Boyes, McCayley ja Morrison
Viestin lähetti vilpertti
Mutta varmaan ihan hyvä diili, saivat ykköskierroksen varausoikeuden hyvässä draftissa, nuoren pelaajan josta pitäisi tulla jotain väliltä Morrison - Weight ja kolmosketjun sentterin joita joukkueessa ei vielä olekaan kuin kaksi....
Niin paljon kuin arvostankin Sharksien manageria Dean Lombardia, niin pitää nyt kyllä sanoa, että Hait tekivät mielestäni hätiköityjä ja turhankin paljon pelkkää tulevaisuutta ajattelevia siirtoja trading deadlinen yhteydessä. Owen Nolanista saadut kaksi hyökkääjä lupausta, Brad Boyes ja Alyn McCayley ( sekä
ensimmäisen kierroksen varaus, joka tulee olemaan ensimmäisen kierroksen lopussa ) ovat kieltämättä lupaavia, mutta kummallakin on edessä vielä paljon työtä saavuttaakseen edes kunnollista roolia tulevaisuudessa. Olen seurannut sekä McCayleyn, että Boyesin kehitystä jo pitkään ja tiedän, että molemmilla on kieltämättä kykyjä nousta erittäin isoon rooliin, mikäli vain kaikki menee niin kuin positiivisimmat Toronto fanit toivoivat.
McCayleyn junioriura oli lupaava, mutta NHL:ssä hän on kärsinyt paljon loukkaantumisista. Hänet varannut seura New Jersey varasi hänet aika myöhään, numerolla 79 vuoden 1995 draftissa, mutta jo kaksi vuotta tästä, hänet valittiin Kanadan vuoden junioripelaajaksi ja OHL:n vuoden pelaajaksi samalla kaudella ( oli OHL:n vuoden pelaaja myös 1996 ). Devils treidasi hänet
Torontoon vuonna 1997, antamatta edes kunnon näyttöpaikkaa NHL:ssä. McCayleyn tulokaskausi NHL:ssä 1997-98 ei mennyt aivan nappiin, sillä hän teki 16 pistettä ja tästä kaudesta alkoivat myös loukkaantumiset vaivata. Hän menetti seuraavien kolmen kauden aikana 17 ottelua nilkan takia, 22 ottelua polven takia ja hänen koko uransa oli vaarassa katketa pahan näköiseen taklaukseen kun Sheldon Souray taklasi hänet voimalla päätypleksiin ja hän sai erittäin pahan aivotärähdyksen.
McCayley taisteli kuitenkin itsensä takaisin peliin ja kehitti itseään AHL:ssä, erityisesti puolustuspelissä. Hänestä kasvoikin Torontolle luotettava karvaaja ja alivoimapelaaja. McCayley pelasi pitkään Leafsien kolmosessa ja nelosessa, eikä päässyt esille hyökkäyspäässä. Vuoden 2001 lokakuussa hän pääsi pelaamaan
Alex Mogilnyn ja Shayne Corsonin ketjuun, mutta varsinainen läpimurto tapahtui vasta viime vuoden playoffeissa, joissa Alyn oli yksi Toronton parhaista pelaajista. Hyvän viime kauden lopun jälkeen monet odottivatkin, että McCayley lyö tällä kaudella itsensä lopullisesti läpi, mutta ainakin toistaiseksi hänen koko uransa selvästi paras aikajakso osui noihin viime vuoden playoffeihin, 20 ottelun ajaksi.
Vertaus Morrisoniin voidaan unohtaa; McCayley ei ole kuin kaksi vuotta Brendania nuorempi ja erona näillä on se, että toinen johtaa NHL:n parasta ketjua ja toinen taistelee peliajasta NHL:ssä. Tai, että toinen pelaa illasta toiseen yli 21 minuuttia ja toinen reilut 12 minuuttia. Tai, että toinen rikkoo todennäköisesti tällä kaudella 70 pisteen rajan ja toisella riittää tuskaa yltää 20 pisteeseen. Yhteistä näille kahdelle löytyy kuitenkin taustoista.
Molemmat ovat Devilsin varauksia ja kummallekaan ei annettu kunnon mahdollisuutta Jerseyssa. Uskoisin, että McCayley tulee olemaan vielä tärkeä pala Sharksien tulevaisuutta, mutta Morrisonin tasolle hän ei tule koskaan yltämään.
Boyes puolestaan oli Toronton omia varauksia vuoden 2000 draftissa. Myös hänellä oli erittäin hyvä junioriura, sillä hänet valittiin McCayleyn tapaan myös kaksi kertaa OHL:n parhaaksi pelaajaksi, eli Red Tilson Trophyn voittajaksi ( palkinto on jaettu vuodesta 1945 ja sen nimi tulee Albert "Red" Tilsonin mukaan, joka kuoli toisessa maailman sodassa ). Viime kaudella Boyes
sai Red Tilsoniin lehdistöltä 52 ääntä, kun kakkoseksi tullut Sault Ste. Marien maalivahti Ray Emery sai 21 ääntä ja kolmanneksi tullut Barrien maalivahti David Chant 19 ääntä.
Merkittäväksi Boyesin voiton tekee se, että hän missasi 21 runkosarjan peliä ja voitti siis silti. Boyesin tilastot olivat 47 peliä, 36 maalia ja 77 pistettä. Hänellä oli lisäksi kuusi voittomaalia runkosarjan aikana. Boyes oli viime kaudella OHL:n mestari Erie Ottersin kapteeni ja hän muodosti erittäin pelätyn kaksikon yhdessä Cory Peckerin kanssa. OHL:n playoffeissa Boyes takoi hurjat 41 pistettä ja 22 maalia ja hän voitti playoffien arvokkaimmalle pelaajalle annettavan Wayne Gretzky 99 palkinnon.
Boyes ja McCayley ovat muuten kaksi neljästä pelaajasta, jotka ovat voittaneet Red Tilsonin kahdesti. Muut kaksi ovat Andre Lacroix, joka voitti sen Peterboroughissa 1965 ja 1966 ja George Armstrong, joka teki ensimmäisenä historiaa, voittamalla Tilsonin ensimmäisenä kahdesti vuosina 1948 ja 1950. Armstrong pelasi tuolloin sittemmin kuopatussa Stratford Kroelersissa ja
Toronto Marlborosissa.