Saikkonen oli lahjakas ja sympaattinen kaveri, mutta ura taisi päättyä jo kolmisen kautta sitten.
Oli kyllä hirvittävää katsoa sitä tilannetta, mihin Saikkonen laitettiin 7. pelissä Saipaa vastaan. Siinä oli tapahtunut jo monta virhettä sitä ennen, esim. kun joukkue oli hävinnyt 3 voitettavaa peliä. Todella harmillista Deniksen kannalta ja mielestäni Veltsun Jypillekin jäi orastava kammo kovista pleijaripeleistä, mikä sitten toistui yhden ja toisenkin kerran, jälkimmäinen IFK:ta vastaan pelissä, minkä jälkeen mikään ei ole ollut hyvin.
Joo, eihän Veiniä olisi peluutettu kakkosmokena vaikka Vitols lähteekin maajoukkuematseihin, mikä sekin oli odotettavissa. Tuo ajallinen yhteensattuma muistutti vain "juhlakauden" menoa.
Mutta varsinaisesti ketjuun liittyen, propsit Mälkiälle siitä, että Jyp hankki Salmisen eikä tämä mennyt esim Hifkiin, Tepsiin tai Kärppiin. IFK-Jyp pelissä ero Salmisen ja Hovisen välillä* oli yksi voiton avaimista, ja siitä kiitos toimistoon + UTJ:lle.
* Papille tehtiin kolme sellaisesta sivuttaisliikkeestä, mistä ainakin yhteen - kahteen Salminen olisi ehtinyt mukaan tai pystynyt peittämään patjoilla.