityisesti tällaisissa hitaissa biiseissä se kuulostaa upealta.

8. D.A.D. - Milk and honey
Tässä toinen bändi joka mielestäni on kovin aliarvostettu. Olen aina pitänyt D.A.D:n tavasta yhdistää sellainen "rautalankasoundi" hardrockiin. Ja myös Jesper Binzerin persoonallinen laulusoundi sopii hyvin musiikkityyliin. Paljon hyviä biisejä eikä tämä ole suinkaan huonoimmasta päästä.

9. Shinedown - Simple man
Ehkä yksi kovimmista covereista koskaan. Erinomainen cover erinomaisesta biisistä.

10. Roberto Cacciapaglia - Lucid dream
Välillä on mukava myös rauhoittua ja siihen sopii tämän Cacciapaglian musiikki enemmän kuin hyvin. Ihan sattumalta löysin erään jatkoaikalaisen avustuksella tämän miehen musiikin ja sen jälkeen on tullut kuunneltua paljonkin. Tämä tuntemattomalla kielellä laulettu kappale on yksi parhaista hänen tuotannostaan.
 
"-OO- on autuas, oikeamielinen ja vanhurskas.
Mitään pahuuteen viittavaa ei löytynyt." Pirunpaljastin

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
1. YUP - Maailman viimeinen yö

Leppymättömät lätyltä, vähällä kuuntelulla koko levy eikä kappaleestakaan muistikuvaa.

2. Nick Cave and the Bad Seeds - There is a town

Oivalliselta ja hempeän lempeältä Nocturama levyltä, pehmeää Cavea eikä huonoa lainkaan.

3. Johnny Cash - Would you lay with me (In a field of stone)

Viimeisiksi jääneitä American Recordings äänitteiltä, suosittelen levyjä kaikille. Hienoja versioita hienoista kappaleista.

4. Led Zeppelin - Bron-Y-Aur Stomp

Hieman persoonallisempi Led Zep veto, haitanneeko tuo mitään kun onnistuu siinä folk kuin rock.

5. CMX - Seittemän Jeesusta

Sitten mennäänkin enempi häröilyn puolelle, skip.

6. Faith No More - Last cup of sorrow

Loistava bändi, loistava laulaja eikä kappalekaan huonoimmista päästä.

7. Mokoma - Turvaa selusta

Kotoisen mäiskeen edustaja parhaasta päästä

8. Soundgarden - Burden in my hand

Jatkamme oivilla bändeillä ja oivilla laulajilla, voi Cornell mihin olet lähtenyt.

9. Faith No More - Land of sunshine

Laulajat ne vaan pysyy ja paranoo

10. Pearl Jam - 1/2 Full

Laulaja hänkin joskaan ei ihan samanlainen rokkikukko kuin edelliset jannut. Orkesterilta löytyy parempiakin, ei sentään Satan's bed tullut.
 
Sit on my face and tell me that you love me.

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Tää onki kivaa!

Foo Fighters: Alone + Easy Target. Ekalta levyltä ihan tarttuva poppi, vähän Weezer-henkinen ehkä.

Klamydia: Kemppainen. Ekalta levyltä tämäkin, siltä ainoalta jonka omistan. Hieno biisi, hieno levy! Voi kun olisinkin taas joskus 15-vuotias. No ei sentään!

Napalm Death: Persona Non Grata. Huikealta Smear Campaign-levyltä tollanen keskitason vetäsy. Aika poppia Napalmiksi.

Mastodon: The Last Baron. Uusimman levyn kolmetoistaminuuttinen järkäle. Hienoa happotrippimusaa kerrassaan. Voisin istua mökillä punaviinilasi kädessäni ja katsoa kun mereltä nousee myrsky.

Latvala Bros: The Blue Megawave. Roope Latvalan instrumentaalisoololevyltä hienosti eteenpäin menevä kipale. Wooden Eye on tämän levyn nimi jos joku kaipailee. Upea levy, taitaa olla vaan aika huonosti saatavana?

Mokoma: Sahalaita. Hienoriffinen kaksi ja puoliminuuttinen veto. "Ei pää saa siunaaman rauhaa, ei pää saa hetken rauhaa".

Bad Religion: You've got a Change. Ehkä sitä kaikkein paskinta Religionia, levyltä The New America. Huono.

Air: Mike Mills. Salattuja suosikkejani, joskus ajaudun väkisinkin sellaiseen mielentilaan että siihen auttaa vaan Air. Tämän levyn ehdottomia helmiä on mm. Cherry Blossom Girl-biisi

Lamb Of God: Foot to the Throat. Ihan kelvollista "pro-tools"-heviä. Ehkä pikkuisen tylsä kuitenkin.

Pantera: Message in Blood. Cowboys from Hell-levyn melko unohduksiin jäänyt raita.

Pahus, niin paljon hyvää olisi vielä listalla ollut joita olisin tässä halunnut hehkuttaa. Tällä kertaa meni näin.
 
www.kiekkopesa.fi

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Jaa, eipä ole tullut satunnaissoitantaa kokeiltuakaan tällä soittimella. Tilaa ei ole soittimessa kun 2 gb, saa nähdä kuinka paljon lista toistaa itseään. Aika paljon diversiteettiä tuossakin kuitenkin.

Opeth - The Baying Of The Hounds
Kovalta albumilta hyvä biisi!

Tesa - Part 48
Mielenkiintoista latvialaista post-metallia/hardcorea.

Opeth - Burden
Jahas, taas hienolta levyltä vähän lempeämpää Opethia.

Cynic - Integral Birth
Haa! Cynicin uudempaa matskua - hienoa settiä!

Suspyre - The Light Of The Fire
Progressiivista power-metallia? :D When Time Fades-levy toimii!

Luciano Pavarotti - Una Furtiva Lagrima (oopperasta Lemmenjuoma, levyltä Forever)
Heh, sanoinhan, että sitä diversiteettiä löytyy. Hyvin laulettua ooppera-aariaa.

Opeth - Coil
Watershediltä tämäkin (kuten Burden). Simppeli, mutta toimiva aloitusraita.

Pain of Salvation - King of Loss
Vanhempaa PoSsia, yksi kaikkien aikojen lempparibiiseistäni!

The Beatles - I Want You (She's So Heavy)
Mahtavalta Abbey Roadilta hienoa musiikkia.

Nick Cave & The Bad Seeds - The Weeping Song
Joltain kokoelmalevyltä tämäkkää vaihtoehtorokkia :)
 
The world is done,
Aurora gone

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
2. Bad Religion - New dark ages
Bad Religionin uudempaa tuotantoa sieltä parhaasta päästä. Tässä on kaikki hyvät BR-biisin elementit: tarttuva melodia, nopeaa ja energistä meininkiä, Greg Graffinin tunnistettava ja vahva laulusoundi ja ne aina niin hienot "aa-aa-aa-aa -stemmat".
Tää on kyllä niin helmi biisi! Menee heittämällä BR-kaanoniin ja tosiaan loistavaa, että Mr. Brettin paluun ja Brooks Wackermanin bändiin liittymisen jälkeen viimeiset 3 levyä ovat samaa tasoa kuin 90-luvun alun lätyt. Vielä kun vaivautuisivat Suomeen keikalle. Yksi nähty keikka ei riitä mihinkään.
 
NIИ

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Texasin ykkösketju: Gibbons - Hill - Beard
Mulla on kahdeksan GeeBeen peli, tällä hetkellä 1496 biisiä sisällä. Aika paljon kokonaisia albumeita, näitä suuria suosikkejani joita jaksan kuunnella aina vaan. Sitten on levyjä joilta mukana noin puolet tai sinne päin, siis parhaat biisit ja täyteosasto poistettu. Myös joitain yksittäisbiisejä tietyiltä albumeilta ja jopa artisteilta. Suurin osa omasta levyhyllystä, jonkin verran lainatuilta levyiltä. Netistä en ole napannut mitään, koskaan.

Ja ei kun sekoitusta:

1. Doc Holliday - Last Ride (levyltä D.H. Rides Again)
- Skynyrdin ja Hatchetin varjoon jäänyt Etelän poppoo. Tämä levy on vuodelta 1981 ja bändin paras.

2. Enter - True Angels (Yah-Hah)
- Psychoplasma- ja Mana Mana -mies Otran bändi, teki yhden täyspitkän ja yhden minin. Kitara soi karunkauniisti. "Don't fuck with serious things!"

3. Hawkwind - Space is Deep (EpochEclipse - 30 Year Anthology)
- Haukkatuulelta olen soittimelle ladannut koko kolmen ceedeen boksin, jota muuten aikanaan sai Levy-Eskoista alle kympillä!

4. Blue Öyster Cult - Fire of Unknown Origin (Fire of Unknown Origin)
- Välillä harhautuneen bändin paluu erinomaisen musiikin tekoon 80-luvun alussa. Harmillisen vähän tunnettu helmi.

5. Primal Scream - Swastika Eyes (XTRMNTR)
- Yksi 90-luvun parhaista albumeista tämä. Vai tuliko jo tämän Millenniumin puolella..?? No, sama se. Tinkimätön ja veretseisauttava.

6. Free - Wishing Well (The Best of Free)
- Näiltäkin oli kätevintä napata mukaan pätevä kokoelma. Paul Rodgersin bluesahtava hardrock-ääni ei kalpene kuin korkeintaan Coverdalelle.

7. CMX - Ruoste (Aura)
- Tottakai Yrjänän tuotantoakin löytyy, ei tosin yhtä paljoa kuin levyhyllystä. Pari albumia kokonaan ja satunnaisotantaa muilta.

8. ZZ Top - World of Swirl (Antenna)
- Kas, mulla on tältäkin levyltä juttuja täällä! Deguelloa toki ja Eliminaattoria ja muutamaa muutakin muistin ladanneeni, vaan Antennaa en. No, ihan menevää rokkia juu.

9. Depeche Mode - Barrel of a Gun (Singles 86>98)
- Näiltäkin mukana kokoelma, osittain. Hienoja biisejä tehneet, tämä ei tosin kaikista parhaita ole kuitenkaan.

10. Van Halen - You're No Good (VH II)
- Aika rock/hardrockpainotteinen otanta tuli... Vanhimpia klassikoita, mustaa musaa, progea ja suomalaisosastoa (CMX:ää lukuunottamatta) ei juurikaan tullut, vaikka laitteesta niitä löytyy runsaasti. Lieneekö perää sittenkin siinä, että samantapaista musaa pyrkii vehje tuputtamaan... Pitänee uusia koe joskus tuonnempana.
 
You can call me lost, I call it freedom.
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
1.Kantaiso - Korpiklaani
Ihan hyvä biisi Korven Kuningas albumilta, ei kuitenkaan levyn parhaimmistoa.
2.Disconnected - In Flames
Huono biisi, In Flamesin huonoimmalta levyltä.
3.Leviathan - Alestorm
Ihan hauska ja Melodinen biisi, Alestormin uudelta kiekolta.
4.Dittohead - Slayer
Ei hyvä, ei huono. Divine Invertentionin paras biisi.
5.Grottans Barn - Finntroll
Yksi Finntrollin huonoimmista kappaleista.
6.Voima Vastaan Viha - Stam1na
Aluksi en oikein pitänyt tästä, mutta myöhemmin olen alkanut kuuntelemaan. Toivottavasti Stam1na vielä joskus soittaisi tämän livenä.
7.Trollhammaren - Finntroll
Biisi, joka sai minut kuuntelemaan Finntrollia, yksi heidän parhaista biiseistään muttei paras.
8.Mieli Sydäntä Syyttää - Mokoma
Erittäin hyvä kappale Kuoleman Laulukunnailta, ei pärjää kuitenkaan saman levyn alkunelikolle.
9.Flight Of Icarus - Iron Maiden
Aluksi pidin, nykyään en.
10.Dragonheads - Ensiferum
Kappaleessa hyvä ''Viikinki-tunnelma'', myös kappaleen rauhallisuus hyvä asia.
 
- Urheiluseuran konkurssi - espoolainen elämäntapa? -

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
20 gigaa käytössä melko tarkkaan, ja tämmöstä pukkaa:

1 Dusty Springfield - Second Time Around
Dustyn ääni on jumalainen.

2 Lupe Fiasco - Go Gadget go
Lupe oli vain ääni Kanyen CD:llä ensin...

3 Coldplay - God Put a Smile upon your face
Ilmasjakelucd:n (LeftRight) jälkeen tullut kuunneltua muutakin Coldplayta.

4 Frank Zappa - Flakes
I'm a zappaholic.

5 Guillemots - Get over it
Vuoden takaisen Skotlanninreissun helmi.

6 Runrig - Alba
Jahhah, näköjään fiilistelty Skottireissua muutenkin, 'Alba' on skottikielellä isänmaa muistaakseni.

7 Led Zeppelin - Ramble On
Mistähän tämä tuli? Ei ole vähään aikaan ollut powerplayssä.

8 Ten Years After - Good Morning Little Schoolgirl
Alvin Lee ... ahh.

9 Vikter Duplaix - Looking for Love
Huikea biisintekijä, yybersensuelli ääni.

10 Eagles of Death Metal - I want you so Hard (Boy's Bad News)
Heinäkuussa sitten Tavalla.
 
That's what she said.

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Jaahas, että satunnaisia.
Kokeillaas sitten tällä vara-iPodilla eli pienemmällä.

1. Manboy - Please Stop Crying
Aika hyvin osui heti tuollainen kappale ensimmäiseksi. Manboyn kolmannelta levyltä eli levyltä nimeltä Majestic se eniten soitettu biisi. Oli 2007 Idolsin mainoskatkotunnari.

2. Faith No More - Ashes to Ashes
Ajankohtainen biisi, kesällä kun vihdoin näkee bändin livenä.

3. Faith No More - Crack Hitler
Ja heti lisää Faith No Morea. No kelpaahan tämä. Hyvä biisi.

4. The Cure - At Night
Paris-livelevyltä yksi ehkä levyn vaisuimmista kappaleista.

4. The Mars Volta - Cicatriz Esp
Yli 12 minuuttia taidetta.

5. Joy Division - Isolation
Synkkää tunnelmaa. Melko usein coveroitu kappalekin. Therapy taisi tästä saada pikkuhitinkin sorvattua aikanaan.

6. Slayer - Sex.Murder.Art
Lyhyt ja ytimekäs iskelmä.

7. Faith No More - Naked In Front Of The Computer

Aika lottoarvonta olo. Jo kolmas FNM tällä listalla.

8. Cypress Hill - Insane In The Brain
Oho. En muistanutkaan että tällaistakin on podissa. Pakko se on tähän kirjoittaakin kun kerran tuolta esiin putkahti. Klassikko toki alallaan.

9. Cypress Hill - Can't Get The Best
Ja lisää! No, tämähän on kunnon tappelu/nyrkkeilybiisi.

10. Faith No More - Pristina
Ei ole todellista...


Tosi outoa että vaikka levyjä on satoja podissa, kone arpoi noin suppean otoksen artisteista. Eipä tuo lista kyllä anna mitään läpileikkausta musiikkimaustani.
 
Nakkikastike paloi pohjaan!
- Lintnerin huuto Jaskolle

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
1. Fun Lovin Criminals - Run Daddy Run (MC Large Mix)
Tahan humoristiseen bandiin tuli ihastuttua 90-luvulla ja edelleen pelaa. "Im not dick like Cheney"

2. AC/DC - Sink The Pink
No johan sattui... ei millaan muotoa suosikkejani taman orkesterin tuotannossa. Kuhan tuli downloadattua niitten kaikki biisit talle MP3:lle ja tama nyt sitte tuli ensimmaisena... "Drink the Drink"

3. The Black Crowes - Hard To Handle
Vaikee loytaa parempi tuulisempaa musaa kun taa biisi. Aina toimii. "That aint nothin but drugstore lovin"

4. The Creeps - Sharpshooter
Tama swedu-bandi oli loyto 90-luvulta. Kaikki muistanevat heidan "Ohh I Like It"-biisin, mutta tasta heidan Blue Tomato platysta tuli oma kaikkien aikojen top-5 levy. Sopivan funky ja sita huumoria riittaa! "Nobody's ahead of me, nobody's ahead of me"

5. Tony Bennett - Steppin' Out With My Baby
Jotkut pitaa Frank Sinatraa Mr Voicena, mutta itselleni Tony on ehdoton ykkonen. Tata kundia vois kuunnella vaikka koko loppuelaman! Ei mikaan suosikkikappaleeni hanelta, mutta menee. "The big day may be tonight"

6. Red Hot Chili Peppers - They're Red Hot
Suosikkibandejani kylla, mutta ihme biisi, joka tulee aina skipattua...

7. Tony Bennett - It Had To Be You
No johan sattui! Toinen melkeen heti peraan. Tata tuli tanssittua omissa haissani ja ihan ehdottomia Bennett tulkintoja. "With all your faults, I love you still, It had to be you, wonderful you, It had to be you"

8. Roxette - Dressed For Success
Omasta mielestani ikina se kovin ilmestys Ruotsista. Per Gessle oli/on biisin tekijana loistava ja kukapa ei tykkaisi Marie Fredrikssonin aanesta. Helppoa pop-iskelmaa ja iloista meininkia. "What's you gonna tell your mother?"

9. Ozzy Osbourne - Mama, I'm Coming Home
Oon aina ollut tan jannun aanen suuri fani, mutta (omista) biiseista en ole sen kummemmin pitanyt, mutta kun on asunut suuren osan elamastaan poissa Suomesta ja oman aidin lahelta, niin taa koskettaa aina, vaikka sanoma ei nyt ihan synkkaakaan... Aitia on aina ikava. "Hurts so bad, its been so long, Mama, Im coming home"

10. 50 Cent - Just a Lil Bit
Enpa oo mikaan ihmeempi rap-yoyo-kundi, mutta taa on aika hyva panobiisi. Tykkaan kundin aanesta. "All a nigga really need is a lil bit, not a lot baby girl just a lil bit..." YO!
 
All day.

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En itsekään malta olla tähän vastaamatta. Muutamia vaimon levyjä listalla, joten toivottavasti ei anna väärää kuvaa meikäläisen musiikkimausta.

1. Guitar Heroes - If God Will Send Her Angels
Suomen kärkikaartiin kuuluvat kitaristit saivat kännipäissään ravintolassa idean, että "tehdään perkele levy, jossa on pelkkää kitarointia". Kyseinen fiilistely Timo Tolkin käsialaa.

2. Sonata Arctica - Under Your Tree
Sonata on minulle todella ristiriitainen bändi. Hyviä biisintekijöitä ja taitavia soittajia, mutta katu-uskottavuus puuttuu ainakin live-esiintymisestä täysin. Kakkohan on, kuin ilmetty young Topi Sorsakoski.

3. Anthrax - Gung Ho
Kokoelmalevyltä The Greater Of Two Evils. Pitää vähän tutustua paremmin, kun kesällä katsomaan livenä. En ole koskaan kauhea fani ollut.

4. Helloween - Locomotive Breath
Metal Jukebox levyltä Jethro Tull cover. Hommasin levyn joskus hetken mielijohteesta.

5. Amorphis - Goddess (Of the Sad Man)
Suosikkibändejäni jo pitkääään. Tässä vaiheessa eletään jo Pasi Koskisen tarun loppua Amossa.

6. Helloween - I Want Out
Tuleepas Helloweeniä. Kyseisen Bändin TOP 3 biisi.

7. Stam1na - Paha Arkkitehti
Kuunteleehan tätä, mutta ei ainakaan vielä ihan suosikkilistan kärjessä.

8. Foo Fighters - Another Round
Tätä ei varmaan olisi listalla ilman vaimoa. Loistaviakin biisejä löytyy. Yleisesti taustamusiikkia.

9. Megadeth - FFF
Cryptic Writings levyltä ihan tiukka veto. Eihän Megadethin vanhemmasta matskusta voi olla tykkäämättä, vaikka tämä menikin siinä rajakohdassa.

10. HIM - Don´t Close Your Heart
Kaksi HIM:n ensimmäistä levyä olivat niin hyviä, että kaikki muu sen jälkeen on tuntunut lähestulkoon paskalta. Jos niitä kahta levyä ei olisi koskaan tehty, niin HIM:n uudempi materiaali vielä menisi jotenkin, mutta nyt lähinnä vituttaa, kun tietää mikä potentiaali menee hukkaan.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
1. The Sounds - Ego

2. Foo Fighters - The Pretender

3. Paramore - Born For This

4. The Sounds - Fire

5. Snow Patrol - Run
(on muuten n. miljoona kertaa parempi kappale kuin sen helvetin kiekujan coveri)

6. Avenged Sevenfold - Almost Easy

7. Muse - New Born

8. Billy Talent - This Suffering

9. Muse - Hysteria

10. The Sounds - Midnight Sun


Ensinnäkin on todettava, että meikäläisen mp3:n shuffle-toiminto on aikalailla perseestä, koska kuten täälläkin ovat jo jotkut kertoneet, tuo heittää helvetillisestä kasasta musiikkia saman/samojen bändien tekeleitä kummallisen paljon vaikka varaa valita kyllä olisi. No, enpä nyt näistä kymmenestä valita koska aika rautainen kymmenen biisin setti sattui nyt kohdalle, hyvä ettei tuo heittänyt vaikkapa aina mahtavaa Rosa Helikopteria tällä kertaa, tai vaikka Martti Servon "Hitti Litti Litmasta".
 
Vähemmän hauska, useimmiten epäonnistunut hassuttelu.

Abiel

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
8. D.A.D. - Milk and honey
Tässä toinen bändi joka mielestäni on kovin aliarvostettu. Olen aina pitänyt D.A.D:n tavasta yhdistää sellainen "rautalankasoundi" hardrockiin. Ja myös Jesper Binzerin persoonallinen laulusoundi sopii hyvin musiikkityyliin. Paljon hyviä biisejä eikä tämä ole suinkaan huonoimmasta päästä.
Joo, täällä ilmoittautuu toinen DAD-diggari. Aivan tajuttoman rautasta settiä, ja mikä sattumalöytö tuo bändi olikaan pari vuotta sitten. Tosin itse olen fanituksessa vieläkin hieman "greatest hits" -tasolla.

Omaa playlistiä ämpyrästä:

1. Eppu Normaali - Tähdenlennon tiellä
Suuren bändin mielestäni yksi suurimmista biisestä

2. DAD - Point of view
Selityksiä ylempänä

3. Zen Cafe - Elämä moukaroi
No joo, tämmöstä maanantaipäivän sademusiikkia

4.The Offspring - Gotta Get Away
Offspringin Smash -albumi - kuka 90-luvun nuori voi väittää ettei omista levyä?? Ajatonta voimasointurokkia, tosin tuo biisi ei edusta levyn parhaimmistoa, vaikkakin kertsi on ihan tarttuva.

5. Motörhead - Hellraiser
Ehkä rankinta mitä listaltani löytyy, kun en yleensä ole örinän ystävä. Mutta silti kelvollista.

6. @junkmail - Hyvä minä
Antakaa anteeksi..

7. The Offspring - Nitro
Lue kohta 4. Paitsi tässä on tarttuvampi ralli.

8. Jimi Hendrix - I Was made to love her
Kuninkaan upea instrumentaalitulkinta Stevie Wonderin kipaleesta, joka ei alkuperäisenä kuullosta mielestäni juuri miltään.

9. ASA - Hidastaa
No, nää on näitä. Tarttuvaa jokatapauksessa.

10. Jamiroquai - Love Foolosophy
Tässä porukassa on aina ollut tyyliä.

No joo, tuo lista antaa ehkä hieman vääristyneen kuvan musiikkimaustani, sillä biisit on valkattu lenkkeilyä ja kuntosalia varten, eli kaikki ovat tavallaan tarttuvaa sorttia. Otannasta kuitenkin selviää jo, että skaala on laaja, mutta muuten diggailemaa progea ja bluesia ei juuri näille listoille päädy.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Shadow Gallery - Mystery. Täyttä rautaa alusta loppuun koko bändin osalta. Sääli että homma loppui miten loppui

2. Ozzy Osbourne - Tonight. Rauhallisempaa ossia.

3. Queensryche - Breakdown. Ei nyt ihan bändin ykköstuotantoa mutta ansaitsee paikkansa ainakin meikäläisen soittolistalla

4. Queen - A Kind Of 'A Kind Of Magic. Hieman erilainen bonusversio klassikosta.

5. Opeth - Ghost of Perdition. Ehkä paras kyseisen bändin kappale.

6. Queen - Friends will be Friends. Toinen Queen. Ii-potta osaa sekoittaa näitä. Mutta ei se haittaa kun kerran kunnon musasta on kyse.

7. Pain of Salvation - New Year's Eve. Svedupellet tekee hyvää musaa.

8. Tarot - Veterans of Psychic Wars. Blue Oyster Cult coveri. Nightwishikin on kuunneltavaa vain Hietalan ansioista.

9. Queen - Breakthru. Kolmas Queen, oikeastiko?. No ei siinä mitään. 4000 kappaletta ja kolme vetoa samalta bändiltä. Miksei lotossa käy tällainen tsägä?

10. Helloween - Rise and Fall. Kot7K2 on rautainen albumi joka biisiä myöten.
 
riisi serkku suudelma aurinkoinen

Luvia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Satakunta, Juventus
1. NRJ Aamupojat – Harri Olli
Hieno kappale hienosta miehestä

2. Happoradio – Kaupunki täynnä ihmisiä
Happoradion parhaimpia biisejä koskaan

3. Lumo – Riisu pois
Joskus hyvältä kuulostanut kappale. Ei kolahda enää.

4. Kotiteollisuus – Minä olen
Harvemmin kuunneltu kappale

5. Volbeat – I only wanna be with you
Hieno versio hienosta kappaleesta

6. Herra Ylppö & ihmiset – Videovuokraamon tyttö
Menettelee

7. Paramore – Decode
Fiilinki kappale jota harvemmin kuuntelen

8. Disco ensemble – Drob dead casanova
Hyvä bändi ja hyvä biisi

9. Trio Ässät – Tälläistä lurjusta
Voiko tästä sanoa mitään?

10. The 69 eyes – Feel berlin
Bändin parhaimpia kappaleita, nykyään harvemmin kuunneltu.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Texasin ykkösketju: Gibbons - Hill - Beard
Joo, täällä ilmoittautuu toinen DAD-diggari. Aivan tajuttoman rautasta settiä
Hyvä bändi kyllä, nuo Juutinmaan lehmipunkkarit. Keikalla nähty kahdesti - Nummirock -90 ja Provinssi -92. Jälkimmäisen keikan lavasteet oli kyllä hienot, rumpusetti jättimäisen sohvan päällä ja styrkkarit naamioitu vanhoiksi putkiradioiksi jne...

No, vetäisenpä toisen randomsetin tähän.

1. Black Sabbath - Under The Sun ( albumilta Vol. 4)
- Ei mikään yllätys. Taitaa olla Sapatin kuusi ekaa kokonaisuudessaan soittimessa.

2. Pink Floyd - Dogs (Animals)
- Hieno levy. Floydia tulee kuunneltua paljon myös pipodiskosta.

3. New Order - Round & Round (Technique)
- Loistavaa popmusiikkia tämä Joy Divisionin jatke on männyt tekemään.

4. Grateful Dead - Althea (Go To Heaven)
- Evilissä asustaa myös pikkuinen Deadhead. Toimii.

5. Neil Young & Crazy Horse - Crime In The City (Weld - Live)
- Hieno versio. Hevonen on iskussa tällä livellä.

6. Jolly Jumpers - Black Betty (Mobile Babylon)
- Americanaa suoraan Tyrnävältä. Loistava albumi.

7. Leevi and the Leavings - Raparperitaivas (Keskiviikko...40 Ensimmäistä Hittiä)
- Leevin molemmat tuplakokoelmat löytyy, eikä pölyty.

8. Kauko Röyhkä - Talo Meren Rannalla (Pikku Enkeli)
- Kake on kova jätkä.

9. Fleetwood Mac - Go Your Own Way (Rumours)
- Pophelmi.

10. Curtis Mayfield - Pusherman (Superfly)
- Tulihan sitä neegermussiikkiakin. Tämä on soinut ihan älyttömästi, mainio levy.
 
You can call me lost, I call it freedom.

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
1. Sonata Arctica - Paid In Full
- tää oli tässä joku kesä kovassa soitossa, mielestäni Sonatan vetävimpiä kappaleita
2. Metallica - Master Of Puppets
- klassikko
3. The Sounds - Painted By Numbers
- ihan kiva sveduralli, tekisi jopa mieleni sanoa että loistava
4. Metallica - Orion
- vehje arpo sitten näköjään toisen samalta levyltä, no klassikko tääkin yhtä kaikki
5. Janos Valmunen - Bussipysäkillä
- no joo, klassikko tääkin tavallaan... tykkään joskus kuunnella hirveessä tuubassa, jolloin myös ehkä laulan enkä välttämättä hirveästi huonommin mikä ei kerro tietenkään mitään laulutaidoistani
6. Freezepop - Get Ready 2 Rokk
- taitaa olla jotain 80-luvun poppibiittiä ja outoa sellaista, alunperin olen tainnut bongata jonkun Guitar Heron bonusbiiseistä
7. Guns N' Roses - Estranged
- ihmeen tasokkaita biisejä tulee nyt...
8. Verjnuarmu - Kalamavesj
- savometallia, ja yllättäen parempaa mitä muistin
9. Oasis - Wonderwall
- puhki renkutettu superballadi, uppoaa tosin hyvin herkässä mielentilassa
10. Amorphis - In The Beginning
- jos uusin onkin timanttinen levy, niin kyllä tääkin vielä tirvaisee leukaperiin ja heti perään munille, ja heitetäänpä vielä tämän jälkeen niska-perseotteella lähimmältä padolta alas
 
Minä ja Pena Prisman valoissa,
Minä ja Pena Osmantuvassa,
Minä ja Pena Äijänsuollaaa-aaa-aaa

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Pitäähän tätäkin koittaa...

1. Poets of Fall: Illusion and Dream
- Hieno biisi vaikken bändistä niin hirveästi välitäkkään. Montaa muuta hyvää niillä ei taida ollakkaan.

2. Jarkko Martikainen: Valssi tanssitaidottomille
- Viisaita sanoja. Martikainen on kyllä nero. Yup oli loistavaa mutta toimii tämä näinkin.

3.Yup: Ihana Elämä
- Kun polkee räntäsateessa töihin niin jotenkin vaan jaksaa tämän kanssa hymyillä...

4. Children Of Bodom: HC- Deahtroll
- Tulihan sitä mäiskettäkin sieltä viimein... Kova on biisi. Kiukuttelu musiikkia parhaimmillaan. Keikoilla ihan suosikki.

5. System of a Down: Spiders
- Neroutta.

6. Ruoska: Herraa hyvää kiittäkää
- Tämän laitoin ihan kokeiluksi. Menee lenkillä taustana mutta ei parene liian tarkkaan kuunnella...Poistunee listalta kun taas siivoilen soitinta. Ehkä.

7. Killing Joke: Seeing Red
- Kova biisi, vaikka vaatii tietyn mielentilan että iskee.

8. Samuli Putro: Elämä on juhla
- Putro on sellainen tunteiden tulkki että huh huh. Ei tarvitse aina hakata, huutaa ja mesota ollakseen rankka.

9. Moonspell: Opium
- En pidä huumeista eikä niistä näin laulaminen ole hyvä juttu. Toivottavasti seuraava ei ole huumebiisi, saatte väärän kuvan minusta...Mutta biisi itsessään toimii ihan sairaan hyvin. OOOOOPIIIUM!!!!

10. Meshuggah: Bleed
- En tiedä mistä tossa lauletaan, kuukautisveristä varmaan, ihan sama. Kuulostaa vitun hyvältä.

Minusta tuo lista ei kuvaa musiikkimakuani erityisen hyvin. Mutta nuo tuolta tulivat joten ei auta valittaa ja väittää muuta. Mitään noloa ei onneksi tullut...Kuvastaa kuitenkin toivottavasti sitä kuinka laaja-alaisesti yritän musiikkia kuunnella. Parasta musiikkia on se mikä tekee olotilan tai oikeastaan tunnelman kappaleen kaltaiseksi. Vaikka sitten tulisi tuo Putro ensin ja Meshuggah heti perään...
 
Moraali on sitä ettei uskalla tehdä mitä haluaa.

Voittaja

Jäsen
1. The Misfits - Hollywood Babylon
2. Joy Division - Transmission
3. Satyricon - Die By My Hand
4. Nick Cave & The Bad Seeds - O Children
5. Amon Amarth - Where Death Seems To Dwell
6. Slayer - Criminally Insane
7. CMX - Minne Paha Haudattiin
8. Kauko Röyhkä - Tuulee
9. Bad Religion - Raise Your Voice!
10. Impaled Nazarene - Worms In Rectum

Näköjään ihan asiallinen kuvaus meikäläisen musiikkimausta tuli: metallia, punkkia, vähän rauhallisempaa ja sitten tietenkin hyviä kotimaisia oikein kolme kappaletta. Kohtuullisen monipuolinen valikoima, vaikka tietty aikalailla monenlaista tuolta jäi vielä soittamattakin.
 
Don't buy the S*n!
JFT96 YNWA
******

LUIGIRISSOTTO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp,Man City
1.Bob Sinclar - Love generation

Mukavan kesäinen biisi, joka saa aina hymyn huulille.

2. Chemical Brothers - Galvanize

Ei ole kyseistä biisiä tullut kuunnelluksi pariin vuoteen, mutta silti ihan mukiin menevä.

3. Kanye West feat. Chris Martin - Homecoming

gay fish

4. Verve - Bitter sweet symphony

Todellinen mestariteos!

5. Moloko - Sing it back

Kiva tanssibiisi.

6. The Sounds - No one sleeps when i'm awake Loistava laulu, the soundsin vasta ilmestyneeltä uudelta levyltä nimeltä Crossing The Rubicon. Mielestä jopa levyn paras biisi.

7. Jedi Mind Tricks - Blood in blood out Jedejä on tullut viime aikoina kuunneltua jonkin verran. Kyseissä on hieman outo alku, mutta todella mukaansa tempaava biitti sen jälkeen.

8. Lily Allen - Alfie Menevä biisi Lilyn pikkuveljestä. Hyvät sanoitukset!

9. Puff Daddy&Faith Evans - I'll be missing you En mikään Puff Daddy fani ole, mutta tämä biisi on kyllä hienon koskettava

Dead By April - Losing you Kaverin mehuttaman biisi ja hän tämän minulle lähettikin. Hieno laulu, ei siinä mitään.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
No, johan tuli shufflella melkoinen kattaus. Joskin omasta mielestäni satunnaissoitto toi esille aika hyvin tämänhetkisen voimasoittolistan.

Bo kaspers orkester - Hennes syster sa

Sangen maittavaa tämä Bo Kasperin multi-instrumentaalikeitos. Pari kertaa kun soittaa tämän biisin, niin pian repeat-painiketta hamuaa käsi useampaan otteeseen.

Kuha. - Caesarnenäinen merimies

Toivon vilpittömästi tällaista musiikkia Radio Novan soittolistan keskelle yllättämään salovaarat liikenteessä juuri siinä Celine Dionin ja Juha Tapion välissä. Hulluuden ja nerouden raja häilyy usein veteen piirrettynä. Tämä laulu heilahtelee pienen makustelun jälkeen sinne nerouden väljille vesille.

Weezer - Across the sea

Eräs unohdettu helmi aliarvostetulta Pinkerton-albumilta. Niin kovin ehdat ja vilpittömät ovat laulajan tunteet.

Yup - Rakkaus on pesti hulluuteen

Omaan elämäntilanteeseeni kovin ajankohtainen laulu...

Matti Johannes Koivu - Kovat piipussa

Jotenkin tästä laulusta tulee aina mieleen maaliskuu ja ikuinen tuskailu opintotukien palautusten kanssa. Kelalla on kovat piipussa.

Muse - Map of the problematique

Black holes and revelations on täynnä hienoja lauluja. Tämä on eräs niistä.

Zen café - Talo

Tuli pitkästä aikaa mieliteko kuunnella Putron sanoituksia ja niiden joukosta löytyy tämäkin arjen matalapaineisista hetkistä kertova teos.

Fastball - Love is expensive and free

Aivan suotta yhden hitin ihmeeksi leimattu tämä Fastball. Tässäkin laulussa löytyy kaunista sanoitusta ja vierailevan tähden, Brian Setzerin, kitarointia mausteena.

Yup - Gleb

Epämukavaa, sepä mukavaa...

Kent - Mannen i den vita hatten

Eräs maailman hienoimmista kappaleista. En oikein pysty muutakaan attribuuttia tarjoamaan tämän kauneuden äärellä. Siis on parempi olla hiljaa ja kuunnella.
 
Oh baby, Grant Marshall! - Chico Resch
Tällaista tällä kertaa:

1. Korn - Blind
Perus-Kornilla lähti liikenteeseen
2. Metallica - Beat, Broken & Scarred
Uutta Metallicaa
3. Disturbed - Perfect Insanity
Tämmöstäkin p*skaa on tänne jäänyt lojumaan
4. Rage Against The Machine - Calm Like A Bomb
Omalaatuinen, hyvä bändi
5. Children Of Bodom - Trashed, Lost & Strungout
Vähän vanhempaa Bodomia
6. Pantera - Planet Caravan
Panteran harvoja rauhallisia biisejä, Sabbath cover
7. Rage Against The Machine - Know Your Enemy
Hyvä biisi, alkaa olemaan jo puhkisoitettu
8. Iron Maiden - Flight Of Icarus
Vanhaa kunnon Maidenia
9. Megadeth - Sweating Bullets
Keskiverto biisi hyvältä pumpulta
10. Megadeth - Peace Sells
Legendaarinen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy