SM-liigan siirtohuhut kaudelle 2012-2013

  • 4 283 862
  • 4 236
Suosikkijoukkue
Tappara
Miika Arposen twitteristä: ‏@MiikaArponen
#Tappara:n uusi mies kuulemma reenannut tänään jo joukkueen mukana. Eikö kukaan twitternisti muka ollut paikalla tunnistamassa? #smliiga

Alkaa haisemaan taas koko alkukauden pelaamatta olleelta pelaajalta malliin Ulmer, Clarke ja Noronen.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juuri näin. Spang ollut todella huono omassa päässä, näennäisesti koittaa roikkua vastustajassa / oma pelaaja jää usein vapaaksi. Lisäksi tehot jäivät syksyyn, josta osoituksena tippuminen kakkosylivoimaankin, koska Larsson tekee vaan kaiken paremmin.

Ahaa, ilmeisesti aika suurta kontrastia sitten niihin peleihin (~7 kappaletta) joita olen itse ehtinyt mieheltä näkemään. Muistankin nyt, että oli Turussa kauden alussa ainakin pari kertaa hukkaamassa miestään, mutta silloin sain aika nopeasti todeta seuraavissa matseissa miehen parantaneen tuota maalin ympärillä sijoittumistaan. No, ilmeisesti jossain vaiheessa herpaannutti otteensa uudelleen.

Pääasia on, että Kerho tuon Larssonin itselleen löysi täyttämään nuo saappaat paremmin. Kuvittelin kyllä mielessäni, että Dan Spang olisi ollut kovimpia pakkihakuja sittenkin, mutta ei näemmä Kerho-lasien takaa katsottuna olekaan.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa

Heh, muistan kun alkukaudesta kanssasi väännettiin, että onko Spang huippupakki vai ja nyt ollaan taas saman asian parissa, paitsi että eri argumentein. Suht skitsofreenistä, mutta se on tälläistä. Kauden puolessavälissä näytti, että Spang on kova pakki ja tekemässä yli 30 pisteen kautta. Upeasti liikkuva jätkä joka pelasi omaa peliään. Mies oli jo silloin surkea oman maalin lähettyvillä, mutta sen antoi anteeksi kun tulosta tuli. Mutta sitten jotain muuttui ja mies ei enää liikkunut samaan malliin ja samalla tehopisteet tyrehtyi täysin ja omalla maalilla oli Spangin mies aina vapaana. Se oli oikeasti todella surkuhupaisaa katsoa Spangin mukapuolustamista. Ilmeisesti pelkäsi bakteereja tai jotain, kun mieheen ei uskaltanut kiinni mennä. Viimeiseen 12 peliin 0+0 tehot ja -6 pakkasella. Kun ei tehoja tule ja mies on jengin huonoin maalinedessä, niin lähtö on selvä. Mies on viime aikoina ollut selvästi huonoimpia pakkejamme. Miehen ainoa kontribuutio viimeiseltä parilta kuukaudelta on se, että eukkonsa kanssa piti ilmeisesti hyvin seuraa Fehrille ja tämän vaimolle. Fehr lähti ja miehen avut joukkueelle on nollassa.

Ihan hyvä että lähti.
 
Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
Laitetaan nyt tännekin, kun tuli tuonne Jokerit-puolellekin jo laitettua. Jereä siis tällä kertaa huhuillaan Jokeri-leiriin. Se selittäisi kyllä agentin vastaväittämät kun aiemmin oli kyselty IFK-sopimuksesta ;)
Toki agentti oli sitä mieltä että Jere pelaa sopimuksen loppuun Venäjällä, joka siis kattaa ensi kaudenkin.

Linkki twitter viestiin asian tiimoilta;

https://twitter.com/valtteriparikka/status/295890976541663232
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kuka tää Valtteri Parikka on ja miksi sen twiitit ovat levittämisen arvoisia?
 
Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
Kuka tää Valtteri Parikka on ja miksi sen twiitit ovat levittämisen arvoisia?

Ei harmainta aavistustakaan. Kunhan törmäsin vahingossa ja laitoin tänne asianomaisiin HUHU-ketjuihin. En tiennyt että täällä täytyy harkinnanvaraisesti kirjoittaa huhuista, sillä mutuilukin näyttää lähteneen jo ajat sitten käsistä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kuka tää Valtteri Parikka on ja miksi sen twiitit ovat levittämisen arvoisia?
Vaikuttaa kaikinpuolin tulevalta UL:n toimittajalta. Kovat on jutut lukiolaisella.

Jottei menisi täysin OTksi, niin jos IFKlla on huomenna tiedotustilaisuus, niin villiveikkaukseni on Jon Sim.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kuka tää Valtteri Parikka on ja miksi sen twiitit ovat levittämisen arvoisia?

Näköjään joku häkkipää Lahdesta. Veikkaan tämän perusteella näin jälkikäteen että parinvuoden takainen MG#64+koko muu HIFK:n ykkönen pussinokkiin-huhu on saman jätkän varmana levittämää kamaa...
 
Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Ainakin kaveri sai osumia tililleen jos ei muuta. Itseni on aika vaikea nähdä Jereä meillä kun pystyy KHL:llässäkin pelaamaan.
 
Ralph

Jäsen
Mikko Tolvanen on lähtemässä HPK:sta. Tolvanen ei ole riittävän hyvä paljon pelaavaksi ykkösmaalivahdiksi, mutta on liian hyvä vähän pelaavaksi kakkosmaalivahdiksi. Sopii sellaiseen tandemiin, jossa maalivahdit pelaavat melko tasan, Tolvanen se vähemmän pelaava.

Esimerkiksi jos Antti Raanta lähtee Ässistä, Tolvanen voisi sopia Juha Järvenpään pariksi Ässiin. Tai sitten Tolvanen matkaa ulkomaille.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Minä kuulin myös että Järvinen olisi lähdössä. Aikamoisia huhuja liikenteessä, ja huhuksi taitaa riittää että joku päättää niin kirjoittaa vaikkapa tänne Jatkoaikaan ;)
 
Ralph

Jäsen
Minä kuulin myös että Järvinen olisi lähdössä. Aikamoisia huhuja liikenteessä, ja huhuksi taitaa riittää että joku päättää niin kirjoittaa vaikkapa tänne Jatkoaikaan ;)

Käsitin, että Järvinen lähtisi kauden jälkeen, Tolvanen kesken kauden. Se olisi jo saavutus, että pari päivää ennen siirtoikkunan sulkeutumista liigassa toisiksi vähiten maaleja päästänyt joukkue luopuisi kummastakin maalivahdista ja nostaisi tilalle pari junnua. Saros on toki potentiaalinen huippuveskari, Pesonen ei enää.
 
Tapuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK HELSINKI, Ville Peltonen
Kuka tää Valtteri Parikka on ja miksi sen twiitit ovat levittämisen arvoisia?

Vai, että Tapulin ( höm ) oma poika vetäisi apina paidan päälleen. Parikan twiitti on vähän samaa luokkaa, kun joskus 80 luvun lopussa uutisoitu Paul Coffey IFK : n .......................
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Enää ei yllätä mitään. Tapparassa on ovet käyny parina viime kautena siihen malliin. Jos joku lähtee liigasta jostain joukkueesta niin se on nykypäivää, jollain pelaajilla on tosin isompi hintalappu vaan.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jee Ulmer ei kuulemma siirry mihinkaan SM-liigaseuraan, vaan suuntana on Lausanne. Nain twiittailee Matias Strozyk. Sopimus on tehty tai vahvasti tekeilla.
 
Rouhija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers
Jee Ulmer ei kuulemma siirry mihinkaan SM-liigaseuraan, vaan suuntana on Lausanne. Nain twiittailee Matias Strozyk. Sopimus on tehty tai vahvasti tekeilla.

Ja Ulmer Twiittasi viimeksi aamulla Pirkkalan lentokentältä:

Jeff Ulmer ‏@Ulms44
At the airport in Tampere...next stop Switzerland. Thanks for all of the nice comments from #Tappara fans. #NextChapter
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Brad Moran olisi nyt vapaana. Laschin tulon myötä Växjöllä on ulkkaripaikat täynnä ja seura on ilmoittanut että Moran on vapaa etsimään uutta seuraa.
Kenelle tämä sentteri kelpaisi ?

Eliteprospects.com - Brad Moran

Linkki vie Moranin statseihin
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Brad Moran olisi nyt vapaana. Lashin tulon myötä Växjöllä on ulkkaripaikat täynnä ja seura on ilmoittanut että Moran on vapaa etsimään uutta seuraa.
Kenelle tämä sentteri kelpaisi ?

HPK:lla tarvetta kärkiketjun hyökkääjälle, mutta toivottavasti tälläistä köyhän miehen Alex Leavittia ei tänne raahata. Kuten Musta_Kyy kirjoitti, tämä on katsojien kusetusta mikäli HPK ei hanki jotain kovaa hyökkääjää.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
HPK:lla tarvetta kärkiketjun hyökkääjälle, mutta toivottavasti tälläistä köyhän miehen Alex Leavittia ei tänne raahata. Kuten Musta_Kyy kirjoitti, tämä on katsojien kusetusta mikäli HPK ei hanki jotain kovaa hyökkääjää.

Mitä helvettiä? Moranilla on huono kausi alla, mutta kolme edellistä kautta Elitserienissä + kaudet AHL:ssä kyllä kertovat, että kyseessä on kovan luokan pelimies. Tykkäisin kovasti tälläisestä kaverista, mutta katsotaan mitä sieltä tulee.
 
Ferris

Jäsen
Brad Moran olisi nyt vapaana. Laschin tulon myötä Växjöllä on ulkkaripaikat täynnä ja seura on ilmoittanut että Moran on vapaa etsimään uutta seuraa.
Kenelle tämä sentteri kelpaisi ?

Eliteprospects.com - Brad Moran

Linkki vie Moranin statseihin

Kyllähän siinä ois oiva haku Leen paikkaajaksi SaiPaan. Aikaisemmilta vuosilta tosiaan kovia näyttöjä, mutta nyt jostain syystä heikosti mennyt tämä kausi. SaiPaan vaan loppukaudeksi!
 
magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
HPK:lla tarvetta kärkiketjun hyökkääjälle, mutta toivottavasti tälläistä köyhän miehen Alex Leavittia ei tänne raahata. Kuten Musta_Kyy kirjoitti, tämä on katsojien kusetusta mikäli HPK ei hanki jotain kovaa hyökkääjää.

Aika harvoin tässä vaiheessa kautta on vapaana vahvaa kautta pelaavia pelaajia. Ja jos on, niin ne päätyvät todennäköisesti muualle kuin SM-liigaan.

Moranin ja Vescen tapaiset "hyvä pelaaja, mutta vaikea alkukausi" kaverit ovat varmastikin niitä markkinoiden suurimpia kaloja, joita Suomeen on saatavilla.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
HPK:lla tarvetta kärkiketjun hyökkääjälle, mutta toivottavasti tälläistä köyhän miehen Alex Leavittia ei tänne raahata. Kuten Musta_Kyy kirjoitti, tämä on katsojien kusetusta mikäli HPK ei hanki jotain kovaa hyökkääjää.

Ryan Caldwell kelpaisi sinulle HPK:hon, mutta Moran ei kelpaa? Jokin tässä ei nyt ihan täsmää. Eihän Moranilla toki tämä kausi ole ihan nappiin mennyt, mutta mitenkäs sen Caldwellin kanssa...
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
HPK:lla tarvetta kärkiketjun hyökkääjälle, mutta toivottavasti tälläistä köyhän miehen Alex Leavittia ei tänne raahata. Kuten Musta_Kyy kirjoitti, tämä on katsojien kusetusta mikäli HPK ei hanki jotain kovaa hyökkääjää.

Köyhän miehen Leavitt? Vai oisko Alex kuitenkin helvetin köyhän miehen Brad Moran? Katsos vähän äijien historiaa!

Mulle kelpais kyllä mainiosti Strakan paikkaajaksi Lukkoon tämä herra. Itse asiassa olen häntä jo muutaman kauden ajan seurannut "sillä silmällä" ja toivonut, että Hannumme iskisi tarjouksen eteen. Voi olla, että on iskenytkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös