Mainos

SaPKo kaudella 2022–2023

  • 101 114
  • 309

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jostain muodostunut kuva että konkurssin jälkeen saman nimen ja logon käyttö riippuu siitä jäikö velkaa maksamatta. Jos jää niin ei onnistu ainakaan heti, ehkä jonkun karenssivuoden jälkeen.
Ainakin Espoossa sarjapaikan saaminen alemmalle tasolle on edellyttänyt myös tiettyjen taloudellisten velvoitteiden hoitamista. En tiedä onko SaPKolla juuri ne velvoitteet saatu hoidettua pois ennen konkurssia vai ei.

Porrasta alemmashan noissa on tosiaan tapana ollut saada sarjapaikka konkan jälkeen. LeKi tosin taisi mennä parikin porrasta. Siinähän kävi niin että LeKi menetti ensin sarjapaikan eli siitä yhden portaan pudotus ja sitten konkan myötä toinen porras. Tosin Espoo Unitedkin taisi ensin saada hylkäävän päätöksen lisenssitoimikunnalta ja haettiin sitten konkkaan. Kiekko-Espoo sai silti paikan Suomi-sarjaan.
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Tosi harmillinen juttu, mutta pari kautta, niin Savonlinnassa pelataan taas Suomi-sarjaa ja siitä sit Mestikseen takas. Muistakaa, ettei uskoa saa menettää, eikä ole syytäkään.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Luin tuon Putkosen Kalen jutun Itukasta äsken ja jäi siitä mieleen tuo hyvä huomio, että jos niitä tahoja oli jotka ilmoittautuivat pelastamaan jos hallitus vaihtuu, niin nyt olisi se aika.

Tai sitten voisi puolestani kertoa ketä ne huulten heiluttajat ovat.

Ja tosiaan niinhän tuossa luultavasti käy, että konkurssimenettely raukeaa ja seura lakkaa olemasta.

Tuossa asia paremmin selvitettynä.


Tosiaan kun yhtiöllä on omaisuutta jonkun 9k€:n verran niin ei sillä kuuhun mennä.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

Ainakaan Suomi-Sarjaa SaPKo ei tulevalla kaudella pelaa. Eikä varmaan Mestistäkään. Olisiko tiedossa sitten välivuosi?
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa

Ainakaan Suomi-Sarjaa SaPKo ei tulevalla kaudella pelaa. Eikä varmaan Mestistäkään. Olisiko tiedossa sitten välivuosi?
Eipä tuosta ole mittää juttua ollut muuta, ku Kale Putkosen lehtijuttu alkuviikosta. Saa nähä mitä tapahtuu.
 

Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sellainen asia hieman ihmetyttää kun Mestis on Jääkiekkoliiton ylin kilpasarja Suomessa, ollen heidän arkinen ykköstarjonta Leijonien ohella. Leijonat ja MM-kisat ovat tuoneet lyhyessä juoksussa yli 10me jääkiekkoliiton kassaan, niin hieman harmittaa mitä ihmeessä tuolla liitossa mietitään kun Mestistä ei tueta pennin vertaa vaan koko ajan annetaan seurojen olla negatiivisissä uutisissa. Jos liitto dumppais - hyvän valvonna kera - 2me rahaston Mestis suojeluun, niin nämä Tuukka Raskin ym. arvokkaat kasvattajaseurat olisivat elossa ja Mestis peitto järkevä maantieteellisesti. Jospa tuo uusi Jääkiekkoliiton tj. ottaisi tähän nyt jotain kantaa kun aika koditon tuo Mestis ollut.
 

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Luin tuon Putkosen Kalen jutun Itukasta äsken ja jäi siitä mieleen tuo hyvä huomio, että jos niitä tahoja oli jotka ilmoittautuivat pelastamaan jos hallitus vaihtuu, niin nyt olisi se aika.

Tai sitten voisi puolestani kertoa ketä ne huulten heiluttajat ovat.

Ja tosiaan niinhän tuossa luultavasti käy, että konkurssimenettely raukeaa ja seura lakkaa olemasta.

Tuossa asia paremmin selvitettynä.


Tosiaan kun yhtiöllä on omaisuutta jonkun 9k€:n verran niin ei sillä kuuhun mennä.
Sitä en tiedä onko joku henkilö tai henkilöt varsinaisesti ilmoittautuneet ottamaan SaPKoa haltuunsa, mutta se käsitys minulla on ollut, etteivät esimerkiksi Tuukka Rask tai Ville Leino olleet millään tavalla kiinnostuneita osallistumaan SaPKon tukemiseen seuran viimeisen hallituksen aikana.

Eikä heillä tietenkään ole mitään velvollisuuksia mihinkään savonlinnalaisen jääkiekkoseuran pelastusoperaatioon, mutta itselleni on pienoinen yllätys, ettei ainakaan julkisuudessa eikä torillakaan ole kuulunut mitään huhuja asian suhteen ja nyt taitaa olla jo myöhäistä ainakin tulevien kausien osalta.

Todella surullista on ajatella, että SaPKo häviää Mestis-kartalta ainakin toistaiseksi. :(
 
Onkos palstalaisilla tietoa, kuinka hyvin pelaajat ovat itselleen uuden seuran löytäneet? Sopimusneuvottelujen kannaltahan konkurssi-ilmoitus tuli todella huonoon aikaan. Mikähän on tilanne A-nuorissa? Suuntaako pelaajia muualle, kun oman kylän Mestis-polkua ei enää ole tarjolla?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ei ole tainnut sen isommin ole mitään huhuilua tai tietoa miten jatkuu ja milloin jatkuu?

Kiinnostaa kuitenkin jo ihan J-SaPKonkin puolesta esim. jäät ja jäiden hinnat.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, Canadiens
Itä-Savon maksumuurin takaisessa uutisessa Karri Kapanen "jättää kiekkokaukalot edustustasolla ainakin toistaiseksi". Ilmeisesti kyseessä ei siis ole varsinainen pelaajauran täydellinen lopetus vaan enemmänkin aikalisän otto muiden asioiden (eli opiskelun) hoitamiseksi. Tuosta nyt ei aukea mitä kaikkea on "edustustaso" eli kuuluuko siihen myös vaikka III-divarissa höntsääminen opintojen ohella. Ko. juttu kun ei aukea kokonaan niin ei tiedä mitä siellä tarkemmin sanotaan.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Itä-Savon maksumuurin takaisessa uutisessa Karri Kapanen "jättää kiekkokaukalot edustustasolla ainakin toistaiseksi". Ilmeisesti kyseessä ei siis ole varsinainen pelaajauran täydellinen lopetus vaan enemmänkin aikalisän otto muiden asioiden (eli opiskelun) hoitamiseksi. Tuosta nyt ei aukea mitä kaikkea on "edustustaso" eli kuuluuko siihen myös vaikka III-divarissa höntsääminen opintojen ohella. Ko. juttu kun ei aukea kokonaan niin ei tiedä mitä siellä tarkemmin sanotaan.
Joo opiskelua. On ollut ehdolllinen sopimus SaPKon kanssa, mutta myös hakenut opiskelupaikkaa valmiiksi. Eli olisi pelannut sekä opiskellut ja nyt sitten opiskelee. Ja sitten tuossa jatkuu, että katsellaan ensi syksynä saadaanko SaPKo jollekin sarjatasolle pelaamaan.

Ei siis ole varsinaisesti lopetuspäätös. Myös tuo tuossa esiin, että junnuvalmennus voisi kiinnostaa, mutta ei ihan heti.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Luulisi jäiden hinnoittelun pysyvän samana Juniori-SaPKolle, eihän edustuksen taustalla toimineen yhtiön konkurssin luulisi junnujäiden hintoihin vaikuttavan.

Ei luulisi, mutta tässä on monta muttaa. SaPKo taisi olla yksittäinen suurin jäänkäyttäjä. Eli onko molemmille jäille käyttöä ja saako sen muuten täyteen myytyä. Toisaalta Tanhuvaarassa on jää joka on toistaiseksi tietääkseni kalliimpi.
Silloinhan tuossa ei mitä jos jäävuorot täyttyy muilla käyttäjillä, mutta mikäli ei niin alkaa muttia tulla.
 

El Tito

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, IFK
Jäitten hinnat ei ole nousemassa. Ensi viikolla tästä vielä asianosaisten palis, katsomon lämmitys, mainospaikat yms.
En vieläkään tiedä keitä nämä henkilöt ovat mutta ymmärtääkseni kova tahto on saada SaPKon pelaamaan vuoden päästä.
Btw Putkosen Kale on lunastanut SaPKon omaisuutta muodossa grilli- ja kahviokalusteet. Luovuttaa nämä sitten uudelle yritykselle. Hattua päästä!
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
SaPKo taisi olla yksittäinen suurin jäänkäyttäjä. Eli onko molemmille jäille käyttöä ja saako sen muuten täyteen myytyä.
Eikös Savonlinnassakin halli ole kaupungin omistuksessa ja ihmettelen, jos kaupunki alkaa nostamaan jäätaksoja, kun yksi käyttäjistä jää pois. Eikös sielläkin ole juniorijoukkueita joka ikäluokassa pienemmästä päästä U20-joukkueeseen ja kenties luistelu- ja kiekkokoulut siihen päälle? Lisäksi ainakin Joensuussa on erilaisia harrasteryhmiä, niin seuralla kuin myös ihan kaveriporukoilla kaukalopallosta lähtien. Ja eikös Savonlinnassakin ole taitoluistelijoita ja muodostelmaluistelijoita? Joensuussa edustusjoukkue on vain yksi käyttäjistä ja niitä käyttäjiä on paljon ja luulisi näin olevan myös siellä Savonlinnassakin?
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Eikös Savonlinnassakin halli ole kaupungin omistuksessa ja ihmettelen, jos kaupunki alkaa nostamaan jäätaksoja, kun yksi käyttäjistä jää pois. Eikös sielläkin ole juniorijoukkueita joka ikäluokassa pienemmästä päästä U20-joukkueeseen ja kenties luistelu- ja kiekkokoulut siihen päällee? Lisäksi ainakin Joensuussa on erilaisia harrasteryhmiä, niin seuralla kuin myös ihan kaveriporukoilla kaukalopallosta lähtien. Ja eikös Savonlinnassakin ole taitoluistelijoita ja muodostelmaluistelijoita? Joensuussa edustusjoukkue on vain yksi käyttäjistä ja niitä käyttäjiä on paljon ja luulisi näin olevan myös siellä Savonlinnassakin?

Kyllä se näin on, paitsi kaikissa ikäluokissa ei ole joukkueita. Ainakin yksi ikäluokkajoukkue puuttui kokonaan viime vuonna. En ole ihan perillä tulevasta kaudesta.

Ihan mutulla niin kyllähän J-SaPKo kaikkineen täytyy olla suurin hallien käyttäjä.

No aika näyttää. En minäkään tuossa mitään kovinkaan suurta riskiä näe, tosin ihmettelen jos ei esim. energiakulujen vuoksi jotain korotuksia tule.

Toisaalta, en usko että SaPKo (tms) edustus olisi pitkään poissa pelikentiltä. Tämä on kuitenkin ihan uskomus, ei tieto.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Ja eikös Savonlinnassakin ole taitoluistelijoita ja muodostelmaluistelijoita? Joensuussa edustusjoukkue on vain yksi käyttäjistä ja niitä käyttäjiä on paljon ja luulisi näin olevan myös siellä Savonlinnassakin?

Ainakin pieniä ja vähän isompiakin taitoluistelijoita näyttäisi olevan kaupungin kokoon nähden yllättävän paljon, ja kilpailumenestystäkin on. Satuimme paikalle, kun oli kevään loppunäytös, ja se oli oli hieno. Käsittääkseni taitoluistelijoilla oli ankara pula jääajasta ennen harjoitushallin rakentamista.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ei mahda olla vaikeaa saada käyttäjiä edustukselta vapautuville jäävuoroille, varmasti löytynee ottajia!

Ja se hyvä puoli että uudet käyttäjät saattavat jopa maksaa halliyhtiölle jäänsä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Listataanpas ajantasainen tilanne viime kauden SaPKo-pelaajien osalta:

Uusi seura tiedossa:

MV:
Valtteri NousiainenWarkis (II-div)
Eetu RandelinIPK
P:
Jesse AhonenKH Torun (Puola)
Niko ErvastiFPS
Veeti KilpeläinenSaiPa (U20)
Jani KluuskeriKeuPa
Jere KuivistoKeuPa
Wiljami KupiainenJoKP
Jesse LyytinenReims (Ranskan 3. taso)
Eemeli YlitaloHermes
H:
Joona LankinenKetterä
Miiro LinjalaKeuPa
Kalle MatikainenIPK
Matias MutikainenTuTo
Oskar MyllysKetterä (U20)
Eetu MäkiKeuPa
Krisztián NagyBudapest (Unkari)
Santeri SyrjäläHunters (Suomi-sarja)

Sen sijaan jonkun verran on vielä pelaajia ilman uutta seuraakin: Tommi Pynnönen, Sami Aksila, Juuso Forsström, Karri Kapanen, Perttu Kiesilä, Jyry Kortelainen, Matias Lainio, Kasper Piitulainen ja Matias Rauvola.

Puolustajat ovat löytäneet siis helposti pelipaikan, ilman on enää Pynnönen. Hyökkääjistä moni on vielä ilman pelipaikkaa - tosin ainakin Forsström taisi päättää jo hyvissä ajoin lopettavansa ja Kapanenkin kertonut keskittyvänsä opiskeluihin.

Viime kauden kaikista valmentajista ilmeisesti vain Niko Erosella on uusi työpaikka, hän valmentaa ensi kaudella Unkarin liigassa.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
En muista tiedä mutta Juuso Forsström jatkaa SaPKon junnuissa toiminnanjohtajana.

Toivotaan että saamme palikat kasaan ja alkaa uusi tuleminen oli se sitten miltä tasolta tahansa. SaPKo forever!
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Sen sijaan jonkun verran on vielä pelaajia ilman uutta seuraakin: Tommi Pynnönen, Sami Aksila, Juuso Forsström, Karri Kapanen, Perttu Kiesilä, Jyry Kortelainen, Matias Lainio, Kasper Piitulainen ja Matias Rauvola.

Oisihan noista ihan kelpo suomarijengin rungon saanut.

Noh, ei ole vetäjiä niin ei ole. Kyllä minulla on vahva usko ja vähän tietoakin että rahasta ei ole nyt homma kiinni.
Vaan ei ole halukkaita ja uskottavia tekijöitä.

Aika näyttää miten tässä käy mutta jos muillekin kupit kääntäneille kunnille saatiin seurat takaisin toimimaan niin on se perkele jos ei Savonlinnassa onnistuta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös