Mainos

Salibandyketju

  • 206 388
  • 1 353

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Kahden vuoden projektin tärkein matsi ja joukkue saapuu kentälle kuin sunnuntain höntsäsäbävuorolle. Peliin valmistautumisen epäonnistuminen menee täysin valmennuksen piikkiin.

Ruotsi oli tehnyt hienosti kotiläksynsä ja tiesivät mihin iskeä. Ja pitivät Veera Kaupin aivan pimennossa, ei päässyt lainkaan vetopaikoille.

Kurronen olisi pitänyt vaihtaa pois jo Sveitsin kisojen jälkeen, aivan liian pitkään oli koutsina. Joten kritiikkiä pitää antaa myöskin Salibandyliiton suuntaan kun hyväksyivät Kurrosen jatkon.
 
Viimeksi muokattu:

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Semmoinen matsi sitten turnauksen huipentumana, eipä paljon jossiteltavaa lopulta jäänyt vaikka jonkinlainen loppukiri kolmannessa erässä käynnistyi. Ruotsi muistutti karulla tavalla joukkuepalloilujen lainalaisuuksista: siinä ei pari superyksilöä paljon kentällä paina, jos joukkuepelissä, kaksinkamppailuissa ja yleisessä pelivalmiudessa ollaan kollektiivisesti niin paljon takamatkalla mitä Suomi tänään pelin alussa oli. Ja kirsikkana kakun päällä sitten maalivahtipelin sulaminen. Yksittäisten virheiden taakse on turha mennä, niitä tulee aina ja tänäänkin molemmin puolin.

Ruotsi oli selkeästi panostanut siihen että Kaupit, erityisesti Veera, pidetään kurissa vaikka väkisin. Suomi ei tähän keksinyt tarpeeksi vastalääkettä. Ehkä tosiaan Turusen vieminen johonkin toiseen kenttään jo turnauksen alusta asti olisi lopulta ollut parempi ratkaisu kuin perinteinen "munat yhteen koriin"-taktiikka.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Kahden vuoden projektin tärkein matsi ja joukkue saapuu kentälle kuin sunnuntain höntsäsäbävuorolle. Peliin valmistautumisen epäonnistuminen menee täysin valmennuksen piikkiin.

Kurronen olisi pitänyt vaihtaa pois jo Sveitsin kisojen jälkeen, aivan liian pitkään oli koutsina. Joten kritiikkiä pitää antaa myöskin Salibandyliiton suuntaan kun hyväksyivät Kurrosen jatkon.

En seuraa tätä lajia ihan hirveästi ja on totta, että valmennus on vastuussa joukkueen valmistamisesta peliin.

Mutta oikeasti? MM-finaali ja joukkue tulee kentälle aivan höntsämeiningeissä. En minä oikein tiedä minkä takia valmennuksen täytyisi saada joukkue jollakin tavalla syttymään tälläiseen peliin, kyllä se on joukkueen oma tehtävä. Enemmänkin valmennuksen kuuluisi tarvittaessa painaa jarrua jos latautuminen menee täysin yli ja nyt se ei kyllä siltä näyttänyt. Joukkue ei vain ollut millään tasolla valmis.

Oudolta tuntuu jos valmentajan täytyy kävellä ennen peliä koppiin ja saada joukkue jollakin tavalla hereille kun kyseessä on näiden tärkein peli muutamaan vuoteen.
 

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Jos katsoo vielä yksittäisiä pelaajia, niin esim. Höynälä keskittyi vain rikkomiseen ja näennäiskovuuteen, olisi ansainnut ainakin yhden jäähyn jatkuvasta väärästä pelitavasta. Ei Ruotsilla ole vastaavia pelaajia. Mihin on esimerkiksi tämä Höynälä kadonnut siitä, mitä oli aikanaan, loistava pallollinen pelaaja, valmennukselta voisi kysyä mitä on tehty väärin.
Tuosta olen samaa mieltä, Höynälän taso on kyllä menossa alaspäin. Ei taida vain kasetti kestää kovia pelejä, F-Liigassakin välillä turhautuu ja keskittyy lähinnä rikkomiseen ja tuomareille mussuttamiseen.

En ymmärrä miksi My Kippilä valittiin All Stars-viisikkoon. Ei ollut näissä lähelläkään omaa tasoaan.
 
Viimeksi muokattu:

Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Mun mielestä joukkue ei ollut löysäilemässä tai höntsäilemässä vaan enneminkin jännittämässä/jäpittämässä/miettimässä. Osittain tämän takia ja seurauksena sitten totaalinen takalukko kun heti ekaan vaihtoon tuli lunta tupaan. Kolmanteen erään vasta sitten lukko aukes kun oikeastaan ei ollut enää mitään hävittävää. Voi toki olla myös että lataus olisi ollut vajaa, mutta tuntuisi todella uskomattomalta.

Yksilöidenkin osalta ero oli iso kokonaisuutena, mutta nappipelillä olisi ollut mahdollisuus horjuttaa. Nyt ei oltu lähelläkään.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Joukkueen lähtö matsiin epäonnistui kyllä täysin. Heti ekalla minuutilla Ruotsi ihan oman virheen ansiosta 1-0 johtoon. Sen jälkeen Vuorela ei saanut itseään enää koottua ja kun veskaa vaihdettiin ei sekään auttanut, myös puolustus teki virheitä mutta kyllä Niemisellekin meni helppoja. Ei tuollaisia maaleja saa mennä MM-finaalissa. Ei mennyt Ruotsinkaan veskalle.

Kyllähän Suomi on ihan liikaa yhden ketjun varassa. Tällä hetkellä maailmalla on muutenkin tilanne se että Suomi painii ennemmin Tsekin ja Sveitsin kanssa siitä mikä on maailman toiseksi paras maa kuin haastaa Ruotsia parhaana. Yksittäisissä peleissä voi tulla yllätyksiä, mutta kun pelataan mestaruudesta Ruotsi on ylivoimainen.

Muutoksia tarvitaan ja ehkä F-liigan muuttaminen yksilohkoiseksi oli yksi askel, mutta onko siellä vieläkin liikaa tasoeroja? Suomi tarvitsisi ainakin 5-6 joukkuetta jotka voivat realistisesti taistella mestaruudesta (nyt siellä on selkeästi TPS, Classic ja EV). Juniorityönkin taso on aika kapea, muutamassa seurassa tehdään helvetin hyvää työtä mutta kun pikkupaikkakunnilla ei ole mahdollisuuksia opiskeluun se vie esimerkiksi Wirmon tyttöjä isompiin kaupunkeihin.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Voi toki olla myös että lataus olisi ollut vajaa, mutta tuntuisi todella uskomattomalta.
Uskaltaisin melkein arvata, että pikemminkin päinvastoin. Ylikorostunut lataus peliin, joka ilmenee pelaajasta riippuen joko ylivarovaisena tai ylimielisenä pelinä. Molemmista nähtiin ensimmäisen erän aikana useampi esimerkki. Ruotsi rokotti virheistä saatanan tehokkaasti ja pelasi hienon erän, mutta kyllä maalit enemmän Suomen hemmetin huonoista ratkaisuista johtuivat kuin Ruotsin puhtaasta paremmuudesta.

Ihmettelin Suomen seisovaa peliä useampaan otteeseen matsin edetessä. Kahteen ensimmäiseen erään ei juuri häivähdystäkään paikattomasta pelaamisesta, jota liitto on alleviivannut valmennuksessa jo jokusen vuoden. Vasta viimeisessä erässä paikat alkoivat vaihtua sekä pallollisena että pallottomana, ja tulostakin tuli. Esimerkkinä vaikka Kaupin ja Saarion 6-3 ja 6-4 maalit.

Jos unohdetaan yksittäiset maalit ja tilanteet, niin Suomi otti turpaansa, koska hävisi kaksinkamppailu- ja peittopelaamisen ensimmäiset kaksi erää aivan pystyyn.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tuohon F-liigaan, niin ongelma on tietysti se, ettei taitavia pelaajia riitä kaikkiin joukkueisiin. TPS sai merkittävän avun ulkopuolelta ja majuvalmentaja vei tullessaan isolta kilpailijalta parhaat pelaajat päältä, oli ilmeisen tyylitöntä toimintaa. Sen jälkeen kuppasi parhaat nuoret kilpailijoilta, eikä voi välttyä ajatukselta, minkä verran majustatus vaikutti siirtoihin. Sarjan mielenkiinto tietysti romahti, mikä näkyi yleisömäärissäkin. Sama toiminta jatkui, kuin Ervissä, jossa majun 2. valmentaja statuksellaan houkutteli pelaajia. Tuo toiminta on vain kestämätöntä lajin kannalta.


Classic kerään pelaajia laajalti ja tietysti opiskelumahdollisuudet mahdollistavat tämän. Ervi kalastelee parhaita nuoria rajusti ja onkin onnistunut siinä, Helsingissä on vetovoimaa, vaikka siellä olosuhteet ovat Suomen surkeimmat pelata.

Muut sitten rimpuilevat ja monilla on isoja ongelmia jo nyt tai tulossa. Ei vain ole rahaa eikä pelaajia. Ei siinä sarja Suomessa juuri pysty kehittymään. Oulu kahden kolmen pelaajan varassa, Kuopiossa surkea tilanne, Saipa Turusen ja parin rinnakkaispelaajan varassa, Porvoossa isot ongelmat tulossa, Kooveellä parin konkarin varassa homma, Jyväskylässä joitain opiskelijoita, Muuten ei vetovoimaa yhtään, Sipoossa jämät pääkaupunkiseudulta, Nurmijärvelle vaikea haalia pelaajia, mutta ovat tehneet duunia ulkomaiden suuntaan, Loistolla koutsin kautta etua ja katsotaan saavatko pitoa nuorille. Ei todellakaan ole ruusuista lajin kannalta.
 

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Tässä on hyvä ehdotus millä salibandyn MM-formaattia saataisiin mielenkiintoisemmaksi: yhdistetään miesten ja naisten kisat.

 

Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
En ymmärrä miksi My Kippilä valittiin All Stars-viisikkoon. Ei ollut näissä lähelläkään omaa tasoaan
Itsellä Veera Kaupin valinta kisojen MVP:ksi ihmetyttää yhtä paljon. Outoa että siskoaan Oonaa ei valittu ennemmin joka jollain tapaa nousi finaalissakin esille ja oli Suomen tehokkain pelaaja ja kisojen pistepörssissä toinen, mutta ai niin "maailman paras" pelaaja pitää valita kisojen mvp vaikka kuin perseelleen vetää finaalissa. Samaten My Kippilän valinta vanhoilla meriiteillä all starsiin oli järjetön valinta.

Kisojen paras sentteri oli Ruotsin Maja Viström ei Veera Kauppi joten all stars kentän sentterivalinta meni siltäkin osin mönkään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Itsellä Veera Kaupin valinta kisojen MVP:ksi ihmetyttää yhtä paljon. Outoa että siskoaan Oonaa ei valittu ennemmin joka jollain tapaa nousi finaalissakin esille ja oli Suomen tehokkain pelaaja ja kisojen pistepörssissä toinen, mutta ai niin "maailman paras" pelaaja pitää valita kisojen mvp vaikka kuin perseelleen vetää finaalissa. Samaten My Kippilän valinta vanhoilla meriiteillä all starsiin oli järjetön valinta.

Koska ilmeisesti vanhat näytöt näissä jostain ihme syystä merkkaavat, kuten Kippilän aivan käsittämätön all stars -paikka osoittaa, niin sitten voisi ajatella, että kun Oona valittiin parhaaksi vuoden 2019 kisoissa niin nyt oli sitten ikään kuin siskon "vuoro".

Sinällään mielestäni Veera oli näissä kisoissa parempi kuin Oona, joka oli omasta näkökulmastani heikko, mutta oliko Veera koko kisojen paras, niin sen voi hyvin kyseenalaistaa.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Mistäköhän päin maailmaa löytyisi miesten liigan pistepörssi kokonaisuudessaan? Ei tuosta tulospalvelusta ota mitään selvää ja liiton sivuilta ei löydy.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kelpaa hyvin, kiitoksia! Mikähän oli idea tämän tulospalvelun uudistuksen kanssa. Harvinaisen paskasti toteutettu.
Siinä mielessä ymmärrän koska edellisen kanssa oli ongelmia mutta melkoinen saavutus, että uusi on vielä huonompi.

Koomisinta on että se tuosta edellinen versio oli kaikkein paras, eli kaksi kertaa on uudistettu ja molemmilla kerroilla vaan huonompaan suuntaan…
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Liigan puolella Ervin pelaaminen on aika surullista katsottavaa, eilen Happeeta vastaan tuloksen valossa ei ehkä ihan karmein tulos mutta kyllä se pallollinen peli on valovuoden jäljessä esim. vaikka Happeeta, joka on sitä ylempää keskikastia.

Ervi oli jo viime vuoden karsinnoissa yllättävän kovissa ongelmissa Liminkaa vastaan ja tuolloin joukkueessa oli kuitenkin vielä Rosendahl ja Kukkola (Lund taisi pelata karsinnassa vain ensimmäisen vaiheen). Kyllä mä aika vahvasti ennustan, että tulee karsinnoissa vastaan kuka tahansa, niin todella tiukkaa tulee tekemään säilyminen.

Sekin on hyvä muistaa, että viime vuosina divariin pudonneet porukat eivät ole todellakaan nousseet heti takaisin vaan enemmän on tullut näitä totaalisia romahduksia esim. Steelers ja Welhot. Jos Ervi putoaa ja tilalle nousee joku joukkueista M-Team, Tiikerit tai Hawks niin aika helppoa on saada houkuteltua sinne ne Ervin muutaman liigatason pelaajat.

Moni muistaa miten Ervi lanseerattiin "maailman suurimmaksi salibandyseuraksi", niin onhan tämä aika surullinen tarina.
_____________
Mitä muuten tulee F-liigan tämän hetken tilanteeseen, niin sanoisin että mitään selkeää mestarisuosikkia ei tällä hetkellä ole. Indians on varmaan se isoin positiivinen yllättäjä enkä lähde mitään mestaruuspuheita maalailemaan mutta kyllä tällä hetkellä noista top7 joukkueista melkein kuka vain voi voittaa kenet vaan.

Vähän on sellainen kutina, että tällä kaudella voisi olla saumat siihen, että nähdään pudotuspeleissä jotain isoja yllätyksiä. Toki Classic, Nokia ja Oilers ovat ne suosikit mutta ei mikään näistä joukkueista ole täysin vakuuttanut. Esimerkkinä nyt vaikka Classicin tappio 5-9 kotona Erville, mikä olisi ollut aika ennenkuulumatonta Classicin dominointivuosina.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Åif, Konnat ja Karhut häntäpäässä ja hankala uskoa, että sieltä suuria nousuja tehdään. Ei toki poikkeuksellista olisi, että Karhut tekisi kesken kauden värväyksiä.
Kuukausi tästä ja Karhut on vaihtanut päävalmentajaa ja värjännyt kolme konkaripelaajaa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Voisiko joku tilanteesta paremmin tietävät hieman valottaa, mitä on tapahtunut Eräviikingeille, kun majailevat sarjataulukon peräpäässä?

Kun mahtiseurat Erä ja SSV yhdistyivät joitakin vuosia sitten, niin ainakin omissa ajatuksissa oli, että Eräviikingeistä tulee pääsarjatasolle todella vahva joukkue.

Ilmeisesti näin ei ole käynyt?
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voisiko joku tilanteesta paremmin tietävät hieman valottaa, mitä on tapahtunut Eräviikingeille, kun majailevat sarjataulukon peräpäässä?

Kun mahtiseurat Erä ja SSV yhdistyivät joitakin vuosia sitten, niin ainakin omissa ajatuksissa oli, että Eräviikingeistä tulee pääsarjatasolle todella vahva joukkue.

Ilmeisesti näin ei ole käynyt?
Jos Hesari näkyy, niin tuollaiseen törmäsin aikanaan: Johtaminen | Näin helsinkiläinen mahtiseura ajautui syöksykierteeseen: ”Syyllisiä etsittiin aina muualta”
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Siihen on paljon syitä, miksi ErVi ei menesty, mutta kyllä siellä on seurajohdossa tehty asioita erittäin heikosti ja niistä ei tänne uskalla kirjoittaa. Toisaalta ei seuraa ole otettu yleisön puolesta koskaan vastaavaksi suosikiksi, kuten vaikka pienillä paikkakunnilla omat seurat tai sitten Classic Tampereella. Ehkä se on kuitenkin seurakulttuuri tai sen puute.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
ErVi on nyt vähän piristynyt ja sanoisin, että tämän kauden otteilla pitäisi karsinnat selvittää. Mitä tulee tuohon ErVin fuusioon, niin ei se ainakaan ole vähentänyt kilpailua pelaajista PK-seudulla. Oilers ja Indians ovat menneet ohitse, divarin puolella Tiikerit, M-Team ja Hawks ovat seuroja jotka ovat tänä vuonna taas ainakin jollain tapaa potentiaalisia karsijoita.

ErVin 2017 superfinaalissa Classicia vastaan pelanneesta joukkueesta yksikään ei enää pelaa joukkueessa, eli kaikki fuusiosta tulleet pelaajat ovat karanneet muualle / lopettaneet ja ei tosiaan tuollainen seura, jolla ei ole historiaa vedä hirveän herkästi mitään paluumuuttajia, ellei lyödä rahaa kouraan ja sitä tunnetusti ei salibandypuolella kovin monella ole.

Tämän kauden ErVi ”pelasti” tsekkihankinnoilla, että saa nähdä onko tämä teema ensikaudellakin. Vähän tuo silti näyttää, että ErVi pelaa vaan aikaa vastaan ja jossain kohtaa se putoaminen iskee.
——
Classic on viime viikkojen otteilla kyllä vakuuttanut ja on omissa papereissa mestarisuosikki numero yksi. Lastikka alkaa mennä pörssissä omilla lukemilla ja edellisessä matsissa perus kuuden maalin ilta.

Nokia sai puolestaan henkisesti ison voiton cupin puolelta ja tämä kai se oletettu finaalipari tällä hetkellä on.

Muista joukkeista OLS on itselle ollut ihan kiva piristysruiske nuorten tähtiensä johdolla.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
On tullut aiemminkin kehuttua täällä erinomaista kelpaako piste salibandy-podcastia, joka keskittyy divariin mutta seuraavassa jaksossa on Krister Savonen erikoisvieraana, jakso tulee ulos ilmeisesti huomenna...? Spotifysta löytyy. Savonen kertoo siis aivovammasta, joka päätti hänen uransa.

Tällä kaudella liiga on näihin päähän kohdistuviin osumiin ottanut aiempaa tiukemman linjan mutta aihe nousi taas esiin, kun viime viikolla naisten liigassa Classicin pelaaja löi päänsä betoniseinään ja videon kun katsoo, niin käytännössä näytti paljon pahemmalta kuin jääkiekkoilija Sanni Hakalan loukkaantuminen, joka johti halvaantumiseen. Tuollaisessa tällissä tulee sellaiset voimat, että on kaikki mahdollisuudet niskan murtumiseen, joskus vaan tuuri pelastaa.

 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tällä kaudella liiga on näihin päähän kohdistuviin osumiin ottanut aiempaa tiukemman linjan mutta aihe nousi taas esiin, kun viime viikolla naisten liigassa Classicin pelaaja löi päänsä betoniseinään ja videon kun katsoo, niin käytännössä näytti paljon pahemmalta kuin jääkiekkoilija Sanni Hakalan loukkaantuminen, joka johti halvaantumiseen. Tuollaisessa tällissä tulee sellaiset voimat, että on kaikki mahdollisuudet niskan murtumiseen, joskus vaan tuuri pelastaa.

Kun katsoo videon niin on täysin käsittämätöntä, että salibandya pelataan noin vaarallisessa ympäristössä.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Yllättäen Happee pääsi otsikoihin. Tosin toistaiseksi valtakunnallisesti ei vielä isompaa rummutusta, vaikka joukkue menetti 2 pistettä, liitolle maksamattomien laskujen takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös