SM-liigajoukkueiden menestys ja menestymättömyys

  • 2 767
  • 6

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Suomessa kevät koittaa ja oma suosikkiseurani kompuroitua ainoa ilonaihe on tällä kaudella ollut se, että suurseuroista mm. Jokerit ja TPS:n ovat olleet samassa veneessä kuin raumalaisseura, muuten kausi on ollut perin tylsä ja mitäänsanomaton täältä suunnalta katsoen (jopa potuttanut vietävästi koko runkosarjan olemassaolo). En muista aikaa, jolloin jääkiekko olisi kauden aikana kiinnostanut vähempää. Nyt pelien loputtua on mielialakin taas noussut huomattavasti. Eipä koko Suomi enää hymyile raumalaisen kiekkoilun taaperrusta onlinena edelliskauden liidon jälkimainingeissa.

Mm. viime vuosina SM-liigaa Euroopassa on yhä enemmän voinut verrata ns. pikkuseuraksi eri liigojen välillä. Suuremmat syö pienempiään...

SM-liiga on parinkymmenen vuoden aikana tullut yhä enemmän kaksijakoiseksi. Pienten on lähes mahdotonta ollut enää kamppailla taloudellisesti, media-arvollisesti, omista kasvateistaan jne. kaiken tämän keskellä. Pienseurojen toiminta on nykyisin yhä useammin taistelua olemassaolosta ja menestys on yhä useammin vain osallistumista SM-liigaan. Vuosina 66-85 meni esim. mestaruus seuraaville joukkueille: HIFK "5 krt", Tappara "5 krt", Ilves "3 krt", Ässät "2 krt", RU-38, TPS, KooVee, Jokerit, Kärpät. 9 eri joukkuetta sai näinä vuosina mestaruuden (HUOM. lasken Ässät RU-38 eri joukkueiksi tässä)ja 13 eri joukkuetta pääsi noina vuosina SM-mitaleille.

Nyt vuosina 86-05 on mestaruus mennyt 8 kertaa TPS:lle, 5 kertaa Jokereille, 4 kertaa Tapparalle, 2 kertaa Kärpille ja kerran HIFKille, eli 5 eri joukkuetta on taistellut mestaruuteen saakka eikä tämäkään vuosi lupaa ennakkokaavailuissa muutoksia. Mitalejakin ovat saaneet näinä vuosina 11 eri joukkuetta, joista Lukko, JYP ja Ilves on kahminut 3, KalPa ja Ässät yhden. Viimeksi keväällä 2001 Ilves juhli pronssia, Ässät ja Lukko saalisti mitaleja 90-luvun puolivälissä. Muuten mitalisaalis on perin HIFK, Jokerit, Tappara, TPS, HPK ja Kärpät voittoinen ja samaa lupaa tulevaisuuskin näillä näkymin.

Kieltämättä toivoisi jotain muutoksia totuttuun tasaisin väliajoin (mutta erot vaikuttavat olevan yhtä suuret joka vuosi). Suomi kiekkoilua joitakin kymmeniä vuosia seuranneena play offit ovat kokonaisuutena täältä katsoen tylsä tapahtuma pääsääntöisesti, kun nämä ns. pikkuseurat (ei siis seurat nimeltä: HIFK, Jokerit, Tappara, TPS ja Kärpät), joita kannattaa, pääsevät finaaliotteluihin kerran vuosikymmenessä.

1996 Jokerit TPS Lukko
1997 Jokerit TPS HPK
1998 HIFK Ilves Jokerit
1999 TPS HIFK HPK
2000 TPS Jokerit HPK
2001 TPS Tappara Ilves
2002 Jokerit Tappara HPK
2003 Tappara Kärpät HPK
2004 Kärpät TPS HIFK
2005 Kärpät Jokerit HPK

Niin tai näin! Toivokaamme Ässille, Ilvekselle, SaiPalle, JyPille ja Bluesille menestystä play offeissa, muilla seuroilla ei ole niin suurta väliä...
 
Suosikkijoukkue
Liigan kärki ja jumbo
Se vaatii pikkuseuoroilta työtä, ja tomaskurkamaisia vahvistuksia. Kenestäkään Bergistä on esim. Lukon turha alkaa kamppailemaan, koska Hjallis iskisi samantien sen verran tuohta esiin, että Narrit olisi osoite. Pitää myös kiinnittää omia nuoria aikaisessa vaiheessa, jotta heitä ei viedä samantien pois. Viimekädessä sehän on omien nuorien kädessä: Jos löytyy sydäntä pelata oman joukkueen eteen, ei palkkapussi ole este. Mutta tuollaista seurauskollisuutta tavataan yleensä vasta vanhemmalla iällä, koska nuorena voi olla ihan hyvä vaihtaa maisemaa menestyvään joukkueeseen.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Joskus piti todistella jollekin jotain ja jaoin tuolloin mestarit viiden vuoden sykleihin. Jälkimmäinen luku on hopia. Mukana vain mestarit.

2005-2009
Kär 1 0

2000-2004
TPS 2 1
Tap 1 2
Jok 1 1
Kär 1 1

1995-1999
TPS 2 2
Jok 2 1
HIF 1 1

1990-1994
TPS 3 1
Jok 2 0

1985-1989
Tap 3 0
TPS 1 1
Ilv 1 0

1980-1984
Tap 2 1
HIF 2 0
Kär 1 0

1976-1979
Tap 2 2
TPS 1 1
Äss 1 1
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pinnat jää Ouluun kirjoitti:
Kenestäkään Bergistä on esim. Lukon turha alkaa kamppailemaan, koska Hjallis iskisi samantien sen verran tuohta esiin, että Narrit olisi osoite.

Öh, voi hyvinkin pitää paikkaansa, mutta eikös Berg lähde pois Änäristä juuri kun olisi aika rahastaa. Vapaa agentti ensi kaudella jne. Joten mikäs ihme se olisi että tulisi Raumalle, reilun puolen tunnin ajomatkan päähän kotikaupungistaan pelailemaan rauhalliseen pikkukaupunkiin.

No, tämä tuskin toteutuu, mutta pointti oli se että raha ei Bergillä nyt ratkaise. Veikkaan että menee Sveitsiin. Vähemmän hommia.
 
Suosikkijoukkue
Liigan kärki ja jumbo
wild wild west kirjoitti:
Öh, voi hyvinkin pitää paikkaansa, mutta eikös Berg lähde pois Änäristä juuri kun olisi aika rahastaa. Vapaa agentti ensi kaudella jne. Joten mikäs ihme se olisi että tulisi Raumalle, reilun puolen tunnin ajomatkan päähän kotikaupungistaan pelailemaan rauhalliseen pikkukaupunkiin.

No, tämä tuskin toteutuu, mutta pointti oli se että raha ei Bergillä nyt ratkaise. Veikkaan että menee Sveitsiin. Vähemmän hommia.

Ei tietenkään rahanpuutetta herralla ole, täsätkin kaudesta nostaa reippaan miljoonan tilin. Tuo oli ehkä hieman huono vertauskuva, mutta ajoin tuossa sitä takaa että pikkuseurojen ei kannata lähteä tarjouskilpaan tällaisista kuumista nimistä, vaan koittaa etsiä tällaisia tomaskurkia, jotka yllättävät. Muuten löytyy joukkue divarista kun Metropolitit ja Pärssiset ei onnistukaan.

//edit//

Tuossa aiemmin kyllä selitin asian päin honkia, jospa nyt joku vaikka ymmärtäis.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pinnat jää Ouluun kirjoitti:
Tuo oli ehkä hieman huono vertauskuva, mutta ajoin tuossa sitä takaa että pikkuseurojen ei kannata lähteä tarjouskilpaan tällaisista kuumista nimistä, vaan koittaa etsiä tällaisia tomaskurkia, jotka yllättävät.

Helppoa se on sieltä jänkältä nassuttaa pikkuseuroista, kun oma jengi on saanut nauttia meidän veronmaksajien rahoista jo pidempään. Isosyötteelle vaan valtion rahaa ja sitten avustukset kärpille. Näin ne pohjoisessa pelaa!

Edit: olit sitten vasta 15-vuotias sorry!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Liigan kärki ja jumbo
Repolainen kirjoitti:
Helppoa se on sieltä jänkältä nassuttaa pikkuseuroista, kun oma jengi on saanut nauttia meidän veronmaksajien rahoista jo pidempään. Isosyötteelle vaan valtion rahaa ja sitten avustukset kärpille. Näin ne pohjoisessa pelaa!

Edit: olit sitten vasta 15-vuotias sorry!

Mitäs ajoit tällä takaa? Kyllä, olen 15-vuotias. Mitä sitten? Olen nähnyt sen verran kyllä jääkiekkoa että osaan omat johtopäätökset perustella, ja ymmärrän lajin päälle. Ja sen verran kyllä rahan päällekkin ymmärrän, että tuskin niistä sinunkaan verorahoista on kovin montaa penniä viety Oulun suunnalle. Tiesikkö että löytyy niitä muitakin tukijoita.

Edit: olit sitten vasta 28-vuotias sorry!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös