Siitä on tänään 30 vuotta kun yleisurheilun MM+kisoissa Tokiossa 30.8.1991 hypättiin kohtalaisen mielenkiintoinen pituushyppykilpailu. 30 vuotta? Muistan sen kuin eilisen päivän.
Bob Beamonin maailmanennätys 890 oli tapahtunut joskus muinaisina aikoina (silloin tuntui, tosin nykyinen maailmanennätyshän on nykyään sitten jo rutkasti vanhempi kuin Beamonin legendaarinen loikka oli silloin). Pitkään se oli ollut täysin tavoittamattomissa, mutta sitten epäsympaattinen supertähti Carl Lewis tuli ja hyppi parhaimmillaan lähelle. Tokion finaalissakin suurin mielenkiinto kohdistui siihen, minkälaisen shown Lewis laittaisi pystyyn ja hankkisiko hän uralleen kruunun rikkomalla Beamonin lyömättömänä pidetyn ennätyksen viimein.
Melkoisen shown Lewis järjestikin. Kolmannella 883 senttiä, neljännellä 891, sentillä yli Beamonista. Mutta kumpikin hyppy tuli liian kovaan myötätuuleen, joten ME ei rikkoutunut. Silti - Beamon oli hypännyt ennätyksen korkealla Mexico Cityn ohuessa ilmassa, joten Lewisin hypyt olivat varmasti parasta pituushyppäämistä, mitä maailma oli koskaan nähnyt. Ja kultamitali, se epäilemättä oli ratkennut.
Mitä vielä. Haastaja Mike Powell keräsi kiukkua niin neljännen kierroksen yliastutuksi liputetusta pitkästä hypystään (äärimmäisen niukasti yli, ja Powell oli sitä mieltä että tuomarit tekivät virheen ja antoi heidän kuulla sen) kuin Lewisin keekoilusta varmana voittajana, ja räväyttää. Powell ei ole ihan niin nopea kuin Lewis eikä tekniikka ole yhtä varmaksi hiottu, mutta kun natsaa niin silloin natsaa kunnolla. Viidennellä kierroksella se tulee, pisin ja paras pituussuuntainen hyppy jonka maailma on koskaan nähnyt. 895 senttimetriä. Merenpinnan tasolla, nollatuulissa, neljä senttiä yli Lewisin myötätuulituloksen, viisi senttiä yli Beamonin korkean ilmanalan haamuloikan. Miten se on mahdollista? Se on mahdollista vain Tokion maagisessa illassa ja yhden kaikkien aikojen kovimman kilpailun tehneen vihatun vastustajan innoittamana.
Mutta kilpailu ei ole edes vielä ohi, Lewisillä on vielä kaksi hyppyä. Ja vaikka se tuntuu uskomattomalta niin hän voi jopa hypätä pidemmälle kuin 895, voi jopa rikkoa yhdeksän metrin haamurajan. Mutta ei sittenkään. Molemmat hypyt ovat hurjia, ensin 887 (sallituissa tuulioloissa, mikä jäikin sitten Lewisin uran parhaaksi tulokseksi), ja vielä viimeisellä 884, millä tuloksellakin olisi voittanut minkä tahansa muun pituuskilvan. Mutta Powell vie mestaruuden, ja pitää edelleen, 30 vuotta myöhemmin, maailmanennätystä hallussaan.
