SM-liigan otteluohjelma 2010 - 2011

  • 34 569
  • 115

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tuskin kenenkään ilta sen takia pilalle menee jos puol tuntia myöhemmin pelit alkaisi?

Paitsi ihmisten, jotka lähtevät vierasmatseihin ja menevät töihin aamulla aikaisin. Tai no...eihän siinäkään näiden ihmisten ilta mene piloille kuten mainitsit, aamu ainoastaan vituiksi.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Useille suosittelisin hankkimaan sellaisen duunin, jossa työvuorot eivät häiritse lätkämatseja (nimenomaan noin päin).

... mutta ihan vakavasti ottaen, valtaosa kansasta kai kuitenkin hoitelee työhommelinsa siinä aikavälillä 6-16, eli heräilee siihen seuraavaan aamuun arkisin jo aamuviiden, kuuden aikoihin, joten paha niitä matseja on 18:30:a myöhemmäksi siirtää. Viikonloppuina muutos 17 -> 18:30 ei voi olla niin dramaattinen, ja eiköhän se ennemmin kallistu sen puolelle että brenkuttelun myötä hallit ovat täydempiä, kuin että lauantaisaunan ja BumtsiBumin uusintojen ylivoima veisivät mielenkiinnon. Vierasjoukkueiden kannattajille aiheuttaa sen, että kun ennen oli jostain takaisin puolitaöin, niin nyt menee lähemmäs kello kahta yöllä. Ei mikään kauhea muutos kun koko päivä menee muutenkin dokatessa.

SM-liiga tosin tuossa vuosi, pari takaperin uhkaili että alkoholin myyntiä ja promillemääriä tullaan tarkkailemaan/karsimaan jatkossa kun halleissa oli/on tiettyjä järjestyshäiriöitä. Nyt sitten myöhäistetään lauantaipelejä 1,5h. Normisettiä...
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Itselläni tuolla alkamisajankohdalla ei ole niin väliä. Kunhan ei aikaisemmaksi laiteta, niin on hyvä. Varmasti tämä rokottaa lapsiperheistä pienen lohkon, mutta vastaavasti jotain muita ihmisiä tulee heidän tilalleen.

Mielestäni tämä on kuitenkin seuroille parempi vaihtoehto, koska useat tekevät vuorotyötä taikka pelkästään aamuvuorotyötä. Aamuvuoroihin töihin menevät tekevät hommia siihen kolmen ja neljän välille. Ei rankan duunipäivän jälkeen jaksa välttämättä pyörähtää kotona ja lähteä hallille viideksi. Tämän uudistuksen myötä ehtii hyvin menemään kotiin, ottamaan ehkä pienet tirsat ja lähteä hallille.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Paitsi ihmisten, jotka lähtevät vierasmatseihin ja menevät töihin aamulla aikaisin. Tai no...eihän siinäkään näiden ihmisten ilta mene piloille kuten mainitsit, aamu ainoastaan vituiksi.
Voivatko ihmiset oikeasti olla niin pahasti kaavoihinsa kangistuneita, että vaivainen 30min myöhästyminen saa seuraavan aamun menemään vituiksi?

Meneekö seuraava aamusi vituiksi, jos joku kerta päätätkin spontaanisti käydä vierasmatsin jälkeen vaikka jossain paikallisessa kebab-pizzeriassa (~30min)? Entä jos autostasi puhkeaa rengas jossain matkan varrella ja joudut vaihtamaan sen tien varrella tammikuun pimeydessä (~30min)? Pystyisitkö mahdollisesti organisoimaan jotain iltatoimiasi tehtäväksi ennen 19:00 alkavan matsin alkua, jolloin pääsisit samoihin aikoihin nukkumaan kuin matsin alkaessa 18:30?

Mielestäni nämä ovat vain järjestelykysymyksiä! Matkaillessa kannattaa aina muistaa se, että minuuttiaikatauluja ei voi olla. Matkan varrella voi aina tapahtua yllätyksiä; mukavia ja vähemmän mukavia.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Meneekö seuraava aamusi vituiksi, jos joku kerta päätätkin spontaanisti käydä vierasmatsin jälkeen vaikka jossain paikallisessa kebab-pizzeriassa (~30min)? Entä jos autostasi puhkeaa rengas jossain matkan varrella ja joudut vaihtamaan sen tien varrella tammikuun pimeydessä (~30min)? Pystyisitkö mahdollisesti organisoimaan jotain iltatoimiasi tehtäväksi ennen 19:00 alkavan matsin alkua, jolloin pääsisit samoihin aikoihin nukkumaan kuin matsin alkaessa 18:30?

No varmasti näitä kaikkia tapahtuu jo nyt eli mikä on pointtisi? Puoli tuntia myöhemmin alkavat pelit venyttävät entisestään iltaa kuitenkin. Kuten todettua...joillekin sopii ja joillekin ei. Asia konkretisoituu lähinnä siinä kinka pitkä matka peliin on ja milloin pitää mennä aamulla töihin. Tepsin kotipelejä ajatellen vieraita tulee pääsääntöisesti 100-300 kilsan säteeltä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Kumpi on todennäköisempää:

a) Ihmiset juovat niin paljon enemmän 1½ myöhemmin alkavissa lauantaiotteluissa, että siitä on seuroille merkittävää taloudellista hyötyä.

b) Ihmiset juovat paljon enemmän ENNEN peliä ja aiheuttavat enemmän järjestyshäiriötä.

On varmasti paljon ihmisiä, jotka jättävät myöhemmät lauantaipelit vastaisuudessa väliin juuri sen vuoksi, että siellä kitataan enemmän kaljaa. Suomalaiset eivät totutusti ole se maailman fiksuin kansa alkoholinkäyttönsä kanssa ja mikäli suomalaiselle antaa mahdollisuuden, se vetää yli.

Huono päätös. Hyödyt eivät missään tapauksessa tule ylittämään haittoja.
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei nyt tuomita alkamisajan uudistusta, ennen kuin nähdään miten se käytännössä toimii. Mielestäni on ihan pirteää kokeilla tällaisia juttuja, aina voidaan kuitenkin palata vanhaan, jos kansa priorisoi launantaisaunansa tai pikku jani-pettereidensä nukkuumanmenoajat kiekkoviihteen edelle. Itse diggaan uudistuksesta ainakin lähtökohtaisesti; ehtii tehdä jtn päivälläkin ennen peliä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
No varmasti näitä kaikkia tapahtuu jo nyt eli mikä on pointtisi?
Pointtini oli siinä, että matkaillessa voi aina sattua ja tapahtua kaikenlaista ennalta-arvaamatonta ja siihen pitää pystyä varautumaan. Toiset vain pystyvät suhtautumaan vastoinkäymisiin paremmin kuin toiset. Olen elänyt matkalaukkuelämää viimeiset kymmenen vuotta ja ollut valmis tekemään töitä 24/7, joten uskon tietäväni mistä puhun.
Puoli tuntia myöhemmin alkavat pelit venyttävät entisestään iltaa kuitenkin. Kuten todettua...joillekin sopii ja joillekin ei. Asia konkretisoituu lähinnä siinä kinka pitkä matka peliin on ja milloin pitää mennä aamulla töihin. Tepsin kotipelejä ajatellen vieraita tulee pääsääntöisesti 100-300 kilsan säteeltä.
Hyvä on, viedään asia konkreettiselle tasolle. Asun Turussa (20100) ja tykkään käydä TPS:n matseissa; sekä koti- että vierasmatseissa. Otetaan esimerkiksi vaikka Rinkelinmäki, Hämeenlinna. Turun ja Hämeenlinnan välimatka on 142km, jolloin ajoaika 80km/h keskinopeudella on 1h 46min. Matsin alkaessa 18:30 lähtisin liikkeelle noin neljän pintaan iltapäivällä ja varautuisin olemaan kotosalla n.23:30 tai vasta puolilta öin, jos harkitsisin piipahtamista esim. Forssan Autokeitaan Hesburgerilla matsin jälkeen. Vähäkatkoinen matsi voi päättyä jo 20:40 ja jos en olekaan nälkäinen matsin jälkeen, voisin olla kotona jo heti puoli yhdentoista jälkeen.

Mitä muutosta tähän toisi puoli tuntia myöhäisempi ottelun alkamisaika? Nopeimmillaan olisin kotisohvalla jo yhdeltätoista; kannattaa kuitenkin varautua jopa puoli yhteen. Kuten sanoin jo aiemmin: mitään matkailuun liittyvää ei voi minuuttiaikatauluttaa. Vieraspeleissä käyminen liittyy aina matkailuun. Itsellänikin on yksi JYP-TPS -matsi venynyt neljän vuorokauden mittaiseksi reissuksi. Kaikkea ei vain voi aina suunnitella valmiiksi.

Entä se seuraava aamu? Jos tiedän, että itselläni on vaikkapa 04:00 lähtö jonnekin, niin jätän vierasmatsin väliin. Jos lähtö on vasta 07:00, niin ei tuo Hämeenlinnan keikka tuottaisi mitään ongelmia kummallakaan alkamisajalla. Laukku pakataan valmiiksi ennen reissua; kuusi tuntia unta ja pitkähkö suihku riittävät hyvin pitkälle mihin vain. Itselläni töiden alkaminen tarkoittaa usein n.22h matkustamista ja töitä putkeen, ennen kuin pystyn seuraavan kerran edes haaveilemaan sängystä. Jos mun pitäisi mennä aamuseitsemäksi kahdeksaksi tunniksi johonkin toimistoon istumaan, niin vierasmatsit voisivat alkaa vaikka vasta 21:00.

Väitätkö oikeasti, että jos joku istuu esim. kahdeksasta neljään perse homeessa jossain toimistossa, etteikö hän pystyisi käymään ~150km vierasmatsissa ja ottamaan muutamaa kaljaa edellisenä iltana, vaikka matsit alkaisivat vasta 19:00? Aivan sama kuin joku väitti mulle kirkkain silmin play offsien aikaan, että opiskelijoilla ei ole enää varaa käydä kebabilla/pizzalla tai juoda olutta!

Tietysti jos asuu siellä "hiekkatien päässä", on vuosikausia tottunut menemään Kymppiuutisten loppukevennyksen jälkeen nukkumaan ja heräämään maanantaista perjantaihin töihin kellon soittaessa 06:25, niin edellä mainittu scenaario voi tuottaa ongelmia. Normaalijärkinen ihminen selviää kuitenkin hienosti yhdestä arkipäivästä puoli tuntia vähemmilläkin unilla.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei nyt tuomita alkamisajan uudistusta, ennen kuin nähdään miten se käytännössä toimii. Mielestäni on ihan pirteää kokeilla tällaisia juttuja, aina voidaan kuitenkin palata vanhaan, jos kansa priorisoi launantaisaunansa tai pikku jani-pettereidensä nukkuumanmenoajat kiekkoviihteen edelle. Itse diggaan uudistuksesta ainakin lähtökohtaisesti; ehtii tehdä jtn päivälläkin ennen peliä.

Komppaan täysin tähän kohtaan.

Joku kirjoitti, että futismatsit Euroopassa alkavat paljon myöhemmin. Useissa maissa mennäänkin perse homeessa istumaan toimistolle vasta klo 9, kun Suomessa klo 8 tai jopa klo 7 alkava työpäivä konttorinkin puolella ei ole mitenkään ihmeellistä. Puhumattakaan tuotannossa tms. hommissa voi työpäivä alkaa jo aiemmin.

Klo 18.30 -> 19.00 nipistää tietysti puoli tuntia yöunista vieraspelistä tullessa, mutta voi taasen mahdollistaa reissuun lähtemisen. Ei tarvii ottaa vapaata duunista (jos edes mahdollista).

Lauantain siirto 17.00 -> 18.30 on mielestäni "radikaalimpi" noin niin kuin aikataulujen suhteen. Perhe (kotona tai peleissä mukana), harrastukset, saunomiset, Karpon Parhaat jne.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Erittäin hyvä siirto lauantai-pelin myöhäistäminen! Ennen lauantaina ryyppy-pelit olivat pitkiä iltoja alkaen pohjien ottamisella jo klo 15 alkaen (no ei aina :). Nyt voi olla perheen seurassa pitempään ja lähteä peliin iltaan ja jatkaa sujuvasti yöhön. Hyvä baariinmeno aika pelin ja jälkipelien jälkeen. Olihan se kallista aikaa ryypätä ravintolassa pelin jälkeen klo 19.00 jälkeen ja oottaa millon se yökerho aukeaa.

Vaimo tykkää kun lähtö peliin tulee lähempänä pienokaisten nukkuma-aikaa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Hiukan ristiriitainen olen asian suhteen. Toisaalta pojan lätkäpelien jälkeen ehtii useammin peliin, kun ovat kuitenkin aamupäivisin ja toisaalta sitten ennen yövuoroa ei ehdi enää käymään kotona kuin kääntymässä.

Ja pienten lasten kanssa voi olla monella vaikeampaa mennä peliin, varsinkin jos matkaa on enemmän kuin puoli tuntia. Kaljan juontia ehkä tämä vähän lisää, mutta kyllä varsin moni käytti lauantai-illan peliä jo aiemmin pohjienottotilaisuutena.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan erinomainen uudistus. Tähän astihan lauantait ovat menneet lähes pelkästään lätkän merkeissä (ainakin jos meinaa muutaman oluen ottaa ja menee bussilla), koska ennen peliä ei ehtinyt juuri mitään tekemään. Nyt sen sijaan ehtii hyvin jotain harrastella tms. ja ottaa pari-kolme pohjalle eikä tarvitse aloittaa kahdelta päivällä. Ja taas jos meinaa mennä pelin jälkeen johonkin (yökerhoon, keikalle ), niin ei tartte tunti tolkulla odotella kaupungilla.
Eihän joku saunomisen viivästyminen voi olla kenellekään este matsiin lähdölle, eihän.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
SM-liiga on julkaissut tulevan kauden otteluohjelmansa. Tästä sen voi lukea kokonaisuudessaan.

Alkamisaikoihin tulee siis muutoksia sitten aikaisemman, ja jatkossa kaikki pelit muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta alkavat klo 18:30.

Tammikuun lopulla tullaan pelaamaan ns. tasauskierros, jonka parit selviävät juuri ennen otteluita. Näin saadaan kaikille se 60 matsia ohjelmaan.

Lisäksi lohkojako on mennyt uusiksi:
Lohko A (ns. läntinen lohko):
HPK, Ilves, Kärpät, Lukko, Tappara, TPS, Ässät

Lohko B (ns. itäinen lohko):
Blues, HIFK, Jokerit, JYP, KalPa, Pelicans, SaiPa
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jalkapallon Champions' Leaguen alkamisaika on muistaakseni keskiviikkoiltana 20:45, jolloin ottelu kaikkine juhlallisuuksiin päättyy yhdentoista pintaan ja ihmiset purkautuvat stadioneilta vasta puolen yön tienoilla. Rutisevatko nämä stadioneilla olevat ihmiset jostain sauna-ajoista tai lasten nukkumaanmenoajoista? Eivät, vaan he ovat ymmärtäneet yhden hienon asian: "pelipäivä on juhlapäivä"!

Tuollapäin maailmaa nyt ei pahemmin edes saunota, niin paha on sellaisista asioista edes rutista.

Suhtaudun aika neutraalisti itse tähän uudistukseen, että lauantaisin ja pyhisin pelit alkavat tulevalla kaudella kello 18.30.

Itselleni nyt on tällä hetkellä ainakin se ja sama milloin pelit noina päivinä alkavat. Tiettyjen syiden takia, jotka nyt ei itseäni niin kosketa ja joita en voi tässä tuoda esille niin olisin toivonut että pelit olisivat lauantaisinkin edelleen alkaneet kello 17.
 

SjV

Jäsen
Vastustajan valinta 27./29.1. pelattavalle tuplakierrokselle tapahtuu ma 3. 1. seuraavasti:

On mielenkiintoista nähdä, millä kriteereillä joukkueet valitsevat vastustajansa. Halutaanko pisteitä vai yleisöä? Itse varmaan lähtisin hakemaan yleisöä, koska nykyisessä varsin tasaisessa liigassa pisteitä voi saada tai olla saamatta keneltä tahansa.
Tässä näyttäis olevan vielä pelipäivä parien valittavissa, ainakin Hesarin jutun mukaan "se parempi (A)" joukke valitsee kotipelinsä 27.1. - 30.1. väliltä ja tämän jälkeen "se huonompi (B)" taas oman kotipelinsä päivän. Tämä aiheuttaa ehkä hieman pään vaivaa siihen mikän joukkueen valitsee vastaansa, rahojen maximoimiseksi. Esim. tilanteessa jossa A valitsee B:n "arvontakierrokselle", niin B voi "nokittaa" valintaa, valitsemmalla oman pelinsä perjantaille, jolloin A:lle jää to, la tai su kotipelipäiväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan hyvältä tuo otteluohjelma nyt näyttää. Enemmän olisi saanut olla täysiä kierroksia, mutta menee se näinkin. Liigakarsintakin jatkaa, joka on ehdottomasti positiivista.

On muuten helvetinmoinen joulutauko. 13.12.-28.12.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä näyttäis olevan vielä pelipäivä parien valittavissa, ainakin Hesarin jutun mukaan "se parempi (A)" joukke valitsee kotipelinsä 27.1. - 30.1. väliltä ja tämän jälkeen "se huonompi (B)" taas oman kotipelinsä päivän.

Voisi varmaan olettaa, että valitut pelipäivät tulevat olemaan kaikissa pareissa perjantai ja lauantai.

Mitäs sitten tehdään jos Tappara ja Ilves haluavat pelata samana päivänä Hakametsässä? Paremmin sijoittunut saa tässäkin tapauksessa valita ensin? Ei kun niin joo, nehän pelaa kuitenkin keskenään vastakkain...
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Tammikuun tasaus???

Mikä häpeä. Ei voi muuta kyllä sanoa. Jälleen yksi huono (viikonloppumatsien alkamisajankohta) ja yksi aivan helvetin naurettavan huono päätös.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:lla aivan helvetisti tiistai-pelejä, jotka ovat tunnelmaltaan täyttä kuraa ja kiinnostaa kansaa jopa torstai-pelejä vähemmän. Lauantain kotipelejäkin yllättävän vähän. Bouuuuuuuuuuu!!!

Ehkä ensi vuonna on parempi onni...
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei vittu, mikä älynväläys tämä "tammikuun tasaus"! No, liiga jatkaa tarkasti valitsemallaan linjalla, jolla SM-liigasta on tehty/tehdään mahdollisimman puskaliigamainen urheilusarja. Nyt voi vaihteeksi hyvillä mielin sanoa; vain Suomessa!

Itkeäkö vai nauraako -osastoa.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselle tuo lauantaipelien siirtäminen on kyllä negatiivinen juttu. Olen jo aiemmin ollut vittuuntunut siitä, että sunnuntaisin ei pelata käytännössä lainkaan. Olisi nimittäin loistavia päiviä vielä lapsia halliin. Nyt kun lauantai myöhäistettiin, niin katsojien keskipromilet nousivat taas yhdellä, joten jätän lapset itsekin suosiolla kotiin ja aloitan dokaamisen jo puolilta päivin kuten ennenkin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

Kyllä tuon tekstisi jälkeen...kun luin sen oikein ajan kanssa ja järjellä niin olen täysin samaa mieltä. Tuleva tapa on toimiva ja varmasti vakio tästä eteenpäin. Ne, joita muutos muka haitaa, tottuvat tähän hyvin nopeastikin. Ei puoli tuntia tee asiasta ongelmaa puoleen tahi toiseen.

Sorry vääntämiseni.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
SM-liigalle kyllä peukkua alaspäin lauantaimatsien myöhäistämisestä. En millään muotoa koe asiaa positiivisena. Jo vuosia olen toivonut lauantaipelien käynnistyvän kello 16, mutta turhaan. Tämän uudistuksen myötä tuo ratkaisu näyttää entistä epätodennäköisemmältä. Ja tasausottelut nyt sitten taas ovat mitä ovat.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
"Tammikuun tasaus" lanseerataan varmaan näyttävästi, jolloin liigajengit kuvainnollisesti kootaan yhteen Pace Carin avulla. Pace Carin kuskia arvuutellaan nyt syksyn aikana vilkkaasti, mutta se pidetään yhtä visusti salassa kuin olympiasoihdun kantaja tai Jokeri-mies.

No joo. Ei kai nyt olisi tällaista kokeilua tarvittu, koska liigahan oli hyvin tasainen ja yllätyksellinen viime kaudella.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tammikuun tasaus? Mitä vittua Vuorinen?

Kannattaisiko sittenkin apinoida sitä NHL:ää, jos ei itse pysty tekemään hyviä ratkaisuja. Itse nostan kyllä peukkua sille, että lauantain ottelut alkavat aina klo 18.30! Mutta tuolle tammikuun päiväntasaajalle näytän kyllä persettä tässä ja heti.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös