Seurojen tilinpäätökset

  • 2 926
  • 12

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milloin saamme tietää voitot/tappiot kaudelta 2001-2002?

Itse uskoisin, että parempaan suuntaan on ollaan talous asioissa menossa. Osakeyhtiöt ovat pakotettuja järkiratkaisuihin, eikä rahaa tuhlata kuten ennen. Nuorennus leikkaukset ovat monessa seurassa käynnissä ja uutta runkoa rakennetaan pääosin pitemmällä tähtäimellä.

Mutta ne, joilla faktoja on, ne faktat otsikosta kertokoot!
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Bluesin tilinpäätös lienee tappiollinen, mutta ei yhtä paljon kuin viime vuonna.
Tuonkin takia olen sitä mieltä, että ensi kaudeksi pitäisi vähän rauhoittaa tilannetta, mutta saa nähdä mitä tapahtuu.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tappiolla on hyvä olla

Lukon tilikausi oli vain kahdeksan kuukauden mittainen, ja päättyi jo vuodenvaihteessa. Tappiota tuli kahdeksan kuukauden aikana 550 000 markkaa, eli n. 92 600 €.

Jotta tulos olisi vertailukelpoinen muiden kanssa, siihen siis pitäisi lisätä tämän vuoden neljä ensimmäistä kuukautta. Nykyisin Lukon tilikausi siis kestää täyden kalenterivuoden ajan tammikuun alusta joulukuun loppuun.

Ei tuo tappio niin paha kuitenkaan ole, mutta kovasti ainakin seurajohto voitollista tilinpäätöstä odotteli.
 

valdo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Edinburgh Capitals, Hibernian FC, Arsenal
PRH

siltähän ne pitäis löytyä kaikilta, mutta kun ei löydy.

Tulosta tärkeämpi mittari olisi varmasti se miten taseen vastaavaa ja vastattavaa puolet korreloivat keskenään. Jos siellä on merkittäviä lukuja vain vastattavaa puolella ei juuri hymyilyttäisi olla seurajohtaja. Jos on olemassa vain velkaa ja tappiota ei yhtiön elinikä ole enää kovin pitkä.

Toisaalta taas olisi kiva tietää mihin perustuu mahdolliset vaihto-omaisuusluvut, pelaajahan ei voi olla vaihto-omaisuutta. Mutta voiko pelaajaoikeus sitä olla.

Onneksi oma seura on muistanut ko. paperit Patentti- ja Rekisterihallitukseen toimittaa niin eipä tarvitse niitäkään kuittailuja kuunnella.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: PRH

Viestin lähetti valdo


Tulosta tärkeämpi mittari olisi varmasti se miten taseen vastaavaa ja vastattavaa puolet korreloivat keskenään. Jos siellä on merkittäviä lukuja vain vastattavaa puolella ei juuri hymyilyttäisi olla seurajohtaja.

Jälleen kerran talousasioista puhuttaessa "todelliset yritystalouden gurut" ovat päässeet ääneen. Valdolle kerrottakoon, että taseessa vastaavaa ja vastattavaa -puolet ovat aina yhtä suuret (tai yhtä pienet, miten vaan). Mitä nuo numerot pitävät sisällään, onkin jo mielenkiintoisempi juttu.
 

valdo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Edinburgh Capitals, Hibernian FC, Arsenal
Streight forward

kylläpä satun tietämään kokemuksesta että ko. puolin summa on sama. Jos sitä teksti lukisi ajatellen niin siinä sanotaan miten ne korreloivat keskenään. Ei ole läheskään sama onko taseen loppusumma 100 vai 100.000 tai 100.000.000 varsinkin jos koko omapääoma on syöty ja vähän enemmänkin.
 

Aksu

Jäsen
Re: Tappiolla on hyvä olla

Viestin lähetti Roku
Lukon tilikausi oli vain kahdeksan kuukauden mittainen, ja päättyi jo vuodenvaihteessa. Tappiota tuli kahdeksan kuukauden aikana 550 000 markkaa, eli n. 92 600 €.

Jotta tulos olisi vertailukelpoinen muiden kanssa, siihen siis pitäisi lisätä tämän vuoden neljä ensimmäistä kuukautta. Nykyisin Lukon tilikausi siis kestää täyden kalenterivuoden ajan tammikuun alusta joulukuun loppuun.

Ei tuo tappio niin paha kuitenkaan ole, mutta kovasti ainakin seurajohto voitollista tilinpäätöstä odotteli.

Mielenkiintoinen ratkaisu. Saipassa budjettikausi on edelleenkin pelikauden mukainen. Mitä Lukko hyötyy tuosta ratkaisusta? Mitään lainsäädännöllistä velvoitetta moiseen ratkaisuun ei ole. Pikemminkin tuntuisi loogiselta tehdä budjetti kauden mukaan kuin jakaa kausi osiin. Tosin ennen jouluahan uutta talousarvausta vääntämällä voidaan kelkka kääntää tarvittaessa, mutta velvotteet säilyvät. Eihän pelaajasopimukset sentään jouluun lopu.
 

axe

Jäsen
Tää jääkiekko on siitä hieno laji, että tällainen tyhmä maalainenkin oppii kaikkia uusia juttuja esimerkiksi talousasioista. Tai oppisi, jos ymmärtäisi, mutta kun ei järki riitä tajuamaan kaikkia koukeroita.

Sen minä olen nyt oppinut, että "tase" on tämän hetken muotisana näissä talousjutuissa. Voisi jopa kunnon kiekkotermiä noudattaen sanoa, että taseesta "itketään" nyt kovasti. Viime vuonna tässä vaiheessa muotisana oli "tilikausi". Sitä ennen toisteltiin pelkästään sanaa "velka". Aina näiden kaikkien lopputuloksena piti olla "konkurssi", luultavasti jo ensi viikolla.

"Velka" piti hoitaa muutamaan kertaan myymällä hypoteettisen seuran irtaimisto eli pelaajat pois, mutta niin ei käynyt. Pelkkä "velka" ei siis hypoteettista seuraa saanut "konkurssiin". Sitten huomattiin, että "konkurssia" välteltiin kepulikonsteilla, joihin "tilikausi" kuului olennaisesti. Eli kun "tilikautta" lyhennettiin, mikä luonnollisesti tehtiin "velkojen" lisääntymisen välttämiseksi, niin se oli merkki siitä, että "konkurssi" oli ovella. Mutta "tilikausikin" oli ja meni. Seuraavaksi esiin astuu "tase". Saapa nähdä miten "taseen" puolien korrelointi "tilikauden" päätettyä vaikuttaa "velkojen" määrään. Tuleekohan "konkurssi"?

Hypoteettinen seura elää siis jännittäviä aikoja. Hypoteettisen seuran tilannettahan on seurattu kiihkeällä innokkuudella jo usemman vuoden ajan lähinnä hypoteettisen seuran naapurissa. Sillä puolella asiat taas ovat niin hienosti, että seuran toimitusjohtajan piti mennä julkisuuteen valehtelemaan, että seuralla on velkaa, vaikka nämä talousasiantuntijat - jotka siis meitä jatkuvasti opastavat hypoteettisen seurankin talousjutuissa - tiesivät sadan prosentin varmuudella kertoa, että velkaa ei ole. Enpä tiedä tj:n motiiveja sitten. Kenties oli vähän noloa myöntää olevansa täysin velaton, kun hypoteettisella seuralla puolestaan menee niin huonosti.

Mitähän mieltä talousasiantuntijat olisivat, jos hypoteettinen seura olisi vaihtanut oman tilikautensa menemään kalenterivuoden mukaisesti kuten Lukko teki? Haloo oli melkoinen, kun tilikautta vaihdettiin pelkästään kuukauden verran kulkemaan pelikauden mukaisesti eli pelaaja/sponsorisopimusten päättymistä/alkamista noudattaen. Huh, olisi siinä ollut tase ihmeissään, jos hypoteettinen seura olisi siihen ratkaisuun aikoinaan päätynyt.
 

MokkaSiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
tappara
Vanha politiikan totuushan on että jos sisäpolitiikassa menee huonosti , käännä yleisön mielenkiinto ulkopolitiikkaan.
Sitähän nämä hypoteettisen seuran naapurit tekevät.
On siis mielenkiintoista seurata mitä "totuuksia" talouden asiantuntijat esittävät mutu-periaatteella ja miten se "tieto" leviää samanlailla ajattelevien ja toivovien keskuudessa ja jossakin vaiheessa siitä sitten tulee "totuus" .
Ihan kainona toiveena olisi että edes tietäisitte mistä puhutte ja osaisitte lukea lukuja .
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tilikausi

On aika tavallista että vastaperustetun fiman tilikauden kestoa muutetaan siinä vaiheessa kun toiminnasta ja sen vaatimuksista päästään paremmin selville. Siihen yleensä menee se pari vuotta kun homman syklit alkavat selvitä. Ei siinä ole liigaseuroilla sen kummempaa ihmettelemistä kuin muillakaan firmoilla. Ihan normaalia toimintaa. Ja jos sattuu aloittamaan oman firmansa esim. ostamalla pöytälaatikkofirman, joudutaan tilikautta jossain vaiheessa varmastikin muuttamaan.
 

TouchAndGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Re: Tilikausi

Viestin lähetti Skoda
On aika tavallista että vastaperustetun fiman tilikauden kestoa muutetaan siinä vaiheessa kun toiminnasta ja sen vaatimuksista päästään paremmin selville. Siihen yleensä menee se pari vuotta kun homman syklit alkavat selvitä.

Jos muistan oikein niin vastaperustetun yrityksen ensimmäinen tilikausi voi olla korkeintaan 18 kuukautta. Jonka jälkeen tilikausi on 12 kk, mutta tilikauden ei tietenkään tarvitse olla sama kuin kalenterivuosi.

Korjatkaa jos olen väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös