Jaa niin Pasas Tane. Eikös se kylmännyt vielä eks muijansa joskus 90-luvun puolivälissä ja senkin jo lusinut ja ryyppäilee nyt eläke/tukirahojaan auvoisena jossainpäin Suomenniemeä tänäkin päivänä.
Ylen sivuilla on yksityiskohtainen ja kattava artikkeli Pihtiputaan poliisisurmista ja Pasasesta, jossa käydään läpi tapahtumat, taustat ja Pasasen after party -epilogi jossa hän kuristi ex-vaimonsa.
Kannattaa lukea detaljien kertaamiseksi, siinä käydään läpi myös Niskasen elokuvaa Kahdeksan surmanluotia.
Tuota lukiessani alkoi vituttamaan koko Mikko Niskanen, joka väänsi kammottavan veriteon oman propagandansa käyttöön ja joka onnistui kääntämään yleisen mielipiteen ja tosiasiat lähes päälaelleen. Poliisista tehtiin kasvoton koneisto ja Pasasesta (elokuvan "Pasi") uhri, vaikka Pasanen oli täysi mulkku, joka oli ennenkin kännissä riehunut, joka dokasi jatkuvasti pontikkaa ja oli ammuskellut vaimoaan ja lastaan kohti. Poliisit olivat hänelle tuttuja, jopa lapsuuden hiihtokavereita, ja hän teloitti poliisit täysin kylmäverisesti.
"Niskanen oli kuitenkin päättänyt, ettei kuvaisi elokuvassaan poliiseja yksilöinä. Konstaapeleista tehtiin kasvoton ja nimetön virkavallan käsite, jota vastaan elokuvan päähenkilö, Pasi, taistelee.
Niskanen käytti elokuvassaan aitoa materiaalia Saastamoisen, Riihimäen, Poikkimäen ja Turpeisen hautajaisista."
Niskasella oli siis otsaa käyttää aitoa hautajaiskuvaa murhattujen poliisien hautajaisista. Eivät poliisit olleet kasvottomia ja nimettömiä, he olivat paikallisia asukkaita, joiden hautajaismateriaalia häpäistiin Niskasen propagandaan.
Oli tällä laajempiakin vaikutuksia:
"Filmin nähtyään tuskin kukaan ajattelee Pasasta murhamiehenä, vaan pikemminkin kärsivänä ihmisenä", muotoiltiin Apu-lehden elokuvakatsauksessa 1981. Seuraavana vuonna lehti kutsui Pasasen tekoa mielipuoliseksi teoksi, mutta myös yhteiskunnalliseksi protestiksi.
Kahdeksan surmanluotia oli käännekohta, jonka jälkeen tappajan kuva muuttui "pahan ruumiillistumasta rikkinäiseksi ihmiseksi", olosuhteiden uhriksi, arvioi puolestaan sosiologi Matti Virtanen Mikko Niskasen töistä kertovassa kirjassa."
Lieneekö tämä peräti käännekohta, jonka jälkeen kylmäveriset murhaajat ja väkivaltaiset tappajat on nähty uhreina ja oikeat uhrit eli rikosten uhrit on jätetty sivuosaan?
Pisteenä i:n päälle tämä rikkinäinen, kärsivä yhteiskunnallinen protestoija ja olosuhteiden uhri armahdettiin vauhdilla jonka jälkeen hän sitten myöhemmin tappoi viidennen ihmisen, entisen vaimonsa - ja sai totta kai tuomion "ensikertalaisena" ja istui tästäkin tuomiosta vain puolet.