Juu, itsekin todella yllätyin Hagmanin ottelun jälkeisistä kommenteista, mutta tuo taitaakin olla tosiaan sitten hänen tapansa. Tappion jälkeen haukutaan vastustajan pelityyli ja kehutaan oman joukkueen hyökkäysvoittoisuutta. Okalle voisin kyllä sen verran sanoa vielä noista jutuistasi kahva- ja kilpikonnapuolustuskiekosta, että mitähän ne nyt oikeastaan sitten ovat. Ja mitkä joukkueet semmoista harrastavat? Sen taidat olla unohtanut, että jääkiekossa on kaksi osa-aluetta puolustaminen(maalivahtipeli mukaanlukien) ja hyökkääminen. Näiden yhteistulos ratkaisee. On jokaisen joukkueen oma asia, miten se aikoo pelata, niin että ottelun voittaa. Jos joukkue valitsee rohkeamman pelitavan ja panostaa vauhdikkaaseen hyökkäyspeliin, jolloin tietysti vastustajalle avautuvat paremmat vastaiskupaikat, ok. Jos taas joukkue lähtee pelaamaan puolustuksen kautta, iskien terävästi vasta-iskuista tai vastustajan virheistä, ok. Ne voittoon tarvittavat maalit on tehtävä kummassakin tapauksessa. En ole puolustusvoittoisuuden kannattaja itsekään, ei esimerkiksi Jokereiden peli Summasen alaisuudessa ollut mitään hienoa katsottavaa, kun joukkue pääsi johtoon. Mutta voiko joukkuetta kuitenkaan syyttää mistään peruuttelusta, jos toisen joukkueen eväät eivät vain riitä puolustuksen avaamiseen, kun sitä vastoin johdossa olevan joukkueen hyökkäys on onnistunut avaamaan vastustajan puolustuksen. Toki pelin muuttuminen viime vuosina vähän liian puolustusvoittoiseksi ei ole ollenkaan hyvä asia. Mielestäni kyseessä on kuitenkin ennen kaikkea uskalluksen puute. Joukkueiden pitää uskaltaa lähteä peliin entistä hyökkäysvoittoisemmin, jos heti alussa kumpikin lähtee todella varovasti liikkeelle viihdyttävyyden kannalta tulos ei voi olla hyvä. Ja pohjimmaltaanhan peli on tarkoitettu katsojien ja itse pääosan esittäjien eli pelaajien viihteeksi ja hauskanpidoksi. Missään tapauksessa jääkiekko ei saa kehittyä siihen suuntaan, että peli olisi väkinäistä voiton hakemista vähämaalisella keskialueen pelillä. No, se siitä koko jääkiekkoa koskevasta puolustuskeskustelusta.
Mutta siis toissapäiväisen Hokin väittäminen jotenkin puolustusvoittoisaksi, kuoreensa vetäytyneeksi ja roikkujaksi, on kyllä aika kummallinen käsitys. On totta, että Hokki oli välillä suurissa vaikeuksissa puolustuspäässä ja ehkä niitä pitkiä kiekkoja tuli liikaakin. Maalit tulivat hyvistä vastaiskuista, joiden edessä Salamat-puolustus oli täysin rähmällään. Kuka on sanonut, että vastaiskut eivät olisi sallittu maalintekotapa siinä, missä joku toisen päässä pyörityksen jälkeen syntynyt maalikin. Mikä tekee jälkimmäisestä jotenkin hienomman. Varsinkin, kun esimerkiksi läpiajoja oli peräti noin kymmenen kappaletta, eikä Hokki todellakaan vetäynyt vain omaan kuoreensa, vaan pelasi liikkuvaa ja melko aktiivista vastaiskupeliä. Ei yrittänyt jäädyttää peliä, puolusti Salamien painostukset hyvin ja iski heti saman tien vastaan. Liikkuvaa ja vieraskaukaloihin sopivaa kiekkoa. Tosin niin kuin Happokin sanoi, tuskin Hokki ihan parhaimmillaan oli. Melko selkeästi kuitenkin Salamia parempi, joten tärkeät pisteet molemmista etelän kiertueen otteluista tulivat Hokin tilille.
Ensimmäinen erä oli Hokilta huono, se myönnettäköön. Salamat oli terävämpi avauserässä, vaikka ei aivan tuhannen taalan paikkoja saanut juurikaan rakennettua. Silvanderin maali toisen erän alkupuolella vapautti selvästi kajaanilaisten peliä ja toisessa erässä Hokki olisi vaikka voinut ratkaista koko pelin lyömällä murskalukemat taululle. Varsinkin tehokolmikon laitureiden, Mustosen ja Tuppuraisen viimeistely kuitenkin tökki, niin pahasti, että Salamat selvisi, kuin ihmeen kaupalla. Eivätpä olleet kummoisia ratkaisuyrityksiä ne toivottamat harhautukset, joista saatiin sitten pieni sutaisu jäätä pitkin suoraan Lundellin suojiin. Onneksi ne kolme maalia tehtiin. Kolmannessa erässä Salamat sai sitten alkupuolelle ne kaksi peräkkäistä maalia, mutta onneksi Hokki pystyi kokoamaan itsensä. Siinä vaiheessa kyllä vähän arvelutti, että "käykö tässä nyt näin". Hokki onnistui kuitenkin pelaamaan loppupelin, niin ettei Salamamille avautunut enää, kuin yksi-kaksi kovan luokan maalipaikkaa. Oma hyökkäyspeli ei ollut kyllä tässä vaiheessa enää läheskään yhtä aktiivista, kuin toisessa erässä, mikä tietysti on varsin ymmärrettävää. Mitään peruuttelua ja pelkkää puolustamista ei kuitenkaan nähty missään tapauksessa, vaan Hokillakin oli pari ratkaisupaikkaa jo ennen sitä Mustosen iskemää niittiä.