Selviytyjät Suomi

  • 446 839
  • 2 195

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kakkosjakso tuli eilen meille normaalisti TV:stä seuraaville ja kyllä mä vähän ihmettelen. Tai siis Lolalta tietenkin aika järkevää taktiikkaa aloittaa heti kova pelaaminen. Hän ei missään fyysisissä tehtävissä pärjää kuitenkaan, joten onko tuossa ajatuksena ottaa suosiolla turpaan ja odotella heimojen yhdistymistä toivoen että pysyy siihen asti mukana ja siellä sitten uudessa heimossa aloittaa hämmentäminen.
Ainakaan ei kovasti nosta mahdollisuuksia tehtävien voittoon kun pudottelevat fyysisesti vahvoja pois. Eikä se eilinen, ei niin fyysinen, vesitehtäväkään ihan putkeen mennyt... kirjaimellisesti.
Mutta luulisi että joukkueessakin vähän harmittaisi se, että Lolalla ei ole ollut tehtäviin mitään annettavaa tähän mennessä. Toki ensimmäisen jakson ensimmäisessä tehtävässä jäivät jo kaivuuosassa niin paljon jälkeen, ettei ollut enää merkitystä saiko Lola palapeliä tehtyä vai ei.
Ohjelman kannalta kuitenkin ihan mielenkiintoista nähdä miten tuo tuosta jatkuu.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Markon pelitaktiikkaahaan tuo oli. Kuulemma Lolalle kuiskasi ennen äänestystä, että ”Nikke”. Pitkällä tähtäimellä fiksua tiputtaa jäkäriporukasta (pelaajat ja -vaimot) porukkaa pois, koska varmasti vetäisivät myöhemmin yhtä köyttä. Tietävät myös, että heimoja varmasti tasoitetaan jos jatkavat häviämistä.

Yllätyksenähän toi pudotus toki silti meikälle tuli.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Kaikista mielenkiintoisinta eilisessä jaksossa oli Mäkilähteen ilmoitus siitä, että kolmas tuottari tulee ja sinne haetaan ihan tavallisia kansalaisia kilpailijoiksi. Ymmärrän miksi pari ekaa kautta mennään julkkiksilla, mutta kyllähän se aiheuttaa tylsän pelin, kun kaikki ovat keskimäärin ihan pihalla siitä mitä heidän ympärillänä tapahtuu ja haluavat vain olla hyvää pataa toistensa kanssa. Jenkkien versiossa peli on nykyään jo erittäin kovatasoista, kun mukaan pääsee pelkkiä superfaneja. Tässä julkkisversiossa on ehkä kaksi tai kolme pelaajaa joita ei syötäisi elävältä/raahattaisi ilmaisena äänenä ja uhrilampaana mahdollisimman pitkälle. Lola olisi lähtenyt tässä toisessa äänstyksessä aivan pomminvarmasti.

Siihen nähden että mukaan on valittu julkkiksia, on saarella kyllä melkoinen kasa aivan hmv-kilpailijoita. Ei se heidän vikansa ole että ovat tulleet valituksi eikä kaikkien tarvitsekaan persoonallaan loistaa, mutta vähän harmittaa kun tietää potentiaalia olevan paljon parempaan. Kyllähän tätä silti mielellään katsoo jo ihan pelkästään sen itse selviytymisaspektin takia. Selviytyjät on niitä harvoja realityohjelmia, joiden kohdalla minun pitäisi kahdesti miettiä jaksaako sen suorittaa läpi. Hattua nostan kaikille jotka tuolla pärjäävät kuukauden hyvin niukalla ruualla, unella ja suojalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kaikista mielenkiintoisinta eilisessä jaksossa oli Mäkilähteen ilmoitus siitä, että kolmas tuottari tulee ja sinne haetaan ihan tavallisia kansalaisia kilpailijoiksi. Ymmärrän miksi pari ekaa kautta mennään julkkiksilla, mutta kyllähän se aiheuttaa tylsän pelin, kun kaikki ovat keskimäärin ihan pihalla siitä mitä heidän ympärillänä tapahtuu ja haluavat vain olla hyvää pataa toistensa kanssa.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ihan ensimmäinen kausi Suomi Selviytyjissä vedettiin taviksilla: Selviytyjät Suomi – Wikipedia
Ja hyvin vedettiinkin, oli todella hyvä kausi!

e. Selviytyjät Suomi - lue kisaajien esittely
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Ymmärrän miksi pari ekaa kautta mennään julkkiksilla, mutta kyllähän se aiheuttaa tylsän pelin, kun kaikki ovat keskimäärin ihan pihalla siitä mitä heidän ympärillänä tapahtuu ja haluavat vain olla hyvää pataa toistensa kanssa. Jenkkien versiossa peli on nykyään jo erittäin kovatasoista, kun mukaan pääsee pelkkiä superfaneja. Tässä julkkisversiossa on ehkä kaksi tai kolme pelaajaa joita ei syötäisi elävältä/raahattaisi ilmaisena äänenä ja uhrilampaana mahdollisimman pitkälle. Lola olisi lähtenyt tässä toisessa äänstyksessä aivan pomminvarmasti.
Itse olen aivan samaa mieltä. Eiköhän nämä julkkis-selvityjät ala olemaan jo nähty. Esim. Niklakselle tuntui olevan aika yks hailee tippuuko vaiko ei. Ei tuolla porukka halua tai uskalla aiheuttaa mitään konflikteja.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Itse olen aivan samaa mieltä. Eiköhän nämä julkkis-selvityjät ala olemaan jo nähty. Esim. Niklakselle tuntui olevan aika yks hailee tippuuko vaiko ei. Ei tuolla porukka halua tai uskalla aiheuttaa mitään konflikteja.

Kyllähän yleinen konsensus taitaa olla, että ainakin viime julkkiskausi oli vastoin odotuksia erittäin hyvä.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Pitääpä pari sanaa sanoa itsekin tästä. Olen yllättynyt ohjelman varsin laadukkaasta tuotannosta näin niinkuin suomalaiseksi tekeleeksi, joskin ilmeisesti näitä kilpailuja ja niiden puitteita hyödynnetään suoraan Jenkki-versiosta? Mäkkäri vetää hommansa ihan hyvin mutta heimoneuvostossa meno on välillä jotenkin teennäistä ja yli"esitettyä", en oikein osaa itsekään tuota selittää.

Suurin "virhehän" tässä on tuo voittosumma joka on hävyttömän pieni 30 000e. OK, muistetaan että kyse suomalaisesta tuotannosta ja varsinkin julkkis-versioissa monet osallistujista (huom. ei kaikki) ei tuolla tietenkään rahan takia ole, mutta luulisi nyt sen verran pätäkkää löytyvän tuotantoon että potti olisi vaikkapa se tasan satatonnia ainakin sitten seuraavalla kaudella jolloin ilmeisesti kyseessä puhtaasti tavis-versio vai liekkö sekoittavat julkkiksiakin mukaan.

Kausi on toki vasta ihan alussa mutta jotenkin tuntuu että viime kaudella oli keskimäärin mielenkiintoisemmat hahmot kisailemassa. No, aikaa on toki vielä reilusti parantaa tahtia. Yleisarvosana kuitenkin lähentelee kiitettävää tuotannon osalta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja hyvin vedettiinkin, oli todella hyvä kausi!

Tuossa oli isoja tuotannollisia ongelmia, kuten se, että joukkuekisojen sijaan yksilö kävi kisaamassa heimovaiheessa kokoheimon sijaan. Tämä teki pelistä täysin erilaista, kun on heimovaiheessa tarkoitus. Muutenkin tuotanto oli vähän turhan "halpaa". Toki lopussa oi yksilöpelissä ihan kunnon meininki ja pettymys oli, kun tohon se loppui... ja jos oikein saivarellaan, niin toihan oli jo kolmas kausi, sillä toki ensimmäiset oli Suomen Robinsson 2004 ja 2005
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Mäkkäri vetää hommansa ihan hyvin mutta heimoneuvostossa meno on välillä jotenkin teennäistä ja yli"esitettyä", en oikein osaa itsekään tuota selittää.

MIelestäni Mäkituvalla ei ole tv-hommiin riittävää karismaa. Hän on ihan ok, mutta tämä karismattomuus tuli korostetusti esiin Idolsissa, jossa parina oli juontaja, joka myös on ihan ok, mutta yhdessä heidän karismattomuutensa korostui. En itsekään oikein osaa selittää, miksi tämä Mäkijaakko ei ihan toimi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nooh, ei vielä nuolaista tämän kauden suhteen. Nyt on nähty hyvin yksipuolinen kuva koko ohjelmasta, kun toista leiriä grillataan muonavahvuuden pudotuksilla ja liitoilla samaan aikaan Walpioiden nauttiessa kookoksiaan ja uittaen varpaitaan vedessä. Kun toinen leiri pääsee feilaamaan jotkut tehtävät (sekin tulee jo viimeistään käsikirjoituksen myötä), ei aerobicin maailmanmestarikaan leiki välttämättä enään mitään hyväntuulista leiriemoa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
(sekin tulee jo viimeistään käsikirjoituksen myötä)

Niin.. no.. tuossahan oli jo käsikirjoitusta tehty koskemattomuuskisaan ei niin fyysinen skaba. Seuraavaksi varmaan tulee joku vielä selvemmin ei fyysiseen kykyyn liittyvä kisa. Niinkin on käynyt, että kun sekään ei auta niin nykytuotanto yleensä ratkaisee tilanteen sekoittamalla heimot uudestaan tasamääräisiksi (pl Stephanie raukka Survivor: Palau jenkkilän 10 kaudella, jolloin jäi heimoonsa yksin).

Enivei, en usko että kovin epätasaiseksi heimoja päästetään tekmättä jotain.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Niin.. no.. tuossahan oli jo käsikirjoitusta tehty koskemattomuuskisaan ei niin fyysinen skaba. Seuraavaksi varmaan tulee joku vielä selvemmin ei fyysiseen kykyyn liittyvä kisa. Niinkin on käynyt, että kun sekään ei auta niin nykytuotanto yleensä ratkaisee tilanteen sekoittamalla heimot

Totta ja oikein jos haluaa oman katselukokemuksensa pilata, niin liekö miten käsikirjoitettua koko heimojen jako ja toisen heimon kuskin paikalla vetäminen näin alkuun, jotta saadaan mielenkiintoa sarjalle. Kokemus osoittaa kuitenkin selvästi, että loppuviimein kierous ja kujeilumainen politikointi ajaa fyysisen suorituskyvyn ja lihasmassan edelle kuitenkin siinä vaiheessa kun voittoa jaetaan. Se tuli jo viime vuonna selville ja tämän kauden alku tukee samaa.
 

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Eilistä syljeskelytehtävää katsellessa tuli mieleen, että kuinkahan puhdasta vettä siinä käytettiin. Noissa oloissa saa pakin aika herkästi sekaisin eikä tuo veden suussa pito yhteisastiasta ainakaan helpota vatsan toimintaa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mielestäni Mäkituvalla ei ole tv-hommiin riittävää karismaa. En itsekään oikein osaa selittää, miksi tämä Mäkijaakko ei ihan toimi.
Itsekin mietin tätä ja toivon että kaveri olisi mahdollisimman hiljaa kilpailuiden aikana, koska teennäinen selostus ei oikein osu. Sama tosiaan tuossa hiukan huvittavassa heimoneuvostossa.

Nyt on nähty hyvin yksipuolinen kuva koko ohjelmasta, kun toista leiriä grillataan muonavahvuuden pudotuksilla ja liitoilla samaan aikaan Walpioiden nauttiessa kookoksiaan ja uittaen varpaitaan vedessä. Kun toinen leiri pääsee feilaamaan jotkut tehtävät (sekin tulee jo viimeistään käsikirjoituksen myötä), ei aerobicin maailmanmestarikaan leiki välttämättä enään mitään hyväntuulista leiriemoa.
En ole jenkkisarjaa katsonut juuri ollenkaan, mutta eihän Suomi-jakso koostu kuin jossain puskissa "liittojen" sopimisesta ja toisaalla toisten liittojen utelusta. Sitten mennään suorittamaan fyysinen kisa (vaikka aina väitetään sitä älyäkin muka joskus tarvittavan) ja palataan jonkun whatever rapupyydyksen kanssa tekemään sitä samaa mitä ennenkin. Hävinneellä joukolla sitten nämä liitot käyvät toteen kun pitää äänestää joku pois. Vähän sitä selviytymistäkin olisi mukava saada ruutuun, tai jotain.

Mistä muuten ne sen Pikku-Hakin siihen äänestykseen repivät, eikö se laulaja pitänyt äänestää miehistä? Näiden kahden jakson perusteella ärsyttävin hahmo on se Kim Herold ja sen naislätkäveskan uskon jostain syystä voittavan.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ite tykkään Mäkipään tyylistä kyllä. Oli Suomen Surkeimmassa Kuskissa fantastinen, samaa lämminhenkistä vittuilua toivoisi tähänkin. Heikki Paasosen hommahan tuo periaatteessa olisi kun on oikean kanavan ohjelmakin (juonsi ykköskauden kun Heikki ja Selviytyjät oli vielä Maikkarilla), mutta ihan hyvä että on vaihtelua ja ettei sentään Arttu Harkkia (Robinson 2. kausi) enää. Tai Ile Uusivuorta. Tai naista eli Anni Hautalaa tai jumalauta Jenni Alexandrovaa.
Totta ja oikein jos haluaa oman katselukokemuksensa pilata, niin liekö miten käsikirjoitettua koko heimojen jako ja toisen heimon kuskin paikalla vetäminen näin alkuun, jotta saadaan mielenkiintoa sarjalle.
Joskus kun on ollut niitä kirjeitä jotka menee tyylillä "valitkaa/arpokaa" joukostanne yksi ja ottakaa lippunne ja tulkaa mestoille, niin olen miettinyt että päättääköhän käsikirjoittajat sitten vasta kun näkevät ketä leirit on valinneet, että jääko ne henkilöt esim kilpailusta pois, saa jonkun erikoisedun, vaihtaa leiriä, tms skenaarioita sen mukaan ketkä on valikoitunut.
Kokemus osoittaa kuitenkin selvästi, että loppuviimein kierous ja kujeilumainen politikointi ajaa fyysisen suorituskyvyn ja lihasmassan edelle kuitenkin siinä vaiheessa kun voittoa jaetaan. Se tuli jo viime vuonna selville ja tämän kauden alku tukee samaa.
Tai olisiko Sampo ollut sopiva yhdistelmä noita, koska kyllähän hän pärjäsi myös fyysisissä tehtävissä ja oli aika pätevä&kätevä leirissäkin. Ja toki osasi kieroillakin.

Itse jotenkin kaipaisin sellaisia viime hetken twistejä kuten koskemattomuusamuletti, eli esim äänestyspaikalla vasta ilmoitettaisiin esimerkiksi että ei saa äänestää samaa henkilöä kuin viimeksi. Tai kun on ensin äänestetty, niin sitten ilmoitettaisiin että äänestetään uudestaan ja ei saa äänestää samaa, tai saa äänestää samaa mutta vain sillä ehdolla että kukaan muu ei äänestä samaa, muuten lähtee himaan. Mutta ei tietysti kuulu formaattiin (varmaankaan?) tämä.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
En ole jenkkisarjaa katsonut juuri ollenkaan, mutta eihän Suomi-jakso koostu kuin jossain puskissa "liittojen" sopimisesta ja toisaalla toisten liittojen utelusta. Sitten mennään suorittamaan fyysinen kisa (vaikka aina väitetään sitä älyäkin muka joskus tarvittavan) ja palataan jonkun whatever rapupyydyksen kanssa tekemään sitä samaa mitä ennenkin. Hävinneellä joukolla sitten nämä liitot käyvät toteen kun pitää äänestää joku pois. Vähän sitä selviytymistäkin olisi mukava saada ruutuun, tai jotain.

Mistä muuten ne sen Pikku-Hakin siihen äänestykseen repivät, eikö se laulaja pitänyt äänestää miehistä? Näiden kahden jakson perusteella ärsyttävin hahmo on se Kim Herold ja sen naislätkäveskan uskon jostain syystä voittavan.

Tässähän tämän kupletin juonen oikeastaan paljastitkin. Noinhan se lyhykäisyydessään pyörii.

Epäilen Hakin itsensä tavoin, että moni koki Niklaksen uhaksi. Vahva fyysinen kisaaja eikä vaikuta ihan pahvilta. Kelasivat -98 MM - voittomaalia ja pelästyivät, että tuo pystyy ratkaisuihin.

Musta on itseasiassa ihan hyvä, että seuraava kausi mennään taviksilla, vaikka riski on että saamme uusia "selviytyjä-Tero", "selviytyjä-Liisa" hahmoja julkisuuteen tilittämään verotietojaan ja kertomaan joulunvietostaan.

Julkkisten tai pikemminkin "julkkisten" väkisin vieminen näihin tositeeveehömppiin on jo has been viimeistään kun näkee jo jonkun Siim Liivikin jossain Fort Boyardissa jahtaamassa jotain avainta.

Olisi edes oikeita julkimoita kuten Paavo Väyrynen, Renny Harlin tai Björn Wahlroos eikä mitään kesähittejä nauhoittelevia mehupoikia, mitkä valitettavasti Suomessa lasketaan julkkiksiksi Heli Palsanmäen ja Jari Mentulan tavoin.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisaalta mikään ei ole niin huonosti, etteikö sitä saisi vielä huonommaksi Roope Salmisella.
Jep. Kyllähän Mäkkäri on sata kertaa parempi kuin Salminen, Pimiä, Leppilampi, koko kansan Heikki, munamies ja mitä näitä tv:ssä pyöriviä juontajia nyt on.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tai olisiko Sampo ollut sopiva yhdistelmä noita, koska kyllähän hän pärjäsi myös fyysisissä tehtävissä ja oli aika pätevä&kätevä leirissäkin. Ja toki osasi kieroillakin.

Itse jotenkin kaipaisin sellaisia viime hetken twistejä kuten koskemattomuusamuletti, eli esim äänestyspaikalla vasta ilmoitettaisiin esimerkiksi että ei saa äänestää samaa henkilöä kuin viimeksi. Tai kun on ensin äänestetty, niin sitten ilmoitettaisiin että äänestetään uudestaan ja ei saa äänestää samaa, tai saa äänestää samaa mutta vain sillä ehdolla että kukaan muu ei äänestä samaa, muuten lähtee himaan. Mutta ei tietysti kuulu formaattiin (varmaankaan?) tämä.


Kieltämättä tämä Sampo Jounin Kauppa osasi roolinsa likimain täydellisesti eli ulospäin hän oli höveliä Lapin miestä johon voi luottaa kuin leijonalauman johtajaan, mutta todellisuus oli että ketkumpaa kaveria saa edes poliitikoista hakea. Ideaalinen profiili siis sarjaan kun tosiaan oli yllättävän ponteva kisoissa, senkin hän sai näyttämään vaatimattomammalta mitä olikaan.

Mäkin kaipaisin sarjaan jotain yllätyskäänteitä, mutta en jälleen mitään Amanda Harkimoa tai Martiinan hengenpelastajista kesken kaiken saarelle. Tuo että ei voitaisi äänestää samaa olisi jo hyvä lähtökohta tähän. Myös heimojen keskinäiset vehkeilyt olisivat aika glamouria. Johan siinä kalpenisi Superpesiksen takavuosien sopupelitkin.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jep. Kyllähän Mäkkäri on sata kertaa parempi kuin Salminen, Pimiä, Leppilampi, koko kansan Heikki, munamies ja mitä näitä tv:ssä pyöriviä juontajia nyt on.

Sellainen Jone Nikula-tyyppinen kaveri olisi hyvä juontajana, ainakin jos saisi vetää alkuaikojen Idols-tyyliin kilpailijoiden suorituksia kommentoiden.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Sellainen Jone Nikula-tyyppinen kaveri olisi hyvä juontajana, ainakin jos saisi vetää alkuaikojen Idols-tyyliin kilpailijoiden suorituksia kommentoiden.

Kari Salmelainen, Joonas Hytönen, Päiviö Pyysalo ja Lehtislasse toisivat myös toisenlaista näkökulmaa heimopalavereihin. Lehtisen kanssa saattaisivat äänestykset jatkua Extra-jakson puolellekin. Siinä sitä selviytymistä kyseltäisiin vasta jos missä. Myös Jethron ääni kesken kilpailutilanteiden kommentoimassa Hyvösem puuskutusta voisi tuoda arvoisensa nosteen.

Sen sijaan jos sarja halutaan jonnekin ehkäpä nyt vaikka Tv Foxin unholaan niin eikun tuottajapuolelta puhelu joko Jokikunnakselle, Hirviniemelle ja sen exälle, Katajalle tai Bjurströmille.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Kausi on toki vasta ihan alussa mutta jotenkin tuntuu että viime kaudella oli keskimäärin mielenkiintoisemmat hahmot kisailemassa. No, aikaa on toki vielä reilusti parantaa tahtia. Yleisarvosana kuitenkin lähentelee kiitettävää tuotannon osalta.
Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Viime kaudella olivat mukana kuitenkin Sahamies ja Helmenkalastaja, jotka viihdyttivät katsojia ensimmäisestä jaksosta lähtien. Sen lisäksi, että he olivat viihdyttäviä henkilöitä, niin heillä oli myös hyvät taktiikat, joilla heidän olisi pitänyt päästä finaaliin asti, mutta Katja ja Helena olivat joko tyhmiä tai sitten he eivät halunneet tarpeeksi voittaa. Myös tuolta Sampon porukalta tuli kilpailun aikana hyviä peliliikkeitä.

Tämän kauden osallistujista en muista puoliakaan, vaikka kaikki jaksot olen katsonut. Lola yrittää pelata, mutta veikkaan hänen tippuvan jo ennen heimojen yhdistymistä, sillä hän on tuolla fyysisellä kunnollaan melkoinen taakka joukkueelleen. Kim voisi olla mahdollinen jokerikortti, mutta hän tuntuu heittävän verkkoja vesille vähän jokaiseen suuntaan. Toivottavasti tästä ei tule niin tylsää kautta, että nuo Lotta ja Noora dominoivat itsensä Hanneksen avustuksella finaaliin ja heittävät Hanneksen sitten pihalle tuosta liitosta, kun he eivät enää häntä tarvitse. Tässä vaiheessa tuo ainakin vaikuttaa todennäköisimmältä skenaariolta.

Wallu on ollut kyllä yksi harvoista henkilöistä, joka on tällä kaudella ollut tuolla edes vähän viihdyttävä. Vaikuttaa vähän laiskalta kaverilta, joka voisi muuten tehdä "sahamiehet", mutta hän vaikuttaa olevan vähän turhan äänekäs heppu, joten eiköhän hänenkin kisa pääty melko lyhyeen. Sauli on ollut myös positiivinen yllätys, sillä julkisuuskuvan perusteella luulin häntä melko rasittavaksi personaaksi, mutta vaikuttaa ihan sympaattiselta kaverilta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Vähän sitä selviytymistäkin olisi mukava saada ruutuun, tai jotain.

Ei oikeastaan kuulu formaattiin kuin taustatietona. Eli on nälkä, jotta ruokapalkintojen hienous on katsojalle selvillä.

Survial realityistä oikeasti selvitymistä näkee Alone sarjassa sekä The Island with Bear Grylls. Tosta tulee 6. kausi tänävuonna + tietty se jenkkikausi.. käsittääkseni joku saksalainen ja espanialainenkin versio on.

Alone on ehkä hienoin näistä. 5 kautta jenkessä. Viimevuonna on tehty Tanskalainen Alene i vildmarken ja Norjalainen Alone. Jostain kun noi löytäisi ...

EDIT: tota tanskalaista on jo 3 siisöniä kun aloin googlaan!!
EDIT2: ja hah, ne on nähtävissä tanskantv:ns wepipalvelusta.. tanskankielenopiskeluna nää tästä sit...
 
Viimeksi muokattu:

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Niin.. no.. tuossahan oli jo käsikirjoitusta tehty koskemattomuuskisaan ei niin fyysinen skaba. Seuraavaksi varmaan tulee joku vielä selvemmin ei fyysiseen kykyyn liittyvä kisa. Niinkin on käynyt, että kun sekään ei auta niin nykytuotanto yleensä ratkaisee tilanteen sekoittamalla heimot uudestaan tasamääräisiksi (pl Stephanie raukka Survivor: Palau jenkkilän 10 kaudella, jolloin jäi heimoonsa yksin).

Enivei, en usko että kovin epätasaiseksi heimoja päästetään tekmättä jotain.

Tuo kuasi jenkkilässä oli omasta mielestä ihan hyvää vaihtelua ja harmittaa, ettei useammin ole tuota samoilla heimoilla yhdistymiseen asti vedetty ilman tasoittamista.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan viihdyttävää settiähän tämäkin vaikuttaisi taas olevan. Räty vakuuttanut heti alusta alkaen.

Keltainen porukka joutuu ilman nikkeä vielä aika kuseen tehtävissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös