Propagandaa pienestä pitäen
Vastauksessaan Suomi-Salamalle Oiva kirjoitti:
"Hyvä, näin sitä ajattelee moni muukin - minä mukaan lukien. Ihmetyttää vain, miksi sinäkin olet valinnut SUOMEN kollektiiviksi, jonka puolesta heität vaikka henkesi? Ettei vain olisi pienestä pitäen aloitetun isänmaallisen propagandan tuotosta."
Oma näkemykseni aiheesta tuntuu olevan melko samanlainen kuin Suomi-Salamalla, joten katson oikeudekseni vastata alun perin hänelle esitettyyn kysymykseen. (Aiheesta saisi varmaan väsättyä ties kuinka pitkän ja rönsyilevän tekstin, mutta en katso sitä tässä yhteydessä tarpeelliseksi, joten pyrin tiivistämään mahdollisimman paljon.)
VASTAUSOSUUS
*************
Siksi, että Suomi (SUOMI) on se kollektiivi, johon uskon vielä kykeneväni vaikuttamaan. Maailmanrauha would be very nice, mutta se on vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella. Siksi on tyydyttävä vähempään, rauhan ja turvallisuuden takaamiseen omassa kotimaassani. (En käytä tässä yhteydessä sanaa isänmaa, koska se tuntuu herättävän sinussa niin äärimmäisiä tunteita.)
Armeija on minulle samanlainen instituutio kuin poliisi tai palokunta. Organisaatio, jota tarvitaan yhteiskunnassa, koska maailma on sellainen kuin on. Mikäli voisimme välttää sodan omasta armeijasta luopumalla, ei ainakaan minun tarvitsisi valintaani miettiä. Historia on kuitenkin opettanut toisin. Umpikliseinen ja puhkikulunut, mutta silti relevantti esimerkki: jos 60 vuotta sitten olisi tyydytty toteamaan, että väkivalta lisää väkivaltaa, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu ja jos kukaan ei tarttuisi aseeseen, ei tätäkään sotaa käytäisi ym. muuta filosofisen pohdiskelevaa, en minäkään varmaan nyt istuisi tätä vastausta väsäämässä. Kenties en olisi syntynytkään, kenties katselisin maailmaa jossakin Siperian aroilla.
Vaikka tappaminen on pohjimmiltaan väärin, on olemassa oikeutettuja syitä tappaa. Oikeutettuja sotia. Tilanteita, joissa kahdesta pahasta on valittava se pienempi. Maailma ei ole täydellinen ja siksi idealismista on aina voitava tinkiä realismin hyväksi. "Ilman armeijoita ei olisi sotia, joten meidänkin pitää luopua armeijastamme" -tyylinen logiikka on täydellisen kestämätön. Sitä viljelevät ihmiset pyrkivät tähyilemään kauas, mutta eivät todellisuudessa näe lähelle.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Niin minullakin. Ymmärrän hyvin jonkun suomalaisen kieltäytyvän asepalveluksesta sen vuoksi, että pitää tappamista niin vastenmielisenä, ettei ole siihen valmis missään tilanteessa. Sen sijaan ne suomalaiset, jotka kuvittelevat tällä kieltäytymisellään vielä edistävänsä maailmanrauhaa tai jotain muuta yleistä asiaa, saavat minut aina pudistelemaan päätäni yhtä epäuskoisena.
TARPEETONTA JÄLKIPUINTIA
**********************
Olipa vahvasti sanottu. Ettei vain olisi pienestä pitäen aloitetun isänmaallisen propagandan tulosta. - Tai hetkinen. Isäukkoni, nykyinen reservin jääkäri, inhosi armeijaa sydämensä pohjasta ja harkitsi aikoinaan vakavasti sivaria. Äidin ajatukset armeijasta ovat aina olleet negatiivissävytteisiä. Toisaalta kumpikaan ei ole vasemmistolainen tai muullakaan tavalla poliittisesti aktiivinen eikä ole muutenkaan mielipiteitään minulle tyrkyttänyt, joten mistään ikuisen uhmaiän kapinoinnista tuskin myöskään lienee kyse.
Historia on kiinnostanut minua aina ja aloin lukea alan kirjallisuutta melkein heti lukemaan opittuani. En todellakaan voi kutsua itseäni asiantuntijaksi, mutta lukemani pohjalta olen kyennyt - usko tai älä - muodostamaan mielipiteeni armeijasta ja sen käymisen tarpeellisuudesta aivan itse.
Vaikka eihän se näin voi mennä. Ainakin sen perusteella, mitä olen totaalikieltäytyjien mielipiteitä kuullut, tuntuu yksi heidän näkemyksiensä ydinkohta olevan aina sama: "Ne, jotka menee armeijaan, ei osaa kyseenalaistaa. Mä osaan kyseenalaistaa." Jonkun kyseenalaistamiseen kykenevän armeijan käyneen ihmisen olemassaolo olisikin jo niin iso pommi, että se repisi kapean maailmankuvan riekaleiksi.