Jahas. Sellainen MM-turnaus tällä kertaa.
Sullivanin hallintaahan se oli, kuten tuloksista nähdään, mutta mieltä piristivät Carterin ja Perryn otteet välieriin asti. Varsinkin Carterin 147 tunteikkain tuuletuksin oli aika mieleenpainuva juttu. Vähän pääsi laskemaan Carterin taso finaaleissa. Ronnie olisi ollut paljon kovemmilla, jos Carter olisi pelannut samalla tasolla kuin aiemmin.
Selkeänä miinuksena edelleen Stephen Hendryn tason heittely. Lopputulos hyvä ja paremmalleen hävisi, mutta kaukana on ne ajat, jolloin Hendry pystyi pelaamaan hyvällä tasolla huononakin päivänä. Suoritusvarmuus on aika vieras sana nykyään. Liekö harjoitusmotivaatio kadonnut, vai mistä johtuu. Tätä edellämainittua epäilyä on ainakin käytetty Mark Williamsiin.