Nauta kuuluu sorkkaeläimiin. Samoin kyseinen eläinlaji kuuluu minun elämääni. Koko taipaleeni ajan on vaiheitani seurannut lehmän märkä silmä. Matkan varrelle on jäänyt kissaa, kania ja hevosta, vaan lehmä on pysynyt. Koirista en olekaan koskaan välittänyt, ja jos totta puhutaan, en lehmistäkään juuri. Kotiväki kun kuitenkin leipänsä lehmillä tienaa, joutuu siinä innottomampikin isännänalku tutustumaan karvaiseen ystäväämme. Ja meneehän tuo siinä, vaikka vaiva ja riesa on eri kuin työssä jossa tehtaan pilli neljältä saattaa pakerruksen pois takaraivosta. Lehmä herättää monesti yöllä, harvempi tehtaanpatruuna niin tekee. On siinä naudalla asema!
Niin kävi tänäänkin, että hieho päätti poikaista. Lehmänen olisi tullut, mutta vasikka oli tukehtunut ja EU:lle onkin vainaassa nyt selittämistä. Miksei Vantaan EU-toimisto saakaan tietää pikku maitoparran nimeä, tivataan ja oikein paperikasa on täytettävä senkin harmin jälkeen, kun tuotannontekijä on näin lyhyen visiitin jälkeen poistunut vahvuudesta. Vaan ei suurta vaivaa ollut tässä synnytyksessä, emän tavara ei ollut niitä tiukimpia vaikka noviisi äiti kyseessä olikin, ja avittipa sarvipää meitä sen verran, että poiki navettatöiden aluksi. Siis ei kesken unen, arvokkaan, arvokkaan unen.
On meillä navetassa pienokainenkin, niin ettei hätää, kyllä kaupunkilaisserkku pääsee uskaltautuessaan silittämään lehmänpentua. Serkun mielestä navetassa haisee. Ainakin jos serkku on vanhempi. Vieläkin vanhempi serkku jättää navettaan tulematta, mikä onkin ihan oikein, sillä tautipesät on pidettävä tuotantorakennuksen ulkopuolella. Tuotanto saattaa kalskahtaa kovalta sanalta, sydämettömältä. Mutta kun sitä kuluttaja haluaa. Lähimmäinen saattaa olla sympattinen, mutta kuluttaja tyhmä. Tiedättehän, ennen EU-aikaa lehmästä saattoi teuraana saada jopa 6000 markkaa, siis lypsylehmästä. Nyt tulee 2000 mk, allekin. Minun aikanani koulussa vielä opetettiin, että tuollainen suhta on yhden suhde kolmeen. Näkyykö tämä kehitys kuluttajahinnassa? Vaan jätetäänkö politiikka edes hetkeksi. Palataan erääseen launatai-iltaan viime talvelta. Nälkäinen opiskelija oli viikonlopun lomalla. Navetassa oli hämminkiä, en nyt muista mitä. Ilta venyi, saunaan päästessä oli kiuas jo kylmä. Mutta ruho puhdistui ja mieli virkistyi, sekä näytti Nelonen NHL-pelin. Mutta iltatarkastuksen viesti oli tyrmäävä: onneton nautanuorukainen, elikkäs hieho, oli parreessaan kääntyillyt ja vääntyillyt, poikittain nyt pahnoillaan, ehkäpä kuollut, sen verran puristuksissa. Puhtaana paskan sekaan, keskiyöllä. Hyvä, olihan hieho pelastettava. Vinssin avulla tunnin aherruksen jälkeen lehmänalku oli terveiden kirjoissa, ja kiitokseksi vastusteli parteen laittamista. Saatiin mokoma sijaansa, ja te saitte esimerkin siitä, kuinka tyhmä elikko lehmä on. En ole viisasta nautaa tavannut.
Olen kuullut puhuttavan Rengosta, joka naapurin vanhaa isäntää puski. Niilo oli hyvä mies, nyt jo vainaa, joi yrttiteetä aina. Ainakin silloin kerran kun kylässä kävin. Yksi epeli, tyrmäsi kahdesti äidin, ja kiitokseksi pääsi makkaraksi ennen ensimmäistä hedelmöitymistään. Yksi onnistunut hirttäytyminen on muistissa. Ensimmäinen friisiläislehmämme Ulla ei oppinut menemään parteen, kun myyntitilalla ei lehmiä oltu ulkoilutettu.
Joskus tosin naudan tyhmyys kääntyy jo viisaudeksi. Oli aamupäivä tapeltu lihakarjasonnien kanssa, ja viimein saatu viisikko laakasiiloon eristettyä. Mahtavat aidat eteen, oikein liioitellusti, tästä ei hyppää yli, ei varmasti, lyhytjalkainen hereford. Istuttiin sitten kahvipöytään kun Laava jo kartanolla kirmasi. Olihan jo pakko nauraa. Vieläkään en tiedä miten pakoon pääsi.
On ollut niitä hauskojakin nautoja. Ennen mullikkaikää pois viedyillä sonneilla oli mukavia nimiä vielä silloin kun olin veljien kanssa esipuberteettiäkin vajaa. Oli Ryöväri, Poliisi, Rosvo, Hurrikaani, Valde ja Ville. Ville oli pieni ja karkasi metsään. Valde oli onnistunut livahtamaan maailmaan yön tunteina, ja ehtinyt sitten kiertää vastasyntyneen innolla navetan puoliksi. Ei sellaisia nimiä enää voi antaa, kiitos Euroopan Unionin.
Mutta vähän sääliksi käy lehmää noin lajinsa edustajana, kun vertailukohtana on meidän tilan minun aikainen hevonen. Nimi oli Mildy C, ja se osasi mennä itse talliin, tien yli. Ei olisi lehmästä siihen tekoon, ei varmasti. Niissä lehmän tummissa silmissä asuu tyhmyys, mutta onneksi ei hulluus.
Minä syön lehmää rauhallisena. BSE-vaara on olematon verrattuna autolla ajoon ja sen aiheuttamiin vastoinkäymisiin.
Näin muisteli karjanpidon kuolinkouristusten keskellä hannes_ko. Eläköön suurtilat, lihatehtaat!! Eläköön EU! Eläköön, Franz Fischler!
Niin kävi tänäänkin, että hieho päätti poikaista. Lehmänen olisi tullut, mutta vasikka oli tukehtunut ja EU:lle onkin vainaassa nyt selittämistä. Miksei Vantaan EU-toimisto saakaan tietää pikku maitoparran nimeä, tivataan ja oikein paperikasa on täytettävä senkin harmin jälkeen, kun tuotannontekijä on näin lyhyen visiitin jälkeen poistunut vahvuudesta. Vaan ei suurta vaivaa ollut tässä synnytyksessä, emän tavara ei ollut niitä tiukimpia vaikka noviisi äiti kyseessä olikin, ja avittipa sarvipää meitä sen verran, että poiki navettatöiden aluksi. Siis ei kesken unen, arvokkaan, arvokkaan unen.
On meillä navetassa pienokainenkin, niin ettei hätää, kyllä kaupunkilaisserkku pääsee uskaltautuessaan silittämään lehmänpentua. Serkun mielestä navetassa haisee. Ainakin jos serkku on vanhempi. Vieläkin vanhempi serkku jättää navettaan tulematta, mikä onkin ihan oikein, sillä tautipesät on pidettävä tuotantorakennuksen ulkopuolella. Tuotanto saattaa kalskahtaa kovalta sanalta, sydämettömältä. Mutta kun sitä kuluttaja haluaa. Lähimmäinen saattaa olla sympattinen, mutta kuluttaja tyhmä. Tiedättehän, ennen EU-aikaa lehmästä saattoi teuraana saada jopa 6000 markkaa, siis lypsylehmästä. Nyt tulee 2000 mk, allekin. Minun aikanani koulussa vielä opetettiin, että tuollainen suhta on yhden suhde kolmeen. Näkyykö tämä kehitys kuluttajahinnassa? Vaan jätetäänkö politiikka edes hetkeksi. Palataan erääseen launatai-iltaan viime talvelta. Nälkäinen opiskelija oli viikonlopun lomalla. Navetassa oli hämminkiä, en nyt muista mitä. Ilta venyi, saunaan päästessä oli kiuas jo kylmä. Mutta ruho puhdistui ja mieli virkistyi, sekä näytti Nelonen NHL-pelin. Mutta iltatarkastuksen viesti oli tyrmäävä: onneton nautanuorukainen, elikkäs hieho, oli parreessaan kääntyillyt ja vääntyillyt, poikittain nyt pahnoillaan, ehkäpä kuollut, sen verran puristuksissa. Puhtaana paskan sekaan, keskiyöllä. Hyvä, olihan hieho pelastettava. Vinssin avulla tunnin aherruksen jälkeen lehmänalku oli terveiden kirjoissa, ja kiitokseksi vastusteli parteen laittamista. Saatiin mokoma sijaansa, ja te saitte esimerkin siitä, kuinka tyhmä elikko lehmä on. En ole viisasta nautaa tavannut.
Olen kuullut puhuttavan Rengosta, joka naapurin vanhaa isäntää puski. Niilo oli hyvä mies, nyt jo vainaa, joi yrttiteetä aina. Ainakin silloin kerran kun kylässä kävin. Yksi epeli, tyrmäsi kahdesti äidin, ja kiitokseksi pääsi makkaraksi ennen ensimmäistä hedelmöitymistään. Yksi onnistunut hirttäytyminen on muistissa. Ensimmäinen friisiläislehmämme Ulla ei oppinut menemään parteen, kun myyntitilalla ei lehmiä oltu ulkoilutettu.
Joskus tosin naudan tyhmyys kääntyy jo viisaudeksi. Oli aamupäivä tapeltu lihakarjasonnien kanssa, ja viimein saatu viisikko laakasiiloon eristettyä. Mahtavat aidat eteen, oikein liioitellusti, tästä ei hyppää yli, ei varmasti, lyhytjalkainen hereford. Istuttiin sitten kahvipöytään kun Laava jo kartanolla kirmasi. Olihan jo pakko nauraa. Vieläkään en tiedä miten pakoon pääsi.
On ollut niitä hauskojakin nautoja. Ennen mullikkaikää pois viedyillä sonneilla oli mukavia nimiä vielä silloin kun olin veljien kanssa esipuberteettiäkin vajaa. Oli Ryöväri, Poliisi, Rosvo, Hurrikaani, Valde ja Ville. Ville oli pieni ja karkasi metsään. Valde oli onnistunut livahtamaan maailmaan yön tunteina, ja ehtinyt sitten kiertää vastasyntyneen innolla navetan puoliksi. Ei sellaisia nimiä enää voi antaa, kiitos Euroopan Unionin.
Mutta vähän sääliksi käy lehmää noin lajinsa edustajana, kun vertailukohtana on meidän tilan minun aikainen hevonen. Nimi oli Mildy C, ja se osasi mennä itse talliin, tien yli. Ei olisi lehmästä siihen tekoon, ei varmasti. Niissä lehmän tummissa silmissä asuu tyhmyys, mutta onneksi ei hulluus.
Minä syön lehmää rauhallisena. BSE-vaara on olematon verrattuna autolla ajoon ja sen aiheuttamiin vastoinkäymisiin.
Näin muisteli karjanpidon kuolinkouristusten keskellä hannes_ko. Eläköön suurtilat, lihatehtaat!! Eläköön EU! Eläköön, Franz Fischler!