Mainos

Sami Niku – heviletti liuhuen kohti toista kierrosta rapakon takana

  • 267 537
  • 1 612

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tulee mieleen HIFK ja kevät 2022, kun hankkivat siirtorajan kynnyksellä Salomäen, Gardinerin, Turusen ja Pakarisen tavoitteena mestaruus jo entisestään vahvalla joukkueella. Paperillahan tuo joukkue oli aivan käsittämätön. Lopputuloksena lähtivät lauluun ensimmäisestä sarjasta turkulaisten toimesta.

Näin JYPin miehenä tässä tilanteessa tuo onkin ainoa lohtu. Mestaruutta ei rahalla voiteta, toki satsata täytyy riittävästi mutta yhteen hioutuneet joukkueet saattavat olla yllättävän sitkeitä keväällä jos vain koppi on kunnossa. Ei siihen ykköshevosia aina tarvita. Olkoon nyt esimerkkeinä vaikka 2019 HPK ja viime kauden Pelsut. Jukurit voi olla musta hevonen tänä keväänä.

Meillä nyt tosin ei ole tällä hetkellä mikään kunnossa mutta jospa jonain kauniina päivänä olisi.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Joo, tarkan markan mies Risto Jalo vaan makselee muutaman kuukauden sopparista lähemmäs puoli miljoonaa. Voi olla että tuossa luvussa on jokunen saturainen liikaa.
Nyt ei tahdo allekirjoittaneen usko ihan piisata tuohon. Jos totta niin Ilves aikoo yrittää mestaruutta hinnalla millä hyvänsä sekä se että Tampereella ollaan totaalisen sekaisin.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ei siihen ykköshevosia aina tarvita. Olkoon nyt esimerkkeinä vaikka 2019 HPK ja viime kauden Pelsut. Jukurit voi olla musta hevonen tänä keväänä.
Myös Ässien hurja kevät 2013 alkoi Dixonin myynnistä ja HPK veti 2014 10 pelin voittoputken sen jälkeen kun ykköshepat oli myyty pois pleijaripaikan karkaamisen uskossa.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
@KOLT voisitte jonku tifon tempaista missä Viitanen ja Hämäläinen ovat taskut täynnä rahaa vilkuttamassa tällä kaudella lähteneille pelaajillle
Vai lähteneille kannattajille? Ja seuraajille, vai peräti sponsoreille?
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmaan kaikkien osapuolien kannalta huonoon tilanteeseen hyvä loppuratkaisu, vaikka näin fanin näkökulmasta ketuttaakin ns. kympillä nähdä Niku toisen liigaseuran paidassa. Vettä saa kyllä virrata Tourujoessa ennen kuin tämä unohtuu.

Jospa tällä sitten kuitataan Rautakorven ja Niemisen sopparien jäljelle jääneet palkat, niin eivät jää rasittamaan tasetta ja päästään aloittamaan ensi kausi puhtaalta pöydältä? Säästäähän seura nyt siirtosumman lisäksi Nikun loppukauden palkan. Joka tapauksessa summa on varmasti ihan reilusti kuusinumeroinen.

Mihinkään korkean profiilin vahvistuksiin en tässä kohtaa enää usko lainkaan, kyllä toimistolla ja ehkä kopissakin on jo luovutettu, odotetaan vain kun Seppänen sammuttaa valot juhlakauden päätteeksi. Olisko viimeiseen säälipleijaripaikkaan nyt jotkut 5-10% mahdollisuudet?
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun heittäydytään tuohon moodiin niin voidaan ainakin Ilves laskea ulos mestaruustaistosta. Koskaan ei ole tainnut onnistua tuolla taktiikalla.
Jaa joukkueen vahvistaminen ei ole nyt kannattavaa? Aika samoissa merkeissähän Tapparaan tuli viime kaudella Levtchi ja kas kummaa oli yksi joukkueen tärkeimpiä pelaajia keväällä.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Olisin raivoissani vain silloin, jos kyse olisi siitä paremmasta Samista - siinä menisi raja. Nikun kohdalla toki harmittaa, mutta suoraan sanottuna ei ole koskaan ollut lempipelaajiani, vaikka hyvä pelaaja onkin.

Kaikkea hyvää Nikulle jatkoon, ja tietystihän sen verran harmittaa kuitenkin, ettei mitään hyvää Ipalle tälle kaudelle. Toivelistalle siis JYPin nousua sääleihin sekä Ipan tiputtamista puolivälierissä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mihinkään korkean profiilin vahvistuksiin en tässä kohtaa enää usko lainkaan, kyllä toimistolla ja ehkä kopissakin on jo luovutettu, odotetaan vain kun Seppänen sammuttaa valot juhlakauden päätteeksi. Olisko viimeiseen säälipleijaripaikkaan nyt jotkut 5-10% mahdollisuudet?

Ennen Tappara peliä oli jatkoajan uutisessa arvioitu 8% mahdollisuus 10 joukkoon, mutta sitten hieman pistetahti parani, mutta joukkue heikkeni Sami Nikun verran että paha sanoa, varmaan nyt joku 10% jota voi parantaa tai heikentää merkittävästi tämän viikon 2 ensimmäisellä pelillä.
 

Ändy78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, keväisin ei sympatiaa muille
No nyt se on ohi. Itselleni Niku on ollut hyvä, oma kasvatti. Mutta ei missään vaiheessa lähellekään JYP-ikoni-statusta. Ei muuta kuin miehelle hyvää jatkoa.
Jos saadaan joukkueeseen loppukaudeksi joku asiallinen sentteri, niin olen tyytyväinen. Pakisto koostui mielestäni Nikun aikaan liikaa kiekollisista puolustajista. Jypillä on hyvä pakisto ilman Nikuakin :)
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmaan kaikkien osapuolien kannalta huonoon tilanteeseen hyvä loppuratkaisu, vaikka näin fanin näkökulmasta ketuttaakin ns. kympillä nähdä Niku toisen liigaseuran paidassa. Vettä saa kyllä virrata Tourujoessa ennen kuin tämä unohtuu.

Jospa tällä sitten kuitataan Rautakorven ja Niemisen sopparien jäljelle jääneet palkat, niin eivät jää rasittamaan tasetta ja päästään aloittamaan ensi kausi puhtaalta pöydältä? Säästäähän seura nyt siirtosumman lisäksi Nikun loppukauden palkan. Joka tapauksessa summa on varmasti ihan reilusti kuusinumeroinen.

Mihinkään korkean profiilin vahvistuksiin en tässä kohtaa enää usko lainkaan, kyllä toimistolla ja ehkä kopissakin on jo luovutettu, odotetaan vain kun Seppänen sammuttaa valot juhlakauden päätteeksi. Olisko viimeiseen säälipleijaripaikkaan nyt jotkut 5-10% mahdollisuudet?
Näinpä, eikä tarvitse Seppäsenkään sitä vastuuta kantaa, jos näillä muuveilla saadaan tulos nollaan. Ei meillä muilla tässä yhteisössä ole niin väliksi.

Nikun kummiyrityksen edustajana saattaisi harmittaa. Toivottavasti saavat kompensaation.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Jaa joukkueen vahvistaminen ei ole nyt kannattavaa? Aika samoissa merkeissähän Tapparaan tuli viime kaudella Levtchi ja kas kummaa oli yksi joukkueen tärkeimpiä pelaajia keväällä.
Niku tulee kiukuttelemaan Ipan kopin sekaisin, beware.

No ei, Niku on täydessä tikissään erinomainen pakki mille tahansa liigajoukkueelle, enkä näe syitä miksei olisi Ipassakin. Alkukaudesta oli aivan pysäyttämätön, eikä nyt aivan perseelleen pelannut JYPan tappioputkenkaan aikana, joskaan ei muiden tavoin pelannut mitenkään erityisen hyvinkään.
 

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Vittu että voi vittuttaa tämä Nikun lähtö! Jos muutamat tontut olisi hoitaneet työnsä, niin ei oltaisiin tässä. Ymmärrän kyllä Nikua täysin tuon kiukuttelun kanssa. Ketä ei vituttaisi, kun Viitanen sekoilee toimistolla ja tää yksi saatanan seppä sekoilee penkin takana. Toivottavasti Niku nostelee kannua kauden päätteeksi ja haistattaa paskat tälle vitun kusiselle organisaatiolle, jonka oikea paikka pelata olisi Hippoliiga!
 

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Niku avautuu Ilta-Sanomissa:



Tästä voitaneen esittää jokunen eriävä mielipide.
>en olisi halunnut tätä
>kaunaa ei jäänyt valmennukselle
>JYPiä kohtaan ei jäänyt mitään pahaa
>tsemppiä koko JYPin organisaatiolle ja faneille
>purkaa silti sopimuksen ja lähtee kilpailevaan joukkueeseen

Toisaalta harvemmin kukaan urheilija menee kertomaan iltapäivälehdille, että lähdin vittuun seurasta koska apuvalmentaja on mielestäni mulkku, koska penkitti minut.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Vittu että voi vittuttaa tämä Nikun lähtö! Jos muutamat tontut olisi hoitaneet työnsä, niin ei oltaisiin tässä. Ymmärrän kyllä Nikua täysin tuon kiukuttelun kanssa. Ketä ei vituttaisi, kun Viitanen sekoilee toimistolla ja tää yksi saatanan seppä sekoilee penkin takana. Toivottavasti Niku nostelee kannua kauden päätteeksi ja haistattaa paskat tälle vitun kusiselle organisaatiolle, jonka oikea paikka pelata olisi Hippoliiga!
Kaukana ei oltu jatkosopimuksesta, siis ennen sekoilua, sama sikäli kun Jerryn kanssa, ennen sekoilua oli kallistunut pelaamaan ensikin kauden JYPissä. Kiitos Herra Seppäsen todennäköisesti kumpikaan ei pelaa ensi tai sitä seuraavalla kaudella JYPissä.

JYP suuria tunteita!
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
>en olisi halunnut tätä
>kaunaa ei jäänyt valmennukselle
>JYPiä kohtaan ei jäänyt mitään pahaa
>tsemppiä koko JYPin organisaatiolle ja faneille
>purkaa silti sopimuksen ja lähtee kilpailevaan joukkueeseen

Toisaalta harvemmin kukaan urheilija menee kertomaan iltapäivälehdille, että lähdin vittuun seurasta koska apuvalmentaja on mielestäni mulkku, koska penkitti minut.
Tai sit vaan vitutti ettei voi voittaa mestaruutta täällä ja lähti gloryhunttaamaan Ipaan. Tuli sit kakkuna päälle toi penkitys, josta sai lisää tulta siihen että haluaa siirtyä muualle.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Tai sit vaan vitutti ettei voi voittaa mestaruutta täällä ja lähti gloryhunttaamaan Ipaan. Tuli sit kakkuna päälle toi penkitys, josta sai lisää tulta siihen että haluaa siirtyä muualle.
Ennen penkitystä meno vitutti, mutta ei käsittääkseni miettinyt lähtöä, pikemminkin päinvastoin.

Hämäläinen tämän kelkan käänsi, hyvä että miehelle tulee tukea Herra Seppäseltä, eiku..
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Ennen penkitystä meno vitutti, mutta ei käsittääkseni miettinyt lähtöä, pikemminkin päinvastoin.

Hämäläinen tämän kelkan käänsi, hyvä että miehelle tulee tukea Herra Seppäseltä, eiku..
Joo, kunhan vitsailin. Vituttaa kyllä tää koko Hämäläinen, tulee ja pistää koko seuran sekaisin kuukaudessa.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kaukana ei oltu jatkosopimuksesta, siis ennen sekoilua, sama sikäli kun Jerryn kanssa, ennen sekoilua oli kallistunut pelaamaan ensikin kauden JYPissä. Kiitos Herra Seppäsen todennäköisesti kumpikaan ei pelaa ensi tai sitä seuraavalla kaudella JYPissä.

JYP suuria tunteita!
Olen aiemminkin sanonut, mutta sanon jälleen vituttaa päivä päivältä enemmän seuran puuhastelu ja Rautakorven tiimin potkut. Näin tässä kaudessa paljon samaa kuin 07-08 uskottavuuden palautus ja seuraavalla räjähtää, pidin JYPiä ensi kaudella mestariehdokkaana.

Nyt hyvä jos sätkitään niin ettei karsimaan jouduta, kiitos vain Herra Seppänen suuri visionääri!

Joka aamu kun herään, toivon että tämä oli vain jotain pahaa unta, että juhlakaudella perseillään näin lahjakkaasti, mutta ei se valitettavasti yhtenäkään päivänä pahaa unta ole ollut vaan totisinta totta.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Joo, kunhan vitsailin. Vituttaa kyllä tää koko Hämäläinen, tulee ja pistää koko seuran sekaisin kuukaudessa.
No saman teki junnuissa pääosin ennen liigaan nostoa, tiedettiin mitä saadaan ja silti sitä haluttiin. Johdossa ollaan ilmeisesti masokisteja, ei tätä muuten ymmärrä
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Olen aiemminkin sanonut, mutta sanon jälleen vituttaa päivä päivältä enemmän seuran puuhastelu ja Rautakorven tiimin potkut. Näin tässä kaudessa paljon samaa kuin 07-08 uskottavuuden palautus ja seuraavalla räjähtää, pidin JYPiä ensi kaudella mestariehdokkaana.

Nyt hyvä jos sätkitään niin ettei karsimaan jouduta, kiitos vain Herra Seppänen suuri visionääri!

Joka aamu kun herään, toivon että tämä oli vain jotain pahaa unta, että juhlakaudella perseillään näin lahjakkaasti, mutta ei se valitettavasti yhtenäkään päivänä pahaa unta ole ollut vaan totisinta totta.
Niin tässä alkaa tosissaan miettiä että ketä muita vielä lähtee ties minne? Ja tohon ensi kauteen sen verran että kohta saamme jännittää saako SaiPa homman kasaan ensi kaudella ja saadaanko me.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Minä olen ainakin kokoajan JYPin tukena
Niin minäkin, mutta analogia tässä olisi että baari-ilta on päässyt lähemmäs pilkkua ja kaveri on jatkanut samaa juttua viimeiset kolme tuntia mikä ei johda mihinkään. Että olet rakas ja kaikkea, ja voin saattaa taksiin, mutta palataan aiheeseen kun olet vähän edes selvittänyt päätäsi. Tai JYPin suhteen todennäköisemmin ensi kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös