Enemmän olisin yllättynyt, jos Tenkula, tai oikeastaan kuka tahansa, kutsuisi niitä jollain muulla termillä, koska juuri sitähän ne on.
Näin itse pitkän linjan metallisoolokitarsitina ja sentencedin pitkäaikaisena fanina samaa mieltä, etenkin Kingin sooloista oli musikaalisuus kaukana, Jeffillä oli loppujen lopuksi ehkä vankempi musikaalinen ote Slayerkaksikosta. Mutta niin, asiaan. Vuonna 1995 kuulin Amokin, ja se oli 10 vuotiaana välitöntä rakkautta. muutamia vuosia aiemmin sain itse ensimmäisen sähkökitarani 8-vuotiaana, ja kyllähän sitä korvakuulolta opeteltiin etenkin dance on the gravesin melodia, ja oikeastaan kaikkea, mitä vain pystyi pikkupoikana blokkaamaan sieltä.
Oma suhtautuminen on ollut Sentencediin aina vähän kaksijakoinen. En hyväksynyt junnuna Jarvan lähtöä, ja Downin "nössö kama" eksyi soittimeeni aikaisintaan 10 vuotta levyjen julkaisun jälkeen. Edelleenkään en frozenista ja Crimsoninsta, sekä sitä uudemmista oikein ole opppinut tykkäämään, mutta Down on helvetin hieno levy, heti amokin jälkeen tappelee north from heren kanssa toiseksi parhaan Sentenced levyn paikasta.
Jos tässä nyt omia Sentenced suosikkikappaleita alkaa listaamaan, niin ylivoimainen ykkönen on Forever lost, kappale, joka tarttui 10 vuotiaana, ja tarttuu edelleen, entiedä ihan tarkkaan miksi, mutta jotain siinä biisin synkkyydessä ja melodiassa vain on, ja Jarvan voimakas tulkinta päälle. Sen jälkeen siellä on:
desert by night
in memoriam
Obsesion
Warrior of life
I'll throw the first rock
new age messiah
Pitänee lukaista Tenkulankin kirja, sen verran vahvasti bändi on omaan soittoharrastukseenkin vaikuttanut, ja olenpa bändin kanssa tekemässä elämäni ekaa täyspitkää levyä, näin keski-ikäisenä ruuhkavuosi ukkona, ja metallimusiikkia luonnollisesti. Aika siisti homma, koska tuossa meni kymmenisen vuotta taukoa kaikista bändihommista, ja kitaran vinguttelutkin oli enemmän mancavessa/kotistuidiossa omaksi iloksi
Sentencedin Amok ja Amorphiksen Elegy ovat itselleni ne suurimmat metallilevyt, mitä suomessa on koskaan julkaistu
