Silloin harvoin, kun ketuttaa...

  • 903 771
  • 5 385

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Matti Nerokas ja erityisesti paska YV. Siihen meni kolmen pojon voitto.

Niinpä 2 YV-maalia. Silti pelin olisi voinut ratkaista yv:llä aiemmin.

Lisätään sitten vitutukseen tuo Ossi "vitun" Väänänen. Poikkarilla käsille/lantioon. Nurmi kaatui ja väänsi polven.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Matt Generous saa haistaa perseen. Jo toinen peli peräkkäin kun vastustaja rankaisee tyhmääkin tyhmemmästä jäähystä. Oulussa Kärpät teki 6-4 Matin jäähyn aikana, tuskin Lukko siellä olisi tasoihin ja jatkoajalle noussut vaikkei Matin kuula olisi seonnutkaan, mutta tänään kyllä yksi piste meni Amerikkalaisvahvistuksen jäähyyn.

Noin muuten menetettyä pistettä enemmän ketuttaa loukkaantumiset. Otto, Nikko ja Nurmi saivat kaikki tarpeensa mukaan ja Keränenkin oli ainakin kolmannen erän jälkimmäisen puoliskon sekä jatkoajan sivussa. Toivon mukaan noista nyt ainakin Keränen ja Nikko ja Otto pystyvät huomenna pelaamaan, Nurmea ei tarvitse tämän vuoden puolella kaukaloon odotella.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Matt Generous saa haistaa perseen. Jo toinen peli peräkkäin kun vastustaja rankaisee tyhmääkin tyhmemmästä jäähystä. Oulussa Kärpät teki 6-4 Matin jäähyn aikana, tuskin Lukko siellä olisi tasoihin ja jatkoajalle noussut vaikkei Matin kuula olisi seonnutkaan, mutta tänään kyllä yksi piste meni Amerikkalaisvahvistuksen jäähyyn.

Generous ei ikinä pysty pitämään hermojaan kurissa. Oikeastaan nyt kääntäisin katseet seuraavaksi siihen, mitä RD tekee jos lopussa on kiri tai johtoasema? Voiko Generousia enää laittaa kentälle noissa tilanteissa? Tänään meni 1 piste ja Kärppiä vastaan olisi voitu nousta ja voittaa jopa jatkoilla. Toivottavasti huomenna Ässiä vastaan hermot pysyy kurissa, jos ei pysy niin hanskatkoon sitten rehellisesti.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Genematti on ollut pitkään huonoin pelaaja kokoonpanossa, poppareille Numpan paluun jälkeen. Mutta aiheeseen. Minua ketuttaa, kun tänne ei oikein voi mihinkään kirjoittaa tunnelatauksessa, ettei tulisi lällättely vastausta. Alkukausi näytti paskalta, maistui paskalta ja oli paskaa. Onko se nyt jonku riemun aihe, jos peliä silloin kritisoitiin. Viimeajan otteet ovat olleet parempia, mutta vieläkin on töitä tehtävä, robokiken eteen.

Kritiikkiä kun menee persiilleen, kehuja kun on sen aika.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
-Miksi olen ostanut kausikortin?
-Miksi olen ostanut Nelosen Pro-Extra hässäkät?
-Miksi menen taas huomenna Äijänsuolle?
-Miksi uskon Lukon voittavan joskus jotain suurempaa kuin yksittäisen ottelun tai jopa pudostuspelisarjan, vaikka Lukon historia ja peliesitykset väittävät tiukasti vastaan?
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ottaen huomioon sen faktan, että kaikki muut illan pelit menivät jatkoajalle, ei tässä Pelicans-pelissä ollut mitään ihmeellistä. Viimeisellä minuutilla Tikkasen virhearvio: luuli kiekon menevän maalin taakse ja kääntyi sen takia väärään suuntaan. Seuraus: Mustonen pääsi lyömään riparin sisään.
Ketuttaa, mutta vain vähän...
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Perkele mun piti olla täällä kaukaisessa aasiassa toukokuun loppuun asti mutta nyt on näköjään pakko tulla finaaleiksi takaisin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viimeiset seitsemän peliä ja niistä vain kuusi kolmen pisteen voittoa. Me ollaan hävitty tää kausi.
Ne on kaikki väärin voitettuja pelejä, onneksi sentään yksi peli seitsemästä on oikein hävitty ja toivon mukaan hävitään koko kausi oikein.

Eihän tämä positiivisuusketju ollutkaan eli kehut pois...
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Ja kaiken tämän murheen keskellä vielä Setänenkin toheloi Mestiksessä miten sattuu. Tänäänkin suli jatkoajalla jotain farmioukkuetta vastaan. Kyllä kaksi päästettyä maalia kahteen peliin on aivan pirusti liikaa, eikä 47 torjuntaa niiden vastineeksi lohduta yhtään tippaa. Miten voikaan joku olla noin ruosteessa yhden loukkaantumisen jälkeen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän me kaikki se tiedetään kenen syy se on että Setänen imuroi Mestiksessä eikä torju kuin 47 laukausta pelissä, mutta jääköön nyt mainitsematta kun muutenkin vituttaa.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Perjantaina Lukko olisi hävinnyt ilman Lauri Tukosta.

Tänään RD:n saunakaveriosasto ERiska&Sipiläinen joutui ottamaan vastuuta kun Tukosen maalipyssy ruostui yhdessä yössä. Eli karmeaa vuoristorataa mennään tehojen puolesta. Tasaisuus puuttuu.

Zapolskille tulee käymään samoin kuin Jokerien Kilpeläiselle viime keväänä. Hyvä runkosarjassa, mutta pleijareissa sulaa täysin.

Lukon maalisuhde saatiin plussalle vasta tänään. Aivan käsittämätön tilasto, miten on voitu kyntää pakkasen puolella liki 50 ottelua?

Nummelin on risana todennäköisesti taas ensi viikolla. Tai sitten hänen liian iso egonsa ei mahdu Raumalla. Kysykää vaikka Saul Goodmanilta.

Ja jos tässä nyt runkosarjan loppu sujuu nousujohteisesti, niin sitä enemmän kirpaisee kun puolivälierissä tulee turpiin 0-4 otteluvoitoin.

Ja Porin Ässät on edelleen hallitseva Suomen mestari.

Ketuttaa niin ettei veri kierrä!
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Täällähän huuli lentää kuin spitaalisten vuosikokouksessa konsanaan.

Itseäni oikeasti ketuttaa se, että Zalewski on osoittautumassa aika turhaksi pelaajaksi. Muutenkin sentteripeli on kaukana siitä, jota haluaisin nähdä.

Vastaiskupelaamista pystyy toki suorittamaan myös laiturien kautta, joka taas sinällään on positiivista. Ei ole niin sidottu senttereihin.

Mutta sentteripeliin parannusta, kiitos.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ketuttaa kun seka Assat ja TPS ovat ulkona playjareista. Lukko joutuu yksin kantamaan lansirannikon viittaa. Sita me emme tule kestamaan!
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joku jo poraa twitterissä ettei joku oman kylän pojista saanut pitää Rastion paitaa. Käsittääkseni kuitenkin ottelussa kunnioitettiin Rastiota ja Liigan menestynein pelaaja pelasi hänen paidallaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Joku jo poraa twitterissä ettei joku oman kylän pojista saanut pitää Rastion paitaa. Käsittääkseni kuitenkin ottelussa kunnioitettiin Rastiota ja Liigan menestynein pelaaja pelasi hänen paidallaan.

Eiköhän Rastio itse saanut päättää, kuka paidan pukee ylleen. Ilkka Mikkola oli sikäli hyvä valinta, että ottelun vastustaja oli Mikkolan oma kasvattiseura, mikä antoi Mikkolalle itselleen lisäkipinän kaukaloon.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuli vaan mieleen että taisi se olla Rastion oma valinta että Mikkola hänen paitaansa kantaa.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Juu, peli päättyi "oikeasti" tasan koska näitä Riskojen ja Sipin maaleja ei lasketa.

Aivan. Eihän Duffan selänpesijöiden maalit ole yhtikäs mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös