Mainos

Silloin harvoin, kun ketuttaa...

  • 959 303
  • 5 661

Sinkilä

Jäsen
Tuli Lukkoonkin kaudella 2019-2020 kesken kauden sisään Reunanen, Heikkinen, Heinola, Possler sekä Repo ja yleisesti ottaen tota joukkuetta pidettiin varmaan parhaimpana Lukko-joukkuetta miesmuistiin ja mestaruutta ihan varmana.

Vieläkin minua ihmetyttää, kuinka asia on käännetty niin, että on vain hyvä ettei Lukko ostanut kovia pelaajia, ettei joukkuehenki kärsi. Kuukausi sitten oltiin ottamassa aivan innolla kaikkia Morozoveja, Audetteja ja Tyanulineita joukkueeseen, mutta 'saatiinkin' Svanenbergs, Almari sekä Ikonen ja käänneettiin kaikki mielipiteet aivan päinvastoin mitä ne olivat ennen olleet.

Omaan silmään näyttää lähinnä kateudelta, kun täälläkin kirjoitellaan muiden tähtihankinnoista niin vähättelevästi.

Toivon tietenkin Lukon menestystä tälläkin kaudella, mutta realistisena en sitä enää pidä ja todennäköisesti ne menestymismahdollisuudet kaatuivat omaan jääräpäisyyteen ja liialliseen lapsenuskoon.
Juuri näin.

Voimme uskotella toisille ja itsellemme, että jokaisen 10 joukossakin olevan on mahdollisuus voittaa.
Tottahan se toki on, mutta se mahdollisuus on hyvin pieni. Ts. Todennäköisyys.

Ja se on melko pieni jo sijoilta 5-6.

Koronaa tai ei, ei Lukon todennäköisyys mestariksi kovin suuri ole.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Tuli Lukkoonkin kaudella 2019-2020 kesken kauden sisään Reunanen, Heikkinen, Heinola, Possler sekä Repo ja yleisesti ottaen tota joukkuetta pidettiin varmaan parhaimpana Lukko-joukkuetta miesmuistiin ja mestaruutta ihan varmana.

Vieläkin minua ihmetyttää, kuinka asia on käännetty niin, että on vain hyvä ettei Lukko ostanut kovia pelaajia, ettei joukkuehenki kärsi. Kuukausi sitten oltiin ottamassa aivan innolla kaikkia Morozoveja, Audetteja ja Tyanulineita joukkueeseen, mutta 'saatiinkin' Svanenbergs, Almari sekä Ikonen ja käänneettiin kaikki mielipiteet aivan päinvastoin mitä ne olivat ennen olleet.

Omaan silmään näyttää lähinnä kateudelta, kun täälläkin kirjoitellaan muiden tähtihankinnoista niin vähättelevästi.

Toivon tietenkin Lukon menestystä tälläkin kaudella, mutta realistisena en sitä enää pidä ja todennäköisesti ne menestymismahdollisuudet kaatuivat omaan jääräpäisyyteen ja liialliseen lapsenuskoon.
Ei ehkä ihan näin mutkat suoriksi, mutta lavealla pensselillä vedettynä puhut asiaa. Itse näen vain HIFK:n vetäneen hankinnat "yli". Muut vahvistivat omia joukkueitaan niin kuin tarpeelliseksi nähtiin. Paitsi tietysti Lukko.

Sanoit joskus aiemmin sitä, että enemmän kääntäisit katsetta joukkueen alkuperäiseen rakentamiseen, kuin tähän siirtorajan reagoimiseen, ja näin sen myös itse näkisin. Tästä maksetaan nyt oppirahoja ja ihmettelen jos Kalle joukkueen näin vajaaksi toiste jättää.

Siirtorajalla hankitut palasethan olivat todellisuudessa ihan hyviä ja täyttävät niille tarkoitetut paikat, mutta se koko kauden haettu kärkiosaaminen + Pospisilin korvaaja jäivät uupumaan. Nämä kaksi pelaajaa olisivat kääntäneet vaa'an aivan eri suuntaan.

Näillä mennään ja kuten monet ovat sanoneetkin, tälläkin joukkueella on mahdollista taistella mitaleista. Nyt se vaatii vain hiukan enemmän tuuria, jota Lukolla pitäisi karman puolesta olla varastossa ihan riittävästi.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täytyy myös muistaa, että kauden alussa ei voitu taaskaan olla sata varmoja muun muassa siitä, että pelataanko yleisölle kuinka paljon. Eli käytännössä tähän kauteen jopa sopi hieman jättää rahaa taskuunkin, kun täysin sopivia palasia ei löytynyt. Eihän Lukko tosiaan ole persaukinen seura, mutta järki on hyvä olla mukana.

En tiedä mitä on ajateltu, mutta onhan tässä ollut varmasti sekin ajatus, että jos yleisöä ei saada, niin Lukon ei välttämättä tarvitsisi laskea pelaajien palkkoja. Miettikää kuinkaa tyytyväisiä Lukon pelaajat olisivat vs muiden jengien pelaajat, kun heillä lasketaan palkkoja.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

Tämä on kyllä todella kaukaa haettu. Varmaan olisivat olleet tyytyväisiä, mutta menestykseen sillä ei ole mitään merkitystä. Lukon pelaajat oli palkanalennus talkoissa aiemmin ja silti pelasivat huippukauden.

Kyllä Keisari saa mennä peilin eteen, minusta pikkuisen paistoi lievä "ylimielisyys" mestaruuskauden jälkeen joukkueen rakentamisessa ja vajaaksi jättämisessä, sekä hankintojen onnistumisessa, uskottiin että Teperin dataan tukeutuen löydetään "ale laarista" lisää helmiä, näin ei nyt näytä käyneen, Almarin, Janiksen, Hagan, Kainulaisen varauksella Abt kohdalla vaikka otanta kaikkien kohdalla ei ole suuri.

Kuinkahan moni urheilujohtaja jättää budjettia käyttämättä kun joukkuetta olisi pitänyt vahvistaa ja toteaa että surajohto on varmaan tyytyväinen kun säästin. No lopullinen arvio tulee kun viiminen peli on pelattua.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuli Lukkoonkin kaudella 2019-2020 kesken kauden sisään Reunanen, Heikkinen, Heinola, Possler sekä Repo ja yleisesti ottaen tota joukkuetta pidettiin varmaan parhaimpana Lukko-joukkuetta miesmuistiin ja mestaruutta ihan varmana.
Eikös Reunanen ja Heinola treenanneet Lukon mukana kesän ja tarkoitus oli että ellei ylhäältä paikkaa aukea, niin palaavat takaisin? Olivat myös edellisellä kaudella mukana, niin ei mene ihan samaan kategoriaan. Heikkinen oli kuitenkin oma kasvatti ja oli ilmeisesti houkuteltu mukaan aika kauan. Eli kyseessä ei ollut mikään siirtorajalla ketjullinen pelaajia sisään. Repo oli kyllä onnistunut hankinta, Possler sitten ei erityisen onnistunut eikä toisaalta kyllä epäonnistunutkaan.

Käytännössä yksi sentteri olisi vielä joukkueeseen mahtunut, mutta onhan tuossakin nyt nimekästä miestä jos kaikki olisivat terveenä:
Hagu-Haga/Jänis-Repo
Saarijärvi-Piipponen
Nyman-Ilomäki-Pooley
Gregoire-Abt
Ikonen-Mattila-Skalicky
Slovacek-Almari
Haga/Jänis-Kainulainen-Petman

ja leveytenä:
Säkkinen-Päivärinta-Suni
Kukkonen-Pietilä

Tuosta vielä ykkösen keskelle todellinen ykkössentteri (se Audette olisi ollut kova), niin leveyttä taitaa olla aavistuksen enemmän kuin viime kautena, pakistossa samanverran, mutta hyökkäyksessä olisi neljä peluria rotaatiossa, viime kaudella taisi olla todellisesti vain yksi.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Liverpool
Minua ei ketuta yhtään hankkimattomat pelaajat. Tässä vaiheessa kautta on paljon tärkeämpää joukkueen kemia ja yhteen hitsautuminen. Kun katsoo koko kautta Lukolla on mainio maalivahtikaksikko. Todella hyvin peliä rakentavia pakkeja ja myös sopivasti fyysistä voimaa. Hyökkääjistä jokainen on pelannut jossaan vaiheessa riittävän hyvää lätkää mestaruuden voittamiseen. Ja varsinkin parissa viime pelissä esim. Haga, Ikonen ja vaikka Petman ovat nostaneet tasoa kovasti.

Korona menee vielä ohi ennen pudotuspelejä ja kyllä Lukko sinne ehtii. Olkoon vaikka kymmenes. Matkustamaan joutuu enemmän mutta muuten tämän päivän Lukko ei kalpene vieraissa. Nyt harmittaa vain Slovacek. Jos kaveri on viikon sisään pelikunnossa niin ok - muuten jääkiekko on paska peli. Selvästi annetaan ymmärtää, että näin kannattaa taklata varsinkin vastustajan tärkeimpiä pelaajia. Käsittämättömiä selityksiä.

Mä en ymmärrä jääkiekkosääntöjä. Miksi jostain asioista selviää selittelemällä ja miksi tietyt asiat on aina vahinkoja. Ja tyhmyydellä saa myös anteeksi "vahinkoja". Miksi puhutaan polvitaklauksesta ja että se on pahempaa kuin jalkamppi. Jos "niittää" kaverilta kovalla vauhdilla molemmat jalat alta ja osuu niin, että kaveri ei pelaa puoleen vuoteen niin se ei ole polvitaklaus vaan 2 minuuttia. Vittu mitä tulkintoja. Kyllä se polvi voi olla herkkä paikka mutta joka paikan saa rikki kun tarpeeksi kovaa iskee.

Vielä yksi sääntötulkinta ihan esimerkiksi. Muinoin muutettiin sääntö kiekon laukaisemisesta katsomoon. Säännöstä tehtiin täysin tukitsematon. Aina 2 min jos ei koske mihinkään ja menee tietystä kohtaa laidan yli. Ei ole vahinkoja vaikka pelaajan mielestä se varmasti on aina vahinko. Entäs maalin siirtäminen. Miksei siitä voi tehdä täysin tulkitsematonta. Aina kun siirrät omaa maalin saat 2 min, jos ei joku koske sinuun tai pakota siirtämään maalia. Eilen esim. kun Ilveksen veska torjui ja potkaisi samalla maalin pois ei kukaan puhunut jäähystä. Olisi sinne tolpalle voinut mennä rauhassakin torjumaan. Voi olla että ei olisi ehtinyt mutta se taas on vastustajan paremmuutta. Mailan heittämisestä on ehdoton sääntö. Samoin esim. futiksessa jos pakkina torjut kädelläsi laukauksen tiedät mitä siitä seuraa. Rankkari ja punainen kortti. Kyllä jääkiekon molarillekin voidaan sanoa että jos potkaiset maalin pois paikaltaan se on 2 min ja sillä sipuli.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos huomenna tulee tappio ollaan käytännössä sijalla 10. Tai no 0,002 erolla taitaa olla sija 9, mutta anyway. Voittoja nyt!!
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Jos huomenna tulee tappio ollaan käytännössä sijalla 10. Tai no 0,002 erolla taitaa olla sija 9, mutta anyway. Voittoja nyt!!
Iso riski on että Lukon pelit on ohi kahden viikon kuluttua. Se olisi mestaruuden jälkeen Ässien kaltainen romahdus.
Kausi on ollut mollivoittoinen yhtä hyvää jaksoa lukuunottamatta joka ehkä myös loi illuusion että kaikki hyvin ei tarvita vahvistuksia, pari nuorta arpaa " try outille' tulevaisuutta varten riittää.

Ikonen on yritteliäs kuin Tammela mutta paljon huonommilla käsillä ja jaloilla. Jos tulevina vuosina halutaan taas kannusta tosissaan pelata on Ikosen paikka 3-4 kentässä, en usko että tekee Lukossa Liedeksiä. Toivottavasti olen väärässä.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Ikonen on yritteliäs kuin Tammela mutta paljon huonommilla käsillä ja jaloilla. Jos tulevina vuosina halutaan taas kannusta tosissaan pelata on Ikosen paikka 3-4 kentässä, en usko että tekee Lukossa Liedeksiä. Toivottavasti olen väärässä.
Ei pelaa hyvällä asenteella luotettavaa kahden suunnan peliä?

Pessimisti ei pety...
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Ei pelaa hyvällä asenteella luotettavaa kahden suunnan peliä?

Pessimisti ei pety...
Varmaan koittaa näin tehdä siksi juuri alakentissä on oikea paikka, tulosyksiköissä tarvitaan käsiä ja ratkaisuvoimaa näihin paikkoihin pitää olla Ikosta taitavammat ja paremmat pelaajat jos tulevaisuudessa oikeasti halutaan pelata kannusta. Oletko erimieltä?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei Ikonen tuohon ole tullut ylivoimaa pyörittämään.
Ei varmasti, mutta voi Ikonenkin silti olla ylivoimillakin käyttökelpoinen pelaaja. Nyt ylivoimilla lähtökohtaisesti pitäisi olla Saarijärvi, Gregoire, Repo, Slovacek, Ilomäki, Nyman, Hakulinen, Mattila, Skalicky, Pooley, Kainulainen ja Haga Ikosen edellä, mutta tänäänkin tuosta porukasta taitaa 4/12 olla poissa, joten Ikosen pelaaminen ylivoimilla tällä hetkellä on selviö. Muutenkin sinne on jo pitänyt nostaa Petman ja Almari, mutta esim. Sunia ei niin kauheasti ole vielä ylivoimilla koitettu. Tänään voi taas vähän v****taa, kun kokoonpanot julkaistaan.
 
Hannu ja Timo olisivat tämän Ikosen hankkineet ykkössentteriksi.
Urama puolestaan olisi hommannut kahdeksan Ikosta.
Nyt tällä palikalle on täysin varmasti sopiva rooli mietittynä.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Iso riski on että Lukon pelit on ohi kahden viikon kuluttua. Se olisi mestaruuden jälkeen Ässien kaltainen romahdus.
Kausi on ollut mollivoittoinen yhtä hyvää jaksoa lukuunottamatta joka ehkä myös loi illuusion että kaikki hyvin ei tarvita vahvistuksia, pari nuorta arpaa " try outille' tulevaisuutta varten riittää.

Ikonen on yritteliäs kuin Tammela mutta paljon huonommilla käsillä ja jaloilla. Jos tulevina vuosina halutaan taas kannusta tosissaan pelata on Ikosen paikka 3-4 kentässä, en usko että tekee Lukossa Liedeksiä. Toivottavasti olen väärässä.
Lukko oli ennen tätä viimeistä koronapaskaa 7 pisteen päässä kärjestä ja edelleen peli näytti hyvältä. Ei kannata ihan mitä kuraa tahansa täälläkään suoltaa kauden mollivoittoisuudesta. Täällä muutama nimimerkki on jatkuvasti sitä mieltä, että kaikki paitsi kusi on paskaa. Onneksi suurin osa ymmärtää nähdä tulostenkin taakse. Lukko pelasi jo marras-joulukuussa hienosti vajaalla porukalla ja edelleen. Tuosta, kun kaikki ehtivät pelikuntoon pleijareihin, joista ei tosiaankaan olla pulahtamassa pois, niin kaikki on omissa käsissä.
 
Olen tästä samaa mieltä.
Tiettyyn pisteeseen asti.

Ollaan jo hyvin lähellä tai jopa ohitettu se hetki, jossa sillä mitä tuloksen takana näkyy, olisi merkitystä.

Valitettavasti sitä tulosta pitäisi tulla käytännössä nyt. Millä tahansa esityksellä ja rosterilla.

Ja eiköhän jokainen sen ymmärrä, että todennäköisyys käytännössä minkäänlaiselle menestykselle säälien kautta on melkoisen pieni.

Se mikä tässä vituttaa on se, että Lukolla oli peli ihan kunnossa ja kaikki auki jopa runkosarjan voittoon.
Pahimpaan mahdolliseen paikkaan tuli nämä tämän aallon tartunnat.

Mutta niin kauan kuin pilliin viimeisen kerran vihelletään on mahdollisuus.
Kuuden joukkoon pitäisi pystyä hinautumaan niin todennäköisyydet kasvaisivat heti radikaalisti.
 
Et tuntunut ymmärtävän viestiä mikä ei sinänsä yllätä.
Lukko pelasi hyvin tuon jakson kuten totesinkin, ennen sitä ja sen jälkeen on pistetahti ollut verkkaista ja se on faktaa.

Ok, on ollut koronaa sen ymmärtää kaikki, oli syy mikä tahansa pisteitä ei ole tullut tuon jakson jäkkeen tarpeeksi se on faktaa vaikka mitä väittäisit.

Sinä ja pari muuta olette kovin kärkkäitä teilaamaan kaikkien muiden näkemykset jotka ei itseä miellytä. Mistä teitä besserwissereitä oikein tulee...
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings

Melko pessimististä näkemystä esiintyy aika paljon tällä hetkellä, uskaltaisin jopa väittää että normaalia enemmän. Olen nyt viimeiset pari viikkoa katsellut muiden todennäköisten playoff -joukkueiden pelejä "sillä silmällä" eikä sarjassa ole ehkä Tapparaa lukuunottamatta yhtään joukkuetta jolla peli olisi niin timanttisessa kuosissa ettei tarpeeksi terve Lukko pystyisi sitä voittamaan. Täällä itketään hankkimatta jätetyistä pelaajista ja Kallen ylimielisyydestä ikään kuin etukäteen mahdollisia tulevia pettymyksiä peilaten.

Runkosarja on kesken, ollaan todennäköisesti menossa jatkoon eikä yhtään playoff-peliä ole vielä pelattu. Uskon ja luotan Lukon joukkueen henkisiin ja fyysisiin voimavaroihin sen verran että keväällä voidaan todeta saavutetun hyvän lopputuloksen. Ei silti välttämättä nyt kuitenkaan mestaruutta, mutta sellainen tulos jota voidaan tyytyväisenä taas tuijottaa silmiin koko ensi kesä seuraavaa kautta odotellessa. Saa ottaa talteen.

T: Sinisilmäinen sinikeltaisten kannattaja
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Et tuntunut ymmärtävän viestiä mikä ei sinänsä yllätä.
Lukko pelasi hyvin tuon jakson kuten totesinkin, ennen sitä ja sen jälkeen on pistetahti ollut verkkaista ja se on faktaa.

Ok, on ollut koronaa sen ymmärtää kaikki, oli syy mikä tahansa pisteitä ei ole tullut tuon jakson jäkkeen tarpeeksi se on faktaa vaikka mitä väittäisit.

Sinä ja pari muuta olette kovin kärkkäitä teilaamaan kaikkien muiden näkemykset jotka ei itseä miellytä. Mistä teitä besserwissereitä oikein tulee...

No itse vertasit Lukon tätä kautta (jos jäädään pleijareiden ulkopuolelle) Ässien mestaruuden jälkeiseen sukellukseen. Sellainen ero noissa kausissa, että Lukon kompuroinnissa on mukana ulkoinen tekijä, kun taas ässät kaivoi ihan itse kuopan, jonka pohjalta yhä, 9 vuotta myöhemmin, koittavat ponnistaa. Lisäksi tänä vuonna voi hyvin olla tilanne, että kauden onnistuminen (kuuden joukkoon) ja epäonnistuminen (11) välinen ero voi olla kymmenyksiä. Karua ja epäoikeudenmukaista mielestäni.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Runkosarja on kesken, ollaan todennäköisesti menossa jatkoon eikä yhtään playoff-peliä ole vielä pelattu. Uskon ja luotan Lukon joukkueen henkisiin ja fyysisiin voimavaroihin sen verran että keväällä voidaan todeta saavutetun hyvän lopputuloksen. Ei silti välttämättä nyt kuitenkaan mestaruutta, mutta sellainen tulos jota voidaan tyytyväisenä taas tuijottaa silmiin koko ensi kesä seuraavaa kautta odotellessa. Saa ottaa talteen.
Mikä sinusta on sellainen tulos hallitevalle mestarille johon voidaan olla tyytyväisiä?
Toki me kaikki toivotaan Lukon menestystä, ja toivottaan parasta.

No itse vertasit Lukon tätä kautta (jos jäädään pleijareiden ulkopuolelle) Ässien mestaruuden jälkeiseen sukellukseen. Sellainen ero noissa kausissa, että Lukon kompuroinnissa on mukana ulkoinen tekijä, kun taas ässät kaivoi ihan itse kuopan, jonka pohjalta yhä, 9 vuotta myöhemmin, koittavat ponnistaa. Lisäksi tänä vuonna voi hyvin olla tilanne, että kauden onnistuminen (kuuden joukkoon) ja epäonnistuminen (11) välinen ero voi olla kymmenyksiä. Karua ja epäoikeudenmukaista mielestäni.
Syyt voi olla erilaisia, mutta riski on olemassa että jäädään kokonaan pleijareiden ulkopuolelle, (pelaaja vaje, osa toipilaita, peliruuhka, Jyp:ä lukuunottamatta kärkijoukkueet vastassa) Karua on varmasti.

Varmaan pessimististä mutta, itse koen että parempi sanoa mielipide etukäteen kun besserwisserinä todeta jälkikäteen.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Et tuntunut ymmärtävän viestiä mikä ei sinänsä yllätä.
Lukko pelasi hyvin tuon jakson kuten totesinkin, ennen sitä ja sen jälkeen on pistetahti ollut verkkaista ja se on faktaa.

Ok, on ollut koronaa sen ymmärtää kaikki, oli syy mikä tahansa pisteitä ei ole tullut tuon jakson jäkkeen tarpeeksi se on faktaa vaikka mitä väittäisit.

Sinä ja pari muuta olette kovin kärkkäitä teilaamaan kaikkien muiden näkemykset jotka ei itseä miellytä. Mistä teitä besserwissereitä oikein tulee...
Niin, kummat meistä sitten ovat niitä kaikentietäviä...
Ymmärryksessäni rakkaan äidinkieleni suhteen ei ole milloinkaan todettu ongelmaa, joten oletan, ettei Sinunkaan rakkaan palstaveljen kompetenssi riitä sitä arvioimaan. Ja viestisi ainoa "tykkääjä" ei myöskään yllättänyt.
BR, Lukon puolella
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen tästä samaa mieltä.
Tiettyyn pisteeseen asti.

Ollaan jo hyvin lähellä tai jopa ohitettu se hetki, jossa sillä mitä tuloksen takana näkyy, olisi merkitystä.

Valitettavasti sitä tulosta pitäisi tulla käytännössä nyt. Millä tahansa esityksellä ja rosterilla.

Ja eiköhän jokainen sen ymmärrä, että todennäköisyys käytännössä minkäänlaiselle menestykselle säälien kautta on melkoisen pieni.

Se mikä tässä vituttaa on se, että Lukolla oli peli ihan kunnossa ja kaikki auki jopa runkosarjan voittoon.
Pahimpaan mahdolliseen paikkaan tuli nämä tämän aallon tartunnat.

Mutta niin kauan kuin pilliin viimeisen kerran vihelletään on mahdollisuus.
Kuuden joukkoon pitäisi pystyä hinautumaan niin todennäköisyydet kasvaisivat heti radikaalisti.
No eikö silloin kannattaisi jättää Kallen toiminta rauhaan?
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Mikä sinusta on sellainen tulos hallitevalle mestarille johon voidaan olla tyytyväisiä?
Toki me kaikki toivotaan Lukon menestystä, ja toivottaan parasta.
En ala naulaamaan mitään erillistä tavoitetta koska siihen vaikuttaa monta eri tekijää, kuten parhaillaan päällä oleva koronaepidemia jolle kukaan ei mahda mitään. Joo, olisi voitu hankkia lisää pelaajia mutta kuka takaa etteivät hekin olis nyt koronassa...

Esimerkiksi neljäs sija (tappio pronssiottelussa) voisi olla sellainen. Jos se tulee hyvän ja taistelevan esityksen jälkeen ja selkeästi hävitään paremmalle joukkueelle. Jos ainut hyväksyttävä tulos on mestaruus, niin voi pojat joitakin odottaa pettymys jatkossakin.
 
Sinkilä

Jäsen
No eikö silloin kannattaisi jättää Kallen toiminta rauhaan?
En niin tarkkaan noita muita viestejä lukenut.
En siis huomannut tämän liittyvän Sahlstedtiin.

Nyt ei ole oikea hetki arvostella Sahlstedtin suoritusta, edelleenkään.

Toki hän on vastuussa sitten tuloksesta, jota kauden jälkeen arvioidaan.

Eli omasta mielestäni nyt ei ole vielä aika arvostelun, vaikka suunta / huoli on suuri.
Eikä sitä selitykset muuta.
 
Sinkilä

Jäsen
En ala naulaamaan mitään erillistä tavoitetta koska siihen vaikuttaa monta eri tekijää, kuten parhaillaan päällä oleva koronaepidemia jolle kukaan ei mahda mitään. Joo, olisi voitu hankkia lisää pelaajia mutta kuka takaa etteivät hekin olis nyt koronassa...

Esimerkiksi neljäs sija (tappio pronssiottelussa) voisi olla sellainen. Jos se tulee hyvän ja taistelevan esityksen jälkeen ja selkeästi hävitään paremmalle joukkueelle. Jos ainut hyväksyttävä tulos on mestaruus, niin voi pojat joitakin odottaa pettymys jatkossakin.

Ainut hyväksyttävä tavoite on mielestäni mestaruus.
Runkosarjassa tulisi olla 4. joukossa, koska historiankirjoja tutkien voi nähdä tuolloin mestaruusmahdollisuuden olevan selvästi isompi.

Minimisuoritus on mielestäni puolivälierät.
Kaikki muu on altalipan-tasoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös