SaPKo kaudella 2022–2023

  • 99 115
  • 309
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Samassa jutussa mainittiin myös, että joukkueen kokoontumiseen ennen seuraavaa kautta on aikaa vajaat kaksi kuukautta, mutta tällä hetkellä ei ole joukkuetta, ei päävalmentajaa, ei maalivahtivalmentajaa, ei toimihenkilöitä joukkuetta kokoamassa ja huoltamassa eikä toimistolla väkeä myymässä ensi kautta.
Kieltämättä eksoottista, että näillä askelmerkeillä myönnettiin kuitenkin alle kuukausi sitten SapKolle Mestis-lisenssi. Ilmeisesti Mestis-lisenssiin riittää, että lähettää Jääkiekkoliittoon sähköpostilla osallistumishalukkuuden. Monessa muussa lajissa nimittäin lisenssi olisi myönnetty ehdollisena ja sen olisi saanut vasta kun verovelat on kuitattu pois ja toiminta olisi muutenkin toimiston sekä urheilupuolen osalta hanskassa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kyllähän tässä mennään varmaan ihan järkevässä järjestykssä, parasta olisi kerätä yhteistyökumppaneilta tukirahat, maksaa velat ja ilmoittaa että ei ole resursseja pelata. Ei ainakaan meiltä ole kukaan kysellyt diilin perään. Olen aina tehnytkin sen ehdollisena, eli diili voimassa kun sarjataso Mestis. Voisin olettaa ettei muiltakaan ole sponsorirahoja kyselty ja kyllähän niissä on useampi kymppi rahaa kiinni, jotka on kotiutettavissa jos toiminta jatkuu.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tämän tyyppinen tilanne on nyt pöydällä. Suurimman osakkeenomistajan lupa on sekä jokainen paikalla ollut hyväksyi suunnitelman ja mahdolliset tulevat muutokset. Monta muuttujaa on vielä matkassa, tämän viikon perjantaihin mennessä Vesa lupasi jatkaa ja selvittää asiaa reilusti pidemmälle.

Oliko tästä sen enempää tietoa että antaako sitä selvitystä julki vai osakkaille.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mutikainen siirtyy Turkuun. Ilmeisesti on hyvä aloittamaan ainakin. Millaisesta pelaajasta on kyse? Käyttöä erikoistilanteissa? Itselläni ei oikein ole selvää mielikuvaa, kun meni aina sekaisin Matikaiset ja Mutikaiset SaPKon peliä katsellessa.
 
Mutikainen on sellainen perusmestispelaaja, ei oikein itsellenikään ole miehestä jäänyt mitään erikoista mieleen. Mielikuva sellainen "jässikkä" painoa pituuteen nähden jonkin verran. Voi kilot olla lihaksiakin.
Edit. Ulkomuistista sekoitin miehen toiseen SaPKon pelaajaan. Ei Mutikainen niin jässikkä ole kuin muistelin. Teki kuitenkin kohtalaisesti pisteitä eli jonkinlaista kehitystä edellisiin kausiin oli havaittavissa.
 
Viimeksi muokattu:

essulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo ja Kerho
Pitää paikkansa, konkurssin partaalta lyötiin työrukkaset käteen ja ruvettiin oikeisiin töihin määrätietoisesti. Eikä todellakaan ollut mitään isoa rahoittajaa, jokainen penni laskettii, visioitiin, toimintaa sopeutettiin ja työtä työtä työtä. Toki hitunen onnea myös matkaan, siitä se sitten lähti.

Joten toivoa on.
Kyllähän Jukureilla on iso rahoittaja, Viitikko.
 

KeijoEnsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mutikainen siirtyy Turkuun. Ilmeisesti on hyvä aloittamaan ainakin. Millaisesta pelaajasta on kyse? Käyttöä erikoistilanteissa? Itselläni ei oikein ole selvää mielikuvaa, kun meni aina sekaisin Matikaiset ja Mutikaiset SaPKon peliä katsellessa.
Luotettava työhevonen, alivoimapelaaja, ei käyttöä YV:llä, ok aloittaja. Joukkueesta riippuen 3-4 kentän pelaaja.
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Mutikainen siirtyy Turkuun. Ilmeisesti on hyvä aloittamaan ainakin. Millaisesta pelaajasta on kyse? Käyttöä erikoistilanteissa? Itselläni ei oikein ole selvää mielikuvaa, kun meni aina sekaisin Matikaiset ja Mutikaiset SaPKon peliä katsellessa.
juurikin noin, kun monet sanoneet. Osaa tehdä myös maaleja, ja potentiaaliakin voisi olla korkeampiin kenttiin. Jäänyt kyllä aina sinne 3-4 kentän sentterirooliin työmyyräosastolle, ihan ookoo tehoilla. Oli viime kaudella yksi mestiksen parhaimpia aloittajia. Oli monesti tilanteita, jossa laitettiin ottaa aloituksia ns. tärkeisiin kohtiin, kuten pelin lopussa tasoitusta haettaessa tai vastaavaa.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
SaPKo lähellä ajatua konkurssiin jos huhut pitää paikkansa ja tämä ketju on ollut aika hiljainen. Eikö SaPKo enää kiinnosta vai onko median tiedot vääriä?

Siltäkö Kajaanista katsoen näyttää? Täältä isosta kaupungista katsoen näyttää siltä, että tekstiä on ollut ihan tarpeeksi asiaperusteisiin nähden. Ketjussa on 85 viestiä, joista korkeintaan kymmenkunta ei liity ihan suoranaisesti taloustilanteeseen.

Hokki-ketjussa on muutama viesti enemmän, mutta on siellä jo joukkuekin mistä keskustella. Onnittelut siitä.
 
Ehdottomasti olisi hienoa, että perinteinen Mestis-paikkakunta olisi kartalla myös jatkossa. Ja jos ei muuten, niin pari kautta Suomi-sarjassa hakemassa vauhtia ja sitten ylöspäin.

Viittasin lähinnä viime päivien hiljaisuuteen ja tähän Iltasanomien toimittajan kirjoitukseen, että Atu Selin tyrkyttänyt itseään päävalmentajaksi, mutta rahaa ei yksinkertaisesti ole ja SaPKo on lähellä konkurssia.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ensi viikolla on virallinen yhtiökokous niin eiköhän sen jälkeen ala askelmerkit selvitä. Tai taitaa olla jo melkolailla pakko selvitä. EI nyt vielä kokouksessa mutta pari viikkoa siitä eteenpäin on näin ulkopuolisin silmin aikalailla takaraja olla visio selvillä.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kerrankin Iltalehtikin on kiinnostunut Mestiksestä. Ja kas kummaa, silloin ollaan kiinnostuneita kun jokin joukkue ajautuu vaikeuksiin.
Toisaalta aivan ymmärrettävää Iltalehden kannalta katsoen. Heidän tulee kirjoittaa asioista, jotka kiinnostavat ihmisiä laajalti. Tämä uutinen kiinnostaa monikymmenkertaisesti suurempaa joukkoa kuin ns. "perusuutinen" mestiksestä. Yksittäisen median tehtävä ei ole luoda julkisuutta lisätäkseen esim. mestiksen näkyvyyttä, vaan kirjoittaa asioista, joiden se olettaa olevan kiinnostavia.
 
Tsempit sapkolaisille talouskurimuksesta huolimatta! Toivotaan, ettei mitään "vakavampaa" ja perinteikäs seura säilyy hengissä. Pässipaidat ovat jääneet ikuisesti mieleen, sillä ensimmäinen näkemäni lätkämatsi oli HPK–SaPKo Rinkelinmäellä vuonna 1979.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Tämä uutinen kiinnostaa monikymmenkertaisesti suurempaa joukkoa kuin ns. "perusuutinen" mestiksestä.
Se on juurikin näin. Mestis kiinnostaa lähinnä vain paikallisesti paikallisten seurojen kautta. Valtakunnallinen uutiskynnys ylittyy Mestiksen kohdalla yleensä silloin, jos joku töpeksii jotain tai joku seura on taloudellisissa vaikeuksissa. Harvoin muuten, mutta se ei ole sinänsä Mestis-seurojen vika, jokainen tekee varmasti parhaansa.
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Ei muuta kuin päätös Mestiksen päättäjiltä ettei SaPKo pelaa, ettei taas jää kausi kesken ja siten tule turhia kuluja muille, jotka ovat jo Savonlinnaan matkustaneet ja siellä pelanneet.
 
Äläs hättäile, siellä sijoittajarinki taustalla tekee työtä. Ensi viikon tiistaina on yhtiökokous ja sen jälkeen saadaan varmaan sijoittajaryhmänkin ehdot toiminnan rahoittamiseksi.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Äläs hättäile, siellä sijoittajarinki taustalla tekee työtä. Ensi viikon tiistaina on yhtiökokous ja sen jälkeen saadaan varmaan sijoittajaryhmänkin ehdot toiminnan rahoittamiseksi.
On siinä sijoittajilla keskusteltavaakin, kun käytännössä velkojenmaksu mukaan lukien pitäisi ensi kaudeksi pääomittaa n 650k€, kun kaikki on niin myöhässä sponsorineuvotteluja ja yleisö myyntiä myöten. Toisaalta konkurssin jälkeen pitäisi aloittaa mutasarjoista ja nousu kohti kärkeä maksaa sekin. Nyt on sentään päivämäärä niin loppuu löyhässä narussa roikkuminen ja silloin joko katkeaa niskat tai otetaan naru kaulasta.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Pakko takertua, kun on vähän jopa huvittanut tuo sana sijoittajaporukka. Sijoittamisella yleensä kun haetaan tuottoja ja tässä tapauksessa olisi ehkä parempi puhua rahoittajaporukasta. Sitä päivää saa varmaan odotella, että Mestis-seurat alkaisivat osinkoja maksella, vaikka miten osakeyhtiölaki siihen kannustaisikin.

No joo... tyhjää mutinaa, mutta olen vaan mielessäni huvitellut, kun tuota sijoittaryhmä-sanaa on käytetty useammassakin lähteessä.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Huutelen hieman vieraisiin pöytiin. Jos Iltapulussa oli jotain juttua SaPKo:n tilanteesta niin sitä oli myös tänään Heinolan paikallisessa, Itä-Hämeessä. PJ Kutvosta oli haastateltu, mutta muuten ei kyllä ollut uutta lisättävää siihen, mitä täällä on keskusteltu. Se tässä onkin ihmeellisintä, että miten täkäläinen sanomalehti on julkaissut jutun Päijät-Hämeen ulkopuolelta ja vieläpä idän suunnalta.

Julkaisun syyn veikkaan olevan se, että täällä ollaan oltu jo monta vuotta SaPKo:n tilanteen kaltaisissa oloissa. Jokainen voi katsoa aika monen vuoden sarjataulukkoa ja päätellä siitä, miten hyvin rahapuute korreloi menestykeen...
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
SaPKo hakeutuu konkurssiin tietää Itä-Savo kertoa. Siihen loppui kanan lento.
Kyllähän se kirpaisee, mutta koska asiat ovat menneet/päästetty tähän pisteeseen asti, niin tämä on varmastikin kaikkein paras ratkaisu. Toki olisi kannattanut varmastikin tehdä jo jonkin aikaa sitten, mutta eihän nämä ole koskaan helppoja ja mieluisia päätöksiä. No mutta ei muuta kuin uutta kohti ja toivottavasti uusin voimin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös