Mainos

SaPKo kaudella 2020–2021

  • 136 441
  • 495

Töttöröö

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja KHL joukkueet
Harmittaa.
Ja ihan eniten pelaajien puolesta, joukkue olisi ansainnut enemmän, pelaajat odottivat viimeiseen asti ja tekivät hommia, oli jos jonkinlaista varainkeruukampanjaa jotta talousnäkymät kohenisivat ja kautta päästäisi jatkamaan, kun sille jossain kohtaa näytettäisiin vihreää valoa, ikävä kyllä seurajohto ei tähän ollut sitoutunut, vaan katse oli selkeästi jo seuraavassa kaudessa.
Vaikea tilanne, sitä ei käy kieltää, mutta vaikeuksia on edessä etenkin pelaajille sillä moni pelaaja jää nyt ilman kunnon pelipaikkaa.

Hyvä myös muistaa ettei Sapkoa tukeneet vain paikalliset yritykset vaan paljon yrityksiä ja yksityishenkilöitä joita pelaajat itse toivat. Näille tukijoille ei jäänyt tästä nyt mitään muuta kuin kiitos seinälle....
Hyvää kevättä kaikille ja parasta että Mestis kuitenkin jatkuu!
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itä-Savon juttu alkaa suurinpiirtein niin, että todetaan miten toimistolla on nyt hyvä ja iloinen tunnelma. Mikä tunnelma on mahtanut olla pelaajilla kun toimiston väki veti heiltä maton alta? Kävikö sitä kukaan kysymässä? Puhutaan paljon yksityisistä ja yrityksistä jotka ovat tukeneet SaPKo:a ja se on tietenkin todella hienoa mutta usein unohtuu miten ison tuen pelaajat ovat omalta osaltaan antaneet! He eivät pysty elämään sillä korvauksella jonka SaPKosta ovat saaneet mutta ovat laskeneet silti SaPKo:n antaneen heille urheilullisesti laadukkaan ympäristön kehittyä pelaajana hyvässä valmennuksessa ja hyvin kootussa urheilullisessa joukkueessa. Itä-Savon jutussa kerrottiin, että tulevaisuudessa pelaajabudjettia pitää kiristää ja se tarkoittaa ns nolla sopimuksia eli pelaajat eivät jatkossa saa mitään korvausta ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa SaPKo on se tuettu harrastejoukkue mitä tässä ketjussa sivuttiin aiemmin kun todettiin minkälaisia pelaajia Mestiksessä on. SaPKon seurajohto on tietenkin pelaajien suuntaan viestittänyt, että sopimukset ovat vapaasti purettavissa mutta muuten viestintä ja toiminta pelaajien suuntaan on ollut erittäin heikkoa. Lausunnot julkisuuteen ovat lisänneet entisestään kuvaa siitä, ettei siellä toimistolla ole ollut osaavaa väkeä johtaa urheiluseuraa vaikka he ehkä jotain toisen alan yritystä olisivatkin johtaneet. SaPKo:n nettisivujen julkaisussa kiitetään kaudesta 2020-2021 ja todetaan lopuksi, ettei luovuteta mutta niinhän seuran johto on nyt tehnyt. Sitä ei pysty mitenkään millään kiertämään, että he ovat epäonnistuneet raskaasti. SaPKo:lla on iso merkitys Savonlinnan alueelle ja Mestikselle sekä pelaajille jotka ovat Pässi-logon eteen taistellut ja samalla Savonlinnassa kehittynyt ihmisinä, urheilijoina ja pelaajina. SaPKo:a tarvitaan mutta ei sellaista SaPKo:a jota se on nyt ollut 2020/2021 kaudella, poislukien pelaajat. SaPKo:lla oli jälleen kerran upea ja taisteleva urheilullinen joukkue joka oli todella sitoutunut yhteisen tavoitteen eteen. Jos SaPKo:n toimistolla iloitaan siitä, että Mestiksen hallitus antoi mahdollisuuden jättää kausi kesken ilman sanktioita ja he sen ilolla päättivät tehdä, ei sitä voi kutsua onnistumiseksi. Olisiko ihan oikeasti SaPKo ollut konkurssissa mikäli he olisivat seuran johdossa päättäneet pelata kauden loppuun? Fakta on se, että pelaajat jätettiin pulaan ja se ei voi heistä tuntua hyvältä kun seuran johto kertoo julkisuuteen miten päätös oli helppo. Toivon todella, ettei tällaiset tapahtumat enää koskaan toistu. Ja jokaiselle entiselle nyt pulaan jätetylle SaPKo:n entiselle pelaajalle toivon kaikkea parasta mitä vain toivoa voi! Osa heistä jotenkin tästä pelaajana vielä selviää mutta on niitäkin joiden ura oli nyt sitten tässä. Tietysti tulevillekin joukkueille toivon pelkästään kaikkea hyvää! Talvisalon upea yleisö ja suomikiekko tarvitsee vahvaa SaPKo:a!
 
Viimeksi muokattu:

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tänään taitaa nuo huhut Lainiosta ja Hirvosesta varmistua? Ja noin viiden muun pelaajan uusia osoitteita Linden’in mukaan ollaan varmistelemassa.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tähän ketjuun kuuluvat nyt mielestäni 20-21 joukkueen pelaajasiirrot alkaen Sapkon mustasta joulukuusta 2020.

Tästä voidaan aloittaa:

Varmistuneet:
William Mäkinen, Gruner Ishockey Norja
Niko Mikkola, Visby/Roma Ruotsi
Saku Vesterinen, Hermes
Joonas Savolainen, Karhu HT

Huhut:
Matias Lainio IPK
Roope Hirvonen IPK

To be continued...

Varmistuneita siis lisää:

Matias Lainio, Roope Hirvonen ja Janne Hämäläinen IPK.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Näissä talousjutuissa kannattaa nyt muistaa kuitenkin myös se, että kukaan ei missään tajunnut kauden 2019-2020 alkaessa, että tää korona iskee tällä tavalla, puhumattakaan siitä, että tilanne jatkuu näin pitkään. SaPKo kuten kaikki muutkin seurat ovat tehneet viime kauden budjetin sillä oletuksella, että kausi pelataan normaalisti loppuun. No, ei pelattu, vaan homma katkesi todella yllättäen. En kiistä, etteikö SaPKon toimistolla(kin) olisi voitu suoranaisia virheitä talouden suhteen tehdä, mutta aika paljon niitä virheitä on edesauttanut tämä pandemia, mille ei kukaan mitään voi.

Siinä missä etenkin isot Liiga-seurat ovat vuosien mittaan saaneet aika paljon puskuria tileilleen, ei Mestis-puuhastelun suhteen sellaiseen ole ollut mitään mahdollisuutta. Aika monessa seurassa on eletty kädestä suuhun.

Mielestäni tällä palstalla on nyt esitetty aika rajuakin kritiikkiä seuraa kohtaan, kun otetaan kuitenkin huomioon se, että kyseessä on puoliammattilaissarja. Niitä koskee vähän erilaiset lainalaisuudet kuin ammattilaissarjoja.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mitä tarkoittaa puoliammattilais- ? Ainoastaan pelaajien korvaukset pelaamisesta ovat alle kaiken inhimillisen mitä urheilijana 24/7 elämiseen tarvitaan mutta muuten nimitys ei sovi Mestiksen vaatimuksiin.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Erittäin karua ja surullista luettavaa. Valmennuksen ja pelaajien sitoutuminen on ollut todella kunnioitettavaa ja he ovat pitäneet itsensä valmiudessa pelata SaPKo:n perinteikäs pässi-paita päällä kausi loppuun. Ihmisiä ei voi johtaa noin mitä seuran johto on tehnyt. Ja viimeisenä niittinä naureskelevat toimistolla miten kivaa nyt on kun ei ole enää joukkuetta! Ja kertovat miten helppoa oli vetää matto pelaajien alta pois sekä pilata samalla muutama seuraava kausi.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onko kenelläkään tietoa kuinka paljon Sapkon palkalliset toimihenkilöt ja/tai hallitusjäsenet osallistuivat ja tekivät töitä seuran yhteistyökumppanipelin rahankeruuseen syksyllä ja tähän joulu-tammikuun vaihteen rahankerjäyskampanjaan? Pelaajien rooli tässä varainkeruussa oli näkyvä ja merkittävä, se on tiedossa. Ihan silläkin kyselen, kun kaupungilla liikkuu huhu nyt että pelaajilta pyydellään seurajohdon taholta rahallisia korvauksia ja palautuksia käytetyistä varusteista kesken jääneeltä kaudelta. Pelaajat eivät saaneet siis keskittyä pelaamiseen vaan joutuivat muihinkin hommiin ja nyt vielä maksumiehiksi varusteista johdon luovuttamasta kaudesta, jossa ei hikeä säästelty treeneissä ja peleissä pässilpgon eteen niin kauan kuin saivat pelata ja harjoitella. Johtoa ei voine heittää kuitenkaan vastavuoroisesti kaukaloon ensi syksynä? #kohtuuskaikessa #reilumeininki

Tämän pelin markkinoinnin hoiti SaPKo:n pelaajat samoin kuin kaudella 2019 - 2020, nyt vaan todella lyhyellä aikataululla. Seuran johto kiitteli pelaajia tehdystä työstä kyllä, jonka jälkeen alkoi se surkuhupaisa lomautusprosessi jota ei ilmeisesti meinattu saada millään täyttämään pykäliä.
Olen kuullut samoja puheita, että varusteista joita viedään mukana lähtee lasku perään pelaajalle.
 
Pr. Winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki rehdit
Olen kuullut samoja puheita, että varusteista joita viedään mukana lähtee lasku perään pelaajalle.
Ymmärtääkseni ainakin Mestiksessä ihan yleinen tapa. Pelaajasopimuksessa yleensä määritellään ainakin sopimukseen kuuluvien luistimien määrä, hanskojen määrä ja mailojen malli (kakkoskorin/custon mailat etc). Loput varusteet kuuluvat vähän seurakohtaisesti joko viralliseen sopimukseen tai sitten niistä on sovittu ns. suullisesti.

Jos pelaaja vaihtaa seuraa kesken kauden, uusi seura maksaa vanhalle sovittavan summan varusteista mitä pelaaja tuo mukanaan. Sama koskee varusteita, jotka pelaaja ottaa itselleen kauden päätyttyä. Hinnat yleensä suht halpoja, mutta jotain niistä pelaajakin joutuu maksamaan. Muutenhan moni seura myy käytettyjä varusteita eteenpäin harrastelijoille yms.

Tottakai jos jostain puoli vuotta käytetyistä munareista alkaa seura perimään rahaa pelaajilta niin sitten tietysti aika erikoista :)
 
Totta, tiettyyn rajaan asti ihan ok periä ainakin jotain korvausta ainakin kalliimmista varusteista.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onko kenelläkään tietoa kuinka paljon Sapkon palkalliset toimihenkilöt ja/tai hallitusjäsenet osallistuivat ja tekivät töitä seuran yhteistyökumppanipelin rahankeruuseen syksyllä ja tähän joulu-tammikuun vaihteen rahankerjäyskampanjaan?

Minä tein yrityspelistä toimiston väen kanssa sopimuksen sieltä tulleesta pyynnöstä. Seuraavana päivänä Tommi Pynnönen soitti samasta aiheesta mutta sain kertoa että toimiston väen kanssa on jo sopimus kirjoitettu.
En tiedä miten paljon pelaajat siihen osallistuivat muuten mutta kuulemani mukaan aika paljon. Joskin tiedän että mukana oli paljon toimistonkin aktivoimia tukijoita.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Minä tein yrityspelistä toimiston väen kanssa sopimuksen sieltä tulleesta pyynnöstä. Seuraavana päivänä Tommi Pynnönen soitti samasta aiheesta mutta sain kertoa että toimiston väen kanssa on jo sopimus kirjoitettu.
En tiedä miten paljon pelaajat siihen osallistuivat muuten mutta kuulemani mukaan aika paljon. Joskin tiedän että mukana oli paljon toimistonkin aktivoimia tukijoita.
Miten se pyyntö toimistolta tuli? Soittiko sieltä joku? Vai s-postia tjs. ? Pelaajat tosiaan olivat käsittääkseni henkilökohtaisesti yhteydessä.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Miten se pyyntö toimistolta tuli? Soittiko sieltä joku? Vai s-postia tjs. ? Pelaajat tosiaan olivat käsittääkseni henkilökohtaisesti yhteydessä.

Nyt kysyit muuten kysymyksen johon olisin vastannut valmiiksi jos olisin muistanut. Eli en muista miten se pyynti tuli. Muistan vaan että Tommille sain kertoa että olen sen paperin jo allekirjoittanut.
Tässä on kaksi vaihtoehtoa, joko tuo tuli toimiston sähköpostista tai sitten Pepi soitti. Pepihän ei taida virallisesti olla enää missään toimessa mutta soittelee noita ja pitää muutenkin tasaisesti yhteyttä.

Kyllä toimistolta tuli tällä viikolla kiitos kuluneesta kaudesta ja seuran tukemisesta. Minä en ilkeäisi omiin kokemuksiini perustuen sanoa että eivät hoida näitä hommiaan. Olen toistakymentä vuotta tainnut olla tukemassa seuraa ja aina kun seuraavan vuoden diiliä tehdään niin kyllä sieltä toimiston väki soittaa ja käydään sopimuksen sisältö läpi, sekä vaihdellaan kuulumiset jne.
 
Erittäin hienoa kun huolehtivat yhteydenpidosta seuralle elintärkeisiin tahoihin, eli esimerkiksi tukijoihin.
Toimiston väen tekemisistä pelaajien suuntaan on nyt ollut paljon pahoja puheita eikä siihen suuntaan toimiston toimet ole vakuuttaneet. Aiemmin illalla kun kirjoitin tänne, että varusteiden perään lähtee laskuja ja että se on ymmärrettävää, ajatuksiin livahti väkisin ajatus, että kyllä SaPKo omistaan huolen pitää eli varusteista. Pelaajilla ja valmennuksella ei nyt ole ollut niin väliä.
Mutta arvostan erittäin paljon, että löytyy halua tukea erittäin upeaa seuraa! Kiitos @Murkula ja kaikki muutkin tukijat!
 
Pr. Winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki rehdit
Suuri kysymys tässä miksi sapkolaisista moni vaihtoi seuraa kesken kauden? Jos siellä pelaajasoppareissa oli optiot koskien lomautuksia ja seuran johdon optio luovuttaa kesken kauden niin sittenhän kaikki on kohtuullista ja tiedossa molemmilla sopimusosapuolilla. Toivottavasti seura ei nyt kuitenkaan peri järeillä toimilla ainakaan polvisuojia pitkin pohjoismaita siirtyneiltä ex-pelaajiltaan.
Voin täysin varmasti kertoa että mitään optioita yms. ei lomautuksia koskien ollut, eikä varmasti tule olemaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mitä tarkoittaa puoliammattilais- ? Ainoastaan pelaajien korvaukset pelaamisesta ovat alle kaiken inhimillisen mitä urheilijana 24/7 elämiseen tarvitaan mutta muuten nimitys ei sovi Mestiksen vaatimuksiin.

Etkö oikeasti tiedä, mitä puoliammattilaissarja tarkoittaa? Väitätkö ihan tosissaan, että Mestis on nykyään ammattilaisurheilusarja? Aika todella harva Mestis-pelaaja elättää itsensä pelkästään pelaamalla Mestiksessä. Ja siinä on juuri se puoliammattilaissarjan ja ammattilaissarjan ero.

Ja tarkoitukseni ei ole millään tavalla vähätellä Mestistä. Olen aidosti surullinen siitä, mikä puuhastelusarja siitä on tullut sen jälkeen kun Liiga lyötiin kiinni.
 
Jos sinun tarkoitus ei ole vähätellä niin miksi teet niin? Onko esimerkiksi suomalainen olympiamitalisti puoliammattilainen jos hän ei saa palkkaa urheilemisesta? Pelaajat jotka urheilevat tosissaan ja ovat urheilijoita 24/7, ovat urheilijoita ja monelle se on ainoa asia mitä he tekevät. Se on surullista, ettei ainakaan Mestiksessä ole sellaisia seuroja jotka voisivat pitää korvaukset samassa suhteessa kuin mitä pelaajat tekemisellään ansaitsisivat ja elämiseen tarvitsisivat mutta se ei kenestäkään puoliammattilaista. Se on selvää, ettei mestiksessä kovin montaa kautta voi roikkua jos ovet kirkkaimpiin valoihin ei aukea. Kaikkea ei mestiksessä hoideta ammattitaitoisesti mutta jos se olisi mittari niin ei Liiga olisi sen erikoisempi sarja kuin mitä Mestis on. Puuhastelua riittää sielläkin mutta se ei ole urheilijoiden vika. SaPKo on ollut aiemmin seura jossa nuoret pelaajat ovat voineet harjoitella lähes liiga-joukkueiden rytmillä ja aikatauluilla ja sieltä on aina pelaajia kehittynyt liiga-tasolle. Se on ollut se iso tekijä miksi SaPKolla on ollut upeita ja urheilullisia joukkueita joiden pelaajat harjoittelevat erittäin hyvin ja ovat sitoutuneet yhteiseen projektiin. Ja joukkueen ilmapiiri on ollut erinomainen koska kaikki pelaajat ovat olleet ammattilaisia.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ankeaa on Mestis-pelaajien arki Savonlinnassa. Eipä se herkkua ole muuallakaan, mikä selittää sen, että Mestis on nuorten pelaajien sarja.
700 euroa kuussa ei ole kyllä paljoa perheelliselle saatika muillekaan. Eikä tää ole pelkästään SaPKon juttu vaan isossa kuvassa osa pelaajista tienaa Mestiksessä vieläkin vähemmän, mutta toki jotkut taas enemmänkin. On se kyllä surullista mihin on ajauduttu Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Onhan Mestis toki nuorten pelaajien sarja, mutta en tiedä onko se enää tänä päivänä välttämättä, mikään paras mahdollinen vaihtoehto ja ympäristö kehityksen kannalta. Ympäristö riippuu toki paljon seurasta ja sen päivittäisen toiminnasta.
 
Nyt ollaan aikalailla ytimessä ainakin SaPKo:n osalta. Korvaus on ollut varmaankin jotain 0€-700€ välillä joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta mutta se tekijä mikä on tehnyt SaPKo:sta hyvän vaihtoehdon nuorille pelaajille on ollut joukkueen urheilullisen tekemisen taso ja kehittymismahdollisuudet. SaPKo:n pelaajat ovat käytännössä keskittyneet vain jääkiekkoon ja sen takia harjoittelu on pystytty pitämään ammattimaisena. Laadukas ja osaava valmennus on tällaisessa tilanteessa aivan oleellinen juttu. Pelaajabudjetti yleensä sisältää myös valmennuksen kulut ja jos SaPKo:n pelaajabudjettia ollaan vielä nykyisestä leikkaamassa niin ei oikein mitään jää jäljelle ja se vie pohjaa pois myös urheilun tasosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös