Mainos

Satakunnan herruus – Ässät vs. Lukko

  • 1 687 889
  • 17 135

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ylläolevien raumlaisse henkseleiden paukuttelun mukayrityksen pohjalta Raumalla vieläkin pelätään Tommi Huhtalaa. Ei pelannut Ässäpaidassa tosin, kun sai Kovasen Tommin tekemään kolme kirjaa yhdestä niitistä. Taitaa olla Suomen ennätys?
Molemmin puolinen vittuilu on välittämistä mutta tämä Case-Kovanen ja varsinkin tapahtumat joita Tommille on tapahtunut tuon niitin jälkeen on sellasia että ollaan ihan rajoilla että onko siitä soveliasta vittuilla.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viimeksi kun paikallispelissä on nähty kova puhdas taklaus, niin hiekkaa löytyi alakerrasta puolisen vuotta ja kaivettiin pelaajan äiti iltapäivälehtiin kertomaan, kuinka mm. yo-kirjoitukset ovat vaarassa. Taisi Twitterissäkin joku lähettää poikansa hakkaamaan tämän taklauksen tekijän ja toinen hermanni ei vieläkään ole toipunut siitä päivästä, kuten tuskin moni muukaan.

Samalla päivämäärällä syntyi voittamaton JVDT.

Oh the memories.

Toivottavasti porilaiset juniorit ovat tulevaisuudessa hieman valmiimpia pelaamaan aikuisten pelejä.
Kyllähän Porissa on kuittivihkoa kaiveltu. Käsilaukusta varmaan vaan niin vaikea sitä löytää.

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Molemmin puolinen vittuilu on välittämistä mutta tämä Case-Kovanen ja varsinkin tapahtumat joita Tommille on tapahtunut tuon niitin jälkeen on sellasia että ollaan ihan rajoilla että onko siitä soveliasta vittuilla.

Olen täysin samaa mieltä, mutta näillä rajoilla oltiin jo ennen case Kovasen esille nostoa. Käsittääkseni Lukon pelaaja sai Kivenmäen taklauksesta ison rangaistuksen.

Viimeksi kun paikallispelissä on nähty kova puhdas taklaus, niin hiekkaa löytyi alakerrasta puolisen vuotta ja kaivettiin pelaajan äiti iltapäivälehtiin kertomaan, kuinka mm. yo-kirjoitukset ovat vaarassa. Taisi Twitterissäkin joku lähettää poikansa hakkaamaan tämän taklauksen tekijän ja toinen hermanni ei vieläkään ole toipunut siitä päivästä, kuten tuskin moni muukaan.

Samalla päivämäärällä syntyi voittamaton JVDT.

Oh the memories.

Toivottavasti porilaiset juniorit ovat tulevaisuudessa hieman valmiimpia pelaamaan aikuisten pelejä.
 
PorinPoika

No ihan yhtä tyhmää on vittuilla Nemecekin taklauksesta(vai kuka se Ottoa taklaskaan). Molemmat rumia taklauksia josta tuli pelikieltoa.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
No ihan yhtä tyhmää on vittuilla Nemecekin taklauksesta(vai kuka se Ottoa taklaskaan). Molemmat rumia taklauksia josta tuli pelikieltoa.
No joo, tyhmiä molemmat mutta sillä erolla että Kivenmäelle ei lopulta käynyt juuri kuinkaan, varsinkin jos vertaa Kovaseen. Ja Kovasen historia niitin jälkeen onkin sitten niitä kiekkohistorian surullisimpia tapahtumia.

Edit: Kovasen taklauksestahan ei tullut pelikieltoa.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen täysin samaa mieltä, mutta näillä rajoilla oltiin jo ennen case Kovasen esille nostoa. Käsittääkseni Lukon pelaaja sai Kivenmäen taklauksesta ison rangaistuksen.

Kovanen - Huhtala case ei liity millään tavalla ketjun aiheeseen.

Vähän sama ku höhöttelis täällä jollain Otevrelin kohtalolla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No joo, tyhmiä molemmat mutta sillä erolla että Kivenmäelle ei lopulta käynyt juuri kuinkaan, varsinkin jos vertaa Kovaseen. Ja Kovasen historia niitin jälkeen onkin sitten niitä kiekkohistorian surullisimpia tapahtumia.

Edit: Kovasen taklauksestahan ei tullut pelikieltoa.

Päävammat ovat arvaamattomia, onneksi Kivenmäelle ei käynyt pahasti, tapauksen esille nosto oli joka tapauksessa yhtä hölmöä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä tekee Lukosta eurooppalaisen suurseuran?
Viime vuosien playofftulokset:
5.-8.
5.-8.
1.
Playoffit peruttu
5.-8.
9.-10.
Lukko ei päässyt pudotuspeleihin.
5.-8.
4.

Aikamoinen suurseura kun kerran päässyt mitaleille SUOMESSA viimeiseen yhdeksään kauteen. 2x välieriin. Millä helvetillä tämä on suurseura?
Hauskintahan tuossa on että Lukon budjeteilla siellä välierissäkin olis pitänyt pelata pikkusen useammin. Kovin on suurseuraa menestys kiertänyt. Tapparasta joku vois tulla opettamaan :)
Ja juu meilläkin on opittavaa ja paljon, mutta eipä näillä budjeteilla ollakaan suurseura. Iso hymiö.
 
Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuliko jäähyä? Ei. Tarkistettiinko taklaus kurinpidossa? Ei. Tuliko tilanteesta maali? Kyllä.

Ymmärrän, että Raumalla jännittää, varsinkin kun siellä on uusia herkkäluisia p-amerikkalaisia. Eivät välttämättä kestä noita JJ:n kovia niittejä ja seuraukset voivat olla ikävät heidän kannaltaan.
Iso on luotto suomalaiseen tuomarityöhön. Lähinnä ajoin takaa sitä, että Jesse puhuu olkapää olkapäätä vastaan, kun jokainen näkee että kyynärpää lapaluuhun olisi oikeampi tulkinta. Aikaa oli reagoida, vauhtia oli liikaa ja se että tuomari oli kujalla. Ehdottomasti kakkosen paikka, ei sellaista kovuutta mitä pitäisin oikeanlaisena kovuutena. Jessestä isoin hyöty on hämmentäjänä ja röyhkeänä maalineduspelaajana, mutta on niin tajuttoman hidas ja viisikkopeli ontuu, etten kuuna päivänä kelpuuttaisi Joensuuta Lukkoon.

Eikä tuo mikään tappotörkeä ole, toisin kuin Huhtanen tai Nemecek, jossa tosin suurimmat päävammat tuli siinä kun ei osata pistää kypärän remmiä kiinni. En pidä silti ulosajoa kohtuuttomana, seitsemän ottelun rangaistus toki hiukka liikaa, kun kurinpidopäätöksessä erikseen mainitaan "ettei taklauksessa ole muuta moitittavaa pääosuman lisäksi".
 
Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
On Nemecekin karmeaa haukkumista nostaa hänet samaan lauseeseen Huhtalan kanssa. Huhtalan taklaus oli aivan törkeä ja vastustajan terveydestä piittaamaton taklaus selkään, ja seuraukset sitä myöten karmivat. Ansaitusti on siitä saanut kunnolla rapaa.

Nemecekin taklaus sitten taas teknisesti ihan puhdas, olin sitä mieltä silloin ja olen yhä. Seuraukset tosi ikävät siinäkin. Tekoihin nähden kyllä uskomatonta näin jälkikäteen katsoa millaisia kurinpitotoimia näistä seurasi, siis ihan ilman värilasejakin.
 
Nigi

Vittuilumielessä vanhojen loukkien nostaminen esille on ihan yhtä typerää, oli sitten kumpi tapaus tahansa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vittuilumielessä vanhojen loukkien nostaminen esille on ihan yhtä typerää, oli sitten kumpi tapaus tahansa.
Typeryydelläkin on tasonsa. Kovasen nostaminen tähän ketjuun on lähes Otevrel-tason typeryyttä, Kivenmäen taas vain korpparinsentteri-tason typeryyttä. Ts vain osa näistä tapauksista kuuluu tähän ketjuun.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Typeryydelläkin on tasonsa. Kovasen nostaminen tähän ketjuun on lähes Otevrel-tason typeryyttä, Kivenmäen taas vain korpparinsentteri-tason typeryyttä. Ts vain osa näistä tapauksista kuuluu tähän ketjuun.

Yksikään näistä tapauksista ei kuulu tähän ketjuun, pelaajien loukkaantumisilla lällättely on tyylitöntä ja tyhmää.

Aina kun pelaaja viedään paareilla pois kentältä, kysymys vakavasta tilanteesta. Kivenmäelle kävi onni onnettomuudessa, ettei hän loukkaantunut pahemmin. Tapauksessa kävi hyvä tuuri, ettei pään iskeytyessä jäähän käynyt pahemmin. Otevrelillä ei taas ollut tuuria, tulen aina muistamaan pelaajien ja lääkärin katseet jäällä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yksikään näistä tapauksista ei kuulu tähän ketjuun, pelaajien loukkaantumisilla lällättely on tyylitöntä ja tyhmää.
Onko tämä ketju tyylikäs ja järkevä?
 
Jalat1990

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viimeksi kun paikallispelissä on nähty kova puhdas taklaus, niin hiekkaa löytyi alakerrasta puolisen vuotta ja kaivettiin pelaajan äiti iltapäivälehtiin kertomaan, kuinka mm. yo-kirjoitukset ovat vaarassa. Taisi Twitterissäkin joku lähettää poikansa hakkaamaan tämän taklauksen tekijän ja toinen hermanni ei vieläkään ole toipunut siitä päivästä, kuten tuskin moni muukaan.

Samalla päivämäärällä syntyi voittamaton JVDT.

Oh the memories.

Toivottavasti porilaiset juniorit ovat tulevaisuudessa hieman valmiimpia pelaamaan aikuisten pelejä.
Missä muuten Lukon omat juniorit, Eurajoen Lätkässä?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko tämä ketju tyylikäs ja järkevä?

Kyllä, pääosin tämä ketju on tyylikästä Pori - Rauma, Ässät - Lukko kettuilua. Ja ketju on järkevä, pitää muita ketjuja siistimpinä. Toiset ehkä ottaa tämän(kin) ketjun turhan toisissaan, kysehän on veljellisestä viha rakkaus suhteesta.

Kuten olen usein sanonut, Lukon häviö lämmittää aina, mutta silti pidän Raumasta ja kadehdin Lukon menneisyyden ihmisten visionäärisyyttä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joensuusta voi yrittää huudella mitä vaan, mutta kuten kaikki kiekkoa ymmärtävät näkivät keväällä oli muuten iso pelaaja.

Täällä naureskeltiin ja kehuttiin Lukon kapteenia Hakulista. Kevät tuli, toinen näistä kahdesta oli kapteeni joka johti joukkojaan edestä ja toinen ei.

Katsotaan ensi kaudella onko Lukolla lähelläkään saman veroista kapteenia kuin Ässillä.

Joensuu ei enää ole paras pommikone kun vauhti on hiipunut, mutta ei liigasta pelaajaa löydy joka haluaa Joensuun niitin alle jäädä. Kun osuu, niin se myös tuntuu.
Maalin edustalla Joensuu on omaa luokkaansa. Siitä ei yksikään liigapakki saanut miestä siirrettyä.

Toivottavasti Lukollakin olisi joku sellainen kapteeni seurassa joka nostaisi vähän paikallispeleihin tunnetta ja kulkisi leuka pystyssä ylpeänä omaa seuraa edustaen.

Kovia puhtaita niittejä kaipaan, en näitä likaisia mistä muutamia esimerkkejä mainittu jo aiemmin.

Ja koska viimeksi on ollut joku jota on pelätty, niin Gratton. Ei muuten maalinedustalla Grattonia tökitty, jostain kumman syystä. Ainoastaan IFKsta löytyi stadilainen legenda Generous joka uskalsi mitellä Grattonia vastaan.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Toivottavasti Lukollakin olisi joku sellainen kapteeni seurassa joka nostaisi vähän paikallispeleihin tunnetta ja kulkisi leuka pystyssä ylpeänä omaa seuraa edustaen.
Paikallispelien viihtyvyys vaatii että paikalla on kaksi edes etäisesti samantasoista joukkuetta eikä mistään säälittävistä porilaisista.

Jatkuvat 9-0 voitot Lukolle tekivät tapahtumat tylsäksi mutta onneksi viime kaudella oli jo melko tasaista vaikka turpaan tulikin ovista ja ikkunoista sarjasijoituksissa.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta eikö näiden kovimpien sankarien pitäisi tarvittaessa ruuvata pää vastustajalta irti eikä jälkeenpäin hymyillä, että tämmöistä vaan sattuu että ”No hard feelings”.

Ei ku nämä nimenomaan ovat niitä kovimpia kun pystyy pelin jälkeen toteamaan että peli on peliä.

Gratton ei sikaillut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös