Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Lämärin voimakkuus on toki vain puoli totuutta, ja nyt kiinnostaakin:

- Lähteekö kuti suoraan syötöstä vai pitääkö kiekkoa asetella
- Onko kuti tarkka
- Lähteekö kuti vähän huonommastakin asennosta
- Onko liikettä niin paljon, että pääsee hyvin laukaisupaikkoihinkin.
Innostuin vähän tutkimaan Lofquistin taustoja ja ominaisuuksia pelaajana. Minnesota Wildin tulokasleirillä (jossa samaan aikaan oli muuten eräs David McIntyre) Lofquistista sanottiin, että "He was all over the ice and not necessarily always in a good way" ja että jättää ajoittain ryntäilyillään pakkikaverinsa pulaan.

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoaksi jäänyt AHL-ottelu Wildin meni kuitenkin hyvin ja kaverin otteita kehuttiin. Neljä vetoa kohti maalia ja syöttöpistekin kilahti plakkariin. Kehuja tuli myös etenkin viimeisellä WHL-kaudella, jolloin peluutettiin vastustajan nopeimpia hyökkääjiä vastaan ja hyvällä luistelullaan pysyy kyydissä mukana.

Eksyinpä sitten Youtubeen Djurgårdenin kanavalle hakemaan näköhavaintoja väitteille. Sieltä katselin pari Lofquistin matsia Oskarshamnin paidasta kaudelta 12/13, jolloin hän paukutti yhteensä 15 maalia. Vastaukset mirasanen kysymyksiin:

- Lähtee, ei tarvitse
- Kohtalaisen
- Lähtee, myös lonkalta
- On

Todella viihdyttävä pelaaja ja tuntui olevan isolla jäällä omimmillaan. Hyökkäysintoa on sitten välillä liikaakin ja viilettää vaihdosta toiseen neljäntenä hyökkääjänä, joten Tirkkosen on pakko iskeä Lofquistin rinnalle esim. Ahonen, joka pelaa fiksummin.

Vaikea sanoa, mihin suuntaan kehittää peliään vai onko se Liigassakin tuollaista sinkoilua, mutta ainakaan viihdearvoa ei tule Kisapuistossa ensi kaudella puuttumaan. Tykkäsin myös, kun joku Djurgården-rotta kolasi Bluesistakin tutun veskari Patrick Galbraithin nurin, niin Lofquist heitti sen enempää kyselemättä kaverin niskalenkillä tonttiin.

Toivottavasti SaiPan hyökkääjillä on ensi kaudella munaa mennä tuon vedon eteen tekemään maskia, niin 10 maalia on ihan mahdollinen.
 
redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran ensikauden Dream Team
Nimimerkki Säilä linkkasi juttua mediasta tähän yhteen eri mainioon kaveriin tuolla toisaalla, haluan linkittää tähän, koska arvostan tätä gubbea (Lofquist) paljon hemmettos också. http://www.hs.fi/urheilu/a1422941326003 Siinä hän kertoilee kuinka alahuuli ei väpäjä.

Yksi sivuhuomio: Siinä kun Maalahti pelasi sentterivajeessa kerran centterinä herran vuonna 2013 - tai joskus 2000-luvulla anyway - voisin ehdottaa valmennusjohdolle, että jos kokoonpanosta joskus putoaa joku hyökkäri kesken ottelun pois, ja tirkkosmaiseen tyyliin siellä on seittemän pakkia, nostetaan tää tapaus laitahyökkääjääksi joka survoo kaiken, siis aivain kaiken ineen.

Siitä on pitkäää aika kun viimeksi olen näin kokonaisvaltaisesti rakastanut jotain jääkiekkopelinpelaajaa.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lofquist on kunnon gladiaattori. Hieno hankinta. Jossain kohtaa vähän tuntui, että on hutihankinta, mutta mitä vielä: on parantanut jatkuvasti. Todella tärkeä palanen puolustusta.
 
Bileet oli hyvät, tunnelma oli rento ja aurinkokin oli pilvessä.

Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässähän sitä, on se, huikea.

Sam Lofquist - More than a slapshot - YouTube

Tästä miehestä tullaan käymään ensi kauden aikana kyllä semmoinen tappelu rahaseurojen kesken, että oksat pois omenapuista. Helvetin hienoa, että jatkaa meillä ainakin 2015-16 ja jos myö kaikki kannattajat osoitetaan miehelle ensi kauden aikana sitä kuuluisaa suurta rakkautta, niin niin, mistä näistä ikinä tietää... :)
 
Kiitos tästä klipistä. En voisi vähempää olla samaa mieltä "kaikkien saipalaisten" kanssa tästä pelurista. Sam edustaa kaikkea sitä mistä pidän jääkiekkoilijana: on urheilullisuutta (eikös tämä ollut vielä absolutisti, joka sinänsä ei ole tärkeää, mutta sanfordihan taidettiin viedä raudoissa putkaan jo ennen ensimmäistä peliäänsä), riittävää kovuutta ja kusipäisyyttä - kypärän remmit on löyhässä, on luisteluvoimaa, on HIRMULÄMÄRI, peliäly riittää niin reippaasti - riittää ihan varmasti suurempiinkin karkeloihin. Sam menee heittämällä yhdeksi suosikkipelaajakseni SaiPan historiassa evö (ketäs siellä nyt aiemmin olikaan... McTavish ja ehkä Cox ainakin... ja tietenkin Pukka)

Aivan mahtavaa jos ja kun pelaa vielä seuraavan kauden meillä.

P.S. Mistä tämä mätitahnajuttu oikein on? Mitä Sam itse ollut mieltä asiasta? Tuskin on tajunnut ainakaan heti tsoukkia... Ulkonäkö?
 
Wolves

Jäsen
P.S. Mistä tämä mätitahnajuttu oikein on? Mitä Sam itse ollut mieltä asiasta? Tuskin on tajunnut ainakaan heti tsoukkia... Ulkonäkö?
Wikipedia sanoi:
Lofquist sai Ruotsissa pelatessaan Kallen mätitahnan etiketistä muistuttavien kasvonpiirteidensä vuoksi lempinimen "Kalles Kaviar"
Ja kyllä Lofquist tietää mistä on kysymys. Muistelen miehen twiitanneen ruotsin suuntaan, kun kaksikeppinen katsomoon ilmestyi "Näetkö nyt mitä sait aikaan, henkilö x"

* Henkilö X:n nimestä ei ole muistikuvia
 
Jatkoajan keskustelupalstaa moderoi Kim Jong-Ilin lapsenlapset. Jatkoajan moderaattorit.

redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran ensikauden Dream Team
Ja kyllä Lofquist tietää mistä on kysymys. Muistelen miehen twiitanneen ruotsin suuntaan, kun kaksikeppinen katsomoon ilmestyi "Näetkö nyt mitä sait aikaan, henkilö x"

* Henkilö X:n nimestä ei ole muistikuvia
Ok. Yhdennäköisyys on kieltämättä huomattava.

(offtopikkina: onhan noita legendoja minulle muitakin kuin nuo pari hätäistä tuossa aiemmassa viestisäni, mutta ehkä niistä enemmän toisessa topikissa, mm olihan siellä Veskukin joka paukutti tulokkaiden piste-ennätykset uusiin lukemiin, harmi ettei sen kauempaa SaiPassa pelaillut - tosin kaikki ymmärtää miksi.)

Sam Lofquist - siinä peluri. Ei pysty hehkuttaa enempää.
 
redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran ensikauden Dream Team
Vielä tahtoisin sanoa yhden asian, josta en muista kenenkään maininneen: Lofquistilla hajosi mailoja ehkä yhtä monta koko kautena kuin edeltäjällään Per Naganderilla yhdessä pelissä. Onko tästä vedettävissä päätelmä että lämmääminen on taitolaji ja jos sen osaa - kuti lähtee myös kovaa? Välillä se Pärren mailojenkatkomispuuha oli surkuhupaisaa, tosin jos maila sattui kestämään - lähtihän sekin kuti silloin lujaa myös. Mutta mutta... (No ehkä mailafirma, SaiPan osaomistaja, hyötyi tuosta Pärrestä enemmän.)

Sam Lofquist - siinä peluri. Ei pysty hehkuttaa enempää.
 
Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
P.S. Mistä tämä mätitahnajuttu oikein on? Mitä Sam itse ollut mieltä asiasta? Tuskin on tajunnut ainakaan heti tsoukkia... Ulkonäkö?
Tosiaan ensimmäisellä kaudella Ruotsissa pelatessaan oli valmentaja eräässä pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kutsunut miestä Kaviar Samiksi, viitaten hänen yhdennäköisyyteen tuon tunnetun mätitahnatuubin kyljessä olevan hepun kanssa. Tämä alkoi sitten elämään omaa elämäänsä paikallisten kannattajien keskuudessa. Kuten olen sanonut, tarina on miulle tosi tärkeä ja varsinkin jos uusista pelaajista löytyy heti alkuun jotain hauskaa niin aina vain parempi. Tätä tarinaa päätimme jatkaa sitten täälläkin. :)

Videolla olevassa kuvassa ovat mukana Samin äiti, sisko ja puoliso. Kyltin nähtyään he halusivat tulla kuvauttamaan itsensä sen kanssa.

Ja nythän meillä on jo monta sivua yhteistä tarinaa Sampan kanssa mistä ammentaa, katsellaan mitä sieltä vielä keksitään.
 
Viimeksi muokattu:

Schimanski

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koitin kaivella tilastoja kaudelta 2015-2016 ottelu ottelulta vaan en löytänyt. Muistelisin Lofquistin tuon kauden pisteistä reilu osa tuli syyskaudella jolloin mies oli aivan tulessa. Marraskuun alussa pelatun Deutchland Cupin jälkeenhän pistetahti hiipui. Huhuttiinko tuolloin jalkaterän murtumasta?
 
Alati õigel kursil!

Reinhart

Voisko nää Willimiehet kaivaa jostain sen Kalles Kaviar (suom. Kallen mätitahna) #6 julisteen ja pystyttää sen seisomakatsomoon? Olis aika makee näky ja uskon, että nostaisi Samin pelihuumoriakin.
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Washington Capitals
Koitin kaivella tilastoja kaudelta 2015-2016 ottelu ottelulta vaan en löytänyt. Muistelisin Lofquistin tuon kauden pisteistä reilu osa tuli syyskaudella jolloin mies oli aivan tulessa. Marraskuun alussa pelatun Deutchland Cupin jälkeenhän pistetahti hiipui. Huhuttiinko tuolloin jalkaterän murtumasta?
SYKSY: 34 ottelua, 9+14=23 pistettä, 0,68 p/o
KEVÄT: 25 ottelua, 1+3=4 pistettä, 0,16 p/o

Alla olevasta linkistä löytyy lisää kommentteja neljän vuoden takaa eli sen vikan kauden jälkeisistä ajatuksista. Siellä myös tuo loukkaantuminen mainittu. En vaan muista että milloinkaan sitä olisi virallisesti vahvistettu?

.

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit
Nyt kun Lofquist on perustanut tuon ”Sam Lofquistin laukaisukoulun”, niin tässähän voisi jonkinnäköisellä näkyvyysyhteistyöllä mahdollisesti paikata sitä osuutta, joka palkkatarjouksessa muuten hävittäisiin. Tässä voisi olla sellainen pelimiehen paikka solmia jonkinnäköinen hieman tavallisesta poikkeava pelaaja- ja yhteistyösopimuksen kombinaatio. Ja kun SaiPan laukauksia on katsellut, niin konsulttia tarvittaisiin ihan samojen seinien sisälläkin...

Sam Lofquist Shooting (linkki Lofquistin ”konsulttipalvelun” sivuille)
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Koitin kaivella tilastoja kaudelta 2015-2016 ottelu ottelulta vaan en löytänyt. Muistelisin Lofquistin tuon kauden pisteistä reilu osa tuli syyskaudella jolloin mies oli aivan tulessa. Marraskuun alussa pelatun Deutchland Cupin jälkeenhän pistetahti hiipui. Huhuttiinko tuolloin jalkaterän murtumasta?
Muistelisin, että valmennuksella oli myös sormensa pelissä. Taisi Sam joutua johonkin koirankoppiin ja sylkykupiksi.
 
"Esittää jotain suurta asiantuntija auktoriteettia, kun tietotaito ja näkemys jääkiekosta on roskalehdistön urheilutoimituksen tasoa"
- dude kuvailee mirasanea

tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jokerit, NHL:n suomalaiset
161km/h tänään, onko jo liigakauden kovin veto?
 
"Vituttaa, vituttaa niin saatanasti, sama laulu ku eile." -Tero Lehterä 1.2.2020
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy