Se tapaus pysäytti!!

[12thTime]

Olipa kerran suhteellisen kaunis kesäkuun 11 päivä 2005. Olimme kaverin kanssa viettämässä rauhallista baari-iltaa kera muutaman oluttuopin. Ilta sujui niitä näitä jutellen ja kavereita tapaillen. Kun ilta sitten oli tullut siihen pisteeseen että oli lähdön aika, niin poikkesimme pienelle murkinalle grillikioskiin. Jahka ehdimme edes lyhytkäiseen jonoon niin jo lateli uhkauksia, ja ei mitä vaan uhkauksia, vaan tappouhkauksia.
Edessämme oli vain nuori neito ja hänen edessään tilausvuorossa olleet meille tuntemattomat arviolta alle nelikymppiset "elämää nähneet sankarit". Toinen tyypeistä lateli tämän tästä kaverilleen että tapettais nuo jätkät tarkoittaen meitä, muutaman vuoden päälle parikymppisiä. Siinä vaiheessa tunteemme vaihtelivat lähinnä pelonsekaisista maan ja taivaan väliltä. Kaverini oli siinä vaiheessa se rauhallisempi osapuoli itseni ehdottaessa grillin vaihtoa.
Meidän tai itseasiassa kuitenkin heidän onnensa oli että tämä passiivisempi osapuoli ei kuitenkaan ollenkaan lämmennyt kaverinsa ehdottamalle tappoajatukselle. Hän ei itseasiassa kommentoinut kaverinsá ajatuksia sanallakaan. Kaverin kanssa olemme käyneet jo muutaman vuoden säännöllisesti salilla ja mahdollisen käsirysyn sattuessa olisimme uskoaksemme piesseet nämä lähinnä säälittäviltä näyttäneet tapaukset. Koskaan ei kuitenkaan voi olla varma mitä uhkaajan povarista löytyy, joten sydämemme hakkasi tilanteessa luonnollisesti normaalia kiivaammin.

Siinä oman sydämeni sykkeen nostanut tapaus, kerroppa siis omasi, ole hyvä!!

 

[sak77]

Ei voi sanoa ku että teillä meni meikäläisen synttäripäivä pieleen!Ohan toi aina grillille meno baarin jälkeen aika riskialtista touhua(nähny ja saanu).Parasta on ku säilyttää oman viileytensä(v.ttu varmaan vedän koteloon) ja antaa olla vaan.

Ite en enää maksa yhtään laskua grillijonon takia...aina oon joutunu maksaa..siis ne ruuat <---hymiö

 

[Kulttimörkö]

Noin kymmenen vuotta sitten minun piti tavata kaverini Kotkan kaupungin keskustassa. Oli perjantai-ilta ja oli silloin hieman hiljainen kaveri ja pieni kokoinen. Lähdin matkaan hieman pelonsekaisin tuntein. Olin mennyt lupaamaan kaverilleni tulevani tiettyyn paikkaa kello kahdeksan illalla. Ei ollut ollenkaan minun tyyliäni sillä viihdyin mielummin aivan erilaisissa paikoissa. Alkoholia olin pari kertaa aikaisemmin kokeillut. Lähinnä maistanut vaan, olin kuitenkin sen verran nuori vielä. Olihan kaverini luvannut minulle myös kauniimman sukupuolen seuraa löytyvän "varmasti". Olisihan minun pitänyt arvata etten tietenkään käveriani löytänyt. Keskusta oli täynnä erilaisia nuoria vetämässä kaljaa tjms. Noh, päätin sitten lähteä kotiin mutta kovin pitkälle en päässyt kun 5-6 kaveria (en muista enää kunnolla kuinka monta kaveria siinä oli) pysäyttää minut ja käy haastamaan riitaa. He tönäisevät minut erään liikkeen näyteikkunaa vasten ja asettuivat puoliympyrään eteeni. En siis päässyt siitä mihinkään. Olin kuulemma tämän ryhmän eräälle jäsenelle vittuillut rippileirillä. Mikä ei muuten pitänyt paikkaansa. Yritin siinä hieman paniikissa vakuuttaa näille kavereille että ovat nyt erehtyneet henkilöstä. Toisesta laidasta eräs kaveri käy yllyttämään kavereitaan hakkaamaan minut ja tehostaakseen yllytystä, potkaisee minua päähän. Pääni helähti ikkunaa vasten, mutta jostain syystä minä vain rauhallisesti käänsi pääni takaisin ja katsoin vain tätä keskimmäistä kaveri joka oli ilmeisesti tämän ryhmän johtaja. Tämä ilmeisesti häkellytti hieman tätä porukkaa ja minulta kysyttiin olen Kotkasta vai Kymistä. (Kotkassa oli ainakin joskus aika vahva Kotkansaaren ja lähialueiden eri paikkojen nuorien riitoja jotka olivat johtaneet useaan pahoinpitelyyn ja jopa joukkotappeluihin.) Vastasin rehellisesti että Karhulasta eli Kymin puolelta. Yllättäen suhtautuminen minuun muuttui ja olinkin hetken "ihan ok jätkä". Muistan jotain anelleeni että päästäisivät minut menemään, koska viimeinen bussini lähtisi aivan piakkoin. Tottahan se ei ollut, mutta olin edelleen aika peloissani. Onnekseni nämä tyypit päästivät minut menemään, mutta hetken päästä alkoi meikäläisen pilkkaaminen. Huutelivat kaukaa, mutta en minä enää välittänyt. Olin vain tyytyväinen kun pääsin pois tuosta tilanteesta. Enhän olisi mahtanut mitenkään tuollaisen ylivoiman edessä puolustamaan itseäni.

Tuo kyseinen tilanne pysäytti ja pisti miettimään. Ehkä on syynä siihen minkä takia yritän edelleenkin puhua itseni pois riitatilanteista. Tappelu ei mielestäni hyödytä mitään.

 

[Sistis]

Kahdeksan ja puoli vuotta sitten olin lokakuussa Turkin Alanyassa kaverini perheen mukana. Siellä sitten olimme jonain päivänä uiskentelemassa Välimeren allokossa. Aallot olivat aika korkeita, mutta uimaan oli pakko mennä. Taisin siinä sitten yhdessä vaiheessa olla ainoa meidän seurueesta, joka oli uimassa. Olin suhteellisen lähellä rantaa, kun havaitsin yhtäkkiä seuraavan aallon olevan huomattavasti korkeampi, kuin edellisten. En siinä oikein voinut muuta tehdä, kuin lopetin uimisen. Jalat yltivät pohjaan ja vettä oli ehkä about vyötärölle asti. Rantaan oli kuitenkin liian pitkä matka.

Jäin siinä sitten vaan odottamaan allon tuloa. Jotenkin kokeilin muka itseäni rauhoittaakseni suojata niskaani käsilläni. No aalto sitten tuli muutaman sekunnin kuluttua ja kaatoi meikäläisen komeasti maahan. Aallon pohja oli sitten taas niin matalalla, että vettä oli vain about 20-30 senttiä. Ikuisuudelta tuntuneen hetken pientä sorahiukkasta tuli palaavan veden mukana ja raapi selkääni. Pääsin pystyyn ja huomasin, että samanlainen, ehkä vielä hitusen isompi aalto oli tulossa. No sama homma toistui. Olin tosin hieman lähempänä rantaa tällä kertaa. Tuon soraryöpyn jälkeen pääsin rantaan. Olin ihmeissäni, ettei mitään pahempaa käynyt. Jalkaterässä oli pieni nirhauma. Lisäksi olin saanut jonkinlaisen iskun selkääni, kun tuntui siltä että ilmat olivat pihalla.

Olin onnekkaampi, kuin joku saksalaispoika, jota kaverini äiti oli nähnyt tuon tapauksen jälkeen elvytettävän. Olin myös onnekas, että olin sellaisella kohdalla uimassa, missä ei ollut kuin soraa. Hieman toisessa kohtaa oli ihan kunnon epätasainen kivipohja. Siinä olisi voinut tulla pahempaa jälkeä.

Sen jälkeen katsoin tarkasti, millaiseen aallokkoon menen.

 

[Osmo Rapeli]

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tällaiset tapahtumat jäävät omaan mieleeni grillijonoavautumisia enemmän:

Sarajevossa olin odottamassa keskitasanteella kun ratikan iso sivupeili pyyhkäisi 10 cm:n päästä takaraivoa.

Jotenkin minusta tuntuu että kun aikanaan henki lähtee niin se tapahtuu tuollaisella helvetin tylsällä tavalla ilman minkäänlaista dramatiikkaa, tyyliin "lähdin reissussa kävelylle kaupungille ja ratikka irroitti pääni". Tai kun kerran kaveri koitti epähuomiossa pamauttaa minua päähän Toyota Hiacen sivuoven aukolla, kaasuttamalla liikkeelle. Onneksi oli ranne välissä kun olin nostellut työtavaraa kyydistä pois.

Revi siitä sitten lehtiotsikoita.

 

[Uleåborgir]

Muutamia kertoja on henki meinannut lähteä

Pikkunassikkana kiipeiltiin Oulun Puolivälinkankaan vesitornin tasanteella sen suoja-aidan yli ja mentiin siihen ihan reunalle, tsiigailemaan maisemia. Kerran melkein horjahdin alas 70 metrin päässä olevaan asfalttiin, mutta heilahdin tuossa 50-50-tilanteessa taaksepäin.

Kun olin 15-vuotias, tultiin pois kalastamasta moottoritien reunaa pyöräillen. Edessä oli ramppi ja rampille kääntymässä täysperävaunurekka. Olimme noi puolivälissä ramppia ja rekka jyräsi edestämme ja kaatoi melkein ramppia osoittavan liikennemerkin koska joutui väistämään meitä.

Kun olin rakennuksella kesätöissä, oli kesä 2001 viimeinen raksakesä minulle. Henki meinasi lähteä kaksi kertaa viikon aikana. Olin sirkkelöimässä katolla rimoja ja pakitin taaksepäin. Yhtäkkiä allani ei ollut mitään, vaan tyhjyyttä peitteli pelkkä pressu, enkä tätä ollut tajunnut. Putosin kaksi metriä ja putoamispaikkani vieressä sojotti useita harjateräksenpätkiä, pieni muutos putoamispaikassa olisi tarkoittanut kyljen läpi sujahtanutta harjaterästä.

Samalla viikkolla olin avittamassa timanttiporaajaa saamaan sellaisen 60 cm halkaisijaltaan olevaa timanttiporan terää katolle. Se oli kätevästi sidottu liinaan, jota kaksi äijää oli kiskomassa katolle ja minä autoin alapuolelta ohjaamaan terää ettei se särkisi ikkunoita. Työkaluna tuossa avustuksessa oli 3 metriä 24-lankkua. Tietenkin liina repesi terän takia ja terä humpsahti n. 15 cm:n etäisyydeltä päästäni. Jos se olisi kolahtanut kaaliin, olisi kallo ollut saletisti halki.

Pitää olla iloinen, että kaikki raajat on tallella ja henki pihisee.

EDIT: lisätään tähän vielä yksi pysäyttävä tapaus:

Oltiin muijan kanssa vuonna 2000 Alanyassa ja siellä jossakin tunkkaisessa basaarihallissa. Siellähän on joka kojussa sisäänheittäjä. Käytiin seuraava keskustelu:
Kemal: -English?
Uleåborgir -No.
Kemal: -Deutch?
Uleåborgir: -No.
Kemal: Swedish?
Uleåborgir: Thank God, no.
Kemal: (virne kasvoille kohoten): -Finnish?!
Uleåborgir: -Yes.
Kemal: -Huva Suomi, Karpat on rautaa.
(Uleåborgir hämmästyy, pysähtyy, sitten kääntyy takaisin ja käy kättelemässä Kemalia.)

 

[rinkeli22]

Viestin lähetti Golden AWe
Jotenkin minusta tuntuu että kun aikanaan henki lähtee niin se tapahtuu tuollaisella helvetin tylsällä tavalla ilman minkäänlaista dramatiikkaa, tyyliin "lähdin reissussa kävelylle kaupungille ja ratikka irroitti pääni"

Revi siitä sitten lehtiotsikoita.

Kyllä musta tuntuu, että tuo tapaus johtaisi aika revitteleviin uutisotsikoihin..

Itse meinasin hukkua nuorena.. Tuttavaperheemme isän nopea toiminta esti mitään pahempaa tapahtumasta, mutta hetket veden alla syöpyivät silti mieleen, ja opin tuosta tapahtumasta pari asiaa..

Ensinnäkin sen, että uiminen on kalojen hommaa..

Toisekseen sen, että aina pitää miettiä tekojensa seurauksia ennen niiden toteuttamista..

 

[Castillo]

Oltiin toissatalvena Teneriffalla ja yhtenä päivänä oltiin pelaamassa läheisillä kentillä tennistä veljen kanssa. Tyttöystävä istui kentän reunalla ja otti aurinkoa. Kentän vieressä oli koripallokenttä, joka oli erotettu metalliverkolla tenniskentistä. Toisella puolella korista pelasi pari pepeä ja me veljen kanssa sitten tennistä siellä omalla puolellamme. Yhtäkkiä he alkoivat vittuilla meille ja heittelivät koripalloaan meidän kentällemme peliä häiritsemään. Verkossa oli iso reikä, josta tämä toinen pepe sitten huuteli meille ja pyysi jo kolmannen tai neljännen kerran tahallaan heittämäänsä palloa takaisin. Otin sitten pallon ja menin verkon luo puolen metrin päähän pepen naamasta ja tinttasin koripallon suoraan kaveria pleksiin. Siitähän se sitten riemastui ja oli jo lopulta tulossa kimppuunkin. Itselläni meni aivan paskat housuihin, kun ei tiennyt yhtään, että minkätasoinen kaveri vastassa oli. Lopulta pepe päätti kuitenkin luovuttaa ja lähti pois.

Olen myös kerran jäänyt 6 kaljalavan väliin ja sillointällöin töissä meinannut pudota varastotelineiltä jne. Pari kertaa hirvi on ollut metrin päässä ja joskus joku on meinannut ajaa autolla päälleni. Kerran vastaantulevan rekan peräkärry lähti mutkassa heittelehtimään, mutta sain väistettyä ojan puolelle. Paappani pelasti minut hukkumiselta kun putosin veneestä ilman pelastusliivejä hakiessani tyynyä rannassa olleesta veneestä.

 

[Sv veinikretski]

Enpä tiedä ketään muuta ihmistä joka olisi pudonnut kolme kertaa autosta kuin itseni (se selittääkin paljon), yhdenkerran minifarmarin takaovista ja kaksikertaa sitikan kaappariovet tekivät tepposet. Suuria näkyviä vammoja ei tullut, sellaiset muistot kuitenkin jäivät että katselen erittäin huolellisesti missä lapset istuskelevat ja onko remmit kiinni.

 

[Yläpesä]

Kesälomalla jokunen vuosi taaksepäin. Lueskelen laiturilla lehteä vaimon ja 2-v tyttären kanssa. Aurinko paistaa ja viileää olutta. Tytär leikkii muovisangolla ja lapiolla. Kurottuu hieman vinksahtaneen laiturin reunalta ottamaan vettä sankoon, horjahtaa ja tipahtaa veteen. Vielä kesken tuon ilmalennon olen jo kuin hidastetussa filmissä heittänyt kädessä olleen olutpullon ja lehden syrjään ja yhdellä tiikeriloikalla menossa samaan putoamispisteeseen kohti vettä. Ennen pärskähdystä ehdin nähdä vain tytön hiukset huljuamassa pinnan alla. Matkaa pohjaan on vajaa pari metriä. Putoan suoraan tytön viereen ja pääsen nostamaan hänet pinnan ylle noin kolmen sekunnin sisällä siitä, kun hän iskeytyi veteen. Pisaraakaan ei ehtinyt hengittää vettä keuhkoihinsa. Nopeasti rauhoitellaan tyttö säikähdyksestä ja viedään saunatilaan kuivattelemaan. Vartin päästä hän on jo ihan entisellään. Siinä vaiheessa tajuan oman sydämen sykkeen ja istahdan alas. Laituri rakennettiin uusiksi samana kesänä.

 

[BBT]

Tämmöinen tarina tuli kirjoitettua maaliskuussa 2004 Onnellisuusketjuun...

"Viime perjantaina lähdettiin illalla kaverin saareen moottorikelkalla, ajatuksena grillata muutama makkara. Hetken ajon jälkeen äkillisesti noussut sumu sekoitti suuntavaiston jota pimeys vielä pääsi avittamaan, näkyvyyttä oli vain muutama metri.

Reilun tunnin (ympyrää?) ajamisen jälkeen kelkka meni jäistä läpi. Siitä miten olemme avannosta ylös selvinneet kummallakaan ei ole mitään käsitystä. Onneksemme kaverin puhelin toimi uimisen jälkeenkin (oma simahti samantien). Saimme yhteyden hätäkeskukseen, sijaintimme oli kuitenkin mysteeri. Helikopterikin ilmeisesti oli jo hälytettynä ja lähtövalmiina (jollei jo ilmassa). Seurattuamme omia jälkiämme läpimärkinä noin puolituntia näimme valoa, jota kohti suuntasimme. Yht´äkkiä näimme sivummalla tutun kesämökkiläisten käyttämän venerannan ja ilmoitimme samantien hätäkeskukseen tietävämme olinpaikkamme. Vajaan vartin kuluttua saapuivat ilmeisesti lähistöllä olleet palolaitoksen autot...

Fiilistä kun kylmissäni näin pimeydessä vilkkuvat sinivalot en pysty sanoin kuvaamaan. Helpotusta, iloa, onnellisuutta? Varmaankin näitä kaikkia potenssiin miljoona. Niiden juttujen jälkeen joita siellä hangessa sumunkeskellä tuli mietittyä, olen oikeastaan onnellinen aika monestakin asiasta..."

 

[pyhimys]

Muutama tällainen tapahtuma on tapahtunut omalle kohdalle:

N. 5-vuotiaana meinasin tukehtua johonkin ruokaan, mutta onneksi oma isukki sai sen jotenkin pois

Lukiossa olin tulossa pyörällä takaisin kotiin, kun ylitin tietä. Katse vasempaan (kaksi kaistaa molempiin suuntiin), jossa oikeanpuoleiselle kaistalle oli pysähtynyt auto odottelemaan minua. Kun pääsin auton kohdalle, siirsin katseeni jo oikealle, kunnes huomasin, että edestäni menee auto ohi n. 50 km/h. Etupyörän ja auton väliä ei käytännössä ollut. Ei sitten viitsinyt katsoa kyseisen auton kuljettaja jalankulkijoita. Tämä tapaus pisti kyllä mietityttämään kovasti.

 

[mjr]

Hmm, viime vuoden huhtikuussa soitettiin Diacorilta kesken jonkun palaverin ja ilmoitettiin, että "keuhkokuvasta on löytynyt patologisia näytteitä", ja että pitäisi lähteä saman tien Meilahteen keuhkopolille. Siinä oli vähän ajatukset sekaisin - kuvat oli otettu rutiinitarkastuksen yhteydessä, kun yllättäen tunnuin hengästyvän tosi helposti vaikka kunto ei ollutkaan mitenkään erityisen huono. Lupasivat vielä soittaa tarkemmat ohjeet, joten palasin palaveriin ja vähän poissaolevana surffailin läppärillä jollekin keuhkosyöpäsivustolle, josta luin että elonjäämisprosentti on yhteensä n. 14% ja selvästi alle 10%, jos syöpä havaitaan myöhäisessä vaiheessa... Vähän siinä maailmankuva järkkyi, kun koko homma tuli suht. kirkkaalta taivaalta (oli ollut vähän hölmö olo ylipäänsä käydä asian takia lääkärissä). No, lopuksi sitten kävi ilmi, että kysymyksessä olikin toinen ja suht. harmiton keuhkosairaus. Aikamoisia piinaviikkoja kuitenkin ensiksi vietin, ja välillä vähän asennekin järkkyi lopullisten kysymysten äärellä. Jälkikäteen ajateltuna oppi oli tosin erittäin kovaa mutta myös hyödyllistä: asiat sai taas tärkeysjärjestykseen...

 

[sampio]

Oman lapsen syntymä oli pysäyttävä tapahtuma. Se ei ollut omalla kohdallani mikään tunteiden myllerrys, en itkenyt sekuntiakaan tai ollut pelkkää hymyä, kuten tilannetta usein kuvataan. Minä olin vain, miten sen nyt sanoisi, hyvin tyytyväinen tapahtuneeseen. Fiilis oli sellainen erikoisen rauhallinen ja täyttymyksen kokenut. Mieleni olisi tehnyt sanoa vain, että tervetuloa rakas, sinua me olemmekin jo odottaneet, ja on todella hienoa, että olet nyt meidän luonamme.

Pariin todella vakavaan tilanteeseen olen joutunut henkiriepuani ajatellen, ja molempiin pätevästi omaa tyhmyyttäni. Ensimmäisellä kerralla parikymppisenä opiskelijakollina päätin laskea taidoilleni liian jyrkän ja pitkän mäen rullaluistelulenkkini päätteeksi. Oli se vinha tunne, kun tajusin, että nyt mennään aika kovaa, enkä saa vauhtia pysähtymään ennen tasaista. Oman mausteensa tapahtumaan toi se, että ko. mäki sijaitsee kaupunkialueella eli väisteltävänäni olisi kaikkea mahdollista mummosta mazdaan. Lisäksi kyseiseltä harjulta laskeva pyörätie ikäänkuin päättyy (tekee todella jyrkän mutkan ja jatkuu kävelytienä) yhden pienkerrostalon seinään, joten voitte arvata, että olin ns. paineessa, josko tapahtumasta vielä omin sanoin joskus puhelen. Onnekseni risteävillä kaduilla ei ollut liikennettä, sain pidettyä itseni pystyssä jyrkän kaarroksen ajan ja kaarroksen seuraksena kadulle lipsahdettuani vastaantulevan auton kuski oli hereillä. Tärisin hetken, kun sain vauhdin pysäytettyä. En ole laskenut mäkiä kaupunkialueella tuon tapahtuman jälkeen muilla kulkuvälineillä kuin autolla.

Toisella kerralla olin liikenteessä työpaikan autolla, tilanne näki päivänvalon muuten samana kesänä kuin tuo edellinenkin. Ajelin maantiellä aivan rajoitusten mukaisesti, ja päätin nohevana soturina korjata radion kuuluvuutta kesken ajon. Mutkan takaa ilmestyikin tietyömaa ja sen seurauksena työmaan ohitusvuoroa odotteleva autojono. Eipä muuta, kuin jarrutus, väistöliike vastaantulevien kaistalle ja jarrut pohjaan. Onneksi vastaantuleva liikenteen ohitusvuoro oli vasta alkanut, joten toinen kaista oli tyhjä. Auto pysähtyi neljännen auton rinnalle, joten kovin hyvää jäkeä ei ilmeisesti olisi tullut huonommalla onnella. Rinnalla oleva katseli hiukan kysyvästi, tiedä sitten, tajusiko kukaan tilannetta.

Ei naurattanut kummankaan tapauksen jälkeen, mutta toivottavasti opin jotain.

 

[Ghost]

Itse olen välttynyt melko hyvin liikenteen seassa kulkiessa onnettomuuksilta. Muutama sivuluisu on osunut kohdalle liukkailla pikkuteillä, mutta siinäpä se. Serkulla ei ollut yhtä hyvä tuuri. Itseäni tapaus ei tosin juurikaan pysäyttänyt kun olin niin pieni, että en mitään maailmanmenosta käsittänyt. Serkku ajoi mopolla auton eteen, seurauksena se että istuu lopun ikäänsä pyörätuolissa. Jälkeenpäin toki tämäkin on pysäyttänyt ja kyllähän se aina takaraivossa jyskyttää serkkua näkee.

Toinen melko lailla pysäyttänyt tapahtumasarja osui kohdalle noin viisi vuotta sitten. Viikon sisällä ensin alle kolmikymppinen perhetuttu menehtyi syöpään ja sen jälkeen kaksi parikymppistä samassa koulussa aikoinaan ollutta nuorta menehtyivät liikenneonnettomuudessa. Kenties yksittäisinä tapauksina eivät olisi niin rajusti pistäneet ajattelemaan elämää ja sen katoavaisuutta, mutta aivan putkeen nuorille ja tutuille/puolitutuille ihmisille sattuneina sitäkin enemmän.

 

[Grohl]

Ei nyt tule mitään kovin dramaattista mieleen, tai siis sellaista tilannetta, että hengenlähtö olisi ollut lähellä, mutta muutama tilanne kuitenkin.

Nuori Grohl taisi olla siinä kymmenen vuosiluvun kieppeillä laskettelemassa lapin eräällä tunturilla. Eräältä pitkältä ja suht loivalta rinteeltä löytyi sitten sellainen ns. aallokko eli ankkurihissin vieressä oli puolen rinteen mittainen pätkä dyynejä, jotka olivat alussa loivia, lopussa hieman korkeampia...
Isoveli sanoi, että otas nyt Grohl mallia ja tule perässä. Ja Grohlhan ei kysele vaan menee. Veljellä oli aika kova vauhti päällä ja minähän menin vielä kovempaa perässä. Veli laski muutaman kummun yli lentäen oikeastaan aallon harjalta seuraavalle harjalle. Sitten muutaman kummun jälkeen hän veti "liinat kiinni" ja poistui aallokosta vielä kun se oli mahdollista. Minähän menin perässä ja hauskaa oli, kunnes vauhti ja hypyt kasvoivat liian suuriksi. Sitten kauhistuin, kun itse en enää voinut poistua aallokoista, kuten veli edellä teki, koska hypyt olivat liian pitkiä ja aikaa hyppyjen välillä poistumiseen ei ollut ja aallotkin vain suurenivat...

Sydän löi aika tiuhaan, kun viiletin pitkillä hypyillä täyttä syöksyä alas aallokkoa. Onneksi ei ollut muita edessä ja sain pidettyä tasapainon sentään sen verran hyvin kohdillaan, etten kaatunut jäiseen rinteeseen. Jokaisen hypyn jälkeen laskeuduin ns. seuraavan aallon selkään eli tasaiselle tai vastamäkeen (tuntuu muuten aika epämukavalta) ja lähes selälleni. Lasku oli yksi elämäni nopeimmista, mutta tuntui ehdottomasti pisimmältä. Oli kyllä pienellä pojalla suht huojentunut olo shokkitilan ohessa, kun pääsin mäen pojalle. Veli tuli parin kymmenen sekunnin perästä paikalle ja sanoi, että oli aika pitkiä hyppyjä ja sanoi, että jotkut turistit olivat kauhistelleet tuon hurjapään menoa.

Kun nousin ylös hissillä niin katselin vierellä olevassa aallokossa olevia suksieni aiheuttamia hyppyjälkiä ja ne olivat niin pitkiä, että jos olisin kaatunut, niin ei olisi kaikki paikat olleet ehjänä...

Itse en ole ikinä murtanut yhtään luuta kehostani, mutta tuolloin olisi ollut useampikin mahdollinen, kuten eräällä kaverilla, joka laski syöksyllä hallitsemattomasti päin puuta (liian "leveä" jalkojen ulotus kostaantui), johon ei oltu laitettu pehmusteita. Pää osui ensin ja taju lähti oitis. Toinen kaveri oli mennyt viereen naureskelemaan, että älä nyt pelleile. Oli nauru loppunut lyhyeen, kun huomasi että tolkku oli pois ja korvasta tulee aikamoinen verivana. Ambulanssi keikkahan siitä tuli.

Toki itsellekin on sattunut muitakin läheltäpiti tilanteita, kuten silloin kun yritin tehdä autolla u-käännöstä liian kovassa vauhdissa. Meinasi auto syöksyä nokka edellä syvään ojaan, mutta taittui juuri ja juuri pysäkin reunalle.

 

[Chilango]

Viestin lähetti Sistis
Jäin siinä sitten vaan odottamaan allon tuloa. Jotenkin kokeilin muka itseäni rauhoittaakseni suojata niskaani käsilläni. No aalto sitten tuli muutaman sekunnin kuluttua ja kaatoi meikäläisen komeasti maahan. Aallon pohja oli sitten taas niin matalalla, että vettä oli vain about 20-30 senttiä. Ikuisuudelta tuntuneen hetken pientä sorahiukkasta tuli palaavan veden mukana ja raapi selkääni. Pääsin pystyyn ja huomasin, että samanlainen, ehkä vielä hitusen isompi aalto oli tulossa. No sama homma toistui. Olin tosin hieman lähempänä rantaa tällä kertaa. Tuon soraryöpyn jälkeen pääsin rantaan. Olin ihmeissäni, ettei mitään pahempaa käynyt. Jalkaterässä oli pieni nirhauma. Lisäksi olin saanut jonkinlaisen iskun selkääni, kun tuntui siltä että ilmat olivat pihalla.

Paras keino aaltojen kanssa on sukeltaa ali. Eika tarvi edes syvalle menna ja aalto potkii kivasti selkaa ja pohkeita.
Pesukoneen kuivausrummussa oleminenkaan, eli suoraan aallon sisaan juuri siina missa aalto murtuu, ei tosin pahalta tunnu sekaan jos siihen tottuu. Keuhkot ilmaa tayteen, kadet paan suojaksi ja menoksi. Aalto vie miesta kuin sita kuuluisaa kaarnalaivaa.
Kuivausrummussa olemiseen kannattaa etsia hiekkapohjainen ranta ja jos viela aallot sortuu suht kaukana rannasta niin parempi.
Pahempi vaaratekija kuin aallot, on virtaukset joita saattaa loytya myos lahelta rantaa. Virtauksen huomaa ensin yleensa
siita etta veden lampotila nousee/laskee yllattaen. Hyva juttu virtauksissa on se, etta jostain lahelta aina loytyy toinen virtaus
vastakkaiseen suuntaa. Eli, jos virtaus on rannalta poispain, on aivan turha yrittaa uida sita vastaan vaan on parasta uida
rannan suuntaisesti ja etsia se toinen, rantaan meneva virtaus.

 

[Pêr un pugno di dolari]

Lyhykäisesti kerrottuna yksi pyöräreissu. Olin n. 6 vanha ja siskon kanssa käytiin läheisessä kaupassa pyörillä. Kun tultiin takaisin (iso alamäki), niin sisko ajoi edellä ja minä tulin perässä. Sisko piti tietenkin saada kiinni, ja siitä eteenpäin n. puoli minuuttia en muista mitään. Seuraava muistikuva on veri. Sitä on joka puolella. Läheiseltä uimarannalta saapuu uimari. Saan häneltä pyyhkeen (pyyhe on meillä vieläkin) ja samassa saapuu jo isäni autolla. Tuhatta ja sataa terveyskeskukseen ja sieltä Turkuun ambulanssilla. 2 päivää teho-osastolla. Silmä muurautunut umpeen. Kallossa eikä aivoissa (onneksi) vaurioita.

Silmä oli muurautuneena n. 2 viikkoa (en kyllä tarkalleen muista) ja silmän yläpuolelta löytyy vieläkin arpi muistuttamassa tilanteesta. Taisi olla kuitenkin muille (perheenjäsenille) isompi shokki, kuin minulle, sillä en tapahtumaa yhtä hyvin muista kuin he.

Arvatkaa oliko kypärää päässä?

En kyllä käytä vieläkään. Tapahtuneen jälkeen en saanut ilman kypärää mennä mihinkään. Pyörällä

 

[Sistis]

Viestin lähetti Chilango
Paras keino aaltojen kanssa on sukeltaa ali. Eika tarvi edes syvalle menna ja aalto potkii kivasti selkaa ja pohkeita.

Näin se varmaan on. Olin kuitenkin tuossa tilanteessa niin lähellä rantaa, että aalto oli jo aloittanut 'murtumisensa' tai mikä nyt oikea termi onkaan... joka tapauksessa aalto oli jo noussut korkeaksi ja oli kaatumassa pärskähtäen päälleni. Siinä tilanteessa ei oikein ehtinyt enää ajatella sukeltamista.

 

[Black Adder]

Pojat on poikia...

Itselle on sattunut jos jonkinlaista tälliä vuosien varrella ja luita on mennyt poikki, kallon pohja murtunut ja mustelmia tullut lukematon määrä.

En nyt jaksa kaikkia juttuja kirjoittaa, mutta pistetään yksi näin aluksi.

Oltiin kavereiden kanssa liikenteessä ja ilta oli mennyt rattoisasti torin rannassa, Oulussa. Siitä sitten suunnattiin kohti keskustaa ja ravitsemusliikkeiden sisätiloja. Ylitettiin sitten yhtä katua, suojatietä pitkin, kun nokan edestä ajoi auto kovaa vauhtia, niin läheltä, että oli varpaat vaarassa. Oltiin siis puolivälissä katua. Huidottiin nyrkkiä perään ja huudeltiin jotain liikennekäyttäytymisestä, kun auto löikin jarrut pohjaan ja alkoi peruuttamaan kohti. Väistettiin jalkakäytävälle ja autossa oli kaksi nahkatukkaa, jotka alkoivat kyselemään, että oliko jotain asiaa? Pojat saivat aika suorasukaisen monologin liikennekäyttäytymisestä ja siitä kuinka meinattiin jäädä auton alle. Näillä narkkiksilla ei ollut ilmeisesti kritiikinsietokyky parhaimmillaan vaan auto lähti pakittamaan sukkana ja sitten kohti meitä. Siinä tuli piilopaikoista uupelo, kun toisella puolella oli seinä vastassa, ei mitään porttikongia tms. Kaverit olivat sen verta reunassa jalkakäytävää, että mahtuivat seinän ja auton väliin liimautumaan, mutta itse ehdin vain ajatella, että pakko hypätä auton konepellin kautta katuun, ettei liiskaannu alle. Ihmeen kaupalla James Bond -hyppy onnistui ja osuin tuulilasiin selkä kyyryssyä, josta ponnahdin kuin pomppupallo katuun. Ainoa takaisku oli polven aukeaminen. Poliisille, kun tapauksesta soitettiin välittömästi ja annettiin auton rekkari, niin tuli vain vastaus "Tarkistetaan asia jossain vaiheessa.", eikä sen jälkeen kuulunut mitään. Poliisi on ystävä... - Rikollisenko?

 

[JanJ]

Olen loppujen lopuksi aika tunteeton, eli mikään ei enää pahemmin pysäytä.
Pari juttua kuitenkin joskus sellaisen on tehnyt.

Kaverin kanssa piti ajella prätkillä Tampereelle. Kaveri törmäsi kuitenkin 40kmh rajoitusalueella autoon. Autolla vauhtia 30km/h ja kaverilla yli 140. Ambulanssi kyllä otti kaverin kyytiin, mutta esimerkiksi vasen käsi ja jalka olivat repeytyneet kokonaan irti. Ja kasvot katsoivat aivan suoraan taaksepäin. Pää oli kääntynyt 180 astetta. Kuolema tuli sekunnin murto-osissa. Pistin pyöräni heti myyntiin, ja se menikin nopeasti. Sen jälkeen olen pari kertaa kokeillut muutaman kilometrin prätkällä ajoa mutta ei maistu sitten millään enää.

Parisen vuotta siitä, olisikohan vuosi 1994, ja oltiin kaverin autokorjaamolla hengailemassa pari päivää. Pirtua juotiin ja sellaista. Yhdellä kaverilla oli maanantai-aamuna 06.00 alkamassa aamuvuoro telakalla, joten hänen piti lopetella tenuttamista pikku hiljaa. Kello olikin jo seitsemän sunnuntai-iltana. Kaveri pyysi kyytiä kotiin mutta kukaan ei jaksanut lähteä heittämään. No hän sanoi että ajaa itse. Naurettiin, osoitettiin sormella ja muuta halventavaa kun kaveri lähtee 2 promillessa ajamaan kotia kohti. Vartin päästä kuuluu hälytysajoneuvojen äänet, ja lähenee. Mennään katsomaan niin siellähän kaveri retkottaa Escortin konepellillä. Puolittainen nokkakolari nestekaasurekan kanssa. Rekka kaatui kyljelleen, sihinä vaan kävi ja poliisi alkoi eristämään aluetta ja tekemään evakuointisuunnitelmiaan. Kaverilla oli ohjausakseli rintakehän läpi. Se tapaus taisi lopullisesti hajoittaa kaveripiirimme erilleen.

 

[Redalert]

Ensiksi täytyy todeta, että Luojalle tai mille sitten tahansa kiitos siitä, että ylipäätään olen vielä hengissä !!
Noh... Olen maanis-depressiivinen ja jatkuvalla psyykenlääkityksellä lopun elämääni. Ja jälleen kerran, kuten aina depressiovaiheen ollessa päällä, tuli törttöiltyä oikein urakalla. Koko viime viikko, ihan tuohon eiliseen su 3.7 saakka oli aivan täysin totaalisen pihalla ja sekaisin tästä maailmasta. Eli jatkuvan lääkitykseni lisäksi join alkoholia, pullotolkulla ns. kolmio-yskänlääkkeitä, sekä napsin vielä myös rauhoittavia. Siitähän ei sitten tietenkään hyvää seurannut... Olin koko viikon aivan sekaisin, niin kuin nyt vain voi olla ! Minulla ei ole oikein minkäänlaisia muistikuvia koko viikosta. Noh, kaikki "huipentui" to-iltana siihen, että sain ihan hirveät vieroitusoireet, koska silloin olin ollut aineitta. Kramppasin, tärisin, tuli sydänvaivoja ja menin aivan harhaiseksi. Ääniä rupesi taas kuulumaan päässäni... Onneksi älysin soittaa heti itselleni taksin ja eikun suoraa päätä Jorvin päivystykseen. Siellä sitten menin joksikin aikaa täysin tajuttomaksikin ja kun siitä heräsin, näin ensimmäisenä miehen jalat ja luulin, että olin tullut taivaaseen, kuollut. Että tuo mies oli ottamassa minua vastaan. Olin koko yön tarkkailussa päivystyksen vuodeosastolla, sain truutalla suuhun Diapamia ja minusta otettiin sydänfilmit, verikokeet yms. Myös jotain rauhoittavaa minuun tunkivat. Ennen tajuntani menetystä paikalla olivat tietysti myös psykiatrit, jotka tietävät psyyken ongelmistani. Sitten seuraavana, eli pe-aamuna meninkin huilimaan psykiatriselle avo-osastolle ja lauantaina pääsin lähtemään kotiin. Minulla oli ollut ns. delirium-tila, eli sekavuustila, tai ns. juoppohulluus ja tosiaan vieroitusoireet. Lääkärit totesivat, että saan olla erittäin onnellinen, ettei sydämestäni löytynyt mitään häikkää ja että hoitoon pääsee kyllä muutenkin, kuin näin totaalisesti sekoilemalla. NYT VASTA VIHDOIN USKON SEN !! Mutta kun olen luupää, niin olen... Minulla on aina ollut taipumusta addiktoitumisiin ja purkaa tunteitani yms. väärillä ja vahingollisilla tavoilla. Ja minun täytyy aina saada oikein kunnon opetus, ennenkuin uskon. Lisäksi huono itsetunto ja alemmuuskompleksit vaivaavat minua myös. MUTTA EI ENÄÄ IKINÄ TÄLLAISTA !! SEN LUPAAN JA VAKUUTAN !! Ja kaikkein pahimmalta tuntuu se, miten suurta huolta ja tuskaa aiheutin lähimmilleni... ANTEEKSI, OLEN ÄÄRETTÖMÄN PAHOILLANI !! Mutta tosiaan, loppu hyvin, kaikki hyvin. En menettänyt henkeäni, enkä ihmissuhteitani. Eikä mitään pysyvää vammaa tms. muutenkaan aiheutunut. LUOJAN KIITOS !! Se seuraus tästä tietysti oli, että terapiaani tehostettiin oikein kunnolla ja psyykenlääkitystänikin lisättiin melko lailla. Noh, mutta nyt tuntuu elämä kaiken kaikkiaan jo paljon paremmalta ! Masennus alkaa helpottaa, maaseutu kutsuu, mutta ennen sitä huomenna näen BLACK SABBATHIN !! :-) OZZY, IDOLINI NUMERO YKSI AINA JA IKUISESTI !! My soulmate... :-)

 

[tonderi]

Sattu tossa vuos sitte pääsiäisenä pienimuotoinen työtapaturma jossa oli henki höllässä...
Oltiin nostamassa rekka-auton lavalta 6 tonnia painavaa sähkömottoria lavetille ja minä sitten satuin olemaan auton ja lavetin välissä kun auton etupään tukijalka meni poikki.
Siihen se perkele siiten kaatu ja minä olin arviolta 5-10 sekuntti puristuksissa auton ja lavetin välissä.
Auto pomppasi sen verran takasin kun oli kaatunut että kerkesin pois välistä.
Sairaala reissuhan siintä tuli mutta ei tullut muuta kuin pelkkiä ruhjeita.

 

[tohtori4]

Yksi tapahtuma on jäänyt kyllä mieleen, jolloin hengenlähtö oli lähellä.

Oli kesä ja vuosi oli 2000, ja ylitin kaverini kanssa suojatietä. Se jalankulkijoiden vihreä valo paloi ja autoilla oli punaiset valot, ja olin sitten ylitämässä tietä. Kun puolessavälissä tietä, jossa oli suojatie, olin niin punainen mersu tulee kulman takaata ja ajaa ylinpeutta. No päitenhän se tuli, ja ehdin kyllä hypätä melkeen kokonaan auton alta pois. Auton oikea eturengas osui vasempaan jalkaan ja onneksi jalka ei murtunut.Mutta taju lähti pariksi minuutiksi. Normaalisti jalka toimi viikon levon jälkeen ja parilla buranaalla. Kuski oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja saatiin kiinni 4 tunnin päästä, kuin vetäisi toista henkilöautoa päiten.

Mutta kieltämätä se sykäytti, sillä jos en olisi niin nopeasti reagoinut, niin olisi henki todennäköisesti lähtenyt. Meinan auto tuli mutkaan 100 km/h kun rajoitus oli 50 km/h ja autoilla vielä punainen valo.

Perkeleen läheltä liippasi, mutta hengissä ollaan....mutta siinä olisi oikeasti voinut pahemmin käydä...

Ja tilanteen vakavuuden kuvasti hyvin muiden autoitoilijoiden ilmeet, ennen törmäystä.

 

[Le Banner]

JanJ:n viesti pisti pikkuisen mietityttämään?? Kaveri(RIP) lähti ajamaan kahdessa promillessa ja te muut nauroitte?

Eikö tuollaisessa tilanteessa olisi parempi/helpompi/järkevämpi repiä ne avaimet vaikka porukalla rattijuopon kädestä?
En halua jeesustella enkä vittuilla,mutta näissä asioissa kantani on ehdoton,kuten varmaan jokaisella jatkislaisella.

Ketjun aiheeseen liittyen, muutama vuosi sitten eräs "vauhtia" liikaa nautiskellut tyyppi hyökkäsi takaapäin kuristamaan ja huutamaan tappotuomiota korvaan.Paljonkin oli äijällä asiaa,mutta en tajunnut niistä syytöksistä mitään.
Siinä vaiheessa kun äijä pyysi kuskiltaan asetta tappamistani varten, pulssini rupesi jo kummasti kohoamaan ja pistin monon viuhumaan.

Kumpikin jäi onneksi henkiin ja olemme jutelleetkin asiasta kerran.