Sohvaperunat eli sohvikset – harmitonta hömppää vai jotain suurempaa?

  • 31 677
  • 108

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kerronnassa myös tulee yhtäkkiä jotain ulkopuolista juonta: "Keke varasi itselleen ajan tatuoijalle", mutta tämä ei liity mitenkään mihinkään ohjelmassa, mitä nämä jutut ovat oikein?
Tuota olen itsekin usein ihmetellyt, mutta kun tätä on tullut katseltua jo jokunen kausi (eikä vähiten siksi että tuttuja/kavereita on parinkin telkkarin edessä) ja tietää jo valmiiksi, että kertoja kertoo juttuja jotka eivät edes vähää alusta tule esille sohvatyyppien keskusteluissa tai ohjelmassa muutenkaan, niin se menee nykyään ohi asiaan sen kummemmin takertumatta. Ei sillä, ettenkö mäkin pitäisi tuota helvetin typeränä ja outona juttuna.

Tarttumatta nyt kummemmin siihen että miksi ohjelma on niinkin suosittu kuin on, niin kyllä näissä uudemmissa jaksoissa mun nähdäkseni sellainen ero niihin alkupään jaksoihin on, että tyypit tuntuvat näissä uudemmissa olevan hyvinkin paljon tietoisempia siitä että heitä kuvataan. Alkupäässä ohjelmassa oli jotain "aitoutta" tai millä termillä sitä tunnelmaa nyt haluaakaan kuvata, jota nykyään ei enää ole kuin ihan muutaman perunan kohdalla. Voin toki aitousjanoissani olla väärässäkin, mutta kyllä se varmasti vaikuttaa, kun tiedostaa olevansa telkkarista tuttu. En sano julkkikseksi, mutta osalle kansasta tuttu kuitenkin.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olisi mielenkiintoisempaa nähdä joka kaudella ihan uudet "sohvikset". Vakkarikasvojen kommentit ovat jo aika ennalta-arvattavia. Itse tykkäsin niistä julkkisjaksoista. Oli ihan mielenkiintoista kuunnella minkälaista läppää joku Hynynen ja Hjallis heittää "perheensä kesken".
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaa, minusta taas julkkissohvikset oli käsikirjoitettua ja teennäistä kamalaa paskaa. Jos tämä olisi Nelosen ohjelma niin varmaan kaikki sohvaperunat olisi Sanoman muista ohjelmista tai radiokanavilta tuttuja, mutta Ylellä ei tällaista painetta ole ja hyvä niin.
 

EndCircle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Edellisjaksoa katsoessani huomasin kuinka paljon tylsempi ohjelma Sohvaperunat onkaan jos on nähnyt ohjelmassa nähdyt ohjelmat etukäteen. Tai osan niistä. Aikasemmin aika hyvin välttänyt oikeastaan kaikki nähdyt ohjelmapätkät.
Eli itellä homman viehätys on suurimmaksi osaksi se, että ohjelma tulee itselle yhtä yllätyksenä tms. kuin sohviksille. Niin kuin joku täällä mainitsikin: Kuin katsoisi ystävien kanssa telkkaria.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei ole ehkä tämä uusin tuotantokausi ollut aivan sellaista tykitystä, mitä odottaa saattoi. Uudet sohvikset ovat olleet pettymys. Uudet helsinkiläiset ovat värittömiä ja liian samasta muotista muiden äijäkaksikkojen kanssa ollakseen erottuvia ja uudet turkulaisetkaan eivät ole oikeastaan saaneet muuta aikaan kuin väkinäistä hekottelua. Toisaalta en kaipaa niitä helsinkiläis-sisaruksiakaan enää ruutuun, jotka ilmeisesti jäivät pois.

Juhani ja Osku ovat edelleen rautaa ja hieman yllättäen nämä Helsingin rouvat ovat mielestäni nostaneet osakkeitaan. Lauttasaaren ukkis-kerho kärsii selvästi Eeron(?) poissaolosta ja oululaisperhe sekä turkulaisperhe Laura ja Ville ovat myös ruopineet paikallaan jo pidemmän aikaa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mielestäni sarja kyntää nyt syvintä käsipohjaa mitä tulee koko sarjan historiaan. Epäonnistuneet uudet perunat, kehnoja ohjelmia arvioitavaksi ja toisaalta kovia menetyksiä perunoiden muodossa. Lisäksi tietyillä henkilöillä sama kasetti kiertää nyt samaa joka ohjelman kohdalla ja osa ”yrittää liikaa”. Osku ja Juhani oli iso menetys ja sitä ei uudella ” Oskulla ja Juhanilla” korvata saati vähän kuivakkaalla pappa-duolla.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Mielestäni sarja kyntää nyt syvintä käsipohjaa mitä tulee koko sarjan historiaan. Epäonnistuneet uudet perunat, kehnoja ohjelmia arvioitavaksi ja toisaalta kovia menetyksiä perunoiden muodossa. Lisäksi tietyillä henkilöillä sama kasetti kiertää nyt samaa joka ohjelman kohdalla ja osa ”yrittää liikaa”. Osku ja Juhani oli iso menetys ja sitä ei uudella ” Oskulla ja Juhanilla” korvata saati vähän kuivakkaalla pappa-duolla.

Pahimmat yliyrittäjät tulevat Riihimäeltä, jossa pienempi kaveri sanoo joka kerta jotain niin perkeleen hauskaa, että tämä isompi herra nauraa joka _saatanan_ kerta oikein röhönaurun. Tai ainakin mun silmiin se nauru on niin teennäisen oloista.

Ja tästä mut tuomitaan luultavasti alimpaan helvettiin, mutta tuo kehitysvammainen pariskunta on täysin turha.
 

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Mielestäni sarja kyntää nyt syvintä käsipohjaa mitä tulee koko sarjan historiaan. Epäonnistuneet uudet perunat, kehnoja ohjelmia arvioitavaksi ja toisaalta kovia menetyksiä perunoiden muodossa. Lisäksi tietyillä henkilöillä sama kasetti kiertää nyt samaa joka ohjelman kohdalla ja osa ”yrittää liikaa”. Osku ja Juhani oli iso menetys ja sitä ei uudella ” Oskulla ja Juhanilla” korvata saati vähän kuivakkaalla pappa-duolla.

Osittain samaa mieltä, taso on vähän tipahtanut mutta ei mielestäni liian pahasti.

Suurin miinus on perunoiden liiallinen määrä, ja tosiaan huonot rekrytoinnit tälle kaudelle. OskuJuhani-wannabet ja papat eivät tuo tuonne mitään uutta. Tuotanto on koittanut selvästi hakea uutta rentoa, "tyylikästä", läppää jauhavaa kaverusparia, mutta ei pelkät BilleBeino-hupparit ja värikkäät sukat siihen riitä. Pitäisi olla jotain sanottavaakin.

Ja perunoiden määrä tekee sen, että kaikkia ei aina näytetä ja välillä joku peruna sanoo jotain vain yhdestä ohjelmasta koko jaksossa. Se rikkoo rakennetta ja hommasta ei saa tarpeeksi hyvin kiinni. Jutut jäävät vähän keskeneräisiksi. Ja pari vanhempaa paria tosiaan junnaa vähän paikallaan.

Ensi kaudeksi pois ainakin Oskujuhani-wannabet, papat, down-pari, ja ehkä Riihimäki-perhe ja Oulun Linda ja Jani. Ja vähemmän ohjelmien näyttämistä ja enemmän mielipiteitä, nyt välillä näytetään pitkiäkin pätkiä joistain ohjelmista ja kommentointia vain parin lauseen verran.
 

Uncle Leo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat altavastaajille
Pahimmat yliyrittäjät tulevat Riihimäeltä, jossa pienempi kaveri sanoo joka kerta jotain niin perkeleen hauskaa, että tämä isompi herra nauraa joka _saatanan_ kerta oikein röhönaurun. Tai ainakin mun silmiin se nauru on niin teennäisen oloista.

Ja tästä mut tuomitaan luultavasti alimpaan helvettiin, mutta tuo kehitysvammainen pariskunta on täysin turha.

Kehitysvammaisista täysin samaa mieltä, eivät tuo mitään muuta ohjelmaan kuin epäselvää mölinää. Pahoittelut epäkorrektiudesta mutta sitähän se välillä on.

Riihimäki-duosta vahvasti eri mieltä, itselleni tuo ainakin uppoaa ja nauru tarttuu. Välillä tulee ihan hyviäkin piikkejä nykymenoa kohtaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Uudet ovat kyllä tylsiä, mutta tuo Riihimäen kaksikkohan on hyvä. Välillä ihan älykästäkin läppää, mutta sen pienemmän kaverin puheesta saa vaan vähän huonosti selvää. Teemu ja Salli ovat ehkä tällä hetkellä mielestäni hauskimpia.

Puolet sohvaperunoista ovat tällä hetkellä kyllä ihan statisteja ja eilinen jakso oli kyllä varmaan huonoin koskaan.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Uudet ovat kyllä tylsiä, mutta tuo Riihimäen kaksikkohan on hyvä. Välillä ihan älykästäkin läppää, mutta sen pienemmän kaverin puheesta saa vaan vähän huonosti selvää. Teemu ja Salli ovat ehkä tällä hetkellä mielestäni hauskimpia.

Puolet sohvaperunoista ovat tällä hetkellä kyllä ihan statisteja ja eilinen jakso oli kyllä varmaan huonoin koskaan.

Riihimäen duo jaksa ilmeisen paljon mielipiteitä, osa tykkää ja osa ei, joten siinä mielessä onnistunut valinta.

Teemusta ja Sallista ollaankin sitten samaa mieltä, todella hauska kaksikko. Ja aito, siinä missä näissä uudemmissa tuntuu puristavan se tieto, että kamerat on läsnä, niin nämä kaksi vetää kyllä aivan vilpittömästi hommaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ymmärrän, että puhumattomuuskin on tämän ohjelman yksi tekijä, mutta kyllähän Mika/Omar - kaksikosta tämä Mika voisi tehdä jotain muutakin välillä kuin murahdella Omarin kommentteihin. Välillä tuntuu, että pitää mikkiä suussaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helsinkiläinen vanhempi naiskaksikko on myös viihdyttävä suorapuheisuudessaN.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Nuo vanhemmat voisi olla ulkonäön perusteella identtisiä kaksosia. Toki tätä myötä sitten koko perhe näyttää aivan samalta koko sakki. Hemmetin kuumottavan näköinen perhe. En tiedä onko muut kiinnittäneet huomiota tähän.
Ei tää perhe minusta niin huono ole, jos ei huippukaan. Iso ongelma on se, että lähinnä kommentointiin osallistuu se etualan tyttö ja sitten isän vieressä istuva. Muut 3 usein ihan hiljaa.

Mutta joo, vähän on terä pois tällä hetkellä, itse karsisin uudemmista perunoista jengiä vähän pienemmäksi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Minä tarkoitan siis papoilla nyt näitä uusia kahta sohvalla hämmästelijää, Ei Lauttasaaren parlamenttia. Lauttasaarelta tärähtää ajoittain hyvin kuulaita mielipiteitä, kun taas nämä uudet ukot ovat epäselviä ja huolestuttavan tylsiä mutisijoita. Ei näin. Tämä Riihimäen perhe on tyyppi-esimerkki myös siitä kuinka henkisesti on nielaistu seiväs kameran edessä, ei mitään heittäytymistä. Sarjalla meni paremmin ennen kuin suuriyleisö kiinnostui koko sarjasta. Uusia hakemuksia satelee varmaan kuin tiskirättiä syyssateella ja se ei ole laadun tae.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Billebeinosähkärit ja se pappakaksikko tosiaan turhinta osastoa.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sohvaperunat on kyllä viihdyttävää ja harmitonta viihdettä. Tyttöystävä tutustutti minut viime vuonna tähän sarjaan ja nyt on tullut tavaksi katsoa tuo perjantaisin, mikä on oikein mukavaa. Sarjahan ei oikeastaan eroa sen kummemmin Internetin reaktiovideoista, mutta tämä sarja yrittää olla läpileikkaus suomalaisista televisiokatsojista. Suosikkeihini kuuluu ehdottomasti Teemu ja Salli, sillä Teemu heittää huikeaa läppää sekä Ranuan mummo ja tytär(?) ovat mahtavia varsinkin kun tuo mummo heittää aina jotain seksijuttuja täydellisen pokerinaaman kera.

Nyt on ollut pari heikompaa jaksoa, mutta en osaa yhtään arvioida sarjan tasoa aiempaan verrattuna, kun olen sen verta uusi katsoja ja koska tämä on niin kepeää viihdettä, että suoraansanoen unohdan jakson annin parissa päivässä. Toisin se on juonellisten sarjojen kanssa, joista voin hyvin muistaa kuviot pitkänkin ajan jälkeen. Olen kyllä samaa mieltä, että perunoiden määrää voisi vähentää ja enemmän keskittyä heidän juttuihinsa. Olisi myös kiva nähdä enemmän sohvisten reagointia vakavampiin asioihin ja ajankohtaisiin asioihin joidenkin tositelevisiosarjojen sijaan. Jos maailmassa oikeasti tapahtuu jotain isoja asioita niin olisi mielenkiintoista nähdä kansan reaktiot siihen. Sarja on enemmän profiloitunut kevyeeseen viihteeseen, mutta yhtälailla television välityksellä koetaan muitakin tunteita ja asioita kuin viihdettä, joten olisi sitäkin puolta hyvä nähdä. Ongelma on, että sohvikset katsovat juuri lähinnä tositelevisiota, mikä yleensä tarjoaa vain myötähäpeän tunteita.

Jos tuolta pitäisi jengiä karsia niin se Lohjan jengi on aina ollut jotenkin pakotetun oloinen, se kundi selaa aina puhelinta eikä monesti sano mitään niin en tiedä miksi hän on mukana. Uusi pappakaksikko on hädintuskin ollut mukana eivätkä ole erityisemmin tuonut mitään sarjaan vielä, joten olisi helppo leikata pois. Vammaispariskunnan kohdalla minun on vaikea saada selvää, mitä he puhuvat ja tyttöystävän kanssa monesti kysytään toisiltamme, että mitä he sanoivat eikä kumpikaan ole ymmärtänyt. Lisäksi noita helsinkiläisiä voisi korvata porukalla muilta paikkakunnilta, jotta saisi paremman läpileikkauksen suomalaisista, kun nyt tuolla on varmaan puolet Helsingistä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja tästä mut tuomitaan luultavasti alimpaan helvettiin, mutta tuo kehitysvammainen pariskunta on täysin turha.
Mielestäni on hyvin arvelluttavaa muutenkin ottaa viihdeohjelmaan mukaan kehitysvammainen pariskunta. Kaikkea hyvää toki heille.

Nimimuistini on surkea, mutta etenkin Iida ja Nelli, Jarno ja Perttu sekä Teemu ja Salli ovat niitä kantavia voimia ohjelmassa. Jonkun pitäisi nyt vaan tehdä ohjelma siitä, kun ihmiset katsovat sohvan perukoilta sohvaperunoita.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mielestäni on hyvin arvelluttavaa muutenkin ottaa viihdeohjelmaan mukaan kehitysvammainen pariskunta. Kaikkea hyvää toki heille.

Eiköhän YLE:n tarkoitusperä ole viestittää jonkinlaista kunnioituksen ja tasa-arvon asemaa ynnä muuta suvaitsevaisuutta ohjelman katsojille. Ohjelmille höhöttäminen ei ole vain ”taviksien” hommaa. Toki näissä erityisryhmien kohdalla on aina varmistettava, että ymmärtävät mihin ovat lähteneet, mutta eiköhän Yleisradion kokoinen instituutio nämä seikat ole sohvaperuna-rekrytoinnissaan ottanut tosissaan.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Siis en ole edes tajunnut miten paljon noita sohviksia on, 21 kappaletta.

Luiskaan suorilta:

Billebeino-sähkärit
Uudet papat
Lohjan kolmikko
Kaikki oululaiset (Linda+ Jani ja Mici + Maicci)
Inka ja Olli-Pekka
Riihimäen petergriffin ja se hoikempi kuulapää

Tarvittaessa:

Omar ja Mika
Monna ja Iris
Riihimäen klooniperhe

linkki: YLE
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lohjan kolmikko
Säästäisin heidät ja heittäisin ulos ennemmin turkulaisen Villen ja Lauran perheineen. Ville on btw viime jakson pukeutumisesta päätellen alkanut strippaamaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämän päiväisessä setissä vähemmän tylsiä sohviksia ja oli heti aika kova jakso. Toivottavasti taso pysyy yllä. Viime viikkoinen oli surkea.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Kai kaikki tämän jo tietää mutta peruna-teemu on myös ahkera indie muusikko kymmenine yhtyeineen, kuten Kynnet, Hopeajärvi ja Tekstitv-666: linkki
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös