Sharks on nyt pelannut 13 ottelua ja on sijalla 12 läntisessä konfrenssissa 14 pisteellä. Kausi on lähtenyt käyntiin lähes niin kuin kesällä ajateltiinkin: ailahdellen ja epävarmasti muutamien väläytyksien kera. Sarjataulukko on hieman erikoisen näköinen ja tasainen, mitä se tietenkin aina syksyllä on. Vertailuna vaikka Blackhawks, joka on Sharksista kolmen pisteen päässä sijalla 7. mutta viisi ottelua enemmän pelanneena, joten haiparvella ei vielä mitään hätää ole. Itse asiassa, onko kukaan ehtinyt huolestua? Että alkukausi kuvaisi sittenkin koko kautta? Itse en ole, sillä taitoa on niin valtavasti ja esim. viime kausi osoitti, että keskinkertaisen syksyn jälkeen pystyy kevyesti nousemaan kärkikahinoihin pitkän talven aikana.
Alkukaudella on ollut monia ongelmia, mutta yksi on loistanut poissaolollaan. Sharks ei ole kokenut yhtään loukkaantumista, kun moni joukkue (Devils, Islanders) on kokenut kovia nyt syksyllä. Vain Thornton joutui jättämään kaksi peliä väliin pelikiellon takia ja nelosessa on kierrätetty Mayersia (joka tosin oli loukkaantuneena kauden alkaessa), McCarthya sekä McLarenia. Loukkaantumisia tulee, se on varmaa. Täytyy toivoa, ettei kaikki osu kerralla ja että varsinkin Boyle selviää ilman vammoja, sillä sitä jo nyt heikko puolustus ei kestäisi.
Yksi alkukauden ongelmista on selvästi ollut tehottomuus kakkos- ja kolmoskentillä. Esim. Pavelski on joukkueen ahkerin laukoja (60 vetoa), mutta maaleja vain kolme ja kun muistaa, että Pavs vääntää ykkösylivoimaa, on luku onneton. Clowella ja Setolla kaksi maalia, "kolmoskenttäläisillä" Mitchelillä ja McGinnillä tehot yhteensä 2+3 (!). On ollut huonoa tuuria sun muuta, mutta kyllähän fakta on se, että poikien pitäisi löytää se rentous, jolla pistesarakkeet kohoaisivat. Tämä korostuu varsinkin vieraissa, missä ykköskenttä on onnistuttu pimentämään liian hyvin eikä Pikku-Joen tai Couturen vitjoista ole ollut pelastajiksi.
Ketjumuutoksia? Voisi tehdä hyvää. Kuitenkin ensi yön kotipeliin Islandersia vastaan lähdettäneen osaksi tutuilla ketjuilla, kun Jumbo palaa kaukaloon Heatleyn ja Marleaun väliin. David Pollak kuitenkin mainitsee, että McLellan saattaa pelissä kokeilla Couturea ja Pavelskia samassa kentässä yhdessä Clowen kanssa. Tällöin kolmoseen jäisi Mitchell senaksi ja Seto & McGinn laidoille (ellei Ferriero ole jäänyt ylös ja ottaisi näin paikan kolmosesta, on mennyt hieman ohi Ferrieron tapaus). Kaikkea voi kokeilla, mutta mielestäni Seto tarvitsee sen peliä tekevän sentterin, jotta hänestä saadaan paras hyöty irti. Onneksi Devin sai viime pelissä väännettyä yhden häkin.
Pakistoa ei jaksa kritisoida, eikä ole oikeastaan aihettakaan, sillä en ole nähnyt viimeistä kolmea peliä rikkoutuneen läppärin takia. Kunhan sen saisi kuntoon, jotta voisi taas peleistäkin kirjoitella. Ensi yön pelistä olisi voitto ehdottomasti napattava, onhan Sharks kiistaton ennakkosuosikki ja Thorntonin paluu saattaa nostaa ykkösketjun (hetkeksi) huikeaan vireeseen.
Ps. Onko kellään tietoa, mitä Cam MacIntyrelle kuuluu?