SM-liigan siirtohuhut kaudelle 2011-2012

  • 3 551 359
  • 3 677

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Vittuile rauhassa. Se ainakin sulla luonaa. Saarinen huhun kuulin perus torikeskustelussa. Jatkan samaa linjaa eli joka nimi esiin, että saadaan puhetta.

Huhtasta ja Ilvosta nyt ollaan huhuttu ja kaikki "tietäjät" pitävät varmoina. Smolenak on kanssa ollut vahvasti esillä.

En vittuile, vaan annan pienen neuvon, ettei niitä kaikkia pystkaffe legendoja kannata ottaa tosissaan ja kirjoitella tänne heti kun kuulee uuden nimen torilla, taikka vastaavasti lukee EP;stä.

Huhtanen on lähtenyt joltain Porilaiselta liikenteeseen ja eihän täällä ketään ole varma "tietäjä". Ilvonen ja Huhtanen on kaksikkona niin täysin järjetön sainaus, ettei edes Lukko olisi niin tyhmä. Tosin, tämän sanottuani hyvintodennäköisesti ne huomenna sitten julkaistaan.

Mutta pointtini oli, ettei jokapäivä tarvitse uusia nimiä kirjoitella, varsinkaan mikäli ne on niitä "torijuttuja", koska yleensä mikään ei niistä pidä paikkaansa.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill

Ilvosen voisin jopa jollain tavalla ymmartaa kuudenneksi/seitsemanneksi pakiksi, Huhtanen ehka menee Tuomaisen korvaajana, mutta mita helvettia lukko tekisi Ossi Saarisella? Keraamaan kiekkoja? Meilla on jo Kala-Masa.
 
mutta mita helvettia lukko tekisi Ossi Saarisella? Keraamaan kiekkoja? Meilla on jo Kala-Masa.

Varmaan sitä samaa helvettiä kuin Lukko teki Janne Keräsellä. Melko samanlaisella taustalla ja lähtökohdista molemmat. Mitä nyt Saarinen on ehtinyt junnata urallaan paikallaan pari kautta pidempään.
 
Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Huhut on aina huhuja. Ei niitä kuulu ottaa liian tosissaan ja jos niitä kuulee niin saahan ne muillekkin jakaa. Niin kauvan, kun keskustelu kulkee otsikon siirtohuhut kaudelle 2011-2012 alla niin minun mielestäni voidaan tänne laittaa kaiken maailman torikeskustelutkin. En nyt sano, että jokainen Taneli ja Tero alkaisi tänne omia huhuja päästään heittämään. Niin kauvan, kun sopimusta ei ole julkaistu niin niin kauvan siitä spekuloidaan, arvaillaan ja huhutaan. En pysty ymmärtämään miksi Nimetön käy näin kuumana jos joku heittelee huhuja ilmoille? Huhu ei ole ikinä fakta.

Ossi Saarisella on ok kiekkokontrolli ja kaveri kyllä osaa pyöriä sen kanssa, mutta toi maalin tekeminen on vähän ollut hakusessa. Jos vaikka Ossin ura lähtisi Lukossa uuteen nousuun, kun meillä se vähän jämähti paikoilleen tai oikeestaan on ollut paikoillaan muutaman hetkenkin jo.

Ja vielä että huh huh! Huomenna sitten odotuspalkitaan ja kevään kohokohta tulee. Jokerit julkaisee joukkueen ja päästään katsomaan mitä kaloja verkkoon on tarttunut. Aika pelon sekaisin tuntein, kun tällä hetkellä ainoa huhuissa vahvasti pyörivä nimi on Tukaaneista Juhani Tyrväinen. Noh huomenna nähdään millä rungolla sitä lähetään kesää kohti.
 
senilix

Jäsen
On noilla Saarisella ja Keräsellä pieni ero. Saarinen on vuoden vanhempi kuin Keränen ja Keränen on ollut Raumalla jo 2 kautta. Ja ilman edellissyksyn suonenvetoa ei Kerästä pidettäisi näillä palstoilla minään. Sen syksyn jälkeen tulos on ollut aika vaatimaton - varsinkin kun ottaa huomioon peliajan ja erityisesti ylivoima-ajan.
 
Samalla tavalla se vuotta vanhempi Saarinen pystyy nousemaan ihan uudelle tasolle uudessa ympäristössä kuin Keränenkin. Sitäpaitsi Saarisen piste-ennätys on tuplaten parempi kuin Keräsen vastaava hänen tullessaan Raumalle, joten ei nyt ihan identtisistä kaksosista voida puhua. Niin ja kai Kerästä kuitenkin hieman parempana pidetään kuin kiekonkerääjänä, huolimatta rajattomasta ylivoima-ajasta, ylihyvistä ketjukavereista ja kauden takaisesta suonenvedosta?
 
senilix

Jäsen
Saarinen on KOLME vuotta vanhempi kuin Raumalle tullut Keränen 2 vuotta sitten. Kerästä saattoi silloin sanoa jopa junioriksi, Saarista ei enää.

Ja lähtökohtaisesti Jokerien nelos-viitosketjun pelaaja on samoilla paikoilla Lukossakin. Ellei alempana. Mahdollisesta kehityshyppäyksestä ei kukaan etukäteen tiedä mitään. Minä en kokeilisi.

Olemme nähneet viime vuosina näitä yhden syksyn tai yhden kauden ihmeitä kuten Keränen, Makkonen....
 
Saarinen on KOLME vuotta vanhempi kuin Raumalle tullut Keränen 2 vuotta sitten. Kerästä saattoi silloin sanoa jopa junioriksi, Saarista ei enää.

Ja lähtökohtaisesti Jokerien nelos-viitosketjun pelaaja on samoilla paikoilla Lukossakin. Ellei alempana. Mahdollisesta kehityshyppäyksestä ei kukaan etukäteen tiedä mitään. Minä en kokeilisi.

Se, onko Saarinen yhden, kolme vai viisi vuotta Kerästä vanhempi ei muuta tilannetta mihinkään. Saarinen on kuitenkin kiekkoilijana edelleen nuori ja kehityskelpoinen. Lähtökohtaisesti Keränenkin oli IFK:ssa nelos-vitosketjun pelaaja ja kyllähän hänen hankinta tyrmättiin lähes poikkeuksetta Lukko-fanien toimesta silloin. Kokeiluina nämä nimenomaan pitää ottaakin.

Keskustelua voidaan jatkaa vaikka Lukko-osiossa, jos mielenkiintoa riittää...
 
J.Petke

Jäsen
Toivottavasti Raumalla ei todella nähdä Saarisen potentiaalia vaan kiekkoja otetaan keräämään joku kenellä on vähintään 50 NHL ottelua takana ja palkassakin on kuusi numeroa ja ensimmäinen niistä ei ole 1.

Saarisessa piilee sellainen nuorempi laidassa pelaava J-P Hytönen. Pystyy pelaamaan hyvin molempiin päihin. Kysymys on vaan siitä, missä joukkueessa hän voi ottaa sen seuraavan askeleen. Minä en usko, että tuo seura olisi Lukko. HPK on ollut Saarisen perässä jo monena vuotena joten itse toivon, että nyt tänä kesänä Ossi tiensä löytäisi Hämeenlinnaan. Siitä sitten pari kolme vuotta täällä jonka jälkeen matka jatkuu Ruotsiin. Halpa mies hyvällä potentiaalilla. Aika paljon saa olla ylitarjontaa jos ei Saarinen kelpaa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Maikkarin mukaan Tarkki lähdössä Anaheimiin.

En kyllä näe Iiron pelaavan Suomessa ensi kaudella, KHL:stä olisi saanut varmasti tuplasti sen mitä Kärpistä (ja vielä tax-free) mutta tavoitteet ilmeisesti korkeammalla.

Noh, huomennahan se tiedetään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Maikkarin mukaan Tarkki lähdössä Anaheimiin.

Eli toisin sanoen menossa farmiin pelaamaan. Jos Tarkki pystyy syrjäyttämään Jonas Hillerin ykkösen tontilta, niin onhan se jo aikamoinen ihme. Mikään ei tietenkään ole täysin mahdotonta, mutta aika paljon pitää Tarkin parantaa vielä, jos aikoo NHL:ssä päästä pelaamaan...
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut

Tarkki ja Kilpeläinen ovat molemmat Anaheimin mietintälistalla. Pahimmassa (tai parhaassa) tapauksessa kumpikaan ei siirry liigan sisällä vaikka isot paperit onkin allekirjoitettuna Ouluun ja Ilmalaan, vaan suuntaavat NHL-organisaatioihin.

Suomalaisten veskojen arvostus on aivan käsittämättömissä mittasuhteissa NHL:ssä, ja monessa seurassa nähdään helppona ratkaisuna hoitaa lyhyen aikavälin maalivahtiongelmat nappaamalla Euroopasta varaamaton/rauenneen varauksen suomiveska. Eritoten silloin kun tarvitaan hyvä kakkosveska.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor

Kilpeläisen oikeudet ovat kuitenkin Dallasilla, eli halunneeko Anaheim maksaa Dallasille "välirahaa"? Aivan varmasti oikeudet eivät siirry ilmaiseksi ja tämän kauden otteet tuskin nyt ainakaan laskivat kauppasummaa. Ei tuosta ehkä mitään huikeita summia maksettaisi, mutta jo parin varausvuoron maksaminen lähtökohtaisesti 3. veskarista vaikuttaisi todella älyttömältä. Varsinkin jos Tarkistakin ollaan niin kiinnostuneita, että hänetkin roudataan Kalifornian lämpöön.

Niin ja Bobkov tosiaan on yksi Ducksin kehutuimmista veskariprospekteistä. Jotenkin tuntuisi älyttömältä hankkia Kilpeläisen oikeudet Dallasilta, hommata Tarkki, roikottaa Bobkovia ja pitää sopparit nykykassarien kanssa. Hillerillä on kuitenkin pahvi vuoteen 2013-14 ja Ellikselläkin vielä tulevasta kaudesta.

Ja jos nyt Dallas kiinnostuu Kilpeläisestä, niin edellä on kuitenkin kolmisen veskaria ja pari prospektia. Muun muassa Kärppä löytyy jo ykkösvahdin tontilta pidemmällä sopparilla.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Lisäksi vielä jos Ässätkin julkaisee tällä viikolla Jani Honkasen sopimuksen, niin voidaan sanoa että melkoista superviikkoa liigasssa vedetään.

Ässät julkaisee tällä viikolla monta muutakin sopimusta. Pelaajat ovat kuitenkin lähinnä tusinamiehiä ja junnuja. Antti Raanta ainoana mainitsemisen arvoisena. Sitten tulee jotain Aaltosta sun muuta, ehkä Taimi? Joka tapauksessa tämän viikon jälkeen pitäisi olla joukkue kasassa Ässillä lukuunottamatta ykkössentteriä ja ykköslaituria mitkä metsästää Toivola kesän aikana jostain.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Niin ja Bobkov tosiaan on yksi Ducksin kehutuimmista veskariprospekteistä. Jotenkin tuntuisi älyttömältä hankkia Kilpeläisen oikeudet Dallasilta, hommata Tarkki, roikottaa Bobkovia ja pitää sopparit nykykassarien kanssa. Hillerillä on kuitenkin pahvi vuoteen 2013-14 ja Ellikselläkin vielä tulevasta kaudesta.

Ei kai nyt kukaan uskokaan että molemmat olisivat menossa Anaheimiin. Mutta molemmat kaverit ovat vapailla papereilla liikenteessä ja varteen otettavia vaihtoehtoja jengeille, jotka hakevat kehityskelpoisia kakkos/kolmosveskoja.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eli toisin sanoen menossa farmiin pelaamaan. Jos Tarkki pystyy syrjäyttämään Jonas Hillerin ykkösen tontilta, niin onhan se jo aikamoinen ihme. Mikään ei tietenkään ole täysin mahdotonta, mutta aika paljon pitää Tarkin parantaa vielä, jos aikoo NHL:ssä päästä pelaamaan...

Tilanteet muuttuu, tilanteet muuttuu... Ei varmaan kovinkaan moni olisi uskonut siihenkään kun Pekka Rinne rapakon taakse Kärpistä lähti, että tämä on muutaman vuoden sisällä Vezina-ehdokas. Joidenkin veskareiden pelityyli vaan sopii paremmin P-Amerikkalaiseen tyyliin ja vielä jos sattuu omalle pelityylille sopiva joukkue niin mistäpä sitä koskaan tietää mitä tapahtuu. Ja ei se joskus vaadi kuin jonkun loukkaantumissuman ja onnistumisen näytönpaikassa kun farmiin tuomittu veskari onkin yht'äkkiä ykkösvahti (vrt. Niklas Bäckström).

Lähtökohtaisesti varmaan kuitenkin Tarkki menossa farmiin, mutta ei hän niin ikäloppu vielä ole etteikö kannattaisi lähteä kokeilemaan josko se paikka ylhäältä avautuu.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Kilpeläinen varattiin ennen nykyistä työehtosopimusta. Hänen varauksensa ei siis vanhene samalla tavoin kuin tuon CBA:n jälkeen varattujen europelaajien. NHL Entry Draft Primer - A quick summary of the NHL Entry draft Tuon ohjeiston perusteella Dallas säilyttää Kilpeläisen oikeuden niin kauan kun kaveri on alle 31.

Jep, luin tuota ennenkuin kyselin, mutta oikeastaan tämä kohta ei vastannut siihen mitä hain:

"European Players - Prior to 2005, NHL teams retained the rights to a European player until that player turned 31."

Tuommosen taas löysin, mutta en ole niin CBA-expertti, että voisin tarkkaan sanoa mitä se meinaa:

"Any Player who met the qualifications for "defected" status
as per the terms of, and as of the date of expiration of, the Expired CBA shall
remain "defected" for a defined period of time, following which the Player shall
become free of the exclusive negotiating rights of his drafting Club and shall be
eligible to enter the League as an Unrestricted Free Agent. The "defected" status
of Players selected in the 2002 Entry Draft, or prior, shall expire as of June 1,
2006. The "defected" status of Players selected in the 2003 Entry Draft shall
expire as of June 1, 2007. The "defected" status of Players selected in the 2004
Entry Draft shall expire as of June 1, 2008. Any Player who remains an Unsigned
Draft Choice at the time his "defected" status expires in accordance with this
paragraph shall be subject to having to enter the League through the Entry Level System"
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Suomalaisten veskojen arvostus on aivan käsittämättömissä mittasuhteissa NHL:ssä, ja monessa seurassa nähdään helppona ratkaisuna hoitaa lyhyen aikavälin maalivahtiongelmat nappaamalla Euroopasta varaamaton/rauenneen varauksen suomiveska. Eritoten silloin kun tarvitaan hyvä kakkosveska.

Täytyy kyllä sanoa, kun katseli Michael Leightoninkin räpellystä Sabresia vastaan viikonloppuna, että SM-Liigassa olisi nytkin tarjolla varmaan puolitusinaa parempaa veskaria. Maalivahtipelistä en tajua tuon taivaallista mutta kyllä ne maalit ja torjunta-asennot oli sellaisia, että en kyllä Suomessa muista varmaan 15 vuoteen nähneeni.

Ihmetellä täytyy jos Flyers ei yritä jotain suomalaisveskaa, koska täältä sitä laatua tosiaan tulee liukuhihnalta.
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK

Totta, Flyers tarvitsee kyllä sinne nyt jotain voittavaa maalivahtia. Maalivahtipeliin meinasi tuo Sabresinkin sarja kostautua. Niittymäki oli aikoinaan hyvä Flyersissa, joten miksei täältä voitaisi hommata sinne lisää suomalaisia.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kilpeläinen varattiin ennen nykyistä työehtosopimusta. Hänen varauksensa ei siis vanhene samalla tavoin kuin tuon CBA:n jälkeen varattujen europelaajien. NHL Entry Draft Primer - A quick summary of the NHL Entry draft Tuon ohjeiston perusteella Dallas säilyttää Kilpeläisen oikeuden niin kauan kun kaveri on alle 31.

Kilpeläisestä tuli vapaa agentti pari vuotta sitten, kun uuteen CBA:han sisältänyt vanhojen draftien siirtymäaika meni umpeen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Patrik Hersley tähyilee Suomen suuntaan Ruotsin seurojen ohella. Isokokoinen pakki kelpaisi varmasti moneenkin SM-liigaseuraan...eikä vie edes ulkkaripaikkaa.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Patrik Hersley tähyilee Suomen suuntaan Ruotsin seurojen ohella. Isokokoinen pakki kelpaisi varmasti moneenkin SM-liigaseuraan...eikä vie edes ulkkaripaikkaa.

Tämä on ollut tiedossa pidemmän aikaa. TPS on ollut mieheen yhteydessä ilmeisesti useaampaan otteeseen, toivottavasti nyt tärppää. Ei ihan sitä mitä pakistoon tarvitaan mutta melko varmasti parempi kuin kukaan nykyisistä.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Patrik Hersley tähyilee Suomen suuntaan Ruotsin seurojen ohella. Isokokoinen pakki kelpaisi varmasti moneenkin SM-liigaseuraan...eikä vie edes ulkkaripaikkaa.
Pelicans oli ainakin miehen perässä jokin aika sitten. En tiedä onko tilanne muuttunut sen jälkeen kun Seikola tuli.

Kolunnut Ruotsin junnumaajoukkueet läpi ja pelaisi todennäköisesti nyt NHL:ssä ellei lukuisat loukkaantumiset olisi pilannut urakehitystä.
Nyt on päässyt pari kautta pelaamaan ilman vammoja ja olisi varmasti hyvä vahvistus Liigaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös