Noita käy kokeneemmillekin. Huikea matsi ja tänään itseasiassa vasta tajusin, miten hyvästä mailapelaasta on kyse. Stiplusta huolimatta. Pieniä siirtoja, malttia kiekon kanssa löytyy. Ja kas, vastustajan paine on purettu ja kiekko omilla seuraavat hetket. Huikea veskari! Eikä tietysti mikään ihme, sehän on Jokereiden kasvatti.Huikea ilta, vaikka tulikin pieni arviointivirhe, jonka Tuomola sitten paikkasi. Nämä on niitä juttuja, joista nuori oppii.
Onhan tuo kiittämätön paikka pelata muutama matsi edelliseen kuukauteen ja se oma vuoro tulee jumboa vastaan, jossain Kajaanissa. Siinä ei paljoa voitettavaa ole, veemäinen tilanne kaverille. Toivottavasti saa peliaikaa jatkossa enemmän, kaks huippuveskaria tälle sarjatasolle.Kyllä sitä voi arvioida aivan vihkoonkin, mutta uskoisin 10 vuoden päästä Heikkerin löytyvän korkeammalta sarjatasolta torjumassa kuin aisaparinsa Risikko. Eilinen peli oli Risulta pitkään aikaan ensimmäinen peli ja siltä se vähän kyllä näyttikin. Jäin eilen vain miettimään, että eihän Risu näin huono ole. Ehkä se Risu tarvii myös pelejä alle, jotta koppi tarttuu paremmin, mutta tällä hetkellä luotto on Sisuun.
Onhan tuo kiittämätön paikka pelata muutama matsi edelliseen kuukauteen ja se oma vuoro tulee jumboa vastaan, jossain Kajaanissa. Siinä ei paljoa voitettavaa ole, veemäinen tilanne kaverille. Toivottavasti saa peliaikaa jatkossa enemmän, kaks huippuveskaria tälle sarjatasolle.
Heikkeri on vain 184 cm pitkä, eli isokokoiseksi en sanoisi. Mutta rauhallinen kyllä ja hienosti pelannut.No ei ollut vaan ihan asiallinen paikka näyttää hyvää peruspelaamista. Risikko pelasi todella epävarmasti, ja syystäkin meillä on Heikkeri ykkösenä. Tässä on kyllä meillä rauhallinen ja isokokoinen veskari, jolla voidaan mennä aina sinne päätyyn asti.
Tulikuuma Heikkeri noussut kuin varkain Dufvan hevoseksi. Vaikka Risulla sarjan parhaita tilastoja, mutta siitä huolimatta riittääkö kuukausi edellisestä Risun kokonaisesta pelistä? Pelaa siinä Hokkia vastaan hyvää peruspelaamista.No ei ollut vaan ihan asiallinen paikka näyttää hyvää peruspelaamista. Risikko pelasi todella epävarmasti, ja syystäkin meillä on Heikkeri ykkösenä. Tässä on kyllä meillä rauhallinen ja isokokoinen veskari, jolla voidaan mennä aina sinne päätyyn asti.
Isokokoista maalivahtia mä en kyllä Sisusta saa tekemälläkään, mutta muuten allekirjoitan. Sisulta tänään yksi haparointi, jonka onneksi Tuomola kuittasi, mutta onhan Sisu ollut laajalla skaalalla parempi tänä vuonna.No ei ollut vaan ihan asiallinen paikka näyttää hyvää peruspelaamista. Risikko pelasi todella epävarmasti, ja syystäkin meillä on Heikkeri ykkösenä. Tässä on kyllä meillä rauhallinen ja isokokoinen veskari, jolla voidaan mennä aina sinne päätyyn asti.
Jatkan sen verran, että en nähnyt viime kaudella kertaakaan Sisun pelaavan. Yhtään en siis tiennyt, että minkälainen torjuja on kyseessä. Tämän kauden otteita en voi kuin kehua. Vaikuttaa olevan aikamoinen viilipytty. On todella vakuuttanut minut otteillaan. Toivottavasti pelaa pitkän uran Jokereissa.Taas varmoja torjuntoja ja siitä todisteena yksi nollapeli lisää saldoon. Sisu on rauhallisilla otteillaan pelaamassa itseään ainakin minun suosikiksi. Tykkään tästä kaverista koko ajan vaan enemmän ja enemmän.
On kyllä täysin mahdollista päästä tuohon enkkaan, kun nyt on vasta alle puolet peleistä pelattu. Jokereilla yhteensä 7 nollaa tälle kaudelle ja varmasti tulossa lisää.Sisulla tällä kaudella tähän mennessä 5 nollapeliä. Joku jo ehkä miettii paljonko on yhden kauden np ennätys mestiksessä? Se on yhdeksän! Ennätys on kaudelta 04-05 ja ennätyksen haltija on muinoin Jokereissakin torjunut Mikko Strömberg. Joukkue oli silloin muuten Jukurit ja valmentaja.. niin. RD.
Ennätyksen rikkominen riippuu varmasti myös siitä, että miten paljon peliaikaa Heikkeri saa sen jälkeen kun uusi maalivahti liittyy jengiin. Uusi mokke täytyy ajaa sisään peluuttamalla maalissa, joka tietty syö Heikkerin mahdollisuuksia rikkoa tuota ennätystä. Olisihan se kyllä hienoa napata tuo(kin) Mestis-ennätys Jokereille. Toivottavasti onnistuu!On kyllä täysin mahdollista päästä tuohon enkkaan, kun nyt on vasta alle puolet peleistä pelattu. Jokereilla yhteensä 7 nollaa tälle kaudelle ja varmasti tulossa lisää.