Uusimmassa Urheilulehdessä oli juttu pelaajatarkkailijoiden työstä. Toistuva pointtina tuli esiin se, että he yrittävät löytää NHL:aan ensisijaisesti pelaajia, joilla on hyvä pelipää. Vastakkaisena esimerkkinä mainittiin Puljujärvi, joka hyvästä juniorimenestyksestään huolimatta oli jo nuorena monen scoutin toimesta tunnistettu riskivaraukseksi, koska pelasi paljon pää alhaalla ja ei useinkaan ollut samalla sivulla pelikaveriensa kanssa. Edmonton ihastui liikaa Puljujärven tuottamaan (erinomaiseen) tulokseen, joka mahdollistui pitkälti ylivertaisen fysiikan vuoksi, ja teki varauksen numerolla 4.
Tuosta jutusta tuli vahvasti mieleen Huovila. Huovilalla on uskomaton pelinhahmotuskyky, jonka harjoittelu todettiin jutussa lähes mahdottomaksi aikuisiällä - sitä joko on, tai ei ole. Sen sijaan fysiikasta ja luistelusta ei oltu niin huolissaan, vaan haastatellut scoutit näkivät niiden olevan seikkoja, joita on mahdollista treenata sitten myöhemmin paremmaksi.
Tämän valossa Huovila voi muutaman vuoden päästä pelata kirkkaissa valoissa - enkä puhu nyt Stadista.