Mainos

SaPKo kaudella 2022–2023

  • 101 137
  • 309

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itseltäni lähti taas yksi kohde minne ajoin katsomaan oman joukkueen vierailuja. Mutta oma tappio tässä on minimaalinen. Toivon hartaasti, että edes A-nuoret saavat jatkaa ja heistä sitten osa lähtee edustusta nostamaa takaisin, kun se joskua muodostuu jollekin sarjatasolle. Espoossa ja Kajaanissa ja Joensuussa on kokemusta. Turussa tästä on aikaa, mutta poikana muistan senkin. Ihan itku pääsi silloin.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Toivon hartaasti, että edes A-nuoret saavat jatkaa
En tiedä, miten Savonlinnassa on ollut, toimiko U20 (A-nuoret) edustuksen taustalla toimivan Oy:n alla vai junioriseura Ry:n alla? Jos U20 on ollut edustuksen alla, niin myös U20 joukkueen toiminta loppuu. Joensuussa tehtiin aikoinaan konkurssin kohdatessa niin, että U20 joukkueen toiminta pelastettiin junioriseuran alle ja näin joukkueen toiminta jatkui. Jos U20 joukkue on toiminut Savonlinnassa jo valmiiksi junioriseuran alla, niin sen toiminta jatkuu siellä.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Ikäviä uutisia. Täällä tämä prosessi käytiin läpi syksyllä 2008. Toivottavasti Savonlinnassa pelit jatkuu jollain divaritasolla, kakkonen tai kolmonen. Tsemppiä ja voimia kannattajille ja muille joille seura on tärkeä.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
En tiedä, miten Savonlinnassa on ollut, toimiko U20 (A-nuoret) edustuksen taustalla toimivan Oy:n alla vai junioriseura Ry:n alla? Jos U20 on ollut edustuksen alla, niin myös U20 joukkueen toiminta loppuu. Joensuussa tehtiin aikoinaan konkurssin kohdatessa niin, että U20 joukkueen toiminta pelastettiin junioriseuran alle ja näin joukkueen toiminta jatkui. Jos U20 joukkue on toiminut Savonlinnassa jo valmiiksi junioriseuran alla, niin sen toiminta jatkuu siellä.
U20 on edustuksen kanssa samassa. Mutta eiköhän luulis, että sen saa pelastettua siitä.. mielestäni jossain vaiheessa oli siihen viittaavia uutisia, että U20 toiminnan pitäisi voida jatkua vaikka huonosti kävisi edarille.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Savonlinnassa tuolloin asuneen palstakollega Jayzonin kanssa taidettiin olla peräti samassa pelissä, kun SaPKo taisteli Mestiksen karsintasarjassa ja lopulta nousikin takaisin sarjaan.
Kyllä näin on, tuota karsintasarjaa käytiin katsomassa. Yleisömäärä hipoi jotain 1200:n rimaa. Tunnelma oli hieno, lihikset kuumia, kotiasiat kunnossa ja urheilu tuntui kiinnostavalta.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
U20 on edustuksen kanssa samassa. Mutta eiköhän luulis, että sen saa pelastettua siitä.. mielestäni jossain vaiheessa oli siihen viittaavia uutisia, että U20 toiminnan pitäisi voida jatkua vaikka huonosti kävisi edarille.
Jos U20 kuuluu konkurssiin menevän Oy:n, eli edustuksen alle, niin käsittääkseni sen toiminta loppuu siinä missä kaikki muukin toiminta. Eihän siinä ole järkeä, että U20 joukkuetta koitetaan pyörittää pelkästään yksinään? Siirtämällä toiminta junioriseuran alle toimintaa voi jatkua, mutta toki hiukan eri tavalla kuin ennen.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Jos U20 kuuluu konkurssiin menevän Oy:n, eli edustuksen alle, niin käsittääkseni sen toiminta loppuu siinä missä kaikki muukin toiminta. Eihän siinä ole järkeä, että U20 joukkuetta koitetaan pyörittää pelkästään yksinään? Siirtämällä toiminta junioriseuran alle toimintaa voi jatkua, mutta toki hiukan eri tavalla kuin ennen.

Ilmeisesti u20 on eriytetty edustuksesta, mutta kumminkin toimii itsenäisesti junnu SaPKon ulkopuolella. Jos en väärin muista niin u20 otettiin SaPKon oyn alta juuri sen takia ettei se kaatuisi paskan osuessa tuulettimeen ihan parin viime vuoden aikana. Tuosta taisi olla jossain jopa juttua, kun edustuksen piti erinäisiä sopimuksia tehdä lisenssiä varten, kun u20 ei ole heidän alaisuudessaan. Nyt en parempaa lähdettä löytänyt itselle kuin Juuso Forsströmin peliuran jälkeisen uutisen, missä hän tulee joksikin toiminnan johtajaksi u20 joukkueelle, junnu SaPKolle ja Savonlinnan taitoluistelijoille.

Edit. Selvennyksenä, että miksi kyseisessä uutisessa on Junnut ja u20 mainittu erikseen, jos ne olisi saman yhdistyksen alla ja miksi u20 mainitaan, jos se olisi edustuksen alla.
 
Liitteet

  • Screenshot_20220622_205149_com.android.chrome.jpg
    Screenshot_20220622_205149_com.android.chrome.jpg
    781,9 KB · kertaa luettu: 162

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä, miten Savonlinnassa on ollut, toimiko U20 (A-nuoret) edustuksen taustalla toimivan Oy:n alla vai junioriseura Ry:n alla? Jos U20 on ollut edustuksen alla, niin myös U20 joukkueen toiminta loppuu. Joensuussa tehtiin aikoinaan konkurssin kohdatessa niin, että U20 joukkueen toiminta pelastettiin junioriseuran alle ja näin joukkueen toiminta jatkui. Jos U20 joukkue on toiminut Savonlinnassa jo valmiiksi junioriseuran alla, niin sen toiminta jatkuu siellä.
Myös Espoossa U20 siirtyi junnuorganisaation alle Bluesin konkurssin yhteydessä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Edit. Selvennyksenä, että miksi kyseisessä uutisessa on Junnut ja u20 mainittu erikseen, jos ne olisi saman yhdistyksen alla ja miksi u20 mainitaan, jos se olisi edustuksen alla.
Muistaakseni Savonlinnasta kyseltiin pari vuotta sitten täältä Joensuustakin, miten täällä on toimittu U20 joukkueen ja junioriseuran osalta? Tuo on kyllä erikoinen kuvio, että U20 joukkue toimii Savonlinnassa omana yksittäisenä seurana, kuten tuosta kuvalinkistä saa käsityksen.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Tämä sopisi nyt varmaan johonkin yleiseen Mestis-keskusteluun paremmin, mutta onko Mestiksessä kohta enää yhtään seuraa jonka historiasta ei konkurssia löydy? KeuPa kävi lähellä, mutta konkurssia ei tainnut tulla...ja oliko samoin Ketterällä? RoKilla on toiminta kai ollut välillä tauolla, mutta konkurssia sielläkään ei tietääkseni olla vielä koskaan tehty. Vuosi sitten oli kyllä rumat talousluvut, mutta ilmeisesti tuon kestävät ihan ok.
 
manager78

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Suomen maajoukkueet

Forssan Palloseura. 2007 tippuminen mestiksestä, konkurssia ei ikinä tullut vaan toiminta jatkui suomisarjassa 13 kautta kunnes nyt taas 2 kautta mestiksssä.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, Carolina Hurricanes
Tämä sopisi nyt varmaan johonkin yleiseen Mestis-keskusteluun paremmin, mutta onko Mestiksessä kohta enää yhtään seuraa jonka historiasta ei konkurssia löydy? KeuPa kävi lähellä, mutta konkurssia ei tainnut tulla...ja oliko samoin Ketterällä? RoKilla on toiminta kai ollut välillä tauolla, mutta konkurssia sielläkään ei tietääkseni olla vielä koskaan tehty. Vuosi sitten oli kyllä rumat talousluvut, mutta ilmeisesti tuon kestävät ihan ok.

Kiekko-Vantaa ei ole myöskään tehnyt konkurssia, eli kyllä niitä vielä muutama löytyy.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
Tämä sopisi nyt varmaan johonkin yleiseen Mestis-keskusteluun paremmin, mutta onko Mestiksessä kohta enää yhtään seuraa jonka historiasta ei konkurssia löydy?

Onhan näitä.
Nämä seurat tulee äkkiseltään mieleen, Kiekko-Vantaa, KeuPa HT, Ketterä, IPK, RoKi ja FOPS.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Onhan näitä.
Nämä seurat tulee äkkiseltään mieleen, Kiekko-Vantaa, KeuPa HT, Ketterä, IPK, RoKi ja FOPS.
Jos viilataan pilkkua, niin Kiekko-Espoo ei myöskään ole tehnyt konkurssia. Espoo Blues ja Espoo United kylläkin.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Onhan näitä.
Nämä seurat tulee äkkiseltään mieleen, Kiekko-Vantaa, KeuPa HT, Ketterä, IPK, RoKi ja FOPS.
TuTo on pelannut kahta liigakautta lukuun ottamatta divarissa ja mestiksessä vuodesta 1983 eikä se ole keinotellut konkursseilla eroon veloistaan.
 
Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Erittäin isot pahoittelut Savonlinnaan tämän ikävän asian johdosta. Vaikka välimatkaa Suomen mittapuulla onkin hieman niin jollain tapaa SaPKo ton aina itselleni tuntunut paikallisvastustajalta. Liekko syynä se, että seuroilla on ollut samat ympyrät melko pitkään. Taitaa ainakin 20 vuotta olla siitä kun viimeksi on pelattu eri sarjatasolla.

Peliittojen konkurssi ajoittuu kaukaiselle 80-luvulle. Taloutta hoidettiin tuolloin kuten pelejäkin. Maaleja tehtiin paljon mutta omiin meni vieläkin enemmän. Tuloja kerättiin paljon ja velkarahalla haettiin menestystä kun ei muuten riittänyt. Aikamoista tivolia oli kuulemma toiminta tuolloin. Paikallisseura HeKi sitten pelasi vuosia alemmilla sarjatasoilla ja nosti heinolalaisen kiekkoilun Mestikseen. Tähän kului aikaa tommoset lähes 20 vuotta. Viisaammat tarkemtakoon. Toivotaan, että SaPKon nousu tulee paljon nopeammin!
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Jos viilataan pilkkua, niin Kiekko-Espoo ei myöskään ole tehnyt konkurssia. Espoo Blues ja Espoo United kylläkin.
Jep, lasken nämä kyseisen seuran historiaan.

Samoin kun senkin, että eikös FoPS tehnyt konkurssin ja nyt on FPS tilalla, vai olenko hakoteillä?
 
Kiekko-Vantaa ei ole myöskään tehnyt konkurssia, eli kyllä niitä vielä muutama löytyy.
 
Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Jep, lasken nämä kyseisen seuran historiaan.

Samoin kun senkin, että eikös FoPS tehnyt konkurssin ja nyt on FPS tilalla, vai olenko hakoteillä?
FPS / FoPS ei ole tehnyt konkurssia! Forssassa edustus on FPS ja junnut FoPS Juniorit. Myös edustus käytti muutaman vuoden FoPS muotoa, mutta FPS palautettiin kirjoitusmuodoksi. Puhekielessä on Fopsi jota selostajatkin saisivat käyttää niin olisi selostus luonnikkaampaa.
Harmitukset Savonlinnaan myös täältä Forssan puolesta. Onneksi ehdittiin käydä viime kaudella molemmissa vierasotteluissa paikan päällä.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Herranjumala ei tehnyt!! Kaikkea sitä saa lukea.
pahoittelut, muistin, että olisi joskus back in the days ollut sielläkin konkurssi. No, toivottavasti ei koskaan tulekaan!
 
Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Se päättyy sitten SaPKon tarina ainakin nykyisen osakeyhtiön alla. Jotenkin tuntui pidemmän aikaa, että tekohengitystä on vielä ja jossain vaiheessa tämä hetki koetaan.

Itse kävin joskus aivan vuosituhannen vaihteessa Suomi-sarjassa katsomassa ensimmäiset pelini ja jostain vuodesta 2003 eteenpäin meni varmaan jonnekin 2011 asti, että melkein kaikki kotipelit tuli nähtyä ja muutama vieraspelikin. Myös faniyhdistystä olin perustamassa.

Mieleenpainuvimpia otteluita on jäänyt oikeastaan kolme mieleen. Mestis-noussun ratkaissut peli Kotkassa 2006, ensimmäisellä Mestis-kaudella Jukureiden kaataminen kotona (johtikohan SaPKo neljällä vai kolmella maalilla, Jukurit käänsi pelin, SaPKo tasoitti lopussa ja voitti jatkoajalla, Konsti taisi tehdä kypärätempun) ja tottakai Mestis-mestaruuden voitto Vantaalla 2017.

Mitenhän jos toimintaa jatketaan reilun vuoden päästä syksyllä? Saako nimeä SaPKo käyttää ja mikähän on sarjataso? Oliko joskus nyrkkisääntö, että kaksi porrasta tiputetaan konkurssin tehnyttä alaspäin vai katsotaanko tuota tilannekohtaisesti?

Mestikseen asti takaisin on erittäin pitkä ja kivinen tie. Katsojamäärät ovat valuneet alaspäin vuosien saatossa ja myös talousalueen koko on pienempi. Näin ollen sekä odotettavissa olevat lippu- että sponsoritulot ovat vaatimattomat. Suomi-sarjajoukkue toki Savonlinnaan on mahdollista saada.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Peliittojen konkurssi ajoittuu kaukaiselle 80-luvulle. Taloutta hoidettiin tuolloin kuten pelejäkin. Maaleja tehtiin paljon mutta omiin meni vieläkin enemmän. Tuloja kerättiin paljon ja velkarahalla haettiin menestystä kun ei muuten riittänyt. Aikamoista tivolia oli kuulemma toiminta tuolloin. Paikallisseura HeKi sitten pelasi vuosia alemmilla sarjatasoilla ja nosti heinolalaisen kiekkoilun Mestikseen. Tähän kului aikaa tommoset lähes 20 vuotta. Viisaammat tarkemtakoon. Toivotaan, että SaPKon nousu tulee paljon nopeammin!

Tuon vanhat konkurssi-Peliitat hieman hämmentää tilastoja. HeKi ei tosiaan koskaan ole konkurssia tehnyt. 2011 HeKi otti käyttöönsä Peliittojen nimen ja edelleen ilman konkursseja on porskuteltu myös Peliittojen logolla pelatessa.

Toivottavasti SaPKo saa pian joukkueen jalkeille II-divisioonaan tai vaikka puulaakisarjaan ja aloittamaan sieltä nousun takaisin kohti Mestistä. Ja toivottavasti tekee sen siten kun on sarjaan noussutkin, eli pelaamalla.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Mitenhän jos toimintaa jatketaan reilun vuoden päästä syksyllä? Saako nimeä SaPKo käyttää ja mikähän on sarjataso? Oliko joskus nyrkkisääntö, että kaksi porrasta tiputetaan konkurssin tehnyttä alaspäin vai katsotaanko tuota tilannekohtaisesti?
Ainakin jokipojat sai alottaa suoraan Suomi-Sarjasta, samoin Hokki. Toki liiton päätökset vaihtelee yhtä tiuhaan ku sää, joten mistäpä sitä tietää.
 
Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Jostain muodostunut kuva että konkurssin jälkeen saman nimen ja logon käyttö riippuu siitä jäikö velkaa maksamatta. Jos jää niin ei onnistu ainakaan heti, ehkä jonkun karenssivuoden jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös