Tähän palatakseni: Oliko Unkari-flipperi oikeasti kaikkien aikojen katastrofi? Siis iso pettymys tottakai, mutta toisaalta historiasta löytyy esimerkiksi 2008 EM-karsintojen päätös Portugalia vastaan, jonka voittamalla Suomi olisi kisoihin mennyt. Minusta tuo on katkerampi tulos, Unkarillehan Suomi menetti "ainoastaan" jatkokarsintapaikan.
No, nää on näitä.
Unkari-peli oli ns. näpeissä ennen sen katastrofaalista loppua ja sen piti olla peli jossa voi pärjätä. Portugali-pelissä taas oletusarvohan on, että Portugali voittaa yhdeksän kertaa kymmenestä koska se on yksi maailman parhaista jalkapallomaista, joten ei Suomi voi normaaliolosuhteissa olettaa Portugalia arvokisakarsinnoissa voittavansa (vaikka se jossain ystävyysottelussa näin on tehnytkin). Tämän takia ottelut, joissa varma tai ainakin erittäin mahdollinen voitto, jatkokarsintapaikka tai muu lipeää täysin näpeistä loppumetreillä ovat katkerampia kuin tappiot ylivoimaisia ennakkosuosikkeja vastaan. Vuoden 2008 karsinnat olisi pitänyt hoitaa niissä muissa peleissä eikä jättää lopputulosta sen varaan, että viimeisellä kierroksella päihitettäisiin huipputason kärkimaa.
Tästä samasta syystä koen esimerkiksi Torinon finaalitappion Suomen katkerimmaksi finaali/pudotuspelitappioksi ikinä jääkiekossa, koska siinä Suomi oli turnauksen paras maa siihen mennessä ja mahdollisuudet olympiakultaan olivat aivan realistiset viime metreille asti. Toiseksi katkerin on MM-kisojen 1994 finaali Kanadaa vastaan, jossa koen viiksituomarin edesauttaneen Kanadan jatkoajalle ja sen jälkeen tuli rankkaritappio kisoissa, joissa Suomi ei hävinnyt varsinaisella peliajalla otteluakaan.
Vastaavasti minua eivät erityisesti hetkauta esimerkiksi takavuosien häviöt jollekin Neuvostoliitolle, joissa Suomi oli lähtökohtaisestikin täysi vastaantulija.
Panoksettomien otteluiden lopputulokset eivät myöskään liikuta suuntaan tai toiseen, oli laji mikä hyvänsä. Jos Suomi voittaa vaikka jalkapallossa jonkun suurmaan ystävyysmatsissa, niin se on ihan kiva juttu jne, jos taas häviää niin se on vain odotettu tulos. Myös jääkiekossa on aivan sama, miten käy esimerkiksi jossain World Cupin kaltaisessa NHL:n höntsäturnauksessa jonka lasken preseason-harkkapelien joukkoon tai miten käy jossain Karjala-turnauksessa. Ei häiritse nykyään enää sekään, vaikka Suomi häviäisi MM-kisojen alkusarjassakin jollekin Unkarille tai E-Korealle, onnettoman kuolemanottelujärjestelmän takia vain sillä on väliä että pääsee puolivälieriin ja voittaa sen ottelun (plus mahdolliset jatkopelit).