Mainos

Seattle Kraken 2024–2025

  • 9 077
  • 49

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Eiköhän se ole aika avata Krakenillekin uusi kausiketju, vaikka kovin hiljaisia edeltävätkin ovat olleet. Viime kausi starttasi niin huonosti, että vaikka vähän otteet piristyivätkin loppua kohden, niin kaivettu kuoppa oli lopulta liian syvä, eikä joukkueessa ollut niin hyviä kaivajia kuin esimerkiksi Oilersilla, jotka kaivoivat itsensä vielä syvemmästä kuopasta finaaleihin asti. Viime kausiketjussa ennakoin joukkueen taistelevan villikorttipaikoista, ja siinä löysässä hirressä roikuttiinkin jopa vähän liian pitkään. Tälle kaudelle ennakoin myös villikorttipaikasta taistelua, mutta tällä kertaa se tulee olemaan vielä tiukempi, ja joukkue saattaa jopa kammeta pudotuspeleihin mukaan.

Kesällä tapahtui hieman jotain yllättävää, kun pitkäjänteisen joukkueen rakentamisen sijaan GM Francis lähtikin jostain syystä (omistajien painostuksesta?) naaraamaan "ylihintaisia vanhuksia" vapaista agenteista. Brandon Montour tuo varmasti etenkin ylivoimalle kaivattua buustia ja kai Chandler Stephensonkin lyhyellä aikavälillä jotain ongelmia ratkaisee. Vilkutan tässä tulevaisuuden itselleni, kun varmasti palaan tähän kausiketjuun 4 vuoden päästä katsomaan mitä näistä sopimuksista kommentoin. Tässäpä se lyhyesti: olisin katsonut mieluummin tätä joukkueen kasvamista vielä pari kautta ja sitten arvioidun contender-ikkunan n. 4 vuoden päästä avautuessa en olisi halunnut kiroilla 6.25 miljoonan kolmossentteriä. Montour saattaa sentään vielä tuossa kohtaa olla hyödyksi, kun joukkueen listoilla ei noita pakkiprospekteja ole vielä(kään) tungokseen asti.

Kesällä (tai oikeastaan jo loppukeväästä) tapahtui myös jotain vähemmän yllättävää, eli Hakstolin aika päävalmentajana tuli päätökseen. Paljon oli spekulaatioita kuka ohjat ottaa, mutta kun isot kalat solmivat jatkosopimuksia omiin seuroihinsa, niin valinnaksi tuli Krakenin organisaation sisältä AHL-joukkue Coachella Valley Firebirdsin kahdesti finaaleihin luotsannut Dan Bylsma. Bylsma on ihan hyvä valinta tähän hetkeen, ja ennakolta tuonee joukkueen pelikirjaan vähän tuuletusta, ja tulemme varmaankin näkemään hieman luistelevamman ja pelinopeamman Krakenin ensi kaudella.

Tällä hetkellä Krakenilla on vielä käynnissä neuvottelut RFA Matty "Partalapsi" Beniersin kanssa. Koko kesän olen päivittänyt Jatkoajan uudet sopimukset -ketjua toiveissani nähdä Beniersin uusi sopimus, mutta toistaiseksi neuvottelut ovat venyneet. Viime kausi oli Beniersillä vaikea, hyvän rookie-kauden jälkeen sophomore slump iski vahvasti, ja se aiheuttanee hieman erimielisyyksiä sopimuksen arvosta. Ennen viime kautta olin arvioinut itse jotain 8x8M pitkää lappua seuraavaksi sopimukseksi, mutta nyt yllätyn jos ei sieltä tule muutaman vuoden siltasopimusta maltillisemmalla, ehkä noin 5M AAV:llä. Korviini ei ole kantautunut mitään suurempaa draamaa kulisseista, joten eiköhän sopimukseen päästä ennen harjoitusleirejä.

Jos/kun Beniersin kanssa päästään sopimukseen, sentteriosasto onkin aika syvä: Stephenson, Beniers, Wright, Gourde, Kartye. NHL:ää enemmän seuranneet ovat varmasti odotelleet milloin Krakenin ykköskierroksen varaus Shane Wright pääsee haistelemaan NHL-tuulia, ja uskon viime kauden vahvan AHL-kauden jälkeen että "time is (w)right now". Wright tuo Krakenin hyökkäykseen lisää hyökkäysvoimaa, ja jos Beniersin peli yskähtelee hyökkäyssuuntaan jatkossakin, niin suuri yllätys ei olisi vaikka Wright nousisi nokkimisjärjestyksessä Beniersin ohi. Toki mikäli näin tapahtuisi, niin Wright olisi varmasti mukana myös Vuoden tulokas -keskusteluissa kauden lopussa. Yanni Gourde pelaa viimeistä sopimuskauttaan ja on kyllä kohtuullisen arvokas nelossentteriksi reilun 5M cap-hitillään. Ja kun neloseen kaavailtu toinen veteraani Brandon Tanev nostaa 3.5M palkkaa, niin kyllähän tässä nyt näkee laajennusjoukkueen tasapaksun rosterin ongelman, eli neloskenttä syö palkkakatosta ehkä hieman liian ison siivun. Gourdella on M-NTC, enkä pitäisi suurena yllätyksenä vaikka mies kaupattaisiin trade deadlinella johonkin contenderiin.

Suomalaisittain Eeli Tolvanen teki parin kauden maltillisen RFA-kaudet kattavan jatkosopimuksen, ja varmasti motivoi pelata tähän pari kovaa kautta ja nauraa matkalla UFA-neuvotteluihin. Tolvanen on tärkeä pelaaja Krakenille niin työteliäänä koko kentän pelaajana kuin myös YV-sniperina, ja uskon että Tolvanen rikkoo 20 maalin rajan ensi kaudella Montourin tuoman YV-boostin ja Wrightin tuoman hyökkäysbuustin ansiosta. Eli rivien välistä voi lukea, että ennakoin Wright-Tolvanen kaksikon pelaavan ensi kaudella samassa ketjussa.
Muista suomalaisista Krakenin maalivahtiosaston tulevaisuus on kovin sinivalkoinen. Siellä on peräti kolme suomalaista kolkuttelemassa, kun Niklas Kokko, uusin varaus Kim Saarinen ja Visa Vedenpää ovat hautumassa NHL-tason maalivahdeiksi. Huomioitavaa on että Kraken harvemmin tekee heti NHL-sopimuksen myöhäisempien kierrosten varauksille, saati maalivahdeille, mutta Saariselle tehtiin hieman yllättäen heti sopimus. Firebirdsissä ykkösvahdin vastuuta kantanee Driedgerin poistuttua tsekki Ales Stezka, mutta jännittävää nähdä ottaako kakkosen paikan Kokko vai ruotsalainen Victor Östman.
Jani Nyman pääsee pelaamaan ensimmäisen kautensa AHL:ssä, mielenkiinto miestä kohtaan on Kraken-mediassa kyllä kova, ja onkin jännittävää nähdä ottaako mies sen seuraavan askeleen urallaan ja alkaa takomaan tehoja myös AHL:ssä. Jos näin käy, niin saattaa vaikka käydä paikkaamassa loukkaantumisia NHL:n puolella yksittäisissä peleissä. Krakenin puolustajat ovat olleet epätodellisen terveitä viime kaudet, mutta jos akselilla Borgen/Oleksiak käy loukkaantumisia, niin hyvän viime kauden pelannut Ville Ottavainen saattaa myös nähdä ensimmäisen NHL-ottelunsa.

Laitan tähän vielä valmiit ketjusommitelmat Bylsmalle, jos on hankaluuksia niitä itse keksiä.

Burakovsky-Stephenson-Bjorkstrand
McCann-Beniers-Eberle
Schwartz-Wright-Tolvanen
Kartye-Gourde-Tanev

(Ensimmäiset ketjut tarjoan ilmaiseksi, seuraaviin sitten pitää lähetellä verokorttia organisaation palkanmaksajille...)

Maalivahtiosastolla ei muutoksia viime kauteen, puolustuksessa taas pelaavassa kuusikossa uutena Mountourin lisäksi nähtäneen myös Ryker Evans, jonka uskon lunastavan myös paikan jommassa kummassa ylivoimaviisikossa Dunnin tai Mountourin kaverina.

Eriävät mielipiteet kaikesta ylläolevasta ovat sallittuja ja toivonkin, että vaikka Laine nyt ei päätynekään Krakeniin, niin edes sitten Tolvasen tykkikausi virittää keskustelua tähänkin ketjuun.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Kukahan mahtaa lähtökohtaisesti olla Seattlen ykkösmaalivahti?
Lähtökohtaisesti tandemilla mennään. En yllättyisi jos Daccord pelaisi enemmän kuin Grubauer, mutta ehjänä pysyessään myös Grubi voi olla tuo 1A. Selkeää ykköstä ei ole.

Noin muuten jos katsoo pre-seasonia, niin harjoitusottelut eivät ole menneet ihan nappiin vaan tukkaan on tullut kaikissa tähän saakka. Mutta kuten muutkin, niin sekalaisella rosterilla pelit on pelattu. Positiivisina ilmestyksinä ovat esiintyneet Burakovsky ja Montour, joista ensinmainitulla on allaan pitkästä aikaa ehjä harjoituskausi ja se kyllä näkyy tällä hetkellä kaukalossa, vaikka harjoituspelejä vasta ovatkin.

Wright otti isännän roolin tulokasleirillä, ja näytti uudemmille tulokkaille kuinka ammattilainen hoitaa hommat, opasti nuorempiaan ja toimi ikäänkuin "liimana" valmennuksen ja pelaajien välillä. Hienoa nähdä, että poikasesta alkaa kypsyä täysiverinen ammattilainen, ja tosi mielenkiintoista nähdä miten ura NHL:n puolella käynnistyy.
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Wright otti isännän roolin tulokasleirillä, ja näytti uudemmille tulokkaille kuinka ammattilainen hoitaa hommat, opasti nuorempiaan ja toimi ikäänkuin "liimana" valmennuksen ja pelaajien välillä. Hienoa nähdä, että poikasesta alkaa kypsyä täysiverinen ammattilainen, ja tosi mielenkiintoista nähdä miten ura NHL:n puolella käynnistyy.
Luulen, että Seattlen kärsivällisyys Wrightin suhteen alkaa kantaa hedelmää. Ei ole turhaan hätiköity, vaan annettu kypsyä rauhassa. Onhan noita esimerkkejä samasta konferenssista, kuinka kiirehtiminen prospectien kanssa menee pitkässä juoksussa vihkoon.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Tulihan sieltä harjoituskaudelta viimein voittokin. Kokoonpano oli taas kovin junnu/AHL-pitoinen, joten suuria päättelyitä ei ottelusta toki voi tehdä. Koosteen perusteella Montour-Tolvanen -kaksikko näyttää aika hyvältä ylivoimalla, vaikkakin valmennus koittikin Eeliä myös väärällä puolella aluksi. Muutenkin Tolvasella oli 4 maalipaikkaa 4 minuutin koosteessa, mutta Lankinen napsi hienoja torjuntoja.

"Pikku-Jani" kuten Nymania kutsuvat pääsi myös kokeilemaan Lankisen virettä muutaman kerran. Ja kun joku ei varmastikaan tuota Pikku-Janin nimeä ymmärrä, niin Yanni Gourde on se "original Jani" kun ääntävät nuo nimet samalla tavalla, joten luonnollisesti isokokoisempi Nyman saa lempinimen "Lil' Jani". Koosteesta ei pystynyt Nymanin otteista mitään päättelemään eikä "lähteeni" erityisesti Nymania huomioineet hyvässä eikä pahassa, joten varmaankin kyseessä peruspeli.

Kokko sai yhden torjunnun vaihtopenkillä kun nappasi vaihtopenkille sutaistun kiekon hanskaansa, muuten ei peliaikaa herunut kun Daccord pelasi hyvän pelin. Tosin ihan hirveästi ei Daccord kai joutunut venymään tällä kertaa.

Tämä oli Montourin ensiesiintyminen Climate Pledge Areenalla Krakenin paidassa, taas hyvä peli ja pakko tykätä tästä hankinnasta (edelleen). Jospa areenan käytävät tulevat pre-seasonilla tutuksi, kun mies eksyi jonnekin käytäville ja ei löytänyt pukukoppiin ja järkkärit joutuivat hänet sinne saattamaan.

Eniten peliaikaa kellotti Wright, joka tosin jäi pisteittä. Ensi yönä mennään sitten Edmontonia vastaan. Voisikohan valmennuksella olla munaa pistää tänään luukkua availlut Kokko maaliin, vai kaivetaanko sieltä taas Grubauer kehiin?
 

SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Voisikohan valmennuksella olla munaa pistää tänään luukkua availlut Kokko maaliin, vai kaivetaanko sieltä taas Grubauer kehiin?
Harmi että ei ollut munaa vaan Sakemanni oli laitettu maaliin. Kokko kyllä on saanut ylistäviä kommentteja paikallisten hockey reportterien kirjoituksissa/ podcasteissa joten onhan siihen hyvä mahdollisuus että alkavalla kaudella voisi päästäkin mukaan ylös. Ainakin nyt luukkua vahtimaan.

Grubauer vaan kaupaten väkisin johonkin ja sitten kolmikolla Daccord, Kokko, Stezka
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
No joo, ei ollut tosiaan Kokko maalissa, eikä ollut ehkä paras päivä Grubauerillakaan. Vieläkö saan vaihtaa @Mäntylä #18 :n kysymykseen vastaukseksi että Daccord on se ykkösveskari? Heh, no pre-season on pre-season, ja kun katsoo tuota viime yön rosteria niin puolustuksessa oli 2 vakiokokoonpanon äijää ja hyökkäyksessä pyöri vaikka minkälaista tyyppiä, niin ehkä se näkyy myös veskan tilastoissa.

Viime yön pelissä tosin nuo "vaikka minkälaiset tyypit" vastasivat Krakenin tehoista, ja kaikenmaailman Beniersit ja McCannit hoiti miinukset kotiin. Tosin miinuskuninkaana hääri kuitenkin ykköskierroksen varaus Sale, maksellen oppirahoja -3 tehojen edestä.

Jos vielä palataan takaisin maalivahtitilanteeseen, niin eiköhän se riitä jos Kokko tällä kaudella lunastaa itselleen AHL:n puolella ykkösveskan paikan, Grubauerin sopimusta ei kukaan halua ja hänestä ei varmaan palkkaa pidättämälläkään saada takaisin mitään. Ei Grubikaan huono ole, mutta ei myöskään tuon sopimuksen arvoinen. Tämä kausi mennään varmasti kaksikolla Daccord&Grubauer, ja jos Kokko jatkaa hyviä otteitaan niin ensi kaudella tuo kaksikko saattaakin olla jo Kokko&Grubauer, kun Daccordin sopimus loppuu tähän kauteen, ja Krakenilla tuskin on varaa maksaa tuntuvaa palkankorotusta tuon Grubauerin ison sopimuksen takia, joten ei tämä tilanne näytä Kokon osalta huonolta, jos ehtii nousta ensimmäiseen "suunniteltuun" cup-puskuun ykkösveskaksi.
 
Grubauer vaan kaupaten väkisin johonkin ja sitten kolmikolla Daccord, Kokko, Stezka

Seattlella vaan ei ole mitään tarvetta tällaiseen muuviin tässä kohtaa. Ja olisihan se varsin korkean riskin peliä lähteä siirtelemään Grubaueria väkisin tässä kohtaa muualle ja lähteä kauteen Daccordilla ja jollain nollan NHL-pelin veskarilla. Daccordillakaan kokemusta ei lopulta ihan valtavasti ole.

Kuten @FiveHole tuossa hyvin kirjoitti, niin Kokon kannalta tilanne on oikein hyvä. Nyt ensimmäinen kausi AHL:ssä ja tie on auki ylös jo lähitulevaisuudessa.
 
Kokko muuten lähti jo pari päivää sitten AHL:ään valmistautumaan siellä kauteen. Suomalaisista myös Jani Nymanille sama osoite, joten leirillä Krakenin puolella on suomalaisista enää Eeli Tolvanen ja Ville Ottavainen.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Kokko muuten lähti jo pari päivää sitten AHL:ään valmistautumaan siellä kauteen. Suomalaisista myös Jani Nymanille sama osoite, joten leirillä Krakenin puolella on suomalaisista enää Eeli Tolvanen ja Ville Ottavainen.
Ottavainen on saanut kehuja esityksistään AHL:ssä, ja hänestä odotellaan Borgenin korvaajaa tämän kauden jälkeen kun Borgenin sopimus loppuu. Uskoisin kuitenkin, että Flames harkkapelin jälkeen hänkin matkaa AHL:ään, nähtäväksi jää pääseekö debytoimaan NHL:ssä tällä kaudella.
 

SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kokko muuten lähti jo pari päivää sitten AHL:ään valmistautumaan siellä kauteen. Suomalaisista myös Jani Nymanille sama osoite, joten leirillä Krakenin puolella on suomalaisista enää Eeli Tolvanen ja Ville Ottavainen.
No näinhän tämä tuntuu aina menevän. Kiva kyllä olisi jos tulisi lisää Suomalaisväriä joukkueeseen. Lisäisi seuraamiseen lisää mielenkiintoa roimasti
 
No näinhän tämä tuntuu aina menevän. Kiva kyllä olisi jos tulisi lisää Suomalaisväriä joukkueeseen. Lisäisi seuraamiseen lisää mielenkiintoa roimasti

Ehdottomasti! Mutta ei ole mitenkään realistista odottaa, että 20-vuotias maalivahti nousi tulokkaana suoraan NHL:ään.
 

SSAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nojuu ei pysyvästi, mutta kyllä siellä on jokusen pelin jo ekalla kaudellaan päässyt monikin Suomalainen veskari ottamaan. Korpisalo, Niemi, Lehtonen, Rinne yms.

Yhtälailla toivon samaa mahista Nymanille ja Ottavaiselle.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Nojuu ei pysyvästi, mutta kyllä siellä on jokusen pelin jo ekalla kaudellaan päässyt monikin Suomalainen veskari ottamaan. Korpisalo, Niemi, Lehtonen, Rinne yms.

Yhtälailla toivon samaa mahista Nymanille ja Ottavaiselle.

No joo, Niemi ja Rinne ei ihan parikymppisiä enää ollut rapakon taakse siirtyessään, ja Lehtonen oli ikäluokkansa huipputalentti, että eivät sinänsä käy oikein hyvinä verrokkeina Kokolle. Korpisalo toki 21-vuotiaana teki debyyttinsä, mutta onhan tuo enemmän poikkeus tuokin..
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ottavainen on saanut kehuja esityksistään AHL:ssä, ja hänestä odotellaan Borgenin korvaajaa tämän kauden jälkeen kun Borgenin sopimus loppuu. Uskoisin kuitenkin, että Flames harkkapelin jälkeen hänkin matkaa AHL:ään, nähtäväksi jää pääseekö debytoimaan NHL:ssä tällä kaudella.
Aika paljon olisin valmis lyömään sen puolesta vetoa, että Ottavainen tekee alkavalla kaudella NHL-debyytin.
 
Aika paljon olisin valmis lyömään sen puolesta vetoa, että Ottavainen tekee alkavalla kaudella NHL-debyytin.

Samaa mieltä. Tai siis en vetoja lyö, mutta ajattelisin Ottavaisen olevan Kraken-puolustuksen syvyyskartalla jossain sijoilla 8.-9., niin kyllähän se kaiken järjen mukaan tarkoittaa NHL-pelejä jo tällä kaudella.
 
Taas on campin rosteria karsittu.

AHL:ään lähtivät hyökkääjistä Biro, McCormick, Meyers, Stephens, Melanson ja Sale. Kaikki muut paitsi kaksi viimeksimainittua menevät waivereiden kautta.

Puolustajista pudotettiin Olofsson ja Ottavainen ja mv-osastolta Stezka.

Näiden muutosten jälkeen ylhäällä onkin jo lähes valmis NHL-rosteri. 14 hyökkääjää, 8 puolustajaa ja 2 maalivahtia. Yksi pelaaja yli sallitun 23 pelaajan rosterin eli yksi pudotus vielä nähdään. Mitään yllätyksiä leiri ei ole tämän suhteen tarjonnut ja kauden alkaessa ylhäältä löytyy juuri nimet kuin odotettua. Onko tuo viimeinen pudotettava pelaaja sitten hyökkääjä (Winterton tai Hayden) vai puolustaja (Evans), niin sen lähipäivät näyttävät.

Yksi harjoituspeli on vielä edessä, huomenna Edmontonia vastaan. Ja siitä muutama päivä, niin runkosarja jo alkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Näiden muutosten jälkeen ylhäällä onkin jo lähes valmis NHL-rosteri. 14 hyökkääjää, 8 puolustajaa ja 2 maalivahtia. Yksi pelaaja yli sallitun 23 pelaajan rosterin eli yksi pudotus vielä nähdään. Mitään yllätyksiä leiri ei ole tämän suhteen tarjonnut ja kauden alkaessa ylhäältä löytyy juuri nimet kuin odotettua. Onko tuo viimeinen pudotettava pelaaja sitten hyökkääjä (Winterton tai Hayden) vai puolustaja (Evans), niin sen lähipäivät näyttävät.

Vieläkö Krakenin pitää kikkailla jotain tuosta että pääsevät alle cap katon vai onko joku pelaaja menossa LTIR osastolle?
 
Vieläkö Krakenin pitää kikkailla jotain tuosta että pääsevät alle cap katon vai onko joku pelaaja menossa LTIR osastolle?

Joo tämä on hyvä huomio, mitä en ottanut edellisessä viestissä huomioon. 24 pelaajan rosterilla ollaan noin 2,3 miljoonaa katon yli. Toisin sanoen tuosta pitää pudottaa vielä kolme nimeä (noin 800k per pelaaja), jotta ollaan katon alla. Sitten mennään 21 pelaajan rosterilla, mikä on kyllä ohut, mutta kuitenkin riittävä.

Veikkaan, että hyökkääjistä Hayden ja Winterton molemmat laitetaan alas. Puolustajista jo mainittu Ryker Evans tai toinen kaksikosta Cale Fleury/Josh Mahura. Näillä liikkeillä vapautetaan tarvittavat 2,3 miljoonaa kattoon.
 

Ralph

Jäsen
AHL:ään lähtivät hyökkääjistä Biro, McCormick, Meyers, Stephenson, Melanson ja Sale.
Ei nyt sentään Chandler Stephenson pudonnut leiriryhmästä, mutta Mitchell Stephens kylläkin.

Ben Meyers on videopätkien ja tilastojen perusteella näyttänyt hyvältä, aattelin että siinä on yllättäjä Krakenin rosteriin, vaikka laajuutta hyökkäyksessä on valmiiksikin. Mutta ei näemmä sitten.
 
Ei nyt sentään Chandler Stephenson pudonnut leiriryhmästä, mutta Mitchell Stephens kylläkin.

Ben Meyers on videopätkien ja tilastojen perusteella näyttänyt hyvältä, aattelin että siinä on yllättäjä Krakenin rosteriin, vaikka laajuutta hyökkäyksessä on valmiiksikin. Mutta ei näemmä sitten.

Mun puhelin ei suostu kirjoittamaan mitään AHL-jyriä nimeltä jos tarjolla on samaan näppäinyhdistelmään sopiva NHL-mies. Mutta siis toki, Stephensia tarkoitin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös