Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoituksena käydä minkäänlaista ajojahtia mitään joukkuetta, pelaajaa tai valmentajaa kohtaan ja siksi yhdestäkään tahosta ei käytetä niiden nimiä. Jos joku kaikesta huolimatta tunnistaa tekstistä itsensä tai joukkueensa, se on puhtaasti asianomaisen oma vika.
Viikonloppuna Kärppien viitosketjun pikkujouluristeilyllä ja sunnuntaina Espoossa ennen peliä tuli useissa keskusteluissa ilmi, että tämänvuotinen jääkiekon Sm-liiga on tasaisin ja mielenkiintoisin koko liigan historian aikana. Tilanteeseen oltiin tyytyväisiä, eikä sen kummemmin alettu miettimään mistä tasaisuus johtuu, vaikka joukkueiden materiaaleissa pitäisi olla huimia eroja. Viimeaikaiset tapahtumat ovat pistäneet miettimään asiaa ja valottaneet olemassa olevaa tilannetta.
Liigan tasaisuus selittyy varmasti monen eri tekijän summalla. Ennakkoon materiaaliltaan heikommista joukkueista onkin löytynyt pelimiehiä, jotka pystyvät kantamaan vastoin ennakko-odotuksia suurta pelillistä vastuuta, valmennus on onnistunut kesäharjoittelussa ja pelillisen taktiikan luomisessa, onnistumiset ovat poikineet uusia onnistumisia ja luoneet hurmostilaa jne. jne. Listaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin. Valitettavasti käytössä on myös erittäin tehokas keino, jolla saadaan vaikka kuinka suuri materiaaliero kurottua umpeen. Jatkuva mailankäyttö kaikkeen muuhun kuin kiekon pelaamiseen, varusteissa roikkuminen ja kiekottoman pelaajan estäminen on aivan liian näkyvästi esillä liigassa tällä hetkellä.
Kuinka tällaiseen tilanteeseen sitten on jouduttu? Kysymykseen löytyy monta vastausta, joille kaikille pitäisi tehdä jotain konkreettista, ennekuin tilanne riistäytyy kokonaan käsistä. Voittamisen tarve ja halu ovat nousseet niin suureksi, että voittoa haetaan keinolla millä hyvänsä. Kunnioitus vastustajaa kohtaan on tuntematon käsite useilla pelaajilla ja valmentajilla. Välillä tuntuu, ettei joillekin ole mitään väliä millaisessa kunnossa vastustaja tilanteen ja ottelun jälkeen on, kunhan vain itselle tulee menestystä. Asennekasvatusta tarvitaan varmasti suurimmalle osalle pelaajia ja valmentajia. Kaikkien on syytä katsella peiliin, niin myös meidän fanien. Kaikenlainen rappaaminen ja muu koiruus, ennen kaikkea hurjat sääntöjen vastaiset tai rajamailla olevat taklaukset ovat hyväksyttyjä, kunhan ne eivät kohdistu omaan joukkueeseen. En ole mikään neitikiekkoilun ystävä ja puolestapuhuja, mutta esimerkiksi puun takaa tullut kiekottomaan pelaajaan kohdistunut pommi ei kerro suuresta kunnioituksesta vastustajaa kohtaan. Kuitenkin tällaiset täysin tarpeettomat teot palkitaan raikuvilla aplodeilla. Jatkuva mailahäirintä ja kyydissä matkustaminen maila vastustajan kainalossa tai ryysyissä roikkuminen ei ole kovaa pelaamista vaan sikailua.
Kuinka tästä tilanteesta sitten päästään eroon? Tärkein pointti mielestäni on asennekasvatus ja jokaisen asianosaisen itsetutkiskelu. Kaikki valmentajat ja pelaajat vakuuttavat vastustavansa kahvausta, mutta miten se näkyy käytännössä. Ei mitenkään. Enemmän kärsineen joukkueen valmentaja haukkuu vastustajan pelityylin ottelun jälkeen, mutta ei ole ollenkaan pahoillaan siitä, että omakin joukkue harrastaa aivan samoja koiruuksia enemmän tai vähemmän. Viikonloppuna nähtiin jälleen ikävä tilanne, jossa taitava ulkomaalaispelaaja roikkui koko kentän mitan nhl-paluumuuttajan perässä ja sorkki tätä kiekotonta pelaajaa koko ajan mailallaan. Lopputuloksena oli täysin idioottimainen kirvesisku, jonka seurauksena liigan parhaaksi kahden suunnan pelaajaksi arvostettu ulkomaalaisvahvistus aloitti pitkän sairasloman käsi murtuneena. Tarkoittaako hyvä kahden suunnan pelaaminen sitten sitä, että ylöspäin mennessä lavassa on kiekko, alaspäin mennessä vastustajan kainalo? Valitettavasti kyllä.
Olisiko tämäkin täysin turha loukkaantuminen voitu sitten välttää? Aivan varmasti olisi. Kumpikaan pelaaja ei tässäkään tilanteessa osoittanut erityisen suurta kunnioitusta vastustajaa kohtaan. Vääryys johtaa toiseen vääryyteen ja lopputulos on usein valitettavan surkea, kuten tässä ja muutamassa muussa tällä kaudella tapahtuneessa tilanteessa. Tällä kaudella ei ole mennyt kovin montaa viikkoa, etteikö joku pelaaja olisi loukkaantunut mailalla käsille lyötäessä tai sääntöjen vastaisessa taklauksessa.
Näissä tilanteissa on aivan liian helppo piiloutua tuomareiden selän taakse. Tälle kaudelle siirryttiin jälleen yhden päätuomarin käyttämiseen osaksi varmasti siksi, että päteviä tuomareita ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Meillä on todennäköisesti ainoa ammattilaisliiga, jossa on amatöörituomarit. Tilanne ei varmasti tule korjaantumaan ennen kuin liigaan saadaan päätoimisia ammattituomareita. Tällä hetkellä tuomaritoiminta on puhtaasti kutsumustyötä, jota tehdään pelkillä päivärahoilla ja kulukorvauksilla. Kuka viitsii mennä talkoilla kuuntelemaan pelaajien mussutusta ja nuija-huutoja illasta toiseen, kun jäällä luistelee samaan aikaan omanarvonsa hyvin tuntevia miljonäärejä takomassa toisiaan? Ei kohta kukaan. Joukkueiden pelaajabudjetit kasvavat vuosi vuodelta, mutta liigalla (=joukkueet) ei tunnu olevan halua eikä resursseja tuomaritoiminnan kehittämiseen. Toisaalta pahimmat sikailut tapahtuvat tilanteen ulkopuolella, jolloin kaksi päätuomariakaan eivät voi kaikkea pois kitkeä. Jokaisen pelaajan perään ei tuomaria voida laittaa luistelemaan.
Mihin tämä kaikki sitten johtaa? Sm-liiga on tätä nykyä arvostetuin eurooppalainen liiga pelin tasoltaan ja pelaajamateriaaliltaan. Suomalaiset seurajoukkueet ovat olleet haluttuja työpaikkoja niiden pelaajien keskuudessa, jotka eivät taalajäille mahdu. Yhä useampi kotimainen ja ulkomaalainen pelaaja valitsee meidän liigan farmin sijaan. Pelaajavirrat tulevat kääntymään poispäin, jos loukkaantumisriski tästä edelleen kasvaa tai pysyy tämän kauden tasalla. Loukkaantumiset kohdistuvat usein parhaisiin pelaajiin, joiden peli pyritään sekoittamaan keinolla millä hyvänsä. Nhl-joukkuueet eivät anna tänne pelaajiaan taottavaksi ja tuskin tänne moni haluaakaan, kun Ruotsissa ja Keski-Euroopassa saa parempaa palkkaa. Tähän asti meidän etumme on ollut pelin hyvä taso, mutta onko enää pitkään.
Tässä on tullut esille monia negatiivisia asioita, jotka antavat liigastamme varsin huonon kuvan. Kirjoituksen tarkoitus ei ole olla mikään muistokirjoitus Sm-liigalle, mutta mielestäni näistä asioista on puhuttava ja niille on tehtävä pikkuhiljaa jotain, pelkät puheet eivät enää riitä. Muistetaan myös, että liigassamme on todella paljon hyvääkin ja muutamien epäkohtien korjaannuttua saamme jatkossa nauttia tasokkaasta ja viihdyttävästä jääkiekosta
Viikonloppuna Kärppien viitosketjun pikkujouluristeilyllä ja sunnuntaina Espoossa ennen peliä tuli useissa keskusteluissa ilmi, että tämänvuotinen jääkiekon Sm-liiga on tasaisin ja mielenkiintoisin koko liigan historian aikana. Tilanteeseen oltiin tyytyväisiä, eikä sen kummemmin alettu miettimään mistä tasaisuus johtuu, vaikka joukkueiden materiaaleissa pitäisi olla huimia eroja. Viimeaikaiset tapahtumat ovat pistäneet miettimään asiaa ja valottaneet olemassa olevaa tilannetta.
Liigan tasaisuus selittyy varmasti monen eri tekijän summalla. Ennakkoon materiaaliltaan heikommista joukkueista onkin löytynyt pelimiehiä, jotka pystyvät kantamaan vastoin ennakko-odotuksia suurta pelillistä vastuuta, valmennus on onnistunut kesäharjoittelussa ja pelillisen taktiikan luomisessa, onnistumiset ovat poikineet uusia onnistumisia ja luoneet hurmostilaa jne. jne. Listaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin. Valitettavasti käytössä on myös erittäin tehokas keino, jolla saadaan vaikka kuinka suuri materiaaliero kurottua umpeen. Jatkuva mailankäyttö kaikkeen muuhun kuin kiekon pelaamiseen, varusteissa roikkuminen ja kiekottoman pelaajan estäminen on aivan liian näkyvästi esillä liigassa tällä hetkellä.
Kuinka tällaiseen tilanteeseen sitten on jouduttu? Kysymykseen löytyy monta vastausta, joille kaikille pitäisi tehdä jotain konkreettista, ennekuin tilanne riistäytyy kokonaan käsistä. Voittamisen tarve ja halu ovat nousseet niin suureksi, että voittoa haetaan keinolla millä hyvänsä. Kunnioitus vastustajaa kohtaan on tuntematon käsite useilla pelaajilla ja valmentajilla. Välillä tuntuu, ettei joillekin ole mitään väliä millaisessa kunnossa vastustaja tilanteen ja ottelun jälkeen on, kunhan vain itselle tulee menestystä. Asennekasvatusta tarvitaan varmasti suurimmalle osalle pelaajia ja valmentajia. Kaikkien on syytä katsella peiliin, niin myös meidän fanien. Kaikenlainen rappaaminen ja muu koiruus, ennen kaikkea hurjat sääntöjen vastaiset tai rajamailla olevat taklaukset ovat hyväksyttyjä, kunhan ne eivät kohdistu omaan joukkueeseen. En ole mikään neitikiekkoilun ystävä ja puolestapuhuja, mutta esimerkiksi puun takaa tullut kiekottomaan pelaajaan kohdistunut pommi ei kerro suuresta kunnioituksesta vastustajaa kohtaan. Kuitenkin tällaiset täysin tarpeettomat teot palkitaan raikuvilla aplodeilla. Jatkuva mailahäirintä ja kyydissä matkustaminen maila vastustajan kainalossa tai ryysyissä roikkuminen ei ole kovaa pelaamista vaan sikailua.
Kuinka tästä tilanteesta sitten päästään eroon? Tärkein pointti mielestäni on asennekasvatus ja jokaisen asianosaisen itsetutkiskelu. Kaikki valmentajat ja pelaajat vakuuttavat vastustavansa kahvausta, mutta miten se näkyy käytännössä. Ei mitenkään. Enemmän kärsineen joukkueen valmentaja haukkuu vastustajan pelityylin ottelun jälkeen, mutta ei ole ollenkaan pahoillaan siitä, että omakin joukkue harrastaa aivan samoja koiruuksia enemmän tai vähemmän. Viikonloppuna nähtiin jälleen ikävä tilanne, jossa taitava ulkomaalaispelaaja roikkui koko kentän mitan nhl-paluumuuttajan perässä ja sorkki tätä kiekotonta pelaajaa koko ajan mailallaan. Lopputuloksena oli täysin idioottimainen kirvesisku, jonka seurauksena liigan parhaaksi kahden suunnan pelaajaksi arvostettu ulkomaalaisvahvistus aloitti pitkän sairasloman käsi murtuneena. Tarkoittaako hyvä kahden suunnan pelaaminen sitten sitä, että ylöspäin mennessä lavassa on kiekko, alaspäin mennessä vastustajan kainalo? Valitettavasti kyllä.
Olisiko tämäkin täysin turha loukkaantuminen voitu sitten välttää? Aivan varmasti olisi. Kumpikaan pelaaja ei tässäkään tilanteessa osoittanut erityisen suurta kunnioitusta vastustajaa kohtaan. Vääryys johtaa toiseen vääryyteen ja lopputulos on usein valitettavan surkea, kuten tässä ja muutamassa muussa tällä kaudella tapahtuneessa tilanteessa. Tällä kaudella ei ole mennyt kovin montaa viikkoa, etteikö joku pelaaja olisi loukkaantunut mailalla käsille lyötäessä tai sääntöjen vastaisessa taklauksessa.
Näissä tilanteissa on aivan liian helppo piiloutua tuomareiden selän taakse. Tälle kaudelle siirryttiin jälleen yhden päätuomarin käyttämiseen osaksi varmasti siksi, että päteviä tuomareita ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Meillä on todennäköisesti ainoa ammattilaisliiga, jossa on amatöörituomarit. Tilanne ei varmasti tule korjaantumaan ennen kuin liigaan saadaan päätoimisia ammattituomareita. Tällä hetkellä tuomaritoiminta on puhtaasti kutsumustyötä, jota tehdään pelkillä päivärahoilla ja kulukorvauksilla. Kuka viitsii mennä talkoilla kuuntelemaan pelaajien mussutusta ja nuija-huutoja illasta toiseen, kun jäällä luistelee samaan aikaan omanarvonsa hyvin tuntevia miljonäärejä takomassa toisiaan? Ei kohta kukaan. Joukkueiden pelaajabudjetit kasvavat vuosi vuodelta, mutta liigalla (=joukkueet) ei tunnu olevan halua eikä resursseja tuomaritoiminnan kehittämiseen. Toisaalta pahimmat sikailut tapahtuvat tilanteen ulkopuolella, jolloin kaksi päätuomariakaan eivät voi kaikkea pois kitkeä. Jokaisen pelaajan perään ei tuomaria voida laittaa luistelemaan.
Mihin tämä kaikki sitten johtaa? Sm-liiga on tätä nykyä arvostetuin eurooppalainen liiga pelin tasoltaan ja pelaajamateriaaliltaan. Suomalaiset seurajoukkueet ovat olleet haluttuja työpaikkoja niiden pelaajien keskuudessa, jotka eivät taalajäille mahdu. Yhä useampi kotimainen ja ulkomaalainen pelaaja valitsee meidän liigan farmin sijaan. Pelaajavirrat tulevat kääntymään poispäin, jos loukkaantumisriski tästä edelleen kasvaa tai pysyy tämän kauden tasalla. Loukkaantumiset kohdistuvat usein parhaisiin pelaajiin, joiden peli pyritään sekoittamaan keinolla millä hyvänsä. Nhl-joukkuueet eivät anna tänne pelaajiaan taottavaksi ja tuskin tänne moni haluaakaan, kun Ruotsissa ja Keski-Euroopassa saa parempaa palkkaa. Tähän asti meidän etumme on ollut pelin hyvä taso, mutta onko enää pitkään.
Tässä on tullut esille monia negatiivisia asioita, jotka antavat liigastamme varsin huonon kuvan. Kirjoituksen tarkoitus ei ole olla mikään muistokirjoitus Sm-liigalle, mutta mielestäni näistä asioista on puhuttava ja niille on tehtävä pikkuhiljaa jotain, pelkät puheet eivät enää riitä. Muistetaan myös, että liigassamme on todella paljon hyvääkin ja muutamien epäkohtien korjaannuttua saamme jatkossa nauttia tasokkaasta ja viihdyttävästä jääkiekosta