SM-liigan fanitoiminta; Missä mennään kaudella 2012-2013 SM-liigan katsomokulttuuri?

  • 1 058 562
  • 3 930

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Velliksen kanssa samoilla linjoilla. Hienoa oli toki eiliselläkin kaavalla luotu tunnelma, mutta edelleen tosiaan puhutaan finaalien ensimmäisestä kotipelistä ja Ässät vääntää mestaruudesta ihan tosissaan nyt ensimmäisen kerran 30:een vuoteen (haastetaan vielä kovemmin kuin 2006). Kohta alkaa varmasti näkymään se kiiman seuraava vaihe, jos sattuu käymään niinkin onnellisesti, että Ässät siirtyy finaalisarjassa johtoon ja se viimeinenkin porukka voi kaivaa sen hiirien syömän Ässäpaidan vaatekaappiensa perukoilta.

Siltikin suurempi herääminen koettiin vasta finaaleissa kun se 2006 tapahtui "jo" puolivälierissä. Kokonaispaketin kannalta edelleen aika vaisua, jos alle 10% peleistä on "kovempaa" meininkiä. Ja nämä kiihkeämmät pelit nykyisellään eivät siltikään kata millään näitä vaisuja otteluita, joten sinällään gh-huuman aikaansaama boosti ei ole järin henkseleiden paukuttamisen arvoista. Toki ollaan onnellisia tästäkin, mutta kokonaisuutta se ei juurikaan muuta. Muutenkaan kun siellä finaaleissa tai välttämättä edes pleijareissa ei olla joka kevät. Ainiin, mutta silloin ei ole joukkuekkaan ansainnut kannatusta. Puhumattakaan mitä sitten tapahtuu kun saadaan vähän massuja täyteen ja tulee heikompaa hetkeä.

Myös kiritys vieraskannattajien osalta voisi olla ihan eri sfääreissä, jos nyt vastassa olisi joku Suomen johtavista kannattajaryhmistä omaava joukkue. Ja kun täällä vertailtiin Lukon ja Jokereiden sarjaa, niin mitä jos osat olisivat vaihtuneet ja tuolta otteluparilta oltaisiin nähty todellinen finaalikiima? Varmasti olisi sielläkin petrattu vielä muutamalla pykälällä.

Etulinjan osalta käyty jo aiemmin puintia, mutta tällä hetkellä tavoitteet on siinä, että ensi kaudeksi olosuhteet kuntoon KOKO kaudeksi ja rakennusprosessi jatkaa etenemistään. Ja kun rivistöön saataisiin nimenomaan sitä jengiä, joka haluaa kehittää kannattajakulttuuria eikä niin, että mielummin oltaisiin patalogolla, mutta kun siellä on niin vaisua, niin tullaan meidän riveihin, ikään kuin korvikkeena logolle. Tällöin lopputulema on nähdyn kaltainen.

Otin asian esille koska vaikka "ässät taptap ässät taptap ässät"kin kuulostaa hyvältä ja meteli on usein korkealla tuossa, kuuntelisi sitä jotain muutakin välillä. Nykyinen kannatus on ihan riittävää, mutta mielestäni Ässät ansaitsee vielä vähän enemmän. Joten jos joku Pataljoonan tai Etulinjan jäsen osaisi avata vähän mikä on meininki missäkin ja mitä suunnitelmia on vai onko niitä edes niin kiitokset.

Pyh, pelkällä Ässät tap tap tapilla on pärjättävä!

Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä jo vuosikaudet, ettei nykyinen kannatus ole riittävää ja Ässät ansaitsee huomattavasti massiivisempaa boostia. Pataljoonan materiaalin kehittämisestä minulla ei ole tietoa, mutta ainakin viimeiset 6 vuotta se on ollut juuri tätä: "Tarvitaan jotain iskeviä kannatushuutoja lisää repertuaariin" - ei ole näkynyt.

Etulinjan tavoitteena kasvattaa materiaaliaan tasaiseen tahtiin, jotta monipuolisuutta saadaan riittävästi. Ideaalitilanne jonain päivänä olisikin juuri se, että materiaalia on niin paljon, ettei samaa chänttiä ei välttämättä tarvitsisi ottelussa vetää kuin kerran (niin halutessaan). Huutoja sekä chänttejä sekaisin sopivassa suhteessa, niin kuin se muuallakin toimii. Kädet ristissä tässä nyt tietysti sen suhteen, että olosuhteet saataisiin ensi kaudeksi kuosiin ja väkimäärää kasvatettua parhaimmista hetkistä taas muutamilla kymmenillä, siitä se vähitellen lähtee.

EDIT:
Illan ottelusta on tullut jo puolueetontakin arviota, että paljon parempi oli meininki, kuin Raumalla 6. pelissä. Näin kirjoittaa mm. nimimerkki KuKKaKeppi tuossa yllä, joka ei ymmärtääkseni ole ainakaan Ässä-fani.

Tuuletellaan nyt sitten kun päästään viimein näpäyttämään, koska kaikki tämän kauden Isomäen derbyt ovat olleet vieraskannattajavetoisia. Vaan mikä onkaan tilanne tulevalla kaudella näiden osalta, tässä ihan jännityksestä hioten jo odottaa.
 
Viimeksi muokattu:

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Illan ottelusta on tullut jo puolueetontakin arviota, että paljon parempi oli meininki, kuin Raumalla 6. pelissä. Näin kirjoittaa mm. nimimerkki KuKKaKeppi tuossa yllä, joka ei ymmärtääkseni ole ainakaan Ässä-fani.

Tai siis tunnelma ei ollut "paljon parempi", vaan "valovuoden edellä". sori vaan.
En nyt jaksa ruveta vääntämään tästä sen enempää, mutta miksiköhän minua ei lasketa puoluuttomaksi? Multa ei varsinaista sympatiaa Rauman suuntaan heru kovinkaan paljon. Ja jos tuohon nimimerkin KuKKaKeppi puolueettomuuteen mennään niin vaikuttaisi ainakin jonkin sortin Ässä sympatiaa olevan ainakin allekirjoituksen perusteella. Mutta ei tosiaan tästä sen enempää, lainaan tähän vain nimimerkki Vellihousun hyvän kommentin illalta:
Ei, ja katsomokulttuurin näkökulmasta ei ylipäätään tapahtunut mitään. Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. Ässät pelaa finaaleja: totta kai hallissa on ääntä. Ässät menee johtoon ja voittaa lopulta 5-1: totta kai hallissa on ääntä. Pari pelaajaa erottuu negatiivisesti: yleisö jauhaa monotonista huutoa. Ja tällä sitten leuhkitaan seuraavat viisi vuotta kuinka Porissa on Suomen paras tunnelma (vrt. kevät 2006).
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Asiasta seuraavaan, kannattamiseen liittyen:

Eilen haastateltiin Maikkarin Tulosruudussa Ässien "fania", joka paljastui syntyjään tamperelaiseksi herraksi, joka oli 1970-luvulla kannattanut Tapparaa finaaleissa Ässiä vastaan.

Nyt hänestä oli kuitenkin tullut Ässien vankkumaton kannattaja. Mielestäni tämä kyseinen henkilö myös totesi vaihtavansa aina lennosta kannattamaansa seuraa, riippuen siitä missä asuu.

Tietysti hyvä, että halli saadaan täytettyä, mutta kyllä tämä hieman ainakin omaan korvaan särähti, että toivottavasti ei joku oikea patasydän jääänyt ilman lippua otteluun.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei, ja katsomokulttuurin näkökulmasta ei ylipäätään tapahtunut mitään. Kaikki meni käsikirjoituksen mukaan. Ässät pelaa finaaleja: totta kai hallissa on ääntä. Ässät menee johtoon ja voittaa lopulta 5-1: totta kai hallissa on ääntä. Pari pelaajaa erottuu negatiivisesti: yleisö jauhaa monotonista huutoa. Ja tällä sitten leuhkitaan seuraavat viisi vuotta kuinka Porissa on Suomen paras tunnelma (vrt. kevät 2006).

Minä en tällä kaikella nyt tarkoita sitä että Isomäessä pitäisi olla joku moderni ryhmä ja että koko hallin pitäisi tsäntätä ja sitten olisi hyvä. Toivon vaan että ihmiset jossakin välissä oppisivat näkemään metsän puilta, laadun määrästä ja sävyt metelistä.

Tässä oikeastaan nousee esiin se että mistä tykkää. Eilen oli juuri sellainen meno hallissa, josta minä pidän. Huutoa, vihellystä ja kannustusta.
Luulen että sä ja moni muu haluaa erilaista, mutta tunnelma ei ollut eilen missään nimessä huono, ei edes 0-0 tilanteessa.
Lauantaina tulee olemaan vielä parempi.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tietysti hyvä, että halli saadaan täytettyä, mutta kyllä tämä hieman ainakin omaan korvaan särähti, että toivottavasti ei joku oikea patasydän jääänyt ilman lippua otteluun.

Jos katsomossa istuu suoraan finaaliparin ulkopuolisien joukkueiden kannattajia, niin ei tällainen takinkääntäjä siellä seassa varmaan paljoa paina, jos viimeisin valinta on kuitenkin Ässät. Varmasti on jäänyt synnynnäisiä patasydämiä rannallekin, mutta eiköhän siellä niitä myös ihan helvetisti ollut eilen lehtereillä. Aika marginaalisia määriä luulisi olevan joka tapauksessa näissä peleissä nämä.

Niin kuin tässä maassa monesti raha ajaa kaiken edelle, niin eiköhän tässäkin tapauksessa lohduttauduta iloisesti sillä, että nuokin rahat satavat Ässien kassaan, viis siitä mitä se tekee hallin tunnelmalle. Raakasti vaan sama suhtautuminen kuin lärpyttimiin - nehän pelastavat seurojen talouksia. Samantekevää, vaikka leikki ja laulu -porukoiden meno vaimentuu entisestään.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos katsomossa istuu suoraan finaaliparin ulkopuolisien joukkueiden kannattajia, niin ei tällainen takinkääntäjä siellä seassa varmaan paljoa paina, jos viimeisin valinta on kuitenkin Ässät. Varmasti on jäänyt synnynnäisiä patasydämiä rannallekin, mutta eiköhän siellä niitä myös ihan helvetisti ollut eilen lehtereillä. Aika marginaalisia määriä luulisi olevan joka tapauksessa näissä peleissä nämä...

Oletan sinun tajunneen kuitenkin sen, etten niinkään nyt murehtinut jonkun yksittäisen patafanin jäämistä rannalle. Ennemminkin pohdin sarkastisesti tuollaista asennetta tulla katsomaan jääkiekkoa.

Itse ymmärrän paremmin jonkun täysin toisen joukkueen fania, joka haluaa tulla katsomaan sm-finaaleita. Itsekin olen näin monesti tehnyt, viimeksi Hifk-Blues-finaalisarjassa. Ja eilen mm. nimimerkki Ralph taisi olla Porissa paikan päällä.

Sen sijaan tuntuu vaikeammalta käsittää, miten joukkue vaihtuu lennosta muuton yhteydessä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä oikeastaan nousee esiin se että mistä tykkää. Eilen oli juuri sellainen meno hallissa, josta minä pidän.

Juuri näin, makuasioista tässä loppujen lopuksi on kyse ja sen mukaisesta toiminnasta vaikka aina välillä käytetäänkin mahtipontista sanaa "kulttuuri".

Noista Etulinjan ansioista ja ansiottomuuksista (Jyydin viestiin viitaten siis) täytyy vain sanoa että moniko olisi vielä pari vuotta sitten uskonut että Isomäessä yleensä on modernin kannatuksen ryhmä joka toimii istumakatsomosta käsin?

Sitähän minä tässä koko ajan peräänkuulutan että katsokaa kokonaisuutta, älkää pelkkiä finaaleja, finaaleja on pelattu Porissa kolmesti viimeisen 30 vuoden aikana. Nyt uhotaan kuinka kova tunnelma on, vaikka Isomäki sai turpaan vierasfaneilta noin kymmenkunta kertaa runkosarjan aikana ja ainakin kertaalleen pleijareissa. Etulinjan piirissä ihmeteltiin runkosarjassa monet kerrat että missä se seisomakatsomo oikein on.

Eikä niin että tässä olisi Etulinjankaan osalta aihetta henkseleiden paukutteluun, päinvastoin. Tämä ilmapiiri on vain sanoisinko mielenkiintoinen.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Brosseau ja Vellihousu nyt haukkuvat tunnelmaa ja vaativat että kannatustyyli vaihdettaiiin kokonaan vain sen tähden että se sattuu olemaan heistä se hauskempi tapa kannattaa. Tässä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon se ettei valtaosa porilaisista pidä tuosta tyylistä.
En minä ainakaan halua hyppiä ja pomppia, enkä oikeastaan haluaisi edes nähdä muiden tekevän niin. Se vaan näyttää hölmöltä, eikä kuulosta hyvältä minun korvaani. Paras ja aito tunnelma tulee mun mielestä sillä että ihmiset tekee siellä juurikin ne omat juttunsa ilman minkään capojen käskyjä. Nuo tuntuu todella teennäisiltä jutuilta. Ehken näe metsää puilta, mutta mun mielestä tämä nykyinen tapa on hyvä ja sopii Poriin.
Onhan niillekin mahdollisuutensa, jotka haluavat tuota toisenlaista tapaa harrastaa.

Jokerifanit.net - Jty ry:n liittymistarjous 2013

Sinua kaivataan! | Raumam Boja

Vellihoususta en tiedä, mutta ainakin Brosseaullehan tuo tämän tyylinen kannatus menee ottelun edelle. Eikö silloin olisi aika vaihtaa leiriä, ettei olisi koko ajan niin paha olla. Luulisi olevan helpompaakin kuin vaatia porilaisia vaihtamaan omaa ajatusmaailmaansa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Brosseau ja Vellihousu nyt haukkuvat tunnelmaa ja vaativat että kannatustyyli vaihdettaiiin kokonaan vain sen tähden että se sattuu olemaan heistä se hauskempi tapa kannattaa. Tässä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon se ettei valtaosa porilaisista pidä tuosta tyylistä.

Minä en ole vaatinut ketään "vaihtamaan kannatustyyliä kokonaan" ja olen erinomaisen hyvin perillä siitä että valtaosa porilaisista ei pidä tuosta tyylistä. Juurihan edellisessä viestissä korostin että makuasioista tässä on pohjimmiltaan kyse. Olen ottanut kantaa ilmapiiriin, porilaisten uhoaminen on mielestäni koomista ja huvittavaa on sekin että tietyt nimimerkit ovat välittömästi pillittämässä kun joku kertoo mielipiteensä asioista.

Kuka muuten nyt on oikein - ja kuka väärinkannattaja. Katselepa viestiäsi.
 
Viimeksi muokattu:

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuka muuten nyt on oikein - ja kuka väärinkannattaja. Katselepa viestiäsi.

En ole kirjoittanut siitä mitään, mutta omasta mielestäni minä kannatan oikein. Se kannatatko sinä oikein on sinun juttusi.
Kerroin vain sen että minä en pidä siitä tavasta, eikä moni muukaan. Se mikä on oikein on jokaisen henkilökohtainen mielipide.
 
jeani

Jäsen
Vuodesta toiseen samaa vääntöä. Kuinka vaikeaa on tajuta kultaisen keskitien paremmuus?

Runkosarjassa on 30 kotiottelua. Olisihan se innokkaan fanin näkökulmasta ihan järkyttävän pitkästyttävää, jos kaikki ottelut sisältävät esim. vain *Jokerit* tap tap tap *Jokerit* tap tap tap* -kannatusta (,jossa lisäksi rytmi päin peetä) ja muutamia yksittäisiä huutoja kuten vaikkapa klassinen ”seula” tms. Ihan luonnollista, että enemmän aikaa on käynnissä laulut, hyppimiset yms. kuin ns. peruskannatus. Komean kuuloista ja näköistä sivukatsomoihinkin vaikka eivät osallistukaan kuin korkeintaan taputuksin.

MUTTA! Kiimaotteluissa ja pudotuspeleissä, finaaleista nyt puhumattakaan, perushuutojen merkitys koko hallin aktivoijana korostuu ja niitä pitää olla runsaasti. Muuten muun yleisön potentiaali jää hyödyntämättä. Huom. chantteja ehtii silti vetää suurimman osan ajasta. Mutta pelitapahtumiin pitää reagoida ja fanikatsomon ottaa muu katsomo mukaansa ”perushuudoilla” tai yhtyä muuhun katsomoon, jos kannustus alkaa spontaanisti toisaalta.

Tarvitaan sekä ”perinteistä” että ”modernia” kannatusta, jos halutaan luoda paras tunnelma.
 
Twentyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues

100% tämä.
 
Pohjanpoika

Täsmälleen samaa mieltä tästä asiasta. Ei ole olemassa väärää tapaa. Mulle tämä perinteinen tapa on se, jolla tulee vedettyä, mutta ei se missään nimessä ole mielestäni huono asia jos vaikka Poriinkin saataisiin isompikin ryhmä modernimman kannatuskulttuurin edustajia vetämään chantteja ym. asiaan liittyvää. Pikemminkin päin vastoin. Tiedä häntä vaikka joku kerta tulisi liityttyä johonkin chanttiin mukaankin :-)

Ei kannata parin porilaisnimimerkin kuitenkaan väittää että eilen olisi ollut mitenkään tylsä meininki hallissa. Ikävää, mikäli ette kyenneet nauttimaan tuosta tapahtumasta koko (pata)sydämellä.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tuo "te voitte lähtee"hän selvästi viittaa siihen että peli on taputeltu ja Tapparalaiset voivat jo siirtyä rahallisin mielin autoilleen ja pääsevät kotiin ruuhkien alta, että ehtivät hetken nukkuakkin ennen työpäivää. Vai ymmärsinkö jotain väärin? ;)
Tulihan se pointti sieltä. Tuota huudettiin nimenomaan Tappara-faneille eikä Metsolalle, kuten telkkarissa sanottiin. Itse ainakin sohein Tappara-faneihin päin huutaessani enkä suinkaan kentälle.

Miksei kukaan ole tarttunut vielä siihen järkyttävään tosiasiaan että Kankaanperää haukuttiin eilen apinaksi ugh-huutojen saattelemana. Eikö tuo ole rassismi?
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vellihoususta en tiedä, mutta ainakin Brosseaullehan tuo tämän tyylinen kannatus menee ottelun edelle. Eikö silloin olisi aika vaihtaa leiriä, ettei olisi koko ajan niin paha olla. Luulisi olevan helpompaakin kuin vaatia porilaisia vaihtamaan omaa ajatusmaailmaansa.

Kun mainitsit tuosta jokaisen vapaudesta kannattaa suosikkijoukkuettaan haluamallaan tavalla, niin eiköhän tämä mene sen alle. Jos puhutaan pienen porukan puuhastelusta, niin siitä on aika pitkä matka kaikkien porilaisten ajatusmaailman vaihtamiseen. Niin marginaalisia juttuja, että aivan samantekevää, mitä pieni porukka touhuilee tuhansien ihmisten seassa. Historiaan en jaksa enää palata, että mitkä asiat ovat johtaneet ryhmän perustamiseen ym. Kaikelle on kysyntänsä, oli se sitten isoa tai pientä.

Kritiikkiä tulee puolin ja toisin eikä siinä mitään, näistä asioista pitää saada puhua ja spekuloida. Tuntuu, että tiettyyn tasoon tulisi silkasti vain tyytyä eikä mitään saisi kyseenalaistaa.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Isomäessä oli tänään hyvä tunnelma, ei keski-eurooppalainen vaan porilainen.

Tässä hyvä esimerkki jolle on helppo nostaa hattua.

Ylipäätään kaikki omaperäinen tai luonnostaan tuleva joka ei ole matkittu muualta on mielestäni positiivista, pääasia on hyvä meininki.
Onhan ne hienoja nuo muualta kopioidutkin ja se kun kovalla vaivalla porukalla opetellaan jotain mitä sitten katsomossa esitellään.
Sitä en vain ymmärrä että kannattamisesta tehdään niin vakavaa, että jotkut on naama mutkalla kun joku hyppii väärässä tahdissa tai fontti ei miellytä.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sitä en vain ymmärrä että kannattamisesta tehdään niin vakavaa, että jotkut on naama mutkalla kun joku hyppii väärässä tahdissa tai fontti ei miellytä.

Tämä on tosiaan myös mielenkiintoinen asia. Organisoitumisella, yhdenmukaisuudella, hyvällä visuaalisella ilmeellä ym. toiminnasta saadaan hienon ja uskottavan näköistä. Se tietysti vaatii vaivaa ja oikeasti vähän enemmän keskittymistä itse toimintaan ja se saa joissakin ilmeisesti sitten aikaan mielikuvan naamat kurtussa -asenteesta. Tässä taas kiellettyä esimerkkiä etelämpää. Jengi vetää tuolla tyyliin kuin armeijassa, mutta kyllä se samalla näyttää ja kuulostaa hienolta. Samalla käytettävissä olevista voimavaroista saadaan revittyä enemmän irti kun ryhmä tekee asioita samanaikaisesti.

Tietysti tekemisen pitää silti olla hauskaa ja mielekästä. Mutta missä sitten menee minkäkin raja. Kun hommaa viedään taas toiseen ääripäähän lekkeriksi lyömisineen, niin se taas vaikuttaa rajusti siihen miten paljon toiminnalta saadaan revittyä tehoja irti. Pelleillä voi sitten ennen peliä ja pelien jälkeenkin, mutta ei pelissä siltikään liian vakavasti. Hasuttelu on kuitenkin huomattavasti helpompaa kun tosissaa noihin asioihin paneutuminen.

Jokainen tietysti sitten päättää oman katsomokäyttäytymisensä ja minkä sortin toiminta on lähinnä sydäntä.
 
TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Ylipäätään kaikki omaperäinen tai luonnostaan tuleva joka ei ole matkittu muualta on mielestäni positiivista, pääasia on hyvä meininki.
Onhan ne hienoja nuo muualta kopioidutkin ja se kun kovalla vaivalla porukalla opetellaan jotain mitä sitten katsomossa esitellään.
Sitä en vain ymmärrä että kannattamisesta tehdään niin vakavaa, että jotkut on naama mutkalla kun joku hyppii väärässä tahdissa tai fontti ei miellytä.

Mielelläni kuulisin, että mistä kumpuaa nämä seuraavat ajatukset:
"kovalla vaivalla opettelusta",
"katsomossa esittelemisestä",
"kannattaminen tällä tavalla on liian vakavaa"
ym.?

Tämä nyt on vain yksi esimerkki, mutta näyttääkö tämä joltain näistä yllä olevista?
Raumam Boja 28.03.2013 after crucial Lukko vs. Jokerit Playoffs Game 6 - YouTube
(linkki vie Youtubeen, 41 sekunin pätkään katsomotoiminnasta)

No tämä nyt oli vain yksi esimerkki... Mutta niin nimimerkki vsmo kuin moni muukin tuo yllä mainittujen ennakkoluulojen (vai mitä ne on?) kaltaisia seikkoja esiin tasaisin väliajoin. Mielestäni heidän kannattaisi joskus tulla katsomaan kannattajakatsomoon (oli se sitten Raumam Boikien mukaan tai kenen vain) ja tehdä sitten päätelmät uudelleen, että onko se nyt niin vakavaa, esiintymistä/esittelemistä tai vaatiiko se kovaa opettelua.

Yhdessä asiassa olen samaa mieltä, pääasia että on hyvä meininki.

EDIT: viestini ei ollut yksin suunnattu nimimerkille jolta lainasin tekstiä, halusin vain herättää keskustelua näistä mainitsemistani seikoista.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Tämä nyt on vain yksi esimerkki, mutta näyttääkö tämä joltain näistä yllä olevista?

Hyvältähän tuo näyttää ja porukka näyttää nauttivan.

Ne ketkä pelin jälkeen tulee tuosta porukasta kirjottamaan ettei se nyt ihan putkeen mennyt, kun tahti ei pysynyt, on niitä ketä en ymmärrä.
(Enkä nyt tarkoita että juuri tuosta porukasta ja jne, näitä kirjoituksia täällä vaan hetkittäin näkee.)
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ne ketkä pelin jälkeen tulee tuosta porukasta kirjottamaan ettei se nyt ihan putkeen mennyt, kun tahti ei pysynyt, on niitä ketä en ymmärrä.

Minä taas koen että toimintaa ulkopuolelta kommentoivat ovat usein enemmän vakavissaan kuin tekijät itse. Varsinkin tietysti tapauksissa kun etsimällä etsitään vikoja toiminnasta.

Liika perfektionismi ei ole tietysti koskaan hyvästä, toisaalta vaikea on mitään tehdä ilman minkäänlaisia laatustandardeja, tässä genressä siis. Jos joku ei mene ihan putkeen, täytyy siitä voida puhua.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Minä taas koen että toimintaa ulkopuolelta kommentoivat ovat usein enemmän vakavissaan kuin tekijät itse.

Olisi aika hiljaista jos ketään ei kommentoisi "ulkopuolelta" :)

Tuleehan sitä itsekin huudettua ja laulettua mukana, yhtään Old Traffortin reissua en ole hiljaa ollut.
Kerhon peleissä taputan mukana ja huudan silloin kun huudan.

Läpsyttimiin en koske.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olisi aika hiljaista jos ketään ei kommentoisi "ulkopuolelta" :)

Ei olisi, kyllä moternista innostuneet propellipäät saavat keskenäänkin keskustelua aikaiseksi.

Toki ulkopuoleltakin voi tulla välillä hyviä kommentteja, lähinnä viittasi tässäkin ketjussa näkyneisiin tietyn seuran kannattajien viesteihin.
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Uudessa Suomen Kuvalehdessä on juttu kannatuskulttuurista Jokereiden kannattajien kautta kuvattuna. Pintapuoliseksihan se jäi, mutta asiavirheitä en huomannut ja ote oli kiihkoton. Parasta oli kuvakerronta.

Imatran mies saatana!
 
Viimeksi muokattu:

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ihan hyvä juttu oli, pintapuolinen tosiaan, mutta eipä ton kokoisessa jutussa nyt pysty hirveän syvällisesti paneutumaankaan. Ainahan se on kiva katsella kuvia pettyneistä narreista, mutta olisi siinä voinut olla katsomokoreografioistakin kuvia ja katsomosta meno päällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös