Veikkailisin myös, että Taparan logon lisäksi myös maalilaulu on ollut pisimpään liigajoukkueista muuttumaton? Perinteitä vaalitaan.
Aika lähellä kyllä. Ainakin kaudella 1985-86 Tapparalla tuo oli, kenties jo edellisellä. Mutta myös Jokereilla ja TPS:llä on nuo samat olleet todella kauan, vai onko tuosta Jokereiden biisistä ollut joku muu versio jossain vaiheessa? Lukon Final countdown on soinut myös jo yli 20 vuotta sitten.
Tähän kysymykseen voi oikeastaan suhtautua kolmellakin eri tavalla: Mikä toimii kotihallissa fiiliksen puolesta, mikä ärsyttää vierasjoukkueen porukkaa tai mikä on vaan yksinkertaisesti hyvä biisi, jota jaksaa kuunnella kotonakin.
Äänestin parasta biisiä, kuvittelematta sitä jäähalliin. Joten Popedan suurena ystävänä minun oli helppo valita Costellon We are the kings, eli Ilves, joka on ennenkin onnistunut miellyttämään minua hyvillä maalilauluilla, koska tykkäsin myös kovasti Catch the fox ja Hands up -discobiiseistä 80-luvulla.
Perinteet tietysti kunniaan. Ässien osalta parhaiten toimii sisääntulobiisi Touch and go, mutta nykyisessä maalilaulussakaan ei mitään vikaa ole. Tietysti joskus olisi kiva kuulla myös ikivihreitä "Hyvä Ässät" ja "Ässät going to win" -jollotuksia.
Pelicansin biisi on noista listalla olevista ainoa, jota en nimen perusteella tunnista.