SM-Liigan ulkomaalaishankinnat 2012-2013. Topit ja flopit?

  • 23 191
  • 43

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche
Ajattelin avata tällaisen ketjun, koska en ainakaan löytänyt vastaavaa ketjua. Eli olisi kiva kuulla muiden jengien faneilta, ketkä heidän ulkomaalaishankinnoistaan ovat onnistuneet ja ketkä epäonnistuneet. Ja nimenomaan olisi kiva kuulla noista uusista nimistä Liigassa. Itse olen nähnyt vain Jokereiden pelejä, luonnollisesti, joten en ole saanut vielä tarkkaa kuvaa muiden jengien ulkomaalaisista. Työsulku-"namit" on tietysti varmasti kaikki jollain tavalla onnistuneita, mutta mitenkäs ne jotka hankittiin koko kaudeksi?

Jokereista voinen sen verran sanoa, että tuo Steve Moses on kyllä Keklulta taas sellainen löytö, että kyllä panee sukat jaloissa pyörimään. En tiedä mistä se Kekkuli tämän miehen kaivoi, mutta aika huikeasta pelimiehestä on kyse. Käsittämättömän nopea, taitava ja ennen kaikkea maalintekijä. Mikäli sama meno jatkuu, tulee kunniakkaaseen, Otto (ylhäisessä yksinäisyydessä edelleenkin), Metro, Staple, Bremberg-listaan uusi lisäys. Sen verran olen kyllä ihastunut Moseksen peliin.

Olen siis nähnyt vain Jokereiden matseja ja niiden matsien perusteella voisin heittää muutamia nimiä vastustajista, joko toppeja tai floppeja.

Hyviä: Willsie (TPS), Heshka (Ässät), Connolly (Tappara), Azevedo (Lukko), Goren (Pelicans), Spang (HPK), Giliati (SaiPa) ja tietysti Moses (Jokerit).

OK: Demen-Willaume (SaiPa), Brodin (Ässät), Junland (Pelicans).

Odotuksiin nähden pettymyksiä: Locke (TPS), Richmond (Pelicans), Ryan (Ässät), Esposito (Pelicans), Klubertanz (HIFK) ja Ehrhardt (TPS)

Mutta kuten sanoin, kiva olisi saada jengien omilta faneilta kommentteja pelaajista niin tietäisi että onko itse yhtään kartalla tuon ylläolevan listan kanssa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen mitä itse olen nähnyt SaiPan pelejä, niin ei tuo Giliati täytä millään tapaa ulkomaalaispelaajan kriteereitä. Ns. kiva pörrääjä, mutta ei mitään muuta. Ulkomaalaispelaajan pitää kuitenkin aina olla vahvistus joukkueelle ja yleensä pisteiden valossa.

Mitä tulee HIFK:hon, niin Kyle Klubertanz menee todellakin tuohon viimeiseen kastiin. Ei ole mikään järisyttävän surkea ollut, mutta ongelma on siinä että kun ei ole millään alueella mikään järisyttävän hyväkään. Tasapaksu pelaaja josta toivottavasti hankkiudutaan eroon, koska hintalappu tuskin on halvimmasta päästä ja nyt ei vastaa hinta/laatusuhde ollenkaan.

Patrick O'Sullivan oli ekojen pelien perusteella yksi paskin ikinä missään, mutta nyt on hinannut itsensä jo tuohon toiseen kastiin ja tulee nousemaan melko varmasti hyvien hankintojen joukkoon. Kädet on luokkaa maagiset.

Eikös tuo Connolly ole ollut pienoinen pettymys Tapparan leiristä? Näin ainakin itse olen käsittänyt. Harjoituspeleissä aivan liekeissä Erkinjuntin kanssa, mutta nyt on ollut hiljaista.
 

Masentaja

Jäsen
Moses on kyllä mahtava peluri. Vähän vielä rauhallisuutta, tuntuu pikkasen koohottavan välillä kun mies liikkuu nopeammin kuin ajatus niin hukkailee kiekkoja. Mutta ei mitään pois, hienosti on sopeutunut Suomeen. Tähän on saattanut hiukka vaikuttaa se, että Moseksen yliopistojengillä oli IIHF-mittainen kaukalo, eli sikäli pelaaminen lentokentällä on tuttua. Todellinen haku, ja luottamus on ollut kova kun suoraan sopparin sorvasivat. Olihan siitä kyllä puhetta että mies ois saanut nhl-sopparin, ja hetkeäkään en epäile.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
JYPin puolelta toteaisin näistä uusista ulkomaalaishankinnoista, että hivenen miinuksen puolella vedellään:

Hyvät: Ramzi Abid. Hiihtelijältä vaikuttava, mutta tekee niitä pisteitä kun paikka tulee. Poistuu kuvasta monesti, mutta pelin jälkeen tajuaa, että se skotti-tunisialais-kanukki pelasi taas hyvin.

Pahat: Jason Lepine, Cory Quirk. Lepine ollut yllättävän haparoiva etenkin kiekollisena, niin viivalla kuin omassa päässä, vaikka tämän tuli olla sitä bravuurialuetta. Antaa välillä käsittämättömiä junnusyöttöjä (huitaisee ohi kiekosta). Ei odotettu puolustavaa puolustajaa, ja sitä nyt ei ainakaan tullut. Harjoituspelien perusteella odotettiin selvästi enemmän, nyt ei mahdu edes pakkikuusikkoon. Quirk vaikuttaa valitettavasti siltä, mitä vähän itse pelkäsin. Yrittää kyllä paljon ja asenteesta ei ole kiinni, mutta hivenen liian heiveröinen SM-liigaan ja mieleen tulee Turo Asplund ennemmin kuin Hytösen korvaaja.

Rumat: ei ole. JYPissä on naamaraja.

Muut ulkomaalaishankinnat ovat taattua laatua, Perrinin tiedätte, Hubacek meijän suosikki jo, Auvitu jatkoi mihin keväällä jäi - tänään paluu kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen ja toivottavasti ei vaikuttanut pelaamiseen liikaa. Peverleystä vähän semmoinen fiilis, että kaikkea ei ole vielä saatu irti, ketjukaverit tosin eivät anna tulivoimaisinta taustatukea. Ehkä jäänyt muiden seurojen änärihankintojen varjoon pisteiden valossa, mutta olisi kyllä huippuvahvistus jos jatkaisi kauden loppuun JYPissä.
 
Pelicans

TOPIT:
Lee Goren sekä Radek Smolenak täyttävät selvästi vahvistuksen kriteerit ja pelaajat näkyvät aina kentälle astuessaan.
Jonas Junland on saadulla lyhyellä otannalla todellinen vahvistus joka pyyhkii tällä hetkellä esimerkiksi Danny Richmondilla lattiaa.

LOPIT:
Angelo Esposito ei ole kyennyt astumaan siihen rooliin johon miestä kaavailtiin, näyttäisi siltä, että kivet eivät vain yksinkertaisesti riitä ykkössentteriksi SM-liigan tasolle. Nyttemmin tuo on siirretty laidalle.
Danny Richmond ei ole ollut läheskään tilipussinsa arvoinen, mutta moni näkee miehessä yhä potentiaalia. Paljon saa tapahtua jotta mies nousee vahvistuksen kriteerit täyttäväksi pelaajaksi ja hintalappunsa perusteella silloin tulisi olla selvä peräpään liideri. Tällä hetkellä meriitti on lähinnä se, ettei mies heikennä kokoonpanoa.
Ryan O`Marra purkikin jo sopimuksensa, eikä miehestä ollut käytännössä mitään iloa Lahtelaiselle jääkiekolle.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Wild
SaiPan osalta:

Erittäin hyvin onnistuneita:
-
Kehityskelpoisia:
Demen-Willaume on kehityskelponen, Savilahti-Nagandermainen haku. Luisteluvauhti ei vielä ole kummoinen (ks. Jokerit-pelin Filppulan tekemä tasoitusmaali) ja vielä hieman virhealtis.

Pettymyksiä:
Gilliati oli edellisessä matsissa jo viltissä asti. Tähän asti on ollut lähinnä pörrääjä, joka välillä pääsee kovan luisteluvauhtinsa kanssa hyvälle paikalle, mutta kädet ei riitä tekemään oikeita ratkaisuja. Ei täytä edes omia maltillisia odotuksia - puhumattakaan siitä että moni odotti hänestä jopa ykköskentän laiturin elkeitä.
 

Pete27

Jäsen
Suosikkijoukkue
TAPPARA
Tapparan Conolly on ollut ihan ok... Monessa pelissä ollut Tapparan parhaita ja kerran vissiin se paraskin... Kärsii vaan siitä et tällä hetkellä Tapparassa ei toimi kuin yksi ketju, eli Barkovin ketju.

Uskon että tulee kohottaan profiiliaan kun(jos) saa muutkin onnistuun ketjussansa. Esim Antti Ej ei tällä hetkellä osu edes futis maaliin.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin osalta arviot ovat aika hyvin kohdallaan. Willsie on ollut erittäin hyvä ja miestä selkeästi vituttaa hävitä, sen verran turhautumisenkin merkkejä on paristi osoittanut tappio-otteluiden loppupuolella. Ehrhardtilta ei ihmeitä odotettu ja ihmeitä ei ole nähty. Harmaa peruspakki, kuten Kyle Klubertanz aikoinaan, mutta vaatimattomammalla hyökkäyspään kontribuutiolla. Jatkossa Ehrhardt tulee putoamaan kokoonpanon ulkopuolelle ulkomaalaiskiintiön ylittyessä ja mies olisikin järkevintä lainata jonnekin muualle nhl-lakon ajaksi. Corey Locken peliä on paljonkin analysoitu miehen omassa ketjussa, mutta pettymyshän Locke on ollut odotuksiin verrattuna, se on selvää. Eikä kenellekään ole enää varmaan epäselvää miksi Locke ei pelaa NHL:ssä.
 

Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Richmondin plus-miinus tämän päibän ottelusta +3. Jääaikaa 21 min eli kolmanneksi eniten Pelsuista. JOS jatkaa tähän malliin niin alkaa täyttää vahvistuksen tuntomerkit. Ainakin tilastoissa. En nimittäin nähnyt ottelua.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
HIFK

Pettymys: Klubertanz. Ei floppi, sillä ihan kohtuullista peliä mies kuitenkin pelasi. Ei kuitenkaan tuonut joukkueeseen mitään sellaista kiekollista osaamista, millä erottuisi vaikkapa Kurvisesta. Ja juuri sellaista haettiin.

OK: Redenbach. Ollut jopa hyvä, vaikkakin hieman epätasainen. Eikä nyt ihan pelkästään helppojen pelienkään mies. Oli viimeksi lauantaina todella vaarallinen ja hyvä, vaikka kiikarit tulivatkin. Arvostelu riippuu vähän siitäkin, mitä mieheltä odotti. Ykkösketjun sentterinä arvosana 7,5, kakkosketjun sentterinä olisi jo 9.

Arvostelematon: O'Sullivan. Vielä menee pettymyksen puolelle, mutta liike paranee koko ajan, ja maagisten käsien myötä pisteitä alkaa väkisin sm- liigassa ropisemaan. Asenne määrittää loppukauden. Ei tarvitse ollakaan mikään kahden suunnan hyökkääjä. Jos pelaa omaa rooliaan hyvällä asenteella, löytyy ennen pitkää takuuvarmasti toppi- osastolta.

EDIT: Ja onhan meillä Erikssonkin;) Unohtui kun on jo melkein suomalainen. Menee myös OK- osastoon. Ei huikeutta, mutta on täyttänyt paikkansa. Perusvarma pelaaja, jolla ei ole suuria heikkouksia, ja on hyvä aloittaja. Tällainen pelaaja nousee arvoonsa, jos joukkueen pelitapa on kunnossa. Ei pysty henkilökohtaisilla taidoilla otteluita kääntämään.
 
Viimeksi muokattu:

EMS78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pahat: Jason Lepine, Cory Quirk. Lepine ollut yllättävän haparoiva etenkin kiekollisena, niin viivalla kuin omassa päässä, vaikka tämän tuli olla sitä bravuurialuetta. Antaa välillä käsittämättömiä junnusyöttöjä (huitaisee ohi kiekosta). Ei odotettu puolustavaa puolustajaa, ja sitä nyt ei ainakaan tullut. Harjoituspelien perusteella odotettiin selvästi enemmän, nyt ei mahdu edes pakkikuusikkoon. Quirk vaikuttaa valitettavasti siltä, mitä vähän itse pelkäsin. Yrittää kyllä paljon ja asenteesta ei ole kiinni, mutta hivenen liian heiveröinen SM-liigaan ja mieleen tulee Turo Asplund ennemmin kuin Hytösen korvaaja.

Lepine ei pelaa tällä hetkellä, koska on loukkaantuneiden kirjoissa. Vaikka olisikin terve, niin todennäköisesti joitain pelejä jäisi väliin silti. Kaverin sopimus taitaa olla mallia 1+1. Jos näin on, niin toivottavasti hänen visiitti JYPissä jää yhteen kauteen. JYPillä riittää leveyttä puolustuksessa. Akatemian Auvinen ja Ikonen ovat osoittaneet, että ovat kelpo miehiä pelaamaan liigassa, joten mielummin näkisin heidät JYPin paidassa kuin Lepinen.

Ei ole mitään faktoja mitä iskeä pöytään, mutta uskon että nämä Vanhapuuman mainitsemat "pahat" Lepine ja Cory "Kari Kuikka" Quirk eivät ole kalliita hankintoja. Joten ei se niin pahasti kirpaise, että tämä kaksikko ei ole oikein pärjänny liigassa. Tuskin kukaan on hirveitä odotuksia heihin pistänyt.

Muuten saadaan JYPin leirissä olla tyytyväisiä ulkkareihin. Ja täytyy muistaa, että meillä on Akatemian puolella kehittymässä italialainen Simon Kostner ja slovakialainen Daniel Stumpf. Heistä en osaa sanoa mitään, mutta ihan mielenkiintoista katsoa, että tuleeko heistä joskus liigatason pelaajia.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kärpät:

Hyvät: Jason Demers, Ivan Huml, Kyle Turris

Erittäin kova kolmikko.

OK/lupaavat: Johan Backlund, Vladimir Eminger, John Norman

Backlund on pelannut aivan kelvollisen alkukauden, vaikka tilastot saattavatkin kertoa muuta. Aivan huipputasolle pääsemiseen on kyllä vielä tekemistä. Eminger on mennyt kesän aikana isoin harppauksin eteenpäin ja nuori pakki on osoittanut pysyvänsä liigavauhdissa. Norman on vieläkin vähän katsomaton kortti. Kyseessä ei ole mikään erityisen taitava yksilö, mutta liikkeellään pystyy tuomaan lisäarvoa ketjunsa peliin. Yhteispeli Donskoin ja Salomäen toimi parhaimmillaan jo oikein hyvin, kunnes Spang taklasi pojan saikulle.

Pettymykset: Tomas Plihal

Plihalin alkukausi oli kyllä melkoista matalalentoa. Kaveri alkoi kyllä näyttämään jo paremmalta, mutta sitten Peltonen torppasi miehen määrämittaisen pituiselle sairaslomalle.
 

Baldrick

Jäsen
Tuskin kukaan on hirveitä odotuksia heihin pistänyt.

Itseasiassa tässä se kompastuskivi onkin ainakin fanien puolella, myös allekirjoittaneen, sillä heistä odotettiin jo valmiiksi hyviä liigatason pelaajia. Jos pelaisivat tämän kauden pääosin Akatemian puolella ja siellä mennessä hyvin pääsisivät "ylös" näyttämään taitojaan, niin ensi vuonna voi toinen olla liigarinkiin valmis. Ehkä jopa tänä vuonna, sillä eivät he aivan toivottomia kumpainenkaan ole. Quirkille voimaa ja kunhan tottuu liigavauhtiin, niin voi olla tulevaisuudessa liigan kärkikasti 3.sentterin tontilla. Ehkä JYPin kaltaisen menestyvän joukkueen 2. sentterin tulee olla kuitenkin kovempaa tasoa, jos aiotaan jatkaa menestymistä. Tai sitten pirun hyvät laiturit.
 

Fordél

Jäsen
Ilveksen pelaavassa kokoonpanossa ei ole ollut tällä kaudella yhtään ulkkarifloppia. Meillä on onnistuttu siis tässä kohdin erinomaisesti.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ulkomaalaispelaajan pitää kuitenkin aina olla vahvistus joukkueelle ja yleensä pisteiden valossa.
Miksi EU-pelaajan pitäisi olla ehdottomasti vähintään kakkosketjun kamaa? Minä rinnastan EU-pelaajat kotimaisiin liigajyriin hyötytavoitteiden suhteen. Tai siis ei heidän tarvitse välttämättä olla joukkuetta johtavia pelaajia, kunhan ovat kahdeksantoista parhaan joukossa. Niiltä pelaajilta, jotka vievät rajoitettuja ulkomaalaispaikkoja odotan keskivertoa kovempia pistelukuja tai muita avuja.

Giliati on ollut pettymys. Minä tosin näen aina avaamattoman ketsuppipullon luistimilla, kun Giliati on maalipaikassa. Antaisin siis yhä aikaa.

Demén Willaume on ollut hyvä peruspakki SaiPalle. Ainoa silmiinpistävä heikkous on luistelunopeus. Muuten erittäin luotettavaa peliä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös tuo Connolly ole ollut pienoinen pettymys Tapparan leiristä? Näin ainakin itse olen käsittänyt. Harjoituspeleissä aivan liekeissä Erkinjuntin kanssa, mutta nyt on ollut hiljaista.
Kuten tuossa jo mainittiin, niin määritelmä "OK" lienee kuvaa parhaiten Connollyä. Tulosta ei ole tullut odotetusti, mutta peli-ilme on ollut numeroita parempaa. Vähän alkaa muistuttaa Stevie Savianoa, mutta vielä on realistinen mahdollisuus nousta korkeammalle. Ja pelasihan SS:kin yhdet hyvät puodtuspelit...
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Bendzius oli hyvä HIFK pelissä? Muissahan se ei kentälle ole päässyt.

Ei ollut hyvä, mutta ei kai tuota voi oikein pitää floppikriteerinä hänen kohdallaan. Flopista voitaisiin mielestäni puhua sitten, jos ei mahtuisi edes A-junioreihin. Tämä tietysti sillä varauksella, että sopimuksen talouspuoli ei ole aivan päätön.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa:
Adam Masuhr ollut jälleen kerran mies paikallaan. All-round pakki ja 4 maalia jo tässä vaiheessa on loistava suoritus. Hoitaa roolin kuin roolin mainiosti. Aatimiin voi aina luottaa. Tykki on semmoinen viivalta että ihmetellä täytyy miksi saa yv aikaa vasta 2 yv:ssä.

Craig Smith on taas ollut loistava haku tähän saumaan. Työteliäs, nopea, suoraviivainen ja ennen kaikkea joukkuepelaaja. Liigan paras ulkolainen tällä hetkellä??

Ulkomaalaiset täyden 10 arvoisia.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Omalta osaltani teen jäätävän analyysin vain Turun Palloseuran janareista.

Brian Willsie
Ikä (34) ei paina, vaan tässä on todellinen hokijätkä. Willsie pistää menemään matsista toiseen suurella sydämellä ja ajaa rohkeasti maalille. Peli on hienoa katseltavaa. Vahvistaisi mitä vain liigaseuraa. Johtajan asenteesta ja esimerkillisyydestä suurta plussaa. Ottaa myös kannattajat huomioon. Ehdottomasti TOP.

Corey Locke
Suurista odotuksista on jauhettu suu vaahdossa jo kesästä lähtien. Vaan eipä ole Locke niitä vielä täysin lunastanut. Toisaalta ei tästä peliälyltään loistavasta kaverista huonoa saa tekemälläkään. Aiemmin uralla pisteitä on tullut joukkueessa kuin joukkueessa piste per peli, mutta Turussa on mennyt verkkaisemmin. Pitää muistaa, että Locke on kuitenkin sisäisessä pistepörssissä toisena. Rangaistusminuutteja on vähän, mikä on aina plussaa. Ei ole kuitenkaan kyennyt ottamaan johtavaa roolia joukkueessa ja pelinopeus on ajoittain verkkaista. Potentiaalia on enemmän kuin mitä tällä hetkellä irti saadaan. Ykkössentteriksi hankittiin, jostain syystä pelaa paljon laidalla. Pikkuriikkinen floppi.

Travis Ehrhardt
Suhteellisen nuori kaveri vielä (23). Tästä pakista ei odotettu mitään leesweattimaista pistelinkoa, vaan enemmänkin oman pään luutaa. Saa runsaasti peliaikaa, jokseekin palloseuran heikon pakkitilanteen takia. Tilanne voi muuttua uusien NHL-pakkien tulon myötä. Ehrhardtilla on ulkomaalaispelaajista eniten miinuspisteitä (-6). Omaan silmään tämä pakki ei erotu, on se sitten puolustajalle hyvä tai huono asia. Kärkijoukkueissa saattaisi peliminuutit olla huomattavasti pienempiä. Laukauksia on kyllä tullut tilastojen mukaan mutta tehot kiikarilukemin 0+0. Floppiasteikolla melko neutraali (odotukset versus ulosanti).

Alec Martinez
Pelannut vasta neljä peliä Palloseuran riveissä, näissä saanut eniten jääaikaa. Selvä vahvistus turkulaisten puolustuspäähän. Laukoo puolustajaksi hanakasti. Rauhoittaa puolustuspään pelaamista. Koska ei ole Turussa montaa peliä vielä ehtinyt pelata, jätetään floppitoppi-arvostelu antamatta.

Kris Russell
Jos oikein muistan, taisi ensimmäisessä pelissään jysäyttää viivalta komean maalin. Seuraavassa matsissa tulikin jo loukkaantuminen ja paluu ameriikan maille alkoi. Palasi kuitenkin Turkuun. Toivottavasti jatkaa siihen mihin jäikin. Yllättävän tehokas ja vauhdikas. Kahdesta pelatusta pelistä 1+1 = 2. Oma veikkaus, että miehestä on top-ainekseksi.

Michal Birner
Vanha kunnon Birner. Lähti seurasta, takaisin tuli lainalle. Takuuvarma suorittaja. Harvoja plussan puolella olevia Tepsiläisiä. Välillä saattaa kadota maisemista. Kärkilaitureita ja pienoinen toppi.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ei ollut hyvä, mutta ei kai tuota voi oikein pitää floppikriteerinä hänen kohdallaan. Flopista voitaisiin mielestäni puhua sitten, jos ei mahtuisi edes A-junioreihin. Tämä tietysti sillä varauksella, että sopimuksen talouspuoli ei ole aivan päätön.
A-junnujen kolmosketjussa pelaava liettualaiskaksikko on hinnaltaan käytännössä ilmaisia pelaajia. Benziuksen hankintaa ei olisi varmasti edes julkaistu mikäli ei olisi ollut pakko jotenkin ilmaista, että seura on ylipäänsä hengissä.

Käytännössä Bendzius ja Bogdziul, jotka pelaavat Ilveksen A:ssa ovat projektipelaajia, joilta jokainen pelattu peli on pelkkää plussaa.
 

Fordél

Jäsen
Bendzius oli hyvä HIFK pelissä? Muissahan se ei kentälle ole päässyt.

Ai perhana sillä oli tosiaan yksi peli alla. Hyvä kun korjasit kun ite en muistanut. No sittenhän pääsemme (me Ipa-fanit) ihan aidosti mukaan tähän ketjuun vaikkakaan emme kovin suurella panoksella.

Tosin eiköhän se Ilves-johto taio meillekin oikein kunnon ulkkariflopin (toppiin en usko) ettei tarvitse spekuloida tällaisilla yhden pelin latvialaisilla.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Omalta osaltani teen jäätävän analyysin vain Turun Palloseuran janareista.

Näihin on helppo yhtyä. Willsie on ollut hyvä, ja käytännössä ainoa joka tuolla on pystynyt maaleja tekemään. Ei vaan sekään ole riittänyt. Locke on ollut vaisu. Järkkää tosin pelissä kuin pelissä hyviä paikkoja ja pistetilasto saattaisi näyttää aika erilaiselta jos kaverit pistäisi paikoista kiekon sisään. Pettymys silti, koska ei oikeasti ole pystynyt millään tavalla kannattelemaan joukkuetta.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Käydääs narripakkaa läpi...

Uudet:

Moses = Nobody kauden alla, nyt takoo maaleja kovaan tahtiin. Liike on aivan loistavaa ja laukaus lähtee pohjoisamerikkalaiseen tyyliin myös suoraan syötöstä. Loistava haku Keklulta.

Karlsson = Turha tästä on mitään enää jaaritella. Pelaa täysin väärässä sarjassa.

Vanhat:

Dehner = Aika lailla samaa kauraa kuin aiemminkin. Ei ole vieläkään oppinut laukomaan, joten joulu taitaa tulla ennen maalia. Kuskaa ottelusta toiseen kiekkoa hyvin ylös. Luotettava pelaaja ja taso tuntuu pysyvän melko hyvin ottelusta toiseen.

Hardt&Eaves = Katsellaan sitten kun palaavat saikulta ja otteluita on muutama alla.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Käydääs narripakkaa läpi...

Uudet:

Moses = Nobody kauden alla, nyt takoo maaleja kovaan tahtiin. Liike on aivan loistavaa ja laukaus lähtee pohjoisamerikkalaiseen tyyliin myös suoraan syötöstä. Loistava haku Keklulta.
Tämä on kyllä loistava haku, olen todella kateellinen. Erittäin nopea ja taitava, mutta kuitenkin hyvin työteliäs ja taisteleva. Tällaisia raikkaita hakuja toivottavasti tulisi enemmänkin SM-liigaan. Joka 1 vs 1 tilanne on aina vaarallinen kun Mooses tulee kiekon kanssa. Voisi puhua jopa joka tilanteesta kun Mooses päättää lähteä haastamaan, sama kuinka monta äijää on kiekon alla. Erittäin hyvä hankinta. Harmi kun fillari pöllittiin.

Kerholla Spang on pelannut hyvin, toki tehoja voisi tulla enemmän, mutta niitä tulee vielä paukkumaan. Potentiaalia vaikka voittaa koko pakkien pistepörssi, kun vähän parantaa tekemistä. Liike liigan aatelia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös