Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

  • 621 529
  • 2 797

Sardinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Tässäpä ne omat fiilikset tältä päivältä, kun sain kuulla uutiset. Aivan täysin välinpitämätön asenne ollut jo pitempään tästä kaudesta ja peleistä ja olen ootellut vain käytännössä kauden loppua ja keskittynyt enemmän muiden lajien intohimoiseen seuraamiseen.

No nyt sitten tämä Petun sainaus ja miehen haastattelu saivat kyllä vielä pienen toivon kipinän nousemaan tähän runkosarjan loppuun ja täälläkin kyllä ihan tosissaan ootetaan jo keskiviikon peliä ja, vaikka loppuohjelma on kohtuu haastava niin toivotaan, että Matikainen saa noita velliperseitä piiskattua sen verran edes iskuun, että päästään sille ekalle playoff-kiekalle ja näkemään olisiko jopa ainesta suureen urheilutarinaan vielä tälle kevättä, vaikka niin paljon pitäisi saadakin aikaan niin vähässä ajassa. Enkä nyt mistään mestaruudesta sentään tässä unelmoi, mutta joku kunniakas loppu tälle kaudelle olisi kuitenkin vielä toiveissa/tilauksessa.
 
Kakkosmolari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sattuisko joku tietämään, mihin aikaan Kärpillä ruukaa olla aamujäät arkipelipäivänä? Oon itte hiihtolomalla, ja aattelin että jospa sitä kävis keskiviikkona seuraamassa meininkiä.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Klo 10.45 näyttäs alkavan keskiviikkona tuon jutun mukaan.

Kakkosmolari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Klo 10.45 näyttäs alkavan keskiviikkona tuon jutun mukaan.

Jes, kiitoksia!
 
Kynäniska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään näyttäis olevan 10.30-12.30 varattu Kärpille areenan kaukalo. Toivotaan, että jätkät saa pikakurssin joukkueena ja joukkueelle pelaamisesta ennen jyppimatsia.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tänään näyttäis olevan 10.30-12.30 varattu Kärpille areenan kaukalo. Toivotaan, että jätkät saa pikakurssin joukkueena ja joukkueelle pelaamisesta ennen jyppimatsia.
Toivottavasti Havu istuisi yläparvella ottamassa oppia ihan oikean valmentajan tekemisistä. Toisaalta, eihän tuo oppi tarttunut koko talvenakaan, miten sitten nyt.
Noh, Havu ei kuitenkaan voi ikinä sanoa, etteikö olisi saanut mahdollisuutta. Jos tuollaisella joukkueella ei saa mitään aikaan koko vitun talven aikana, ei tarvi kyllä selitellä yhtään, mistä homma kiikasti.
 
kop

Miksi ruoskia enää Mäntymaata? Teki kaikkensa, mutta se ei vaan riittänyt, eikä se ole hänen vikansa. Ville varmasti pyrkii jatkossa kehittymään valmentajana ja voi aivan hyvin onnistua siinä.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naapurin mummo, Eveliina Määttänen, Ukraina
Missä me aktiiviset jatkoaikalaiset tapaamme tänään uuden alun kunniaksi 1. erätauolla?

Siellä nimimerkin arvailusta ei saisi 1 kk:n bannia!
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Näin unta, että Kärpät voitti mestaruuden. Oltiin menossa unessa Oulun torille kavereiden kanssa, mutta ei ikinä sinne asti päästy. Sijalta 12. oltiin noustu aina mestaruuteen asti ja finaaleissa taisi olla vastassa Tappara, joka voitettiin 4-2. Jospa olis enneuni.
 
nihilisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Juventus

I want to believe.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, paskansyönti, moottorisahat
Todella hatun noston arvoista, jos tosiaan jaksat Kärppien vierasmatseja myös käydä katsomassa. Meillä sentään on huomattavasti lyhyemmät nämä vieraspelimatkat, mutta silti yleensä käyn vierasmatseissa vaan korkeintaan kerran tai kaksi Lahdessa ja Espoossa. Hauska juttu sinänsä, että näin vantaalaisena sitä pääsee julkisilla nopeammin vierasmatsiin Lahteen, kun mitä tonne Espooseen.
Siirsin eri ketjuun vastauksen.

Tuohan Helsingin vierasreissu on ajallisesti kaikkein lyhyin itse asiassa täältä Oulusta päin, inan alle tunti lentokoneella + toki matkustamiset kentälle :)
Hesan lisäksi tulee autolla tai junalla käytyä myös ehkä 1-3 kertaa kaudessa jossain päin. Tiedä vaikka tulisi useamminkin käytyä, jos tuo joukkue alkaisi taas pärjätä urheilullisesti.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän tämä kausi on avannut monen silmät Kärpissä, että aika mukavaa on joukkueen seuraaminen isossa kuvassa ollut vuosikaudet. Tämmönen taapertaminen kieltämättä laittaa asiat ihan eri mittasuhteisiin ja auttaa ymmärtämään, miten hyvänä meitä pitkään eli yli 10 vuotta Oulun Kärppien toimesta pidettiin. Viimeiset 5 vuotta onkin harjoiteltu enemmän ja vähemmän sietämistä. Odotuksiin nähden tämä kausi on ollut yksittäisistä pettymyksistä se suurin, mutta ei vielä lähelläkään sitä TuTo sarjan häviämistä muinoin. Se oli käsittämätön fiasko isossa kuvassa eli joukkue joka ei ollut hävinnyt kertaakaan kotona hävisi kaikki 3 kotiotteluaan puolivälierässä.

E: Tämän joukkueen tippuminen Mestikseen menisi toisaalta senkin kokemuksen edelle karmeudessaan.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Joo toihan on itseasiassa lentokoneella erittäin nopeakin matka, kun tunti vaan suuntaansa+matkat lentokentälle. Taitaa olla ehkä jopa hieman nopeutunut toi matka siitä ajasta, kun itse sitä lentokoneella joskus matkustin.

Joskus parikymmentä vuotta sitten lensin Finnairin koneella täältä Ouluun tai itseasiassa lentokenttä taisi olla Oulunsalossa, ellen väärin muista? Mutta on tosiaan nopea matka suuntaansa. Mutta toi on aina kyllä hienoa ja ihailtavaa, jos joku jaksaa matkustaa sen oman jenginsä perässä myös vierasmatseihin kannustamaan. Toivotaan että teilläkin pelit vielä jatkuisi tällä kaudella, eikä suinkaan vaan missään tyvipään Play Out-sarjassa.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Kyllähän tämä kausi on avannut monen silmät Kärpissä, että aika mukavaa on joukkueen seuraaminen isossa kuvassa ollut vuosikaudet. Tämmönen taapertaminen kieltämättä laittaa asiat ihan eri mittasuhteisiin ja auttaa ymmärtämään, miten hyvänä meitä pitkään eli yli 10 vuotta Oulun Kärppien toimesta pidettiin. Viimeiset 5 vuotta onkin harjoiteltu enemmän ja vähemmän sietämistä. Odotuksiin nähden tämä kausi on ollut yksittäisistä pettymyksistä se suurin, mutta ei vielä lähelläkään sitä TuTo sarjan häviämistä muinoin. Se oli käsittämätön fiasko isossa kuvassa eli joukkue joka ei ollut hävinnyt kertaakaan kotona hävisi kaikki 3 kotiotteluaan puolivälierässä.

E: Tämän joukkueen tippuminen Mestikseen menisi toisaalta senkin kokemuksen edelle karmeudessaan.
Muistan tuon ratkaisumaalin. Olin aivan maalin takana ja kiekko pyöri maaliviivalla mistä sen mokke koukkasi takaisin. Ei muuten käynyt täysin maalin puolella. Ei ollut videoita ja maalituomari oman kylän miehiä. Siinä sarjassa henki löi materian. Puolustus ei pitänyt ja tulivat keskeltä läpi.
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin nuo sijat 13-14 tuntuisi kaikista pahimmalta juuri nyt. Haluaisin nähdä Kärpät joko Petun johdolla jahtaamassa kannua tai sitten karsinnoissa jopa Jokereita vastaan, jotta seurajohto joutuisi viimein katsomaan itseään peiliin miksi piti olla niin munaton ja odottaa vääjäämättömän päätöksen kanssa, jonka me kannattajat jo marraskuussa nähtiin olevan edessä jossain vaiheessa kautta.

Seuraisin karsintoja kyllä hyvin ristiriitaisin tuntein, mutta jotenkin se vain tuntuisi ansaitulta tälle organisaatiolle. Ja tietysti pelaajatkin saavat kantaa vastuunsa. Liian helpolla pääsevät, jos ensi lauantaina vaan suoraan tie kesälomille, Leville tai mihin nyt suuntaavatkaan. Ja palkka sen kun juoksee kauden loppuun saakka. Saisivat kyllä mun puolestani pelata täydet sarjat vielä Jukureita ja Jokereita vastaan.

Ja lisätään vielä, että taloudellisestihan noista karsinnoista saisi myös ihan kivan summan lisää ensi kauden pelaajabudjettiin vaikka ihmiset Raksilaan tulisivatkin lähinnä naureskelemaan vahingoniloisena.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Jotenkin nuo sijat 13-14 tuntuisi kaikista pahimmalta juuri nyt. Haluaisin nähdä Kärpät joko Petun johdolla jahtaamassa kannua tai sitten karsinnoissa jopa Jokereita vastaan, jotta seurajohto joutuisi viimein katsomaan itseään peiliin miksi piti olla niin munaton ja odottaa vääjäämättömän päätöksen kanssa, jonka me kannattajat jo marraskuussa nähtiin olevan edessä jossain vaiheessa kautta.

Seuraisin karsintoja kyllä hyvin ristiriitaisin tuntein, mutta jotenkin se vain tuntuisi ansaitulta tälle organisaatiolle. Ja tietysti pelaajatkin saavat kantaa vastuunsa. Liian helpolla pääsevät, jos ensi lauantaina vaan suoraan tie kesälomille, Leville tai mihin nyt suuntaavatkaan. Ja palkka sen kun juoksee kauden loppuun saakka. Saisivat kyllä mun puolestani pelata täydet sarjat vielä Jukureita ja Jokereita vastaan.
Sanotit kyllä tuossa mun ajatukset tästä hetkestä.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä osio kun on tätä sekalaista keskustelua ym, niin laitan tämän tiedusteluni tänne.

Nyt kun on viikko kulunut siitä, kun Kärpät vaihtoi valmentajaa, niin onko Mäntymaasta kuulunut mitään? Missään hänen kommenttejaan asiasta tai kärppä kaudesta ylipäätään jne? Miten hän jaksaa? Millaisia suunnitelmia tulevaan?

En tietoisesti laittanut tätä "Ville Mäntymaalle kenkää"-osioon, koska se on valahtanut jo alemmas, ja hyvä niin. En halunnut sitä nostaa ylös.

Mutta kaikesta huolimatta ko asiat kiinnostaisi kuulla. Vaikka Havu sai täällä paljon rapaa, aiheestakin (myös minulta), niin noin inhimillisesti ottaen toivon hänelle kaikkea hyvää, koska onhan se aina kova paikka tulla erotetuksi. Siitäkin huolimatta että paineet helpottavat ja palkka juoksee.
 
Kumikaksonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sitä kun miettii kaikenlaista välillä, niin tällaista tuli mieleen. SM-liigajärjestelmä kun mahdollistaa tänä vuonna jopa sijalta 12 mitaleille tai mestaruuteen nousemisen ja jos tällainen epätodennäköisyys Kärppien kohdalla toteutuisi, saisiko myös Mäntymaa mitalin ja kunnian aiheesta? Pelaajien osalta kaiketi jos on X määrä kaudesta pelattuna, on oikeutettu "nimeensä kannuun" ja killuttimen kaulaan.

Eli onko siis mahdollista että mainittu kulkeekin jatkossa kauden 24-25 mestaruusjoukkueen valmentajan tittelillä? Ja tietenkin tuollainen rivi myös CV:ssä olisi kadehdittava. Ei siis sillä että varsinaisesti uskoisin ylipäänsä tällaiseen skenaarioon.
 
Kalaverkko

Hyvä kysymys, johon itsellä ei ole varmaa vastausta. Mutta sanoisin, että jos Ville kehtaa olla vastaanottamassa mitalia sen jälkeen, kun Matikainen on tehnyt ihan helvetin kovan työn ja vienyt miehet käytännössä playouteista mestaruuteen Villen sotkujen jäljiltä uskomattoman lyhyessä ajassa, niin "24-25 mestaruusjoukkueen valmentaja" -titteli on kyllä vähintään ansaittua Mäntymaalle!
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, paskansyönti, moottorisahat
Ei helvetti. Siis huomenna voi olla kauden viimeinen ottelu. Jotenkin en kerennyt vielä asiaa ajattelemaan tältä kantilta. WTF.

Juha, pelaammehan ensi kaudella niin, että hallille voi mennä ilman toppatakkia viimeisissä otteluissa? Annathan tälle tehtaan takuun? Urheilu ei ole juuri nyt keskiössä, toivottavasti olet täysin samaa mieltä.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
On se vaan isojen tunteiden ilta tulossa, kävi miten kävi.

Voitolla euforisesti jatkoon kuilun partaalta, tappiolla pelit tylysti pakettiin ja samalla jäähyväiset tälle hämmentävälle ja raivostuttaneelle kaudelle sekä useammalle pelaajalle, ennenkaikkea toki Anttilalle. Siinäkin päättyisi omanlaisensa aikakausi ihan suomalaisen jääkiekkoilunkin kannalta.

Kaippa se yksikin pinna johonkin riittäisi jos muut pelit päättyisivät niin, näin ja noin, mutta eipä nyt oikein osaa tai viitsi ränkläillä. Voitto pitää olla lähtökohtaisesti ainoa juttu mitä tästä pelistä lähdetään hakemaan.

Eipä tässä oikein tiedä miten päin olisi. Vielä viitisen tuntia ympyrää olohuoneessa, sitten nokka kohti Raksilaa ja täysi huuto päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös