SM-liigan mediatuotanto - säälittävää puuhastelua!

  • 30 843
  • 81

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Pahoittelen arvon palstaveljet ja -sisaret, että joudun taas toimimaan negatiivisuuden ikeenkantajana vieläpä kiekkokauden parhaimpaan aikaan, mutta nyt on aika nostaa yksi mirri taas kunnolla pöydälle.
(Media tässä tapauksessa: www.sm-liiga.fi, URHOtv, Nelonen Sport (Pro), seurojen netti-tv:t)



Okei, Maikkarin kiekkolähetyksistä on päästy onneksi todella pitkälle ja parempaan suuntaan. Syytä tosin olikin, pelkkää SM-liigan raiskaustahan se koko MTV3:n toiminta olikin. Eivät ne sunnuntain krapula-lähetykset antaneet tippaakaan arvoa saati lisäarvoa sarjalle, ja sitten pahimmillaan katkottiin playoffien jatkoaikoja brömistelyjen takia. Liigan nettisivujenkin osalta kaikki laitettiin pari vuotta sitten uusiksi, tosin vähän heikommalla menestyksellä.

Kuitenkin, nyt eletään jo pitkällä vuotta 2010. Miten helvetissä on mahdollista että niin monet asiat kusevat edelleen niin rankasti? Me jatkoaikalaiset olemme kotimaisen jääkiekon suurkuluttajia, ja mistä viesteistä palsta ilta toisensa jälkeen täyttyy? Aivan, nettisivujen ja televisioinnin puutteiden raportoinnista. Missä vittu mättää? Kuka kantaa vastuun?


Jatkuvasti saa lukea kuinka URHOn nettistreamit pätkivät, maksuissa on ongelmia, sivut eivät toimi. Miksi? MIKSI?! Minä en tiedä miten nuo dataushommat ja tietoliikenteet toimivat, mutta eikö se nyt ole päivänselvää että kun tuollaista palvelua lähdetään tarjoamaan niin varmistetaan tasan tarkkaan että siellä on rautaa riittävästi hoitamaan suurtakin kysyntää? Ja jos ei riitä, niin hankitaan lisää rautaa tai asiantuntijoita laittamaan ne vitun systeemit siihen jamaan että ne toimii.

Okei, hätäisestihän koko URHO tunnuttiin polkaistavan käyntiin viime vuonna, mutta nyt on ollut kohta kokonainen kausi aikaa laittaa asiat kuntoon! Liian iso osa asiakkaista maksaa koko ajan paskasta, joutuu tyytymään korvaaviin lähetyksiin, tuskailee himassa näppistä takoen, lähettelee vittuuntuneena sähköposteja.

Sitten nämä liigan nettisivut. Välillä ei tulospalvelu päivity, tilastot ovat aivan perseellään, historiatiedot puutteellisia jiiänee. Noitakin sivuja on ollut kaksi vai kuinka monta vuotta jo aikaa pistää kuntoon. No, joku vanha kääpä Erkki Loikkanen siellä tilastoista vastaa ja hyvinpä tuntuu pelittävän, Eki. Sen vähän mitä kerran pääsin kokoustilanteessa J-P Vuorisen ollessa paikalla sanaa vaihtamaan, niin tästä Loikkasesta puhuttiin lähinnä siihen sävyyn, että kyseessä on joku toimiston kellariin muumioitunut erakko, joka raapustaa ruutupaperivihkoon tilastoja vanhan lukulampun valossa.

Verratkaa nyt vaikka Jatkoajan ja liigan sivujen toimintavarmuutta ja duunin tasoa. Toinen tehdään vapaaehtoispohjalta ja toisesta vastuussa olevat tienaavat joka vuosi uuden Mersun.
__________


Kuvittele itsesi SM-liigan toimitusjohtajaksi. On normaali aamupäivä ja sinulla on tänään liigan johdon kokous. Asialistalla ovat muun muassa liigan nettisivut ja liigan televisiointi. Mitä asioita haluat varmistaa kokouksen aikana ja projektin edetessä? Aivan, A) asiakkaille on tarjottava parasta mahdollista palvelua B) laatua ei saa ilman panostusta ja C) laatua ei saa ilman asiantuntijoita/ammattilaisia. Ihan selvä keissi, haluat johtaa liigaa hyvin, rakentaa uskottavaa ja houkuttelevaa imagoa, joka toivottavasti on myös ajan trendejä mukaileva.

No, nyt kun noita liigan nettisivuja on pari vuotta seurannut, niin ihan selvää on ettei niitä ylläpitävät yksinkertaisesti osaa sitä vitun duuniaan mitä siellä pitäisi ihan heittämällä kyetä tekemään. Toissa päivänä oli kokoonpanoissa JYPin Jussi Makkonen HPK:n paita päällään Lukon puolustajana. Jossain matsissa pöytäkirja meni aivan sekaisin kun peli ratkesikin vasta 2. jatkoajalla. Tänään eräs nimimerkki raportoi, että mobiilisivustolla IFK:n maali oli muodossa "6-0 W. Petteri (K. Kimmo, S. Toni). Loppu ilta tässä menisi jos kaikki pitäisi luetella.

Ei siellä, pelittäväthän ne sivut "ihan hyvin" sinänsä. Yleensä se onkin puuhastelun merkki kun pitää sanoa ihan hyvin. Joku perus-Seppo joka käy katsomassa onko huomenna Rinkelinmäellä peliä, varmaankin löytää sen tiedon, tai Marjatta Kuopiosta voi liigan sivujen avulla todistaa marttakerhossa että KalPa voitti runkosarjan. Mutta meitä jääkieko suurkuluttajiakin tästä maasta ihme kyllä löytyy, jotka ehkä vaativat ja jopa tarvitsisivatkin tiettyjä asioita paljon enemmän, jotain liigapörssiä tai jopa työtehtäviään varten.

Eli mikä vittu siellä mättää? Kenenköhän vastuulla koko nettisivuprojekti siellä liigan toimistolla on? Seuraavatko nuo liigan päättäjät missä jamassa nettisivut ovat, tai ovatko kysyneet asiantuntijoiden näkemystä asiasta? Tuolla ei selvästikään ole ketään joka sanoisi, että ei pojat, tuo asia on perseellään ja korjaatte sen heti ensitöiksenne huomenna.

Sitten televisiointi. Seurasin tänään Ilves-Jokipojat karsintaottelua. Okei, ei mikään kauden tärkein peli, mutta varmasti monia kiinnostava. Ja ylipäätäänhän jokainen tv-peli pitäisi olla sitä niiden ammattilaisten palkkatyötä joka on syytä hoitaa ammattimaisella laadulla tai tulee pian kenkää. No eihän siinä lähetyksessä varsinaisesti mitään vikaa ollut. Totuttu formaatti, jossa nyt sitten oli ehkä vähän B-sarjan tv-kasvot ruudussa, mutta homma toimi ihan ok silti.

Mutta poimitaanpa sieltä yksi asia: äänimaailma. Kun kuuntelee jotain P-Amerikassa televisioitua peliä, niin näihin suomalaisiin verrattuna se pelin ja hallin äänimaailma suorastaan hyökkää päälle sieltä television kaiuttimista. Luistinten potkut, kiekon kopsahtaminen lapaan, yleisön äänet, tuomarin pilli, musiikit.

Tänään oli todella vaikeaa kuulla selostuksen alta yhtään mitään sieltä Hakametsästä. Aivan kuin ainoa mikrofoni olisi ollut radiolähetysten tapaan siellä selostuskopilla. Hallissa olivat Ilveksen ja Jokipoikien liigatasolle ihan mainiot kannattajaryhmät, pihahdustakaan en kummastakaan kuullut paitsi aivan hiljaisimpina hetkinä joensuulaisten kannustushuutoa. Ilveksen kannattajia ei kuvattu kertaakaan, punapaitaisia pari kertaa pelikatkolla seisomassa kädet taskussa. Edes Ilveksen maalilaulua ei meinannut kuulla, vaikka Hakametsässä soitetaan musiikit ehkä liigan kovimmilla desibeleillä ja parhailla laitteilla.

Kuinkakohan paljon ne tehostemikrofonit maksavat? Montakohan vaatisi sinne ympäri hallia että äänimaailma saataisiin P-Amerikan tasolle? Kuinka paljon se äänimaailma parantaisi koko katseluelämyksen laatua? Täällä Jatkoajassakin on varmasti jotain tämän alan eksperttejä, olisi äärimmäisen mielenkiintoista kuulla jotain lisätietoja näistä asioista. Sama paskataso pätee monia maalikoostepätkiä: hallin ääniä ei kuule, maalisummeri ja kohahdukset aivan väärään aikaan, välillä ääniraita on selkesti ripattu jostain toisesta hallista ja niin edelleen.


Seurat pyörittävät miljoonaliikevaihtoja ja heittävät yhdelle ainoalle pelaajalle 300.000-400.000 euroa kaudesta. Sitten yleisö katsoo pätkivää tai näkymätöntä streamia, painelee refreshia sm-liiga.fi etusivulla ja yrittää saada tilannetietoja, tv-peleissä äänimaailma on kuraa. Onkohan tässäkään mitään vitun järkeä?

Jukka-Pekka Vuorinen, Jarmo Koskinen, Arto I. Järvelä, Erkki Loikkanen ja keitä siellä toimistolla nyt häärää. Voiko noiden vanhojen kääpien edes olettaa olevan kartalla siitä missä nykymaailma median osalta menee? Facebook, YouTube, nettistreamit, nykyaikaiset nettisivut... sanooko mitään?

Onhan tänne saatu laukaisukartat, peliaikaseurannat, URHOtv:ltä kohta 1500 peliä kaudessa ja Canalilta lahjana ihan toimiva lähetysformaatti joo. Kaikki vain yleensä jälkijunassa ja hitaammin, ja heikommin toteutettuna. Mutta missä on liigan johdon rautainen ote siihen että nuo vihdoin ja viimein toteutetut hienot palvelut varmasti toimivat? Missä on se ylpeys siitä että me ollaan jumalauta SM-liiga, Suomen kovin ja hienoin ja kallein ja ammattimaisin urheilusarja, meillä on parhaat nettisivut ja tv-lähetykset, tule tänne, tule peleihin, osta nettilähetyksiä (ja mielellään myös siinä sivussa anna rahasi meille jotta voidaan kehittää liigaa edelleen)!

Nyt tuo koko touhu on tuollaista säälittävää skeidaa, joka pikemminkin työntää pois luotaan. Ja sama mantra vuodesta toiseen, ihan oikeasti. Muistaako joku montako vuotta täällä Jatkoajassakin on valiteltu jostain liigan sivujen samasta puutteesta. Ja sitten iso osa niistä puutteista on vieläpä aivan lapsellisia ja helppoja.


Valitanko turhasta?


Keksiikö kukaan realistista keinoa jolla tuon puuhastelun saisi loppumaan?
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mitä asioita haluat varmistaa kokouksen aikana ja projektin edetessä? Aivan, A) asiakkaille on tarjottava parasta mahdollista palvelua B) laatua ei saa ilman panostusta ja C) laatua ei saa ilman asiantuntijoita/ammattilaisia.

(anna rahasi meille jotta voidaan kehittää liigaa edelleen)

Paras palvelu on usein myös kalleinta palvelua, panostus on synonyymi rahanmenolle ja ammattilaiset tekevät duunia sille, joka maksaa eniten. Aikalailla selvä yhtälö minkä ympärillä liigan toiminta pyörii. Ja toki se voittoatavoittelevana osakeyhtiönä saakin pyöriä rahan ympärillä. Se, että se kapea voittomarginaali tultaisiin käyttämään palvelun kehittämiseen on nykyisten ukkojen aikana aikalailla utopistinen toive, ennemmin mennään sieltä missä aita on matalin. Ja mitäpä tästäkään sinällään liigaa syyttämään, koska kitinästä huolimatta ihmiset tilaavat esimerkiksi juuri niitä pätkiviä streameja. Henk. koht. aion tosin pitää nyt ainakin ensi kauden pientä paussi liigasta ja saa jäädä urhotv:t ja sportplussat tilaamatta, kun entisistä eroon pääsee.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Sepä siinä on, kun liigalla ei ole rahaa käytettävissään noihin juttuihin niin paljoa, että se saisi nuo hommat pelittämään. Liigaseurat kyllä syytävät rahaa pelaajiin ja vaikka mihin, mutta pomot siellä liigahallituksessa istuessaan vahtivat niitä liigalle meneviä (= yhteiseen kassaan) ropoja tarkemmin kuin impi neitsyyttään. Liiga saa joka eurosta olla kiitollinen, jonka saa. Ja sitten nuo toimiston herrat ei tietenkään uskalla vaatia hommia toimimaan seurojenkaan suuntaan, kun seurat on kuitenkin viime kädessä ne palkanmaksajat. Loikkanen muuten taitaa oikeasti olla yksi pätevimmistä tekijöistä omassa hommassaan tuolla liigan toimistolla - sillä vaan ei ole resursseja hoitaa niitä hommia niin hyvin kuin haluaisi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ainakaan TV lähetysten äänipuolen kohdalla kyse ei ole resursseista, vaan viitseliäisyydestä. Taidosta ei noilla hempoilla ole kiinni, vaan eivät tajua koko lajia, eli eivät tajua äänimaaliman merkitystä. Sama koskee ohjaajia (fanikatsomojen kuvaaminen jne.) (on tullut näitäkin töitä tehtyä)

Rahasta ei ole myöskään kiinni tilastoinnin paikkansapitävyys. SM liigan sivuaja on näemmä tehnyt pätevät ATK hemmot, mutta joilla ei ole mitään kosketuspintaa lajiin. Sen verran lajitietämätöntä mokailua sarjataulukoissa, historiatilastoissa jne on ollut, jotta kukaan lätkästä kiinnostunut tiatksikkahemppa (eism minä) ei tekisi

Nettistreamit onkin sitten monitahoisempi juttu. Kun tuota multicastia on vaikea käyttää johtuen siitä, että netti koostuu eri toimijoiden laiteista ja kaikkiin ei palveluntarjoaja voi vaikuttaa, unicastin kanssa ollaan resurssikysymysten äärellä jne. tuo on iso ja vaikea juttu.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Mutta poimitaanpa sieltä yksi asia: äänimaailma. Tänään oli todella vaikeaa kuulla selostuksen alta yhtään mitään sieltä Hakametsästä. Aivan kuin ainoa mikrofoni olisi ollut radiolähetysten tapaan siellä selostuskopilla. Hallissa olivat Ilveksen ja Jokipoikien liigatasolle ihan mainiot kannattajaryhmät, pihahdustakaan en kummastakaan kuullut paitsi aivan hiljaisimpina hetkinä joensuulaisten kannustushuutoa. Ilveksen kannattajia ei kuvattu kertaakaan, punapaitaisia pari kertaa pelikatkolla seisomassa kädet taskussa. Edes Ilveksen maalilaulua ei meinannut kuulla, vaikka Hakametsässä soitetaan musiikit ehkä liigan kovimmilla desibeleillä ja parhailla laitteilla.

Kuinkakohan paljon ne tehostemikrofonit maksavat?

Leikkelin viestiäsi, mutta asia tulee selvästi esiin.

Uskallan väittää, että Hakametsä on Suomen huonoiten mikitetty halli. Ei se ole tunnelmaltaan mikään Porin Isomäki, mutta kyllä sielläkin ääntä piisaa kun yleisöä on niinkin paljon kuin tänään. (Ilmoitettu katsoja määrä on väärä. Siinä on ainoastaan maksaneet katsojat. Ilves jakoi kaikille Tampereen ala-asteille ilmaislippuja.) Tänäänkin fanikatsomo otti käyttöönsä ainakin kaksi uutta huutoa mitä huusivat hyvään ääneen. Jokipoikien kaventaessa huudettiin "Ei tunnu missään!" ja muuten vain välillä huudettiin, että "Toinen pääty vastatkaa meille!"

Ilves fanikatsomon kuvaaminen on myös yhtä huonolla mallilla kuin hallin mikitys. Välillä tosin kuvataan pelkkää Osasto 41:stä joka on seisomakatsomon alakulmassa, mutta kun fanikatsomo käsittää koko D-istumapaikkakulman lisäksi koko seisomakatsomo kulman ei tässä paljoa naurata.

Tässä kaksi kuvaa fanikatsomosta 1. 2. Linkitän kakkos kuvasta isomman version jos löydän.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valitanko turhasta?
Suurimmalta osin kyllä. Liigan sivut, otteluiden tv- ja nettilähetykset ja kaikki muukin mediatuotanto on mennyt lyhyessä ajassa hirvittävän suuria harppauksia eteenpäin ja minä ainakin olen helvetin tyytyväinen, että hommaa on alettu tekemään ihan tosissaan. Näin isojen muutosten aikana on kuitenkin selvää, ettei kaikki lähde rullaamaan ihan tuosta vaan sormia napsauttamalla ja ongelmia onkin ollut. Joskus paljon, joskus vähän, mutta aina niitä jossain määrin löytyy.

Tätä "puuhastelua" on ihan turha verrata NHL-touhuun, koska siellä kulkeviin rahamääriin ja katsojamääriin verrattuna SM-liiga on kaikilla osa-alueilla puuhastelua.

Liigan sivut toki toimivat välillä joiltain osin hieman heikommin, mutta pääosin homma toimii siellä varsin hyvin. Pieniä virheitä ja ongelmia on taatusti kaikkialla, missä käytetään noinkin suurta tietokantaa, joka päivittyy jatkuvasti.

UrhoTV:n viimeaikaiset suuret ongelmat ovat toki ikäviä, mutta kuitenkin ymmärrettäviä. Nyt pompattiin järkyttävän suuri ja äärimmäisen hieno askel eteenpäin, joten on selvää, että ongelmia saattaa tulla, kun kysyntä on huomattavasti odotettua suurempaa ja lisäksi täysin uutta järjestelmää ollaan ensimmäistä kertaa laittamassa kunnolla koetukselle.

Pääosin tuo avausviestin huima valitusvirsi johtuu ajattelemattomuudesta ja tietämättömyydestä. Ongelmia toki on, myös sellaisia, joita ei saisi olla, mutta pääosin homma on mennyt huimasti eteenpäin ja kaikkialla tehdään varmasti kovasti töitä, että alkuvaiheen ongelmista päästään pian eroon ja yleisö pääsee nauttimaan huimasta määrästä ottelulähetyksia mahdollisimman vähäisellä määrällä ongelmia.

Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, että onkohan tämä asia melko vähäpätöinen tai mistähän tämä kyseinen ongelma voisi johtua. Vähäpätöisistäkin asioista voi toki keskustella, sillä ei niidenkään korjaaminen ole lainkaan huono asia, mutta kannattaa pitää mielessä asioiden suuri kuva.

Loppuun myönnettäköön, että olen useita ongelmia itsekin päässyt todistamaan SM-liigan mediatuotannon kanssa ja ongelmien ilmetessä on hermot välillä koetuksella. Mutta lopulta sitä tajuaa, etteivät asiat ole aina niin helppoja ja yksinkertaisia, kuin ensimmäisenä voisi olettaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Uskallan väittää, että Hakametsä on Suomen huonoiten mikitetty halli.

Eihän se mikitys nyt hallin vastuulla ole, vaan TV tuotannon porukalla. Laitamikit, jäämikit ja yleisömikit pystyttää langattomina about vartissa. Miksaaja ottaa vähän kohdistusääntä lämmittelyssä, ja that's it. Kalusto on taatusti lähetysautossa, jos sitä vaan viitsisi/älyäisi käyttää.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
. Pieniä virheitä ja ongelmia on taatusti kaikkialla, missä käytetään noinkin suurta tietokantaa, joka päivittyy jatkuvasti.

Suurta tietokantaa? No paljastus, Liigan tietokanta on erittäin pieni verrattuna ihan normaaleihin tietokantoihin, joita yrityksissä pyöritetään. Janoissa EI satu näin paljon virheitä. Kyse on säänöistä ja tavoista, joilla tietokantaa käytetään, ja näitä on säätämässä selvästikin sellaiset nörtit, joilla ei ole kosketuspintaa lajiin. Tämmöisiä lapsuksia kuten ymmärtämättömyyttä tasapeleistä tai pistelaskun muutoksista jne. ei tekisi yksikään ”lätkä nörtti". Mutta kun poijaat on ilmeisemmin kiinnostuneita WorldOfWarcaftsita, niin vaikea siinä on luonnostaan pisteityksiä oikein tehdä. Kaikkia virheitä korjataan jälkikäteen kun lätkää seuraava huomatkaa asiasta.

Viimeisempänä tämä Jarkko Immonen sekoilu. Oli Jokipojilla komia vahvistus, kun Jarkko Immosena kokoonpanossa oli KHL:ää tahkoava Jarkko Immonen. Siis mies, joka ei edes liigassa tällä kaudella ole. tämäkin on ihan vian ja ainoastaan lajia tuntemattoman koodaajan moka. Ei ymmärrä, että pelaajia vaihtuu sarjasta toiseen ja näille poistuneilla pitäisi olla rutiini, jossa heidän kuvansa ovat "jäähyllä" puhumattakaan siitä, että tietää Jarkko Immosia olevan jopa kolme. Jos olisi lätkäjätkä, tietäisi, ja olisi koodauksessa tämmösenkin mahdollisuuden ottanut huomioon. Nyt kun WoW:ssa ei tuosta ei tule kokemuspisteitä, niin ei kait sillä niin väliä..

.. Eli josko seuraavalla keralla tarjouksia pyydettäessä tutustuttaisiin toteuttajien lajituntemukseen ensin?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Niin, kysehän on monessa tapauksessa kärpäsen kakan kokoisista asioista kun puhutaan kokonaisen liigan pyörittämisestä, mutta pitkässä juoksussa niistäkin asioista kasvaa aika iso läjä. Ehkä liika perfektionismi ja SM-liiga eivät vain sovi yhteen.

Otetaanpa lahtelaisnäkökulma asiaan. Pelicans lähti ennen tätä kautta kehittämään nettisivujaan ja avuksi tarjoutui mm. Etelä-Suomen Sanomista ja pelejä selostavasta Radio Voimasta vastaava mediatalo. Tavoitteena oli rakentaa koko liigan parhaat nettisivut, niin kuin tavoitella pitääkin. No, tähän mennessä lopputuloksena huima kehitys vuoden tai kahden takaiseen: videoina kaikkien kotipelien maalikoosteet, pelaaja/valmentajahaastattelut, lehdistötilaisuudet ja ekstrana pelaajakortteja sekä pätkiä seuran muista oheistapahtumista. On tyylikäs ja toimivanoloinen fanituotteiden nettikauppa, ammattivalokuvaajan räpsimiä hienoja kuvia pelaajista ja pelitilanteista jne. Uutisoinnin ja tiedottamisen aktiivisuus nousi vihdoin lähelle sitä tasoa jolle se kuuluukin, vaikka sisällöissä vielä hieman parantamisen varaa onkin. Kouluarvosanana voi antaa jo jotain kasia tai ysiä, kun ennen pyörittiin kutosen hujakoilla.

Kuitenkin, vihdoin vuonna 2010 sivut ovat oikeasti hyvät ja sellaiset joita käy päivittäin katselemassa josko olisi tullut jotain uutta. Toisaalla jalkapalloseura FC Lahen puolella ilmoitettiin tällä viikolla kannattajatapaamisessa, että seuran (fanien mielestä liigan vanhanaikaisimpia ja/tai huonoimpia) nettisivuja ei aiota uudistaa, vaikka tiedossa on sekin että ilmaista ja osaavaa työvoimaa olisi projektiin tarjolla 200m päässä Ammattikorkeakoululla. Joskus on vaikeaa löytää järkisyitä suomalaisten seurajohtajien aivoituksista, mutta kenties taustalla sitten on jokin selittävä syy tällekin ratkaisulle.

Niinhän se Virmanenkin aikanaan viisauksissaan sanoi, ettei Jokerit panosta nettisivuihin koska ne eivät tuota rahaa, vaan ovat vain välttämätön kulu. No, jos fanituotteiden nettimyyntiä ei lasketa niin eiväthän ne suoraan rahaa tuotakaan sinne tulot-sarakkeeseen, kuten eivät tuota SM-liigan sivutkaan. Silti, kun jatkuvasti liigan ja seurojen päivittäisessä toiminnassa on (tai luulisi olevan) läsnä se tosiasia, että ihmisten tämänhetkinen kiinnostus pitäisi pystyä säilyttämään ja oikeastaan lisäämään sitä kiinnostusta, niin tuntuu jokseenkin älyttömältä ettei suhteellisen edullisen mutta äärimmäisen tehokkaan internetin hyötyjä ulosmitata kunnolla. Juuri sitä kiinnostuksen lisäämistä (meille kiekkofriikeillekin) ovat esimerkiksi nämä laukaisukartat, jotka vihdoin ja viimein saatiin näkyviin SM-liigastakin. Hieno uudistus.

Yllättäen mitään ei tapahdu jos mihinkään ei panosta. Kaukalon puolelta hyvinä esimerkkeinä JYP ja KalPa. Pelicans panosti nettisivuihin ja aivan satavarmasti ihmisten päivittäinen aktiivisuus ja kiinnostus on nettisivujen myötä lisääntynyt, joskaan en ole mitään kävijämäärävertailuja nähnytkään. Toki liigan sivujen tarkoituksena ei ole niinkään hypen nostattaminen, vaan se että sieltä löytyy tietoa ja ne tiedot ovat paikkansapitävät ja hyvin saatavilla.

Jotenkin loogiselta skenaariolta kuulostaisikin, että SM-liiga Oy pyörittää nettisivujaan joillain jämähiluilla, jotka budjetin syrjästä nyhdetään. Sen oloista on jälkikin, ja liigaseurojen toimintaan sopivaa ettei ainakaan tämäntyyppiseen yhteiseen asiaan viitsitä niin panostaa. Resursseista se ei silti voi olla kiinni että nettisivuille syötetään jotain dataa. Missä on esimerkiksi liigan historiaa ja tilastot vuodesta 2000 taaksepäin? Ja resursseista nyt ei tarvitse puhuakaan silloin kun ne datat syötetään päin mäntyä, kuten nyt vaikkapa tuo kolmena esiintyvä Jarkko Immonen. Se on osaamisen puutetta. Tai ehkä sitten tosiaan sitä resurssien puutettakin, kun ei siellä ole ketään asiantuntijaa jatkuvasti kädestä pitäen näyttämässä niille Warcraft-nörteille miten pitäisi tehdä.

Ovathan ne nettisivut ihan hyvät. TV-lähetyksetkin ovat ihan hyviä, koko liiga on itseasiassa ihan hyvä. Se vaan kun jossain muualla samat asiat ovat oikeasti hyviä tai jopa erinomaisia, niin ei ihme jos pitää joka vuosi itkeä kun muilla on asiat paremmin. On tehty komeita TV-sopimuksia, ja sitten yhtäkkiä Jokipojat-Ilves ei näykään televisiossa kun MTV3 päättää sen olla näyttämättä. Mitä vittua? (Joo, Jääkiekkoliiton juttuja, menköön saman topicin alle tässä tapauksessa.)

Jollain tavalla alkaa silti kyllästyttää, että tietyt (vaikka sitten pienetkin) asiat ovat rempallaan, eikä niille mitään tehdä. Ei viitsitä panostaa, mutta mielenkiintoista olisi nähdä minkälaisia summia pulitetaan joillekin mainostoimistoille ties mistä kampanjoista. Tai hankitaan puolen millin mediakuutio ja sullotaan se täyteen Hapan Grillin mainoksia. Mediakuutiosta kun pystyy helposti laskemaan takaisinmaksuajan kun myydään euromäärä x mainoksia siihen per kausi.

Mutta ehkä tosiaan liika perfektionismi ei kannata SM-liigan tapauksessa. Helpompaa olisi kenties seurata Mestistä tai vaikka Superpesistä, ja tyytyä rehellisesti puoliammattilaisuuteen tai amatööriyteen. Mutta mennään nyt näillä kuitenkin ja seurataan sitä sarjaa mikä kiinnostaa. Kenties olen sekä visionääri että haihattelija.
 
Viimeksi muokattu:

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hallissa olivat Ilveksen ja Jokipoikien liigatasolle ihan mainiot kannattajaryhmät, pihahdustakaan en kummastakaan kuullut paitsi aivan hiljaisimpina hetkinä joensuulaisten kannustushuutoa. Ilveksen kannattajia ei kuvattu kertaakaan, punapaitaisia pari kertaa pelikatkolla seisomassa kädet taskussa

Aivan. Urhollakin on hämärä tapa etsiä joku yksittäinen tavallisen näköinen henkilö yleisöstä ja kuvata tätä henkilöä vaivaantuneesti useita sekunteja putkeen.

Loisi mukavasti lisää fiilistä, kun kamera välillä leikkaisi kuvaamaan täysiä penkkirivejä ja yleisön meininkiä. Nytkin TPS-Lukko ottelussa kamera ei vahingossakaan ole eksynyt näyttämään milten hienolta ja värikkäältä täysi turkuhalli näyttää. Ei edes maalin tullessa. Tylsää. Vertailun vuoksi Elitserienin virallisille nettisivuille on laitettu ihan omaa videota Djurgårdenin pudotuspelikiimasta ja yleisöstä.

TV-tuotannossa on siis vielä kehittämistä, mutta niin on ottelutapahtumissakin. Ensi kaudella kun jokainen peli on telkkarissa/netissä katsottavissa, niin ottelutapahtumia on kehiteltävä paremmaksi. Ihan sen takia, että muutkin kuin tosifanit vaivautuvat hallille marraskuussa. Nyt jokaisessa hallissa tuntuu olevan samat jutut käytössä. Pelikatkon tullessa lässäytetään kiihkeä tunnelma ja pannaan mediakuutiolle pyörimään jokin paikallisen autokorjaamon jäätävä veret seisauttava mainos. Tämän masennutettua yleisön täysin, lyödään sen jälkeen vielä hetkeksi soimaan jokin 20 vuotta hallissa soinut kulunut rock-kipale suoraan MM95-levyltä.

Mitä varten on SM-Liigan virallinen mainoskatko, kun niitä mainoksia tungetaan muutenkin jokaisella pelikatkolla? Varmasti riittäisi että ne samat mainokset vetää yhden kerran erässä läpi ja pelikatkoilla musiikkia.
 
Viimeksi muokattu:

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Noista SM-liigan sivujen ja joukkueiden kävijämääristä: Löysin netistä tällaisen sivuston kuin alexa.com. Se jollain ihme tekniikalla laskee sivujen kävijämääriä. Esimerkiksi sm-liiga.fi- sivusto on suomalaisesta liikenteestä rankattu sijalle 79 ja maailmanlaajuisesti sijalle 33,938. Vertailuna Suomen ykkönen on google.fi ja maailman google.com.
Alla liigajoukkueiden sijoitukset Suomen mittakaavassa. Muutama erikoistapaus löytyi. En tiedä miksi ei ollut sivustoja määritelty minkään maan alle. Tilastot on kolmen viime kuukauden ajalta.

Koodi:
joukkue:    sija:

HIFK        845
Jokerit     1,793
Tappara     2,153
SaiPa       2,223
Lukko       2,231
Blues       4,654
JYP         5,629
Kärpät      8,264
KalPa       10,236


Pelicans      2,014,353     Maailmanlaajuisesti
HPK           2,205,394      Maailmanlaajuisesti
Ässät         2,624,628     Maailmanlaajuisesti

Ilves          Ei tietoja

Siitä vaan jokainen vierailemaan joukkueitten sivuilla ja miettimään miksi järjestys on tuo. IFK ja Jokerit nyt varmaan selittyy maineellaan ja SaiPan sijoitus erittäin hyvällä toteutuksella.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Tuo mikrofoni-hommakin on tähän asti ollut vähän sellaista Veikkausliigasta tuttua puuhaa. Kun laajalla stadionilla on ehkä 1000 katsojaa paikalla ja kaksi 40 hengen kannattajaryhmää, niin tunnelmaa on eetteriin jostain taiottava. Joitakin matseja katsellessa on tuntunut siltä että joku mikki on kylmästi laitettu aivan toisen kannattajaryhmän eteen.

Eka fiilis on että vähän hilpeän oloista toimintaa pikkubroidin asemassa olevalta Veikkausliigalta, mutta kun kuunteli esimerkiksi Ilves-Jokipojat-matsin äänimössöä, niin alkaa taipua sille kannalle että miksipä ei. Parempi sekin kuin että korviin ei todellakaan kantaudu juuri mitään muuta kuin Alkion ja Grönmanin höpinät. Kaikkea muuta varten on melkeinpä heristettävä korviaan ja kun oikein tarkasti kuuntelee, voi lyhyen hiljaisen hetken ajan kuulla vaimeaa Jo-ki-po!-huutoa jostain kaukaa.

Ei tietysti pitäisi käyttää sitä NHL:ää vertailukohtana kun siellä on kaikki aina suurempaa ja kauniimpaa, mutta on tuossa vaan valtava ero kun änäripelien koosteita katselee, on kyseessä melkeinpä mikä halli tahansa:
http://video.nhl.com/videocenter/console?intcmpid=nhl-hp-vidchn-highlts

Kiekot kopsahtelevat lapoihin ja lavoista, taklausten bassojytinät, yleisön kohahdukset, tuomareiden vihellykset, jopa yksittäiset huudot kentällä. En tosiaan tiedä paljonko tuommoisen äänentoiston saaminen vaatisi, mutta kun solmitaan miljoonaluokan tv-sopimuksia ja pyöritetään joka vuosi miljoonaliikevaihtoja, niin... Tuon tason systeemillä pystyisi sitä liigahallien manattua tunnelman puutettakin ehkä vähän "huijaamaan" ja luomaan meiningistä vähän parempaa kuvaa liigan käyntikorttiin.

Ja kun ne mikrofonit olisi kerran hankittu, niin se satsaus olisi sitten hyvin pitkälti siinä, mikrofonit kun eivät vaadi ketään henkilöä operoimaan niitä pelin aikana. Ei toki tuottaisi suoraa rahallista hyötyä, mutta voi myös miettiä paljonko hyötyä joistain batesbattaglioista tai kamilpiroseista on panostukseen nähden.


Mitä tulee tuohon SM-liigan mainoskatkoon, niin kyllä se tosiaan asiansa ajaa siinä että mainoksia saadaan luukutettua ja myös tapettua yleensä koko tunnelma hallista. Aikanaanhan muuten aloitusten 5 sekunnin sääntöä perusteltiin muistaakseni sillä, että saadaan ottelutapahtuman läpivientiä nopeutettua. No, nyt sitten on lisätty parin minuutin edestä mainoskatkoja, sen lisäksi otettu voittomaalikilpailut käyttöön, pidennetty voittomaalikisoja ensin puolen kentän auraamisella ja sitten koko kentän auraamisella. Linjakasta toimintaa ottelutapahtuman keston suhteen, jeh.


Onneksi URHOlla on koko kesä aikaa yrittää saada puskurointi-striimejään ja asiakaspalveluaan kondikseen Veikkausliigan kustannuksella, jotta ne sitten syksyllä toimisivat isonkin kapasiteetin alla.
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Erittäin hyvä avaus RV16!

Kaiketi sen mitä sanoit voisi tiivistää: "Miksi asioita ei voi tehdä niin hyvin kuin pystyy, miksi tyydytään hyvään? Miksi Suomen suurimman lajin kohdalla ei tunneta ylpeyttä asemasta ja tehdä asioita aseman edellyttämällä tavalla?"

Vaikka on totta että edistystä on tapahtunut paljon, enkä vielä lähtisi arvostelemaan Urhoa, on esimerkiksi SM-liigan sivujen heikkoa toimivuutta pidettävä lähinnä välinpitämättömyydestä johtuvana. SM-liigan sivut ovat kuitenkin liigan näkyvin käyntikortti ja ehdottomasti paras ja halvin tapa markkinoida tuotetta.

Edellinen uudistus oli hyvä, mutta valitettavasti se ei ollut lähellekään riittävä. Se ei vaatisi montaakaan satasta per joukkue, kun palkattaisiin yksi kesätyöntekijä syöttämään vanhat tilastot tietokantaan. Aloitustilastojen näkyviin saaminen maksaisi muutaman satasen per joukkue. Sivuilta löytyvät virheet ja erikoisuudet taas saataisiin korjattua, kun yksi laji-ihminen käyttäisi päivän niiden etsimiseen ja kirjoittaisi sitten vaikka kirjeen sivuston ylläpitäjälle. Tässä kirjeessä luonnollisesti kerrottaisiin mikä on väärin ja miten sen tulisi korjata. En usko että maksaisi kovinkaan paljoa.

Mitä tulee lähetysten äänimaailmaan, allekirjoitan RV16:ta kritiikin täysin. Mikittäminen ei maksaisi paljoa, se parantaisi lähetysten laatua suuresti ja se loisi lähetyksen katsojalle helposti ajatuksen peliin lähtemisestä.

Eräs itseäni eniten harmittava asia on erittäin heikot otteluklipit. Otteluista tulisi näyttää komeimmat torjunnat, kovat niitit, hienot harhautukset ynnä muut. Nyt meille tarjoillaan maalit ja siinä se. Harvassa ovat ne jotka katsovat pornoelokuvista pelkät laukeamiset, miksi siis pelkät maalit kiinnostaisivat jääkiekossa? Tähän puoleen panostamalla voitaisiin näyttää kansalle, kuinka paljon jokaisessa jääkiekko-ottelussa tapahtuu, jolloin helposti voisi syntyä ajatus peliin lähtemisestä.

Erityisen paljon minua vieläkin korpeaa, kun Kiekko-keskisuomalaisen hienot ottelukoosteet siirtyivät historian lehdille liian kalliden hintojen takia. Niissä on ilmeisesti joku sekuntimäärä mitä voi näyttää ilmaiseksi tai halvalla, mutta sitten otetaan hyvällä kädellä rahaa. No oli niin tai näin, ihmettelen kuinka maakuntalehdellä riitti rahaa tarjota kattavat raportit, haastatteluineen, taklauksineen, torjuntoineen, tunnelmapaloineen ja maaleineen, mutta Suomen suurimpiin kuuluva nelonen ei löydä riittäviä resursseja. Voisin vielä mainita että Keskisuomalaisen klipit eivät alkaneet ja loppuneet muutamaan mainokseen, joten voisi kuvitella että Neloselle nuo klipit tuottavat enemmän rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
En tosiaan tiedä paljonko tuommoisen äänentoiston saaminen vaatisi

Mää tiädän. Aivan taatusti se kalusto on jo hankittuna lähetysautossa, jos ei, niin no hätä. Boundry mikit laitoihin a 350,- vaikka 6 kpl, yleisöhaulikot a 290,- vaikka 6 kpl. Langattomat lähetin/vastaanotoin yksiköt näille a) 450,- Oma tasutamölymikseri 600,- Adapterit kiinnitystarvikkeet jne 400,-. about 10k€ jos mitään ei muka jo ole hankittuna…

Hah, kas meillä on nopeasti pysytettävä langaton mikkijärjestelmä siirrettävissä tuotannosta toiseen.

Kyse on viitseliäisyydestä / ymmärryksestä ei edes ammattitaidosta (ne äänihempat kyä osaa, jos joku vaan kertos että tarvitaan)
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Eräs itseäni eniten harmittava asia on erittäin heikot otteluklipit. Otteluista tulisi näyttää komeimmat torjunnat, kovat niitit, hienot harhautukset ynnä muut. Nyt meille tarjoillaan maalit ja siinä se. Harvassa ovat ne jotka katsovat pornoelokuvista pelkät laukeamiset, miksi siis pelkät maalit kiinnostaisivat jääkiekossa? Tähän puoleen panostamalla voitaisiin näyttää kansalle, kuinka paljon jokaisessa jääkiekko-ottelussa tapahtuu, jolloin helposti voisi syntyä ajatus peliin lähtemisestä.

Niissä on ilmeisesti joku sekuntimäärä mitä voi näyttää ilmaiseksi tai halvalla, mutta sitten otetaan hyvällä kädellä rahaa.
Olen itsekin siinä käsityksessä, että liigaseurojen tai muiden videokuvan tarjoajien käytettävissä oleva aika on rajattu johonkin tiettyyn määrään, oliko se nyt 1,5 minuuttia vai 2,5 minuuttia per peli tai jotain sinnepäin. Jos joku palstalainen tietää niin tarkentakaa.

Älyttömintä kuitenkin on se, että eihän Nelonenkaan tosiaan näytä niistä matseista järjestelmällisesti oikeastaan mitään muuta kuin maalit, ainoastaan satunnaisesti niitä taklauksia, torjuntoja, tappeluita tai loukkaantumisia. Puhumattakaan siitä että se lisuke eli äänimaailma on usein jotain aivan tunnistamatonta sillisalaattia.

Otetaan tuosta vaikka pikaotannalla tällä hetkellä uusimpana oleva Tappara-KalPa. Videon pituus 1:35, sisältö: Kermanin ohilaukaus, ottelun 5 maalia, viimeisten sekuntien KalPa-pyöritys ja se on siinä. Ainoastaan Miettisen maalista hidastus koska maalin synty oli epäselvä. Video jopa alkaa suoraan pelitilanteesta ilman mitään pohjustusta. Ja puhutaan kuitenkin matsista jossa on pikkuisen enemmän painoarvoa kuin perus runkosarjaväännöllä. Äänimaailma sentään (URHOn lähetystekniikan ansiosta?) hieman keskivertoa parempi, niin että kotijoukkueen maalin synnyn sentään kuulee maalisummerista ja yleisön kohdahduksesta.

Utopistisena toiveena matsivideoiden kestot sinne 3-4 minuuttiin, ja sisällöksi:
1) Kotijoukkueen sisääntuloa
2) Asetelmakuvaa (esim. maalivahdit, joku taistelupari tai kohupelaaja, edellisessä kohtaamisessa vihoitelleet valmentajat, kuvaa täpötäydestä katsomosta)
3) Maalit, epäselvät tilanteet, taklaukset, torjunnat, tappelut
4) Pelin päättyminen ja tilastoruutu

Ja kuvaruudun reunaan tiivistelmä siitä videon sisällöstä, niin että hiirellä klikkaamalla voisi siirtyä suoraan tietyn maalin tai muun tilanteen kohdalle. Ei luulisi olevan ihan Amerikan temppuja nämä.

Mää tiädän. Aivan taatusti se kalusto on jo hankittuna lähetysautossa, jos ei, niin no hätä. Boundry mikit laitoihin a 350,- vaikka 6 kpl, yleisöhaulikot a 290,- vaikka 6 kpl. Langattomat lähetin/vastaanotoin yksiköt näille a) 450,- Oma tasutamölymikseri 600,- Adapterit kiinnitystarvikkeet jne 400,-. about 10k€ jos mitään ei muka jo ole hankittuna…

Hah, kas meillä on nopeasti pysytettävä langaton mikkijärjestelmä siirrettävissä tuotannosta toiseen.
No siinäpä se sitten. Vaikka pitäisi rakentaa tyhjästä, niin aivan hilujahan tuo kymppitonni on kokonaisuuteen nähden. Toki summa sitten mahdollisesti kertautuisi, kun haluttaisiin kahteen tai kolmeen lähetykseenkin samanaikaisesti hyvä mikkijärjestelmä, mutta mistään mahdottomista summista ei siltikään puhuta, varsinkaan kertainvestointina.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Olen itsekin siinä käsityksessä, että liigaseurojen tai muiden videokuvan tarjoajien käytettävissä oleva aika on rajattu johonkin tiettyyn määrään, oliko se nyt 1,5 minuuttia vai 2,5 minuuttia per peli tai jotain sinnepäin. Jos joku palstalainen tietää niin tarkentakaa.
En nyt ihan vannomaan mene, kun ei juuri tässä ja nyt ole mustaa valkoisella mutta muistaakseni sääntö omille sivuille oli, että aikaisintaan kolme tuntia ottelun päättymisen jälkeen saa liigaseuran omilla sivuilla julkaista 90s kuvaa pelistä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Liigan sivut ovat kyllä olleet käsittämättömän säädön kohteena. Nelfor asian tiivistikin ihan hyvin, että tekijöillä ei ole mitään käsitystä siitä, että miten homman tulisi lätkäsivustolla toimia. Teknisesti varmaankin homman osaavat. Mitä tulee URHOn netti-striimin pätkimiseen, niin syitä voi vaan arvailla. Melko varmasti striimi tulee ulkopuolisen CDN:n kautta, eli tuolla jokin pätkii.
 

SjV

Jäsen
Ei tietysti pitäisi käyttää sitä NHL:ää vertailukohtana kun siellä on kaikki aina suurempaa ja kauniimpaa, mutta on tuossa vaan valtava ero kun änäripelien koosteita katselee, on kyseessä melkeinpä mikä halli tahansa:
http://video.nhl.com/videocenter/console?intcmpid=nhl-hp-vidchn-highlts

Kiekot kopsahtelevat lapoihin ja lavoista, taklausten bassojytinät, yleisön kohahdukset, tuomareiden vihellykset, jopa yksittäiset huudot kentällä. En tosiaan tiedä paljonko tuommoisen äänentoiston saaminen vaatisi,

Kuinkahan paljon NHL:n TV tuotannon äänimaailmasta on originaalia ja kuinka paljon efektejä. Efektien käyttämisestä urheilussa muistiin hiipii dokkari Lahden MM-hiihtokisoista, tuossa dokkarissa näyttiin kuinka äänihemmo paineli efektilaitteen nappeja samaan tahtiin kun hiihtäjä kuvassa lykki menemään, toinen nappi oli "siuh" ja toinen "wiuh" ja lopputulos kuten hiihtäjän vieressä olisi ollut mikki.
Kiekko taitaa olla hieman liian nopea livenä ääniefektien lisäämiseen. Urheilu-uutisissa tuota on jonkin verran käytetty -> väillä nimittäin hallista lähtee samanlainen "ääni" riippumatta kumpi tekee maalin.
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
En nyt ihan vannomaan mene, kun ei juuri tässä ja nyt ole mustaa valkoisella mutta muistaakseni sääntö omille sivuille oli, että aikaisintaan kolme tuntia ottelun päättymisen jälkeen saa liigaseuran omilla sivuilla julkaista 90s kuvaa pelistä.

Muistelisin samaa 90 sekuntia, tosin tuo sääntö koskee käsittääkseni muitakin toimijoita. Tuosta oli juttua Kiekko Keskisuomalaisessa, silloin kun tuo sääntö tuli voimaan.

Mielestäni on uskomatonta että Neloselle, Urholle ja/tai SM-liigalle ei kelpaa oman tuotteen ilmainen mainostaminen. Vaikka ne klipit olisivat 20 minuutin mittaisia, ne eivät todellakaan söisi maksuhalukkuutta ottelulipuilta ja televisiolähetyksiltä. Väittäisin että laadukkaammat ja pidemmän otteluklipit nostaisivat maksuhalukkuutta. Taustalla on kai ajatus että kun näistä oikeuksista on maksettu niin paljon, ei muille saa antaa enempää kuin on pakko. Uskaltaisin väittää että oikeuksien omistajan etu olisi vaikka antaa ilmainen käyttöoikeus, mieluummin kuin muutama hassu sekunti ja siitä seuraava heikko laatu.

Tässä on esimerkiksi yksi video ajalta ennen kuin 90 sekunnin sääntö oli voimassa. Tässä video ajalta kun tuo sääntö on voimassa. (linkeissä on kaksi kiekko-keskisuomalaisen videoa, joissa kommentoidaan JYP:n ja HIFK:n pelejä vuosilta 2004 ja 2009)
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuinkahan paljon NHL:n TV tuotannon äänimaailmasta on originaalia ja kuinka paljon efektejä. Efektien käyttämisestä urheilussa muistiin hiipii dokkari Lahden MM-hiihtokisoista, tuossa dokkarissa näyttiin kuinka äänihemmo paineli efektilaitteen nappeja samaan tahtiin kun hiihtäjä kuvassa lykki menemään, toinen nappi oli "siuh" ja toinen "wiuh" ja lopputulos kuten hiihtäjän vieressä olisi ollut mikki.
Kiekko taitaa olla hieman liian nopea livenä ääniefektien lisäämiseen. Urheilu-uutisissa tuota on jonkin verran käytetty -> väillä nimittäin hallista lähtee samanlainen "ääni" riippumatta kumpi tekee maalin.

No jos tommonen Lahden case on olut, niin onpas idioottimaisia. Sen miähen tuntiliksalla saa mikkejä aika paljon maastoon. Ja maastossa niitä mikkejä todella on, ollut jo vuosikymmeniä, vaarnaan jo 80 luvulla kuunneltiin Holmenkolenilta norjalaisten "hop hop hop" huutoja.

Ja kiekossa tuo olisi aivan älytöntä. Mikit maksaa murto-osia vs. efektimieheen. Ja Foyley artist taas tekee jälkikäteen, ja sitäkin kun on tullut tehtyä, niin livetaltiointi on taatusti halvempi keino.

PL. toki nämä typerät maalivideot tosiaan, jossa on aina sama ääniefekti jostain muusta hallista napattuna. Laiskuutta, välinpitämättömyyttä, ei tietotaidon tai kaluston puutetta.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Malliesimerkki puuhastelusta parhaillaan nähtävillä liigan sivuilla. Koko paska taas sekaisin kun ottelu venyi yli sadan minuutin ja ottelun tilastoissa ei näy mitään tapahtumia 100:00 jälkeen. Puute joka jo Kärpät-Blues-sarjassa ilmeni, näköjään eivät sitten resurssit riittäneet tätäkään korjaamaan. Onneksi on vanha kunnon teksti-tv.

Samalla kun yrittää Nelosen sivuilta katsella illan muita maalikoosteita, niin ainakin allekirjoittaneen koneen tuo videosivu vetää aivan jökkeliin, enkä kyllä ihmettele yhtään kun katsoo tuonkin Urho Totalin mainoksen kokoa sivun yläreunassa. Ja joo, masiina on vanha ja nettiyhteyskin sieltä hitaimmasta päästä, mutta kyllä tämäkin yhdistelmä 95% nettisivuista pyörittää vallan mainosti, kun eivät ole noin hel-ve-tin raskaita. Todellista tuskaa yrittää katsoa noita otteluvideoita, sen jälkeen kun tuo Urhon mainos ilmestyi sivuille eivät videotkaan ole pyörineet ilman pätkimistä.

Turha sitä kai valittaa jostain äänimaailmoista tai 20 vuotta vanhojen tilastojen puutteista, kun peliä ei edes pysty tulosseurannasta seuraamaan tai maalivideota katsomaan.
 

trap

Jäsen
Sama homma täällä, en ole aiemmin jaksanut avautua kun en ole ollut varma onko vika vaan omissa laitteissa. Eli tosiaan minullakin ovat jo muutaman viikon ajan olleet aivan saatanan hidas tuo SM-liigaosio Nelosen sivuilla, ja videoiden katsominen on täysin mahdotonta.
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sama homma täällä, en ole aiemmin jaksanut avautua kun en ole ollut varma onko vika vaan omissa laitteissa. Eli tosiaan minullakin ovat jo muutaman viikon ajan olleet aivan saatanan hidas tuo SM-liigaosio Nelosen sivuilla, ja videoiden katsominen on täysin mahdotonta.

Sama. Lisäksi mm. järkyttävän mainospaskan, kelauksen hitauden jne. takia viitsi tuolta suoraan niitä katsella, vaan lataan ne ensin koneelle tuollaisella ohjelmalla: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=14127.msg251272#msg251272
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jokin vaikutuskeino näihin asioihin pitäisi keksiä, jotta jotain voisi joskus tapahtuakin. Koska fakta on se, että me voidaan täällä nillittää vaikka yötä myöten, mutta mitään vaikutusta sillä ei ole mihinkään. Palautelaatikon täyttämiseen en ole koskaan uskonut silloin kun pitäisi rakentavasti jotain isoa kokonaisuutta kehittää, adressit suurin piirtein samaa kastia. Pitäisi kehittää jotain isompaa ja vaikuttavampaa. Sekin tosin on nähty, että vaikka antaisi käteen valmiin tutkimuksen nykytilasta ja valmiit ratkaisut ongelmiin, niin eivät nekään kelpaa.

Ja ainahan meillä on tutkiva journalismikin. Tässäpä Jatkoajan toimitukseen vuoden paras juttuvinkki tutkia hieman miksi asiat ovat niin vituillaan. No, toki jos liigajohdon saisikin vastaamaan niin taikasanoina todennäköisesti "ihan hyvin" ja "resursseihin nähden", mutta vastavetona sitten jonkun alan ammattilaisen näkemys, tai joku muu jolla on kompetenssia asiaa kommentoida.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös