No nyt kävi sitten näin, hyvin vaiherikkaan Game 4:n lopuksi Sharks voi sanoa olleensa maalin verran parempi kotijoukkuetta. Pakkovoiton paikkahan se oli, Avalanchen voitto tästä olisi voinut olla liikaa, nyt sarja on taas avoinna kummallekin.
Miten voikaan olla, että juuri Dan Boyle saa kunnian avata pelin ylivoimamaalillaan, Stastnyn hieman kyseenalaisen jäähyn kuluessa. Heti alussa hait näyttivät, että nyt tehdään se maali, joka jäi viimeksi tekemättä. No sieltähän se napsahti, jonka jälkeen kaikki jatkui kuin oltaisi pelattu Game 3:a uudelleen. Avsin purkukiekot ja kiekonhallinta omassa päässä takkuilevat ja uhka on yllä turhille jäähyille. Footen kakkonen oli esimerkkinä tästä, turha estäminen Duchenen pitäessä kiekkoa.
Toisen erän alkuun tulee täysin toinen kotijoukkue, ote on huomattavasti huolellisempaa ja maalipaikkojakin alkaa vähitellen tulla. Joukkue ei alkanut nöyrään sumputukseen ja purkukiekkoihin, vaan ihan pelaamaan. Heti ensimmäisen Sharks-jäähyn aikana aika tehokas kuvio, kun Stastny vie aloituksen, kiekko viivaan ja kiekkoa maalille, josta Stastny ohjaa laatan ohi Nabokovin. Erän alkupuolella Avs luo hyviä paikkoja tämän maalinkin jälkeen, mm. toinen ylivoima näytti hyvältä, vaikkei maalia tullutkaan. Erän lopulla Sharks sai taas juonesta kiinni ja alkoi luoda myös omia maalipaikkoja ja tuttu pommitus alkaa.
Kolmas erä käynnistyi monen jo toivomalla kuviolla, ykkösketju on rikottu. Marleau-Thornton taisivat jatkaa keskenään ja Heatley kakkosketjuun. Koko erä on muutenkin hyvin tasainen show, hienoja paikkoja syntyy kummallekin osapuolelle. Ainakin koko Avalanchen joukkue näytti todella motivoituneelta saada voitto kotiin. Jatkoajallakin paikkoja syntyi, mutta sitten vähän vaarattomalta näyttänyt tilanne päättyi voittomaaliin, kyllä kyrsii vieläkin. Avalanche olisi mielestäni tällä kertaa ansainnut voiton ihan pelillisestikin, Anderson joutui jälleen mustaan sateeseen, mutta Avs vastasi ihan kelvollisin lukemin (45 / 34).
---
Oli mukava huomata epäilyt Marek Svatosin epävarmoista pelihaluista vääriksi, jätkähän pelasi huomattavan liukkaasti ja röyhkeästi. Svatos ja röyhkeys eivät yleensä oikein natsaa, mutta näin tosipeleissä kaikki on mahdollista. Lisäksi Yip oli pelipäällä, mm. jatkoajalla(ko) läpi Blaken ja Heatleyn runnoutuminen maalille oli mukavaa katseltavaa. Eniten kuitenkin nautin McLeodin, Hendricksin ja Tuckerin otteista, koko ajan periksiantamatonta peliä ja taklauksia haetaan aina kun mahdollista. Myös seniori Yelle on ollut todella tärkeä palanen, eikä hänkään kaihda osumia ollenkaan.
Miten voikaan olla, että juuri Dan Boyle saa kunnian avata pelin ylivoimamaalillaan, Stastnyn hieman kyseenalaisen jäähyn kuluessa. Heti alussa hait näyttivät, että nyt tehdään se maali, joka jäi viimeksi tekemättä. No sieltähän se napsahti, jonka jälkeen kaikki jatkui kuin oltaisi pelattu Game 3:a uudelleen. Avsin purkukiekot ja kiekonhallinta omassa päässä takkuilevat ja uhka on yllä turhille jäähyille. Footen kakkonen oli esimerkkinä tästä, turha estäminen Duchenen pitäessä kiekkoa.
Toisen erän alkuun tulee täysin toinen kotijoukkue, ote on huomattavasti huolellisempaa ja maalipaikkojakin alkaa vähitellen tulla. Joukkue ei alkanut nöyrään sumputukseen ja purkukiekkoihin, vaan ihan pelaamaan. Heti ensimmäisen Sharks-jäähyn aikana aika tehokas kuvio, kun Stastny vie aloituksen, kiekko viivaan ja kiekkoa maalille, josta Stastny ohjaa laatan ohi Nabokovin. Erän alkupuolella Avs luo hyviä paikkoja tämän maalinkin jälkeen, mm. toinen ylivoima näytti hyvältä, vaikkei maalia tullutkaan. Erän lopulla Sharks sai taas juonesta kiinni ja alkoi luoda myös omia maalipaikkoja ja tuttu pommitus alkaa.
Kolmas erä käynnistyi monen jo toivomalla kuviolla, ykkösketju on rikottu. Marleau-Thornton taisivat jatkaa keskenään ja Heatley kakkosketjuun. Koko erä on muutenkin hyvin tasainen show, hienoja paikkoja syntyy kummallekin osapuolelle. Ainakin koko Avalanchen joukkue näytti todella motivoituneelta saada voitto kotiin. Jatkoajallakin paikkoja syntyi, mutta sitten vähän vaarattomalta näyttänyt tilanne päättyi voittomaaliin, kyllä kyrsii vieläkin. Avalanche olisi mielestäni tällä kertaa ansainnut voiton ihan pelillisestikin, Anderson joutui jälleen mustaan sateeseen, mutta Avs vastasi ihan kelvollisin lukemin (45 / 34).
---
Oli mukava huomata epäilyt Marek Svatosin epävarmoista pelihaluista vääriksi, jätkähän pelasi huomattavan liukkaasti ja röyhkeästi. Svatos ja röyhkeys eivät yleensä oikein natsaa, mutta näin tosipeleissä kaikki on mahdollista. Lisäksi Yip oli pelipäällä, mm. jatkoajalla(ko) läpi Blaken ja Heatleyn runnoutuminen maalille oli mukavaa katseltavaa. Eniten kuitenkin nautin McLeodin, Hendricksin ja Tuckerin otteista, koko ajan periksiantamatonta peliä ja taklauksia haetaan aina kun mahdollista. Myös seniori Yelle on ollut todella tärkeä palanen, eikä hänkään kaihda osumia ollenkaan.