Siirrot, huhut ja sopimukset

  • 207 878
  • 845

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Devon kirjoitti:
Vaikka koossa on jo 14 sopimusta, ei TuTo ole vielä hankkinut yhtään uutta pelaajaa. Toisaalta, sitä voidaan pitää melkoisena saavutuksena, että joukkue ei myöskään menetä tehokkaasta ykkösketjustaan yhtään pelaajaa liigaan tai muihin Mestis-seuroihin, sillä kyllä tänäkin keväänä lähtee Mestiksestä liigaan monta vaikkapa Virpiötä huonompaa pelaajaa.

Heinosen puheista voisi päätellä, että TuTo hakee siirtomarkkinoilta muutamaa Mestiksen tasolle kovaa nimeä. Loput paikat täytetään sitten ilmeisesti lähinnä omilla junnuilla. Rosterissa ei ole vieläkään yhtään fyysisesti kovaa nimeä, eli se puute on maalivahtiosaston lisäksi täytettävä ensi tilassa. Muutenhan kasassa alkaa jo olla nippu, jolla voi lähteä sarjaan. Sitä voidaan sitten täydentää syksyn mittaan muutamalla täsmähankinnalla.

Off topic: Veljesten kahden vuoden sopimukset KalPaan tuntuvat olevan jotenkin linjassa TuTon suunnitelmien kanssa. Jotenkin näet tuntuu, että kevät 2009 voisi olla SE iso kevät TuTolle, ja seuraavana syksynähän pojat voisivatkin taas olla TuTon paidassa.

Muutaman nykypelaajan kanssa vielä ilmeisesti neuvotellaan, ehkäpä Kesselit yms. TuTon riveissä vielä nähdään. Toivottavasti nämä neuvottelut saadaan myös nopeasti läpi, jotta tiedetään kuka vielä jää ja kuka tulee, ja ennen kaikkea toivottavasti Kuokkaselle saadaan sorvattua jatkopaperi. Lähtijöitä liigaan on ollut yllättävän vähän, tosin jos/kun Bastu lopettaa, menetys on monin verroin pahempi. Aina sitä on syksyisin saanut opetella uusia nimiä paidanselissä, mutta yksi tuttu ikoni on aina viilettänyt uskollisesti kaukalossa.

Syksyllä tehdään varmasti lisää hankintoja. Täsmähankinnoissa on vain se vika, että he eivät saa nauttia kesävalmennuksesta Ikan opeilla, eivätkä välttämättä ehdi sisäistämään pelitapaa ja -systeemiä. Kuluneen kauden täsmämiehistä Jokila jäi vähän varjoon, koska mies ei ehtinyt TuTon tavoille kunnolla. Tekisi kyllä Jokilalle uran kannalta erittäin hyvää viettää koko kesä ja ensi kausi Ikan opissa, sitten voisi se liigaurakin jo aueta. Vaan tuskinpa jatkaa.

Sarjaan ei voi sitten lähteä millään kolmen (tai kahden) junnuketjun voimallakaan, poikien rinnalle on välttämättä saatava sekä pari tekijämiestä että romuluisia muurinsärkijöitä pari kappaletta. Ei oikein huvittaisi katsoa vuodesta toiseen, kuinka pudotuspeleissä ja kärkimatseissa TuTon ykkösnimet hakataan p*skaksi, ja pleijareissa kontataan kädet ja jalat poikki. Osasyy TuTon hiipumiseen pleijareissa lienee siinä, että Kesti, Syvis ja muut olivat poissa ja sekä Forsell että Laakso puolikuntoisia.

Pelaa siinä sitten, kun vastustaja tahallisesti teloo ykkösnyrkin, eikä sitä pystytä puolustamaan. Ja Mestiksessä tämäkin toiminta on vielä tiettyjä tiimejä lukuunottamatta vähäistä verrattuna vaikkapa liigan pudotuspeleihin, joissa esim. HPK maksoi välieräpaikastaan aika kalliin hinnan. Ei ole TuTolla pelotetta, joka estäisi sen, etteikö esim. Forsellille tehtäisi ns. teemuportheneita jonkun vastustajan kolmos-neloskentän surkimuksen toimesta (tai jos tehtäisiin, niin sen jälkeen vastustajan pelaaja koukkaisi ortopedin kautta). Tähän voi lainata Yhdysvaltojen kansallisen kivääriliiton tunnuslausetta, joka pätee tähänkin asiaan: "If guns are outlawed, only outlaws will have guns".
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
tosiasia kirjoitti:
Mv (Kuokkanen)-xxx
1.[Mäki-Forsell-Virpiö--[Syväsalmi-Järvinen]

2.[Kesti-Kokkonen-Keinänen]--[Palmroth-Karlsson]

3.[Vilppu-Kauppinen-Pusa]--[Jortikka-Pelkonen]

4.[Isberg-V_Virtanen-Potila]--[Bajc]
+Lehtonen(13. hyök.)

Tämän kauden
TuTon A-junnuja 6kpl
TuTon B-junnuja 3kpl

Joukkue näyttää tällä hetkellä aika junnu voittoiselta, mutta mikä tärkeintä, se voisi jopa "toimia". Fyysisyyttä tosin saisi olla lisää. Maalivahti tilanne on myös tällä hetkellä pahiten auki ja siihen kaivattaisiin jotain varmistusta. Ykkönen kaipaisi vielä Bastua, mutta taitanee Saunamäki päättää uransa ja kunnia sille päätökselle. Teemu Mäki voisi hyvinkin sopia ykköseen Bastun tilalle, jos vain vauhtia ja voimaa riittää.

Heitän tähän nyt omat suosikkini noiden junnupaikkojen täyttäjiksi, kun ei oikein ole muutakaan tähän hätään: Kokkonen, Mäki, Karlsson, Potila, Poukkula ja J.Järvinen. Pusa on fyysisesti vielä liian kevyt kaveri ja V.Virtanen ei ole vakuuttanut allerkirjoittanutta. Bajc taas ei pärjää jalalla. Isberg pelannee vielä A:ssa ensi kaudella, samoin Lehtonen. Mutta katsotaan. Noi on puhtaita arvauksia.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Heitän tähän nyt omat suosikkini noiden junnupaikkojen täyttäjiksi, kun ei oikein ole muutakaan tähän hätään: Kokkonen, Mäki, Karlsson, Potila, Poukkula ja J.Järvinen. Pusa on fyysisesti vielä liian kevyt kaveri ja V.Virtanen ei ole vakuuttanut allerkirjoittanutta. Bajc taas ei pärjää jalalla. Isberg pelannee vielä A:ssa ensi kaudella, samoin Lehtonen. Mutta katsotaan. Noi on puhtaita arvauksia.

Isberg ja Lehtonen ilman muuta A-junnuihin. Bajc on valitettavasti todella hidas ja kankea, joten vaikea nähdä hänen pelaavan Mestiksessä. Sen sijaan V. Virtaselle antaisin kyllä mahdollisuuden. Kaikki yli-ikäiset halukkaat A-junnut edustusjoukkueen rinkiin syksyyn asti, sitten parhaimmille sopparit. Mäki ja Kokkonen ovat Mestiskamaa, mutta voisivat kyllä heittää keikkaa myös A-junnuissa, sen verran usein että pääsevät mukaan ensi kevään A-junnujen nousukarsintoihin.
 
Ajattelin täältä kysäistä kun en muualtakaan keksinyt. siis kun tuolla ehdotin että hankittaisin ulkomaalaisväriä joukkueeseen vaikka jenkkilästä niin mikä on mestiksen ulkomaalais sääntö ?
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Lord Nikon kirjoitti:
Ajattelin täältä kysäistä kun en muualtakaan keksinyt. siis kun tuolla ehdotin että hankittaisin ulkomaalaisväriä joukkueeseen vaikka jenkkilästä niin mikä on mestiksen ulkomaalais sääntö ?


Saattaa olla että väärässä olen. Mutta muistan jostain lukeneeni, että Mestiksessä ei olisi tällaista erikseen painettua sääntöä.
 

TeeVee

Jäsen
Flyingbird kirjoitti:
Saattaa olla että väärässä olen. Mutta muistan jostain lukeneeni, että Mestiksessä ei olisi tällaista erikseen painettua sääntöä.
Lieneekö sellaiseen tarvetta, Mestisseuroilla ei liene rahaa maksaa viidelle ulkomaalaisvahvistukselle samanaikaisesti?
 

blazee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kärpät, Ducks, Capitals, Red Wings, Penguins!
En tiedä onko ollut täällä puolen vielä puhetta, mutta HPK:sta tulossa yksi isokokoinen pakki, Lauri Seppä (87-) puheitten mukaan teille!
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
blazee kirjoitti:
En tiedä onko ollut täällä puolen vielä puhetta, mutta HPK:sta tulossa yksi isokokoinen pakki, Lauri Seppä (87-) puheitten mukaan teille!

Ihan uutta tietoa, mutta jos näin on niin tervetuloa vaan. Kokoa ainakin riittää. On varmasti kehityskelpoinen kaveri, sillä tuskin Lehkosen Timo veljelleen mitään turhaa jätkää lähettää koulittavaksi.

http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=73124
 

Makke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Ihan uutta tietoa, mutta jos näin on niin tervetuloa vaan. Kokoa ainakin riittää. On varmasti kehityskelpoinen kaveri, sillä tuskin Lehkosen Timo veljelleen mitään turhaa jätkää lähettää koulittavaksi.

http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=73124

Vaikuttaa lupaavalta varsinkin, kun HPK:n sivuilla kaverin painoksi on ilmoitettu 8 kg enemmän kuin Eurohockeyn sivuilla. Ei taida olla ihan kukkakeppi ja massaa tulee vielä varmasti rutkasti lisää!
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
blazee kirjoitti:
Kyseessä siis isokokoinen ja suhkot hyvät kädet omaava pelaaja, joka vetää joka reenit täysillä ja on huippu-urheilija. Se näkyy kaikessa tekemisessä. Äijämäinen pelityyli, tappelee jos siihen annetaan lupa.

Tämä kaveri olisi sitten em. kuvauksen perusteella sellainen, joita Lehkonen (Ika) olisi hakemassakin joukkueeseen. Saattaa hyvinkin siis pitää paikkansa.

Tulikin mieleen... Heinonen kommentoi taannoin, että täytyy odottaa pari viikkoa, että tiettyjen pelaajien kanssa päästään jatkamaan neuvotteluja ja lisäsi, että rima on korkealla, ja että suuri osa kyseisistä kavereista pelaa ensi kaudella ammattilaisena liigassa tai ulkomailla. Se viittaisi hieman siihen, että haussa olisi muutama korkean profiilin Mestis-pelaaja, jotka haluaisivat ensin katsoa mahdollisuudet korkeammalle tasolle. Ihan vaan esimerkkinä: Makkonen ei ole vielä suostunut tekemään jatkoa K-Vantaan kanssa... Katsotaan nyt mitä Heinonen saa aikaiseksi.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Charlie Horse kirjoitti:
Tulikin mieleen... Heinonen kommentoi taannoin, että täytyy odottaa pari viikkoa, että tiettyjen pelaajien kanssa päästään jatkamaan neuvotteluja ja lisäsi, että rima on korkealla, ja että suuri osa kyseisistä kavereista pelaa ensi kaudella ammattilaisena liigassa tai ulkomailla. Se viittaisi hieman siihen, että haussa olisi muutama korkean profiilin Mestis-pelaaja, jotka haluaisivat ensin katsoa mahdollisuudet korkeammalle tasolle.

Tämäkin on varmaan totta. Itselle tuli siitä Heinosen kommentista kuitenkin lähinnä mieleen se, että nyt kiikarissa olisi muutama pelaaja SM-liigan neljän välieräjoukkueen listoilta. Heidän kanssaanhan tunnetusti ei saa neuvotella kesken kauden, tai käytännössä niitä sopimuksia siis ei saa julkaista ennen kuin kyseisen joukkueen kausi on ohi. Esim. Lauri Seppä olisi juuri tällainen pelaaja.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Devon kirjoitti:
Tämäkin on varmaan totta. Itselle tuli siitä Heinosen kommentista kuitenkin lähinnä mieleen se, että nyt kiikarissa olisi muutama pelaaja SM-liigan neljän välieräjoukkueen listoilta. Heidän kanssaanhan tunnetusti ei saa neuvotella kesken kauden, tai käytännössä niitä sopimuksia siis ei saa julkaista ennen kuin kyseisen joukkueen kausi on ohi. Esim. Lauri Seppä olisi juuri tällainen pelaaja.

"Tavoitteet on taulukossa huipulla", niin kuin Lättyä Pussiin -biisissä todetaan. Eli vain SM-mitalimiehiä TuToon :-)

Ei maar, tilanne voi olla juuri niin kuin sanoit. Lauri Seppä kuulostaisi kyllä oikein sopivalta tapaukselta: nuori ja lahjakas kaveri, iso ja ärhäkkä samalla. Tämä on minusta "TuTon tie" muutenkin, eli ei kannata ottaa mitään ylipalkattuja lusmuja, vaan tehdä lupaaville kavereille pidemmät sopimukset ja koulia näistä tekijämiehiä.

Toki paluumuuttajat (kuten Vuorisalo) sekä muutama kokeneempi lisäys on aina tervetullutta. Eipä olisi pahitteeksi joku tasokas lisämies esim. Jukureista tai Hokista: joukkueessa on aina hyvä olla joku, joka on jossain uransa vaiheessa mennyt loppuun asti ja nostanut kauden päätteeksi mestaruusmaljan. Se tuo varmuutta ja itseluottamusta, ja "voittamisen kulttuuri" leviää muihinkin. Pasi Järvinen hyvänä esimerkkinä - ja tietysti liigakultaa saanut Tero Forsell!
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Ihan uutta tietoa, mutta jos näin on niin tervetuloa vaan. Kokoa ainakin riittää. On varmasti kehityskelpoinen kaveri, sillä tuskin Lehkosen Timo veljelleen mitään turhaa jätkää lähettää koulittavaksi.

Kaverit Hämeenlinnasta kertovat, että Lauri Seppä on todellakin kehityskelpoinen kaveri. Erityispiirteenä iso koko ja edellytykset pelata kovaa, sitähän nimenomaan on kaivattu. Aivan liian usein Tuto on jäänyt fyyisesti jalkoihin, eikä silloin ole mahdollista menestyä.

TuTon joukkueen rakentaminen on mielenkiintoisessa vaiheessa. Vielä on runsaasti laatikoita tyhjillään, mutta mieli on kuitenkin levollinen. Ensikin kaudella otellaan kärjessä, ja se on upea homma.
 

-Joni-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins
Tuli bongattua eilen tuton joukkue salibandya pelaamasta. Porukka koostui pääosin a-junnuista, mutta mukana oli myös Pasi Järvinen ja Tero Forsell. Ja tämän lisäksi mukana oli joku vanhempi pelaaja jota en tunnistanut. Ja mielestäni hän ei ollut Jari Kesti. Joten kenties ainakin ringissä on mukana joku "uusi" kokeneempi/vanhempi peluri?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
-Joni- kirjoitti:
Tuli bongattua eilen tuton joukkue salibandya pelaamasta. Porukka koostui pääosin a-junnuista, mutta mukana oli myös Pasi Järvinen ja Tero Forsell. Ja tämän lisäksi mukana oli joku vanhempi pelaaja jota en tunnistanut. Ja mielestäni hän ei ollut Jari Kesti. Joten kenties ainakin ringissä on mukana joku "uusi" kokeneempi/vanhempi peluri?

En halua latistaa tunnelmaa, mutta onhan TuTon harjoitusringissä aikaisempinakin kesinä ollut näitä kokeneempia pelaajia (Salo, Hurme, Pärssinen, Pirjetä), jotka eivät edes tavoittele paikkaa joukkueesta, vaan suuntaavat syksyn tullen jonnekin muualle. Tosin yleensä heitä on ollut vasta jääharjoittelun alettua, eli näin aikainen ajankohta voi tietysti tarkoittaa jotain muutakin.
 

The Rock

Jäsen
Viime kaudella TuTossa 4 ottelun verran hyökännyt Velimatti Virtanen siirtyy Kotkan Titaanien miehistöön tulevaksi kaudeksi. Uutinen Virtasen sopimuksesta luettavissa täältä.

Olisi hienoa jos joku TuTon pelejä seurannut tulisi titaaniketjuun hieman kertomaan minkälaisen kaverin Titaanit saivat rosteriinsa. Varsin pieni hippiäinenhän (170/70) Virtanen näyttää pelaajakortin mukaan olevan, mutta ihan kivat tehot hän paukutti KalPan A-junnuissa pari kautta sitten.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Baarimikko kirjoitti:
TuTo vahvistuu merkittävästi

Petri Koivisto, Ville Peltosuo, Markku Vuorisalo, Joni Lindlöf ja Tuomas Muhonen.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article140366-1.html

Odottelinkin hieman pelaajauutisia nyt, kun Suomen kiekkosarjat saatiin pakettiin, mutta se että uutiset tulivat heti seuraavana päivänä, oli hieman yllätys. Mutta hyvä näin.

On mielenkiintoisia nimiä... Kovuutta on haettu ihan selvästi. Tosin täytyy hieman selvitellä taustoja lisää ennen kuin lähtee sen enemmin kommentoimaan ja hehkuttelemaan. Hyvältä kuitenkin vaikuttaa (kuten tietenkin lähes aina kun uusia sopimuksia julkistellaan sopivien ylisanojen ryydittämänä).

Samalla nuo julkistukset tarkoittavat hyvinkin pitkälle sitä, että Kuokkanen, T.Pelkonen, Vara, Kesseli, Jokila, Köhler ja Lehtisalo eivät jatka joukkueessa. Äsch...! Kuokkanen, Kesseli, Köhler ja Lehtisalo ainakin olisivat mielestäni olleet jatkon arvoisia. Noh, ei muuta kuin eteenpäin.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Baarimikko kirjoitti:
TuTo vahvistuu merkittävästi

Petri Koivisto, Ville Peltosuo, Markku Vuorisalo, Joni Lindlöf ja Tuomas Muhonen.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article140366-1.html

Tosi hyviä uutisia. Koiviston ja Törnströmin sopimukset tarkoittanevat Kuokkasen siirtymistä liigaan niin kuin vähän jo ounasteltiinkiin. Törren olisi kyllä voinut pistää kiertoon, koska kaikki on taas tolppien välissä tasan yhden kortin varassa. Voi tosin olla että kassa tyhjenee nykyisen kokoonpanon kanssa siihen malliin, ettei kovempaan kakkosmokkeen ole varaa.

Marren paluu oli asia jota osattiin odottaa ja toivoa. Ongelmaksi muodostunee nyt kakkossentterin metsästys (Kesti?). Vuorisalon ja Virpiön istuttaminen Forren laidoille olisi vähintäänkin mielenkiintoinen ratkaisu, mutta melkeinpä väittäisin että ketju huutaisi enemmän työmyyrää kuin toista snaipperia. Uusista äijistä Lindlöf saattaa olla jopa ykkösvitjamateriaalia, mikäli Bastu hokkarinsa saunan taakse hautaa.

Peltosuo on täysin tuntematon suuruus. Pakisto on juuri se osa-alue mikä pitäisi saada kunnolla tasapainoon. Taitoa ja tehoja on, mutta kovuutta kaivattaisiin lisää. Ehkä Peltosuo on osa ratkaisua. Toivotaan parasta.
 
Viimeksi muokattu:

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Shane Falco kirjoitti:
Tosi hyviä uutisia. Koiviston ja Törnströmin sopimukset tarkoittanevat Kuokkasen siirtymistä liigaan niin kukin vähän jo ounasteltiinkiin. Törren olisi kyllä voinut pistää kiertoon, koska kaikki on taas tolppien välissä tasan yhden kortin varassa. Voi tosin olla että kassa tyhjenee nykyisen kokonnpanon kanssa siihen malliin, ettei kovempaan kakkosmokkeen ole varaa.

Juu, niin tuota Törääkin piti kommentoida (tyypilliset rutinat), mutta unhottui. Eipä tullut opetusta viime kaudella, kun Kuokka pysyi ehjänä melkein koko kauden. Kai sitä taas joutuu koputtelemaan puuta oikein rystyset verillä... En tiedä mikä hitto siinä on, mutta luotto on täysin nollassa täältä päin. Törä voisi nyt vihdoin todistaa, että olen totaallisen väärässä. Korkea aika olisi ottaa askeleita eteenpäin, jos meinaa mukana roikkua...
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Charlie Horse kirjoitti:
Juu, niin tuota Törääkin piti kommentoida (tyypilliset rutinat), mutta unhottui. Eipä tullut opetusta viime kaudella, kun Kuokka pysyi ehjänä melkein koko kauden. Kai sitä taas joutuu koputtelemaan puuta oikein rystyset verillä... En tiedä mikä hitto siinä on, mutta luotto on täysin nollassa täältä päin. Törä voisi nyt vihdoin todistaa, että olen totaallisen väärässä. Korkea aika olisi ottaa askeleita eteenpäin, jos meinaa mukana roikkua...

Olisi tosiaan voinut etsiä toisen kakkosvahdin, mutta toivottavasti Kim nyt vihdoinkin näyttäisi kyntensä. Jos Koivisto mokaa, niin sitten ollaankin ihmeessä.

Muuten näyttää oikein hyvältä, tosin olisin toivonut vielä jatkopaperia jollekin päättyneen kauden pelaajalle (Kesseli lähinnä, ehkä Köhlerkin). Katsotaanpa sitten, kuka tulee try-outille heinäkuussa!
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyviä hankintoja jälleen kerran. Marren paluu oli luonnollisesti toiveissa ykkösenä ja toive toteutui. Marressa on pelillisten ansioiden lisäksi myös se hyvä puoli, että hän palaa matkoiltaan aina kotiin. Siinä esimerkkiä muillekin tutolaisille. Vaikea sanoa, paljonko Marrelle ensi kaudesta pulitetaan, mutta veikkaus on, että ensi kauden ykköskenttä on TuTon kallein 12 vuoteen. Olettaen siis, että Marrekin siinä kentässä pelaa. Jokainen varmaan haluaisi jossain vaiheessa nähdä ketjun Virpiö-Forsell-Vuorisalo tekemässä tuhojaan vastustajan kenttäpäädyssä, mutta olen samaa mieltä muutamien muidenkin kirjoittajien kanssa siitä, että kaikkia hyviä omenoita ei kannata laittaa samaan koriin. Eri asia sitten onkin, saadaanko Virpiöstä tai Vuorisalosta parasta tehoa irti jonkun muun kuin Forren vierellä. Kyllä kai Marrenkin paluun yhtenä houkuttimena oli juuri Forren jatko joukkueessa. Jo tällä hetkellä TuTolla on kuitenkin sen verran laadukas hyökkäysosasto kasassa, että ainekset on kahden tai jopa kolmen syömähampaan rakentamiseen. Yhtä sentteriä hyökkäys ainakin vielä kaipaa, ellei Jari "Play Off" Kesti innostu huimaan vireeseen jo runkosarjassa.

Petri Koivistoon ja Joni Lindlöfiin kohdistuvat suuret odotukset. Aikoinaan ne Ikan puheet huippulahjakkuuksista, sotureista ja voittajatyypeistä naurattivat, mutta viimeistään Syväsalmen ja Virpiön huima kehitys on osoittanut sen, että Ika kyllä tietää mistä puhuu. Koivisto torjui syksyllä Kupittaalla 50 kertaa Hokin voittaessa TuTon. Ensi kaudella torjuttavaa on vähemmän, mutta toivottavasti prosentit pysyvät yhtä hyvinä. Hiukan Koivistossa epäilyttää hänen pieni kokonsa. Nyt TuTolla on kokoonpanossa kaksi luistimet jalassakin alle 180 senttistä veskaria. Aika poikkeuksellista tänä päivänä, sillä onhan Upi Ylösenkin mukaan maalivahdin ihannepituus n. 190 cm. Toki pituuksista viis, jos vaan kiekot pysähtyy. Lindlöf vaikuttaa potentiaaliselta pelaajalta ykkös-kakkosketjun fyysisen osaston soturiksi. Tyhmät kakkoset pois, röyhkeyttä, fyysisyyttä ja tarpeen tullen omien puolustamista, niin ainakin täältä tulee täysi tuki.

Peltosuo ja Muhonen ovat vielä kysymysmerkkejä. Peltosuolla vaikuttaa olevan kaikki eväät nousta kentän fyysiseksi kunkuksi. Toivottavasti liike riittää. Muhosen maalintekotaitoa tarvitaan, mutta kuka jakaa kiekkoa. Uudeksi Virpiöksi ei nousta jämäminuuteilla jarruketjussa. Tarkoittaakohan tämä Peltosuon sopimus sitä, että viime viikolla huhuissa ollut HPK:n Lauri Seppä on jo kokonaan unohdettu mies TuTon osalta?

Tapaus Törnström ihmetyttää. Ei hänen jatkosopimuksiaan ole moneen vuoteen, jos koskaan, pystynyt perustelemaan peliesityksillä. On ihan käsittämätöntä, että hänelle vuosi toisensa perään tarjotaan jatkoa. Vähintään yhtä paljon ihmetyttää se, että Törtsä haluaa aina itsekin jatkaa luukun avaamista. Vai lupaavatko Heinonen ja Ika hänelle joka kesä, että "Viime kausi oli ja meni, mutta ensi kaudella saat peliaikaa, ihan oikeesti". Törre on viimeisen kolmen kauden aikana pelannut yhteensä suunnilleen 15 ottelua Mestiksessä. Se ei näytä kovinkaan vakuuttavalta 23-vuotiaan maalivahdin CV:ssä. Jos hän ihan oikeasti haluaa urallaan eteenpäin, luulisi hänen hakevan peliaikaa vaikka kakkosdivarista. Luukun avaamisesta ei ole hänelle mitään hyötyä. En ainakaan tässä vaiheessa koe, että Törre pystyisi haastamaan Koivistoa yhtään sen paremmin kuin Kuokkastakaan viime kaudella. Tai jos pystyy, niin sitten puhutaan jo pienestä ihmeestä, tai Koiviston totaalisesta romahtamisesta.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Harjoitukset alkakoon...

Varhaisella joukkueen kokoamisella luulisi olevan etua. Mitä aikaisemmin joukkue saadaan kasaan, sitä pidemmälle joukkuetta ja pelaajia ehditään kauden aikana kehittää ja sitä paremmin porukka hitsautuu yhteen. TuTo on ensimmäinen joukkue mestiksessä, jonka runko alkaa olla jo kasassa. Toisaalta TuTon aikaiset sopimukset myös osoittavat, että myös TuTon organisaatio haluaa panostaa pelaajiin ja joukkueeseen pitkäjänteisellä työllä alusta lähtien. Monilla muilla joukkueilla pelaajien sopimuksia ei ilmeisesti vielä ole haluttu tehdä, koska kulut alkavat juosta.

Viimeisimmät hankinnat näyttävät istuvan myös hyvin joukkueeseen. Marren paluu on ehdottomasti hieno asia. Ketjulle Marre-Forre-Virpiö ja pakeille Syvis-Pablo on helppo ennustaa mestiksen pelätyimmän kentän titteliä (Forsell´s-Fear-Factor [FFF]). Ketjua varmasti yritetään horjuttaa fyysisesti, muuta nyt tähän on myös varauduttu paremmin. Joni Lindlöf tuo hyökkäys- ja Ville Peltosuo puolustuspäähän tarvittavaa kovuutta. Merkille pantavaa on kuitenkin, että molemmat "kovat" hankinnat osaavat myös pelata. Lindlöf teki saman verran pinnoja (29), kuin Timo Salo TuTossa viime vuonna ja Peltosuo teki Jokereiden A-nuorissa 15 maalia, mikä oli puolustajista ilmeisesti eniten. Eli voi herroista olla muutakin hyötyä, kuin pelkkä kovuus.

Tuomas Muhonen on itselleni täysin tuntematon suuruus, mutta niinhän se Virpiökin oli vuosi sitten, joten mitä vain tältä "Jokeri" kortilta voi odottaa. Petri Koivisto tuo maalivahtiosastolle kaivattua täydennystä, mutta pieni koko herättää vähän huolta. Runkosarjassa Koivisto tosin osoitti pystyvänsä kannattelemaan joukkuettaan, mutta tasaisuutta kaivataan ehkä vielä lisää. Eniten ihmetystä herätti Kim Törnströmin jatko, mutta ilmeisesti hänellekin haluttiin antaa vielä mahdollisuus.
 

Slaba

Jäsen
Peltosuosta

tosiasia kirjoitti:
Joni Lindlöf tuo hyökkäys- ja Ville Peltosuo puolustuspäähän tarvittavaa kovuutta. Merkille pantavaa on kuitenkin, että molemmat "kovat" hankinnat osaavat myös pelata. Lindlöf teki saman verran pinnoja (29), kuin Timo Salo TuTossa viime vuonna ja Peltosuo teki Jokereiden A-nuorissa 15 maalia, mikä oli puolustajista ilmeisesti eniten. Eli voi herroista olla muutakin hyötyä, kuin pelkkä kovuus.

Taisi tuo Peltosuo pelata useammankin pelin keskushyökkääjänä, joten maalimäärä hiukan hämää. Itseasiassa itselläni oli sellainen käsitys, että Peltosuo on nimenomaan hyökkääjä, mutta en sitten tiedä.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
tosiasia kirjoitti:
Marren paluu on ehdottomasti hieno asia. Ketjulle Marre-Forre-Virpiö ja pakeille Syvis-Pablo on helppo ennustaa mestiksen pelätyimmän kentän titteliä (Forsell´s-Fear-Factor [FFF]). Ketjua varmasti yritetään horjuttaa fyysisesti, muuta nyt tähän on myös varauduttu paremmin. Joni Lindlöf tuo hyökkäys- ja Ville Peltosuo puolustuspäähän tarvittavaa kovuutta. Merkille pantavaa on kuitenkin, että molemmat "kovat" hankinnat osaavat myös pelata.

Pakkohan se on myöntää että aika kutkuttavaa olisi nähdä Virpiö ja Marre Forren laidoilla, mutta väitän edelleen että menestyvä ykkösvitja tarvitsee yhden "hakattavan". Maalin eteen menijöitä ei Forre-Marre-Virpiö ketjussa ole. Vuorisalo on tsekkityyppinen taiteilija jonka asenne ailahtelee, hyvänä päivänä Markun kädet ja varsinkin jalat ovat mestiksen eliittiä, huonona päivänä kaveri surffailee kuin kaliforniassa, tosin tekee usein silti pari pinnaa. Iskujen ottaminen ei kuitenkaan ole Markun juttu. Virpiöllä taas on asennetta aina, mutta jo pieni koko lienee melkoinen rasite maskimiehen roolia ajateltaessa. Eli oma mielipiteeni on näin äkkiä heitettynä, että Lindlöf ykköseen (mikäli Bastu ei jatka) ja sitten harkinnan mukaan Virpiö tai Marre toiseen laitaan. Laadukas sentteri kakkoseen ja Virpiö/Marre laidalle niin 200 maalin tekeminen on ensi kaudella TuTolle pelkkä muodollisuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös