SM-liigan fanitoiminta; Missä mennään kaudella 2012-2013 SM-liigan katsomokulttuuri?

  • 1 061 003
  • 3 930

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli oltua Baronalla tänään ja täytyy sanoa, että Blues Brotherssi oli kyllä iloinen yllätys. Täällä on hommaa toki hypetetty jo aiemminkin, mutta tietysti livehavainnointi on aina oma juttunsa. Ryhmän koko pauttiarallaa 100? henkeä ja tuon kokoiseen halliin kannatus kajahteli paikoitellen oikein kelvollisesti. Välillä oli ehkä turhan pitkiä hiljaisia hetkiä, mutta parhaimmillaan homma irtosi hienosti sopivan kumean rumputulen säestämänä. Paikoitellen tuntui myös, että chänttimateriaalissakin olisi voinut olla enemmän vaihtelua, tosin tämä vain oma mielipide.

Omaan silmään runko kuitenkin hyvin kasassa ja visuaalisestikin homma näytti parhaimmillaan hienolta kun huiveja, lippuja ja kakskepuja käyteltiin ahkerasti. Jonkun verran näytti vielä tilaa olevan katsomossa (toki keskiviikoksi oikein hyvä vahvuus), vai onko tuo viikonloppuisin jo aivan täyteen buukattu? Entä millaisia ovat parhaat piikit olleet osallistujamäärissä tällä kaudella? Tuosta on joka tapauksessa hyvä jatkaa.
 
trap

Jäsen
Rehellisesti sanottuna mun mielestä Espoossa oli kyllä tänään tosi pliisu meininki. Varmaan kauden heikoin? Ei sinänsä ihme, kun huomenna on Blues-HIFK ja pelikin oli aika läpsyttelyä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Omaan silmään runko kuitenkin hyvin kasassa ja visuaalisestikin homma näytti parhaimmillaan hienolta kun huiveja, lippuja ja kakskepuja käyteltiin ahkerasti. Jonkun verran näytti vielä tilaa olevan katsomossa (toki keskiviikoksi oikein hyvä vahvuus), vai onko tuo viikonloppuisin jo aivan täyteen buukattu? Entä millaisia ovat parhaat piikit olleet osallistujamäärissä tällä kaudella? Tuosta on joka tapauksessa hyvä jatkaa.

Eh, kun ei meillä oo juuri lainkaan niitä viikonloppupelejä *perkele*
Mutta on tuo kulma paikallispeleissä varsin täynnä. Sellainenhan on tarjolla jo huomenna. Chänttivalikoimassa tykkään minäkin vaihtelusta. Toisaalta perus "Espoo klap-klap-klap" on ainoa, johon saa muutakin porukkaa hallilta mukaan joten sitä pitää ainakin muutama kerta per erä vetää.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Chänttivalikoimassa tykkään minäkin vaihtelusta. Toisaalta perus "Espoo klap-klap-klap" on ainoa, johon saa muutakin porukkaa hallilta mukaan joten sitä pitää ainakin muutama kerta per erä vetää.

Joo, ei siin missään nimessä mitään väärää. Mutta eipä se muu halli tuohon huutoon tuntunut sen kummemmin lähtevän mukaan. Lähestulkoon yhtä säälittävää rupeaa olemaan Porissa, vaikka kuinka hehkutetaan, että tuohon jengi lähtee mukaan, mutta vuosi vuodelta menee heikommaksi.

Tuossa kuitenkin nähdään, mikä on organisoitumisen merkitys. 100:lla hengellä luodaan halliin jo oiva yleistunnelma 60 minuutin paineella, saati että pidettäisiin huutovalikoima 1-2:ssa huudossa ja yritettäisiin saada 4000 katsojaa mukaan 20:ksi sekunniksi ja sitten oltaisiin porukalla taas 5 minuuttia hiljaa - käytännössä yhtä tyhjän kanssa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mulla meinasi kyllä mennä hermot sen yhden ja saman tsäntin kanssa Baronalla. shaalaalaa laa, shaalalaalaa....

Kuin tinnitys korvissa, mutta kovempi.

En ymmärrä mitä kivaa tuossa oli ja kenen mielestä. Oli erikoinen tunne suorastaan ilahtua lätkämatsissa aina niistä hiljaisista hetkistä.

Yksi asia mitä olen miettinyt tuossa "modernissa kannattamisessa", että tuolla on hirveän vaikea saada mitään vaikutusta ainakaan vastustajaan (tai tuomareihin). Tuosta ei kukaan kuumene, että joku hoilaa ja heiluttelee lippuja. Vai onko kysymys vain massan koosta tms ? en tiedä...

Tänäänkin matsissa oli unettavia ja rauhallisempia hetkiä, jolloin tuo tasainen jodlaus ikään kuin tuuditti entistä väsyneempään tilaan. Olisi varmaan tarvittu autonrengas tai kaksi Bluesin vaihtoaitioon tai kentälle.

Vaikea kuvitella esim. tilannetta Talonmiehestä näyttämässä keskaria porukalle, jotka tsänttäävät jostain kunniasta ja voimasta :)
 
Viimeksi muokattu:

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Ja Raumalla Susi-Jussi jaksoi yksin huutaa koko pelin. Tai oli sillä muutama kaverikin mukana. Jumankauta, että sen ukon huuto peitti Raumam Boikien huudot melkein koko pelin ajan. Ainakin siellä B-katsomon päädyssä.

Pipo pois päästä tuon miehen edessä.
Itse olin yksi niistä kavereista, pakko kyllä ottaa itsekin pipo pois päästä. Huutoa lähtee aina ja mikä hienointa oli ottelussa tilanne mikä tahansa niin kannustus ei lopu, ikinä ei myöskään tule mitään negatiivistä eli tuomareille tai vastustajalle kuittailua yms. hyvässä opissa tässä ollaan. Toki jotkut eivät tykkää kun koko pelin huudetaan, mutta itse kyllä arvostan tätä Jussin tapaa kannustaa ja on muuten vielä loistava sälli muutenkin.

Tänään on tampereella sitten meidän susiklubin 15-vuotis juhlaottelu joten hakametsässä laitetaan kunnolla äänijänteet lujille.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Yksi asia mitä olen miettinyt tuossa "modernissa kannattamisessa", että tuolla on hirvenä vaikea saada mitään vaikutusta ainakaan vastustajaan (tai tuomareihin). Tuosta ei kukaan kuumene, että joku hoilaa ja heiluttelee lippuja. Vai onko kysymys vain massan koosta tms ? en tiedä...

Jos samassa porukassa on vuosikausia hallilla käyneitä niin tottakai tuomareiden ja vastustajapelaajien psyykkaaminen kuuluu asiaan. Se tulee luonnostaan. Jotain Keski-Euroopasta, jotain paikallista ja jotain lätkäkulttuurista. Siitä saa hyvän kombinaation.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Yksi asia mitä olen miettinyt tuossa "modernissa kannattamisessa", että tuolla on hirveän vaikea saada mitään vaikutusta ainakaan vastustajaan (tai tuomareihin). Tuosta ei kukaan kuumene, että joku hoilaa ja heiluttelee lippuja. Vai onko kysymys vain massan koosta tms ? en tiedä...

Kyllä Baronallakin vihelletään vastustajan pelaajille ja tuomareille, näytetään keskaria ja haistatellaan ja homotellaan siinä missä vaikka Porissakin. Se vain tapahtuu chänttäilyn lisäksi, ei sen sijasta.

Jaa että mitä kivaa siinä on? Kyllä se faniporukassa lisää yhteisöllisyyden tunnetta. Sen takia kai sitä tehdään että itse siten viihtyy pelissä paremmin. Ja samalla kannustetaan omia pelaajia. Heiltä on tullut paljon myönteistä palautetta.
 
Viimeksi muokattu:

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ymmärrä mitä kivaa tuossa oli ja kenen mielestä. Oli erikoinen tunne suorastaan ilahtua lätkämatsissa aina niistä hiljaisista hetkistä.

Omaan korvaan BB:n äänentuotanto kuulosti tasaisesti ihan hyvältä, ei noussut mitään erityisiä ärsyttävyyspiikkejä.

Sinällään tietysti koomista, että kovasti monet hehkuttavat vaikka meidänkin suosikkijoukkueen historiasta, että "Kyllä sitä silloin ja silloin oli kauhea meteli hallissa ja sitä tunnelmaa" ja tietysti mukamas ei ollut niitä hiljasia hetkiä. Nyt kun suvantovaiheita lähdetään ihan oikeasti selättelemään eikä vain luuloissa ja muistoissa, niin onkin tullut yllättäen reagointia, että "Olkaa hiljaa".

Yksi asia mitä olen miettinyt tuossa "modernissa kannattamisessa", että tuolla on hirveän vaikea saada mitään vaikutusta ainakaan vastustajaan (tai tuomareihin). Tuosta ei kukaan kuumene, että joku hoilaa ja heiluttelee lippuja. Vai onko kysymys vain massan koosta tms ? en tiedä...

Se on ihan mitä kukin haluaa hakea. Siellä oli Baronallakin eilen se 3900 muuta ihmistä, joilla oli vapaa sana.

Itseä taas puhuttelee se, että modernin meiningin avulla ollaan nimenomaan kovalla paineella omien puolesta ja pystyn laittamaan itseni tyystin likoon sen puolesta. En jaksa kuluttaa ääntäni johonkin vittuiluun ja kiinnittää keskittymistäni vastustajaan. Ja tosiaan kun tätä omien kannattamista ei ole ennen modernia tyyliä mielestä koskaan liikaa ollut. Tottakai meteliä on ollut ja yksittäiset katsoja kirkuu eri tahtiin ja vittuilee minkä kerkiää, joku tietysti senkin mieltää tähän omien kannattamiseen, mutta massiivisuudesta voi olla montaa mieltä. Mutta mikään ei siltikään estä tätä edelleen viljelemästä, siitä on turha syyllistää muutamaa kymmentä/sataa kannattajaa, jos ei muut saa suutaan auki. Ja toki kannattajaryhmän sisältä tulee näitä yhtälailla.

Tänäänkin matsissa oli unettavia ja rauhallisempia hetkiä, jolloin tuo tasainen jodlaus ikään kuin tuuditti entistä väsyneempään tilaan. Olisi varmaan tarvittu autonrengas tai kaksi Bluesin vaihtoaitioon tai kentälle.

Mietippä jos tuolla meininginluonti olisi vain kulminoitunut siihen, että joukkue kannustaa yleisöä? Tuollasessa hmv-matsissa oltaisiin oltu molemmat jo syvässä unessa. Mutta onhan se noloa kun keskiviikkoinen Barona kepitti jo viime vkl:n lauantaisaunan Isomäessä.

Olin jotenkin yllättynyt miten mukavilla fiilareilla sitä lähti hallilta eilisen jälkeen, vaikka takkiin tulikin. Hyvä meininki pelissä sai aikaan hyvät fibat, vaikka valitettavasti vastustajan kannattajien aikaan saamana.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Jännä nähdä kun täällä, ja esimerkiksi Ässien fanitoimintaketjussa on samat nimimerkit jarruttamassa ja arvostelemassa faniryhmien touhua. Tavoitteenako on mahdollisimman hiljainen halli? Ei sinne lätkämatsiin ole tarkoitus mennä mitään kirjaa lukemaan, jos korvissa tinnittää niin voi sen matsin katsoa kotosohvallakin kirjan tai kenties sanaristikon sivussa. Ehkä jääkiekko tai ylipäätänsä urheilutapahtumat eivät ole tälläisia neitimäisiä valittajia varten, menkää teatteriin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jännä nähdä kun täällä, ja esimerkiksi Ässien fanitoimintaketjussa on samat nimimerkit jarruttamassa ja arvostelemassa faniryhmien touhua. Tavoitteenako on mahdollisimman hiljainen halli?...

Jos viittaat minuun, niin olet väärässä. Olen mielestäni käynyt erittäin asiallista keskustelua Ässä-osiossa tästä aiheesta ja saanut myös kiitosta panoksestani keskusteluun, paitsi suoraan palstalla, myös yv:llä.

Itseäni suorastaan kiehtoo tämä "moderni kannattaminen" - ja olen hyvin tietoinen sen luomista mahdollisuuksista.

Edellisessä viestissäni otin kantaa siihen, ettei mielestäni eilisessä yksittäisessä pelissä ollut kovinkaan erikoinen meininki ja chantit olivat yksitoikkoisen tylsiä.

Olen huomaavinani (ja tätä on ollut täällä Jatkoajassa jo pidemmän aikaa) tässä "moderni vs wanha kannattajakulttuuri" huolestuttavia viitteitä samaan suuntaan , kuin suomalaisessa maahanmuutto/rasismi- keskustelussa: jos kritisoit maahanmuuttoa, sen syitä ja toteutusta, olet rasisti.

Jos kritisoi tai kyseenalaistaa mitään "moderniin" kannattamiseen liittyvää, on automaattisesti menneisyydessä elävä ja muutosta vastustava huru-ukko.

Brousseaulle vielä, että sulta ihan hyvää pohdintaa ja analyysia, kuten aina.
Mä en ole ihan varma, mikä sun visio on Etulinjan toiminnasta tulevaisuudessa, mutta (kaikesta Pataljoonan ja teidän kränästä huolimatta) toivon, että seisomakatsomon hyödyntäminen jossain muotoa säilyy ajatuksissa: siinä on kuitenkin sellainen juttu, jota käytännössä kenelläkään muulla tässä maassa ei ole, toisin sanoen loistava mahdollisuus erottua.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jännä nähdä kun täällä, ja esimerkiksi Ässien fanitoimintaketjussa on samat nimimerkit jarruttamassa ja arvostelemassa faniryhmien touhua. Tavoitteenako on mahdollisimman hiljainen halli? Ei sinne lätkämatsiin ole tarkoitus mennä mitään kirjaa lukemaan, jos korvissa tinnittää niin voi sen matsin katsoa kotosohvallakin kirjan tai kenties sanaristikon sivussa. Ehkä jääkiekko tai ylipäätänsä urheilutapahtumat eivät ole tälläisia neitimäisiä valittajia varten, menkää teatteriin.

Hiljaista hallia ilmeisesti halutaan, vaikka kovasti ollaan mukamas muuta väittämässä. Sinällään nyt ollut hauska Porissakin huomata viime viikkoina, ettei oikein ja väärin kannattamisen arvostelussa pelata ollenkaan samoilla säännöillä. Pataljoonankin FB-keskusteluissa vedetään surutta mattoa Etulinjan alta ja kehoitetaan ennemminkin olemaan hiljaa. Kuitenkin perinteiden vaalijat kovasti vaahtoavat sen puolesta, ettei vääränlaista kannattamista ole kuitenkaan olemassa. Muutenkin tuntuu käsittämättömältä, että suuren massan keskittyminen menee pienen ryhmän tekemisiin ja mukamas sekoittaa pasmoja. Voi vain kuvitella, että millainen paskamyrsky olisi noussut, jos moderni siipi viljelisi samanlaista asennetta perinteisiä kohtaan: "Olkaa nyt hiljaa".

Missään ei olla isoa massaa kielletty kannattamasta perinteisellä tavalla ja huutamasta perinteisiä huutoja chänttien päälle. Se olisi ennemminkin suotavaa, että Ässät tap tap tappia tulisi 60 minuutin paineella. Näin ei vain ole koskaan vielä tapahtunut ja nykyäänkin koko seisomakatsomon voimin irtoaa kunnolla enää muutamia kertoja ottelua kohden. Ja se on silkasti liian vähän massiiviseen kannattamiseen.

En tiedä sitten, kyseessä on ilmeisesti pelkoa siitä, että tämä homma saattaa lyödäkin läpi, vaikka kuinka on oltu varmoja siitä, ettei onnistu. Nyt kuitenkin kehoitellaan enemmän olemaan hiljaa kun ryhmä on saanut hieman kasvettua.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Edellisessä viestissäni otin kantaa siihen, ettei mielestäni eilisessä yksittäisessä pelissä ollut kovinkaan erikoinen meininki ja chantit olivat yksitoikkoisen tylsiä.

Monipuolisuutta olisin itsekin kaivannut, josta mainitsin ensimmäisessä viestissä eiliseen liittyen. Hiljaisia hetkiä olisi voinut olla vähemmänkin, mutta ihan hyvää tasoa kuitenkin kun otetaan huomioon Suomen olosuhteet ja miten paljon heikompia ryhmiä löytyy vielä takaa.

Jos kritisoi tai kyseenalaistaa mitään "moderniin" kannattamiseen liittyvää, on automaattisesti menneisyydessä elävä ja muutosta vastustava huru-ukko.

Asia ei varmasti ole automaationa näin. Se kun tahtoo olla, että rakentavaa keskustelua monien kanssa ei voi aiheesta käydä. Sinulla sen sijaan on ollut ihan asiallisia viestejä aiheeseen liittyen ja keskustelua voi tosiaan käydä eri näkökulmista, että minkä takia mitäkin tehdään/on tehty. Jos keskustelu alkaa tyyliin: "Laulaminen ei sovi jäähalliin, menkää muualle", niin tuo ei välttämättä ole kovin hyvä aloitus hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Ja näitäkin aloituksia on tuolla monesti nähty kun uusia nimimerkkejä kaivaituu koloistaan avaamaan sanaista arkkuaan.

Mä en ole ihan varma, mikä sun visio on Etulinjan toiminnasta tulevaisuudessa, mutta (kaikesta Pataljoonan ja teidän kränästä huolimatta) toivon, että seisomakatsomon hyödyntäminen jossain muotoa säilyy ajatuksissa: siinä on kuitenkin sellainen juttu, jota käytännössä kenelläkään muulla tässä maassa ei ole, toisin sanoen loistava mahdollisuus erottua.

Kaikki riippuu varmasti hyvin pitkälti siitä, miten Etulinja jatkaa kasvuaan ja miten ihmisten silmät tulee aukenemaan vuosien saatossa. Tottakai tavoitteena on saada aktivoitua niin suuri massa kuin mahdollista, mutta me emme lähde sitä tekemään niillä ehdoilla, että typistämme oman kannatusmateriaalimme kahteen huutoon, jotta saadaan oppimishaluttomatkin mukaan. Tottakai meidänkin mukana kulkee simppelimmät huudot jatkossakin, mutta kyllä se monipuolisuus on se, johon halutaan satsata. Mikään ei kuitenkaan estä suurta massaa, nyt eikä tulevaisuudessa, kannattamasta haluamallaan tavalla.

Porissa olisi tätä toimintaa ajatellen tosiaan käytännössä Suomen parhaat olosuhteet, mutta monet eivät tätä tosiaan halua tajuta. Ylipäätään monilta tuntuu puuttuvan visiot, että mitä haluaa kannattajatoiminnalta. Eletään tyytyväisenä vaisussa nykyhetkessä ja muistellaan hopeakauden tunnelmaa. Sitten kun joku sanoo ääneen, että nykymeno on aivan täyttä kuraa, niin samantien noustaan värilasit päässä takajaloille. Tosin tämän kauden aikana yhä suurempi massa on alkanut vaisuuntuneen meiningin viimein myöntämään.

Itse en pääse huomiseen otteluun, mutta Raumam Boikien visiittiä odotellaan innolla seisomakatsomoon. Siihen ne tulevat ihan syrjäisimpienkin jääräjussien viereen. Pakoon ei pääse, ei voi valittaa enää ettei näkisi eikä kuulisi. Siinä ne vetää koko 60 minuuttia ja peittää kaiken muun alleen. Sitten ihmetellään taas, että mitä helvettiä. Aikuiset miehet ne siinä huivia huiskutteli ja väärin kannatteli.
 
Viimeksi muokattu:

Humppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Royal Blue
Tänä vuonna Porissa käyneenä ja Boikien vierasreissun Turkuun nähneenä voi olettaa, että juuri näin käy.

Urpolta matsin katsoneena ei muuta sanoa kuin. On vain Lukko, On vain Rauma. Kertaakaan en missään vaiheessa kuullut yhtään äällä alkavaa joukkueen nimeä katsomosta huudettuna. Joku paikalla ollut porilainen voisi kertoa kyllä tähän että miltä se kuulosti paikanpäällä. Oletettavasti vastaus on kuitenkin että "Väärin kannatettu"
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Urhon kautta ei kuulunut kuin kovaa huutoa rummun säestyksellä. Huusivatko ne: "Gegen Pata", kuten kakskeppisessäki luki? Vai ketä huusi?

-duud-
 
Humppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Royal Blue
Urhon kautta ei kuulunut kuin kovaa huutoa rummun säestyksellä. Huusivatko ne: "Gegen Pata", kuten kakskeppisessäki luki? Vai ketä huusi?

-duud-

en tiedä mitä sulla on ollut korvissa, tai sitten et katsonut kuin pienen pätkän jostain sattuman varalta valitusta kohdasta. Kyllä siellä laulu raikasi ja huudot kaikui ihan kunnolla Helsinkiin asti. Itse en kyllä kuullut Gegen pataa ollenkaan. Olisko ollut ottelun jo päätyttyä kuin tuota huusivat?
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Jo on aikoihin eletty... Perjantai-ilta Isomäellä, raumalaiset tulevat isolla porukalla ja ottavat Ässäkannattajien kaikista pyhimmän, Isomäen seisomakatsomon totaalisesti haltuunsa? Ainakin siltä se tv-kuvassa näytti. Selvittiinkö tästä kaikesta ilman minkäännäköisiä härdellejä?

Niin, ja tää ei ollut provo, ihmettelenpä vain... Ammoisina aikoina 90-luvulla ei kaiketi olisi tullut kysymykseenkään, että raumalaiset tulisivat tuon kokoisella possella heilumaan seisomakatsomoon...
 
TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3

Juuri näin ja tätä ihmeteltiin jopa raumalaisten toimesta ennen matsia. Viime kaudella Ässät päätti, että vierasfanit seisomakatsomoon ja istumaliput myyntiin. Ahneus?

Jack Daniel'sin ihmetystä tukee myös seuraava otos ja porilaisten ilmeet:
http://kiekkoareena.fi/sites/default/files/styles/colorbox_big/public/images/3833734.jpg

Linkki vie kiekkoareena-nimisen portaalin valokuvagalleriasta bongattuun yksittäiseen kuvaan.

Tässä juttu minkä kuvituksena ko. otos on:
Dufva nautti Isomäen tunnelmasta | Kiekkoareena

Itse en päässyt paikalle, mutta hyvältä kuulosti Urhon kautta. Ässät-huutoa tuli n. neljä-viisi kertaa matsin aikana mikä tietysti jyräsi Boikien parin sadan hengen kannustuksen yli, mutta muuten olisi voinut luulla Lukon kotimatsiksi. Puttepossun nimipäiviin liittyen "voi kunpa olisin voinut olla mukana".

EDIT: Samainen mediatalo on näemmä laittanut pienen videopätkänkin Bojista Porissa YouTubeen: raumam boja poris - YouTube
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vierasjoukkueen kannattajat ottaa hallin haltuun ja jäällä vierasjoukkue tulee takaa ohi. Kauas aistii porilaisen vitutuksen.

Vierasjoukkueen kannattajat olivat hyviä, mutta rehellisyyden vuoksi täytyy sanoa, että nykyisen Isomäen "hornankattilan" ottaa haltuun vaikka Pihtiputaan martat.

RB oli hyvä, mutta näköjään pelitilanne vaikuttaa myös näiden "nykyaikaisten" faniryhmien hoilotukseen. Kun Lukko oli tappiolla tauot olivat pidempiä ja hoilotus oli jotain helppoa perusjuttua. Johtomaalin jälkeen taas aktivoiduttiin ja kannustuslaulujen repertuaari laajeni.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Heitätkö esimerkin missä näin ei ole? KV-tasokin kelpaa. Toki usealla paikkakunnalla ei muutosta tapahdun kun peruskannatus on sen verran vaisua, että eroa ei huomaa.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tottakai hetkellisesti ihmisen mieleen vaikuttaa vastustajan pari häkkiä. Siinä Tosifani on kyllä väärässä etteikö tappioasemassa olisi riittänyt kannustusta - paras meininki oli 6 minuuttia putkeen kestänyt chantti 3-2 tappiotilanteessa. Silloin kiima oli katossa.

Hyvä ilta Porissa.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Ei saa vääntää tästä asiasta enää. TJ on aina oikeassa, tavalla tai toisella. Väärin kannatettu.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Tottakai hetkellisesti ihmisen mieleen vaikuttaa vastustajan pari häkkiä. Siinä Tosifani on kyllä väärässä etteikö tappioasemassa olisi riittänyt kannustusta - paras meininki oli 6 minuuttia putkeen kestänyt chantti 3-2 tappiotilanteessa. Silloin kiima oli katossa.

Hyvä ilta Porissa.
Kyllä. Katsoin matsia pätkän juuri tässä tilanteessa ja ihmetys oli kyllä suuri, kun raumalaiset vetivät katsomossa ja porilaiset vikisivät. Hyvää menoa.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aivan käsittämättömän loistava kuva, jotenkin symboloi tätä tällä hetkellä käytävää moderni vs. vanhan liiton kannatusväittelyä. Loistava kuva, ei voi muuta sanoa. Muutenkin RB vakuutti meikäläisen tänään tv-ruudun läpi. Mahtavaa duunia! Jatkakaa samaan malliin!

On tosissaan kyllä yksi huikaisevimmista otoksista tällä saralla. Mielenkiinnolla seurataan, että mitä tästä seuraa. Osalla takit kääntyy suhisten, mutta mitä tulee tapahtumaan konkreettisesi. Kuinka kauan tämän saman paskan annetaan Isomäessä jatkua ja johtavien ryhmien kerryttää etumatkaansa.

Huvittavaa on tosiaan huomata, että yhtäkkiä rivistöihin on ilmaantunut merkillisiä henkilöitä, joille Isomäen tunnelmalla ei ole enää mitään merkitystä: "Pääasia, että voitetaan, tunnelmalla ei väliä". Kuitenkin menneinä aikoina vaahdottu muna pystyssä Isomäen ainutlaatuisesta tunnelmasta: "Joo, meil o vähä piänempi purjetti ku teil, mut meil o sit taas hallissa sitä tunnelmaa, tiäksää". Mihin tämä nyt muka yhtäkkiä muuttuisi?

Siitä olen surullinen, ettei silmät auenneet kunnolla Porissa vielä Red Armyn vierailujen jälkeen karsinnoissa 2009. Parempi tietysti myöhään kun ei milloinkaan, mutta kolmessakin vuodessa oltaisiin ehditty paljon tällä saralla.

Pataljoonan seinältä bongattua:

Arvon Patafanit! Kaikille lienee selvää että kannattatustoimintaa tulee kehittää ja sen tukemiseksi Pataljoona järjestää kehityskeskustelun. Sopivaa päivää on koitettu löytää jo hyvän aikaa ja alkuviikosta tiedämme tarkan ajan,sekä paikan. Päivä on 21.11. Ilmoitamme alkuviikosta tapahtumasta lisää.

Kuulostaa hyvinkin tutulta menneiltä vuosilta. Todella suurella mielenkiinnolla jännätään, että mitä tämä saa aikaiseksi. Yksi ottelu kun kaiken muuttaa voi?

Toki sinällään inhimillistä ja ymmärrettävää, että suurin osa seisomakatsomosta ei ole päässyt ennen eilistä koskaan livenä katsomaan noin läheltä modernia kannatusta, edes noin massiivisena. Vieraskannattajat tosiaan kun tähän asti olleet ylhäällä parvella ja siihen oli aina hyvä vedota, ettei näy eikä kuulu mitään. Nyt oli sijainti tyyliin sylissä.

Samansuuntaisia esimerkkejä löytyy omasta tuttavapiiristäkin. Eräällä tuttavalla ei ollut moderniin kannattajakulttuuriin käytännössä minkäänlaista sidettä. Saksassa olimme seuraamassa ottelua Bundesliiga-joukkueen kannattajapäädyn keskellä. Jo muutamien alkuminuuttien jälkeen kaveri kyselee aivan fiilareissa, että mitä tämä touhu oikein on.

EDIT: Niin ja tosiaan vielä kiitokset Bojille minunkin puolestani. Toivottavasti rivinne sen kuin kasvavat ja helvetillinen meteli sen kuin voimistuu. Toivottavasti suuri päätyseisomakatsomo on Raumalla arkipäivää mahdollisimman pikaisesti.

Huikaiseva matsi varmasti tänäänkin Raumalla tiedossa kun Eteläpäädyltä saapuu kunnolla mobia paikalle laittamaan RB:lle hanttiin.

EDIT: Vielä huvittava toteamus eiliseltä:

Ja se symboloi aika hyvin koko iltaa, kun nuo meidän seisomokatsomon jonnet osottelivat keskareilla Boikia, niin tämä heidän capo siinä pienen hiljaisuuden aikana osoitti megafonilla näitä jonneja ja sata äijää alkaa nauramaan räkäisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös